Lumilautailua kuvaa sana vapaudentunne
Ajankohtaista, Lumilautailu

Talviolympialaisten rinnelajit – Lumilautailu

Lumilautailu on rento ja aktiivinen laji, jonka juuret ovat rulla- ja lainelautailussa. Vapaus, haasteet, rento meininki ja itsensä ylittäminen kuvaavat hyvin lajia ja syitä sen suosioon.

Lumilautailu on ollut mukana talviolympialaisissa vuodesta 1998 lähtien. Silloin lajeina olivat halfpipe ja suurpujottelu. Tänä vuonna mukana on uutena olympialajina slopestyle. Lumilautailuun Suomi lähtee 12 hengen joukkueen voimin.

Slopestyle

Uuden olympialajin, lumilautailun slopestylen, karsinta lasketaan Sothsissa jo torstaina 6. helmikuuta ennen kisojen avajaisia. Slopestylessä lasketaan rata, jossa on reilejä ja erilaisia hyppyreitä. Tuomarit arvioivat laskun eri osa-alueita ja pisteyttävät ne.

Suomella on miesten slopestylessä täydet neljä paikkaa, joista Peetu Piiroisella on yksi. Enni Rukajärvi on vahvalla menestyksellään yksi Suomen mitalitoivoista naisten slopestylessä Sotshin kisoissa. Enni toimii myös Suomen lipunkantajana olympialaisten avajaisissa.

Lumilautailijat saavat harjoitella kisarinnettä kolmen päivän ajan ennen varsinaista kilpailua. Rata on massiivinen ja erilaisia reilejä on paljon, joten laskijat pääsevät käyttämään luovuutta tempuissa. Rinne ei kuitenkaan ole kovin pitkä ja Sotshin slopestyle-rata on samantyyppinen kuin Yhdysvalloissa järjestetyssä X-Gamesissa. Hyppyrit ovat isoja ja ne on sijoitettu lähekkäin. Olympiarata on erittäin haastava, harjoituksissa ovat loukkaantuneet muun muassa Merika Enne, Norjan mitalitoivo Torstein Horgmo sekä kisojen ykköstähti Shaun White.

> Suomen joukkue testaa kisarataa – video Ylen sivuilla

Slopestylen karsinta lasketaan 6. helmikuuta klo 8.00 alkaen. Miesten loppukilpailu kisataan lauantaina 8. helmikuuta klo 7.30 alkaen ja naisten loppukilpailu sunnuntaina 9. helmikuuta klo 8.30 alkaen.

Halfpipe

Halfpipe on kuulunut talviolympialaisten ohjelmaan vuodesta 1998 alkaen. Suurimmillaan kourun korkeus on rännin pohjasta reunan huipulle mitattuna seitsemän metriä. Arvioinnin kohteena ovat urheilijoiden tekemien temppujen tyyli ja korkeus. Olympialaisissa halfpipen taso on äärimmäisen kova ja mitaleja on lähes mahdoton ennustaa.

Miesten halfpipe käydään tiistaina 11. helmikuuta kolmiosaisena: karsinta klo 12.00, loppukilpailun ensimmäinen kierros klo 17.00 ja finaali klo 19.30 alkaen. Naisten halfpipe kisataan keskiviikkona 12. helmikuuta. Karsintojen, loppukilpailun ja finaalin kellonajat ovat samat kuin miesten kisassa.

Lumilautacross

Lumilautacrossissa kuusi kilpailijaa lähtee kapealle radalle yhtä aikaa. Radan korkeuseron tulee olla 100-240 metriä ja kaltevuuden 15-18 astetta. Se sisältää jyrkkiä kaarteita ja kallistuksia sekä hyppyreitä. Ensimmäinen maaliin laskenut kilpailija voittaa oman eränsä.

Suomalaisilla on lumilautacrossissa olympialaisissa kaksi paikkaa, kilpailijoina lajissa ovat Anton Lindfors ja Jussi Taka. Tätä ennen suomalaisilla ei ole ollut edustusta lumilautacrossissa olympialaisissa.

Naisten lumilautacross kisataan sunnuntaina 16. helmikuuta ja miesten cross kisataan maanantaina 17. helmikuuta. Ensimmäinen kierros kisataan klo 9.00 alkaen ja toinen  klo 11.15 alkaen.

Parisuurpujottelu

Lumilautailun parisuurpujottelu on samankaltainen kuin alppihiihdon suurpujottelu. Kisa käydään kahdella vierekkäisellä radalla toista urheilijaa vastaan. Ensimmäisenä maaliin tullut voittaa. Parisuurpujottelu on korvannut aiemmin kisoissa mukana olleen suurpujottelun.

Miesten ja naisten parisuurpujottelu lasketaan keskiviikkona 19. marraskuuta. Ensimmäiset laskut kello 7.00 alkaen ja toiset laskut kello 11.00 alkaen.

Parierikoispujottelu

Lumilautailun parierikoispujottelussa edetään parisuurpujottelun tapaan. Laji päättää Sotshin lumilautailut.

Miesten ja naisten parierikoispujottelu lasketaan lauantaina 22. helmikuuta. Ensimmäinen kierros kisataan kello 7.00 alkaen ja toinen kierros kello 11.15 alkaen.

> Tutustu Suomen lumilautajoukkueeseen olympialaisissa

Teksti: Laura Haro
Kuva: bobaliciouslondon via Compfight cc


Avainsanat:
, , , , , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Talviolympialaisten rinnelajit – Lumilautailu Lumilautailua kuvaa sana vapaudentunne
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,60/5 - 5 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*