Korkeat hypyt kuuluvat freestyleen
Ajankohtaista, Freestyle, Yleinen

Talviolympialaisten rinnelajit – Freestyle

Freestyle-hiihdolla tarkoitetaan laskettelun osa-aluetta, joka muodostuu kumparelaskusta, slopestylestä, freestylen hypyistä, halfpipesta ja ski-crossista.

Lajin alkujuuret vievät 1930-luvulle, jolloin norjalaiset alppihiihtäjät ja murtomaahiihtäjät alkoivat käyttämään hyppyjä harjoittelussa. Freestyle sai aikanaan piirteitä voimistelusta ja on nyt vakiintunut kaikilta lajeiltaan olympiakelpoiseksi kilpaurheiluksi. Suomi lähtee Sotshin kisoihin yhdeksän hengen freestyle-joukkueen voimin.

Kumparelasku

Freestylen ensimmäinen laji on kumparelasku. Kilpailijat laskevat kumpuista, noin 200-270 metrin ja 24-32 asteen kulmassa olevan rinteen. Kumparelaskurinteessä on lisäksi kaksi hyppyriä. Tuomarit arvioivat kisassa laskun nopeuden ja hyppyjen vaikeuden. Iso osa Suomen joukkueen freestyle-urheilijoista on kumparelaskijoita, mukana ovat Arttu Kiramo, Ville Miettunen, Jussi Penttala ja Jimi Salonen.

Kumpareiden karsinnat lasketaan jo 6. helmikuuta klo 16.00 alkaen. Naisten loppukilpailu lasketaan lauantaina 8. helmikuuta klo 16.00 alkaen ja miesten loppukilpailu 10. helmikuuta klo 16.00 alkaen.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Slopestyle

Freestylen slopestylessä lasketaan lumilautailun lailla rata, joka on varustettu erilaisilla hyppyreillä ja reileillä. Laskut arvioidaan tyylin ja vaikeuden perusteella. Freestyle-laskijat pääsevät testaamaan slopestyle-rataa jopa kuutena päivänä ennen varsinaista kisaa. Suomea Sothsissa slopesylessä edustavat Lauri Kivari, Antti Ollila, Aleksi Patja ja Otso Räisänen.

Naisten kilpailu lasketaan 11. helmikuuta. Ensimmäinen kierros alkaa klo 8.00 ja toinen kierros klo 11.00 alkaen. Miesten kisa alkaa ensimmäisellä kierroksella torstaina 13. helmikuuta klo 8.15 ja toinen kierros klo 11.30 alkaen.

Hypyt

Hypyt on yksi freestylen näyttävimmistä lajeista. Vauhti otetaan isosta hyppyrimäestä ja urheilijat pyrkivät mahdollisimman vaativia suorituksia. Hyppyjen elementit saattavat olla tuttuja telinevoimistelusta tai lumilautailusta.

Naisten hypyt kisataan perjantaina 14. helmikuuta. Karsintakierros alkaa klo 15.45 ja loppukilpailu klo 19.30. Miesten hyppykilpailu on maanantaina 17. helmikuuta. Karsinnat ja loppukilpailu kisataan samoihin kellonaikoihin, kuin naisilla.

Halfpipe

Freestylen halfpipessä kilpailijat pyrkivät mahdollisimman korkeisiin ja teknisesti vaativiin suorituksiin, kuten lumilautailun halfpipessa. Halfpipessa katseet kohdistuvat Antti-Jussi ”AJ” Kemppaiseen.

Miesten halfpipe kisataan tiistaina 18. helmikuuta. Ensimmäinen kierros alkaa klo 15.45 ja toinen klo 19.30. Naisten halfpipe on torstaina 20. helmikuuta. Ensimmäinen kierros alkaa klo 16.30 ja toinen kierros klo 19.30.

Skicross

Skicross on vauhdikas laji, jossa kapealle ja jyrkälle radalle lähtee kussakin erässä neljä laskijaa rinnakkain. Voittaja on lumilautacrossin tapaan ensimmäinen maaliviivan ylittänyt. Skicrossissa mitalitoivona Suomelle on Jouni Pellinen. Pellinen on yksi maailmacupin huippunumistä.

Miesten skicross kisataan torstaina 20. helmikuuta ja naisten perjantaina 21. helmikuuta. Karsinta alkaa klo 9.45 ja loppukilpailu klo 11.30.

> Tutustu Suomen freestyle-joukkueeseen olympialaisissa

Teksti: Laura Haro
Kuva: Camp of Champions via Compfight cc


Avainsanat:
, , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Talviolympialaisten rinnelajit – Freestyle Korkeat hypyt kuuluvat freestyleen
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 1 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

  • Ville sanoo:

    Jes näitä odotetaan!

    Vastaa

  • Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

    *