Monterosa on tunnettu nautinnollisista rinteistään, helposti hisseillä saavutettavista offareistaan sekä myös erinomaisista helihiihto-mahdollisuuksista. Kopterin kyytiin uskaltaa myös vapaalaskun ensikertalainen.

Tapaaminen edelliseltä päivältä tutun vuoristo-oppaan, Cristianin, kanssa on sovittu Stafaliin puoli yhdeksitoista. Kopterin on määrä startata tasan kello 11. Verkkaisen aamun jälkeen siirrymme Punta Jolandan yläasemalle aamukahville.

Aika on rahaa – kopterilla on minuuttiaikataulu

Siirtymä kahvien jälkeen viereiseen kylään kestää odotettua kauemmin. Näinkö tämä suunniteltu keikka jää toteutumatta oman myöhästymisemme takia, ajattelemme luisutellessamme pitkin jäistä rinnettä.

Olemme viisi minuuttia myöhässä. Opas odottaa jo sovitussa tapaamispaikassa, näemme kaukaa hänen heiluttavan meille. Tämänhän piti olla rauhallinen päivä, nousemme vain kopterin kyytiin ilman turhaa rehkimistä. Rynnimme hikipäässä, tiedostaen, että emme ehdi lähtöpaikkaan yhdeksitoista – edessä on nimittäin vielä nousu kabiinilla sekä tuolihissillä Bettaforcalle, josta kopterin on määrä poimia meidät kyytiin.

Kabiini lähtee heti ehdittyämme kyytiin. Matka taittuu nopeasti ja pian olemme jo tuolihississä. Cristian kaivaa esiin radiopuhelimen ja aloittaa papatuksensa. Nyt kyllä taidettiin haukkua suomalaiset turistit pahemman kerran pystyyn. Italian kielestä tunnistamme yksittäisen sanan ja huokaisemme helpotuksesta.

– Pilotti on kahvilla ja odottaa meitä. Ei ole mitään kiirettä, ehdimme ongelmitta ottaa itsekin kahvit hissin yläasemalla halutessamme. Normaalisti koptereiden lennot ja asiakasryhmät on aikataulutettu todella tarkasti, kahden miljoonan euron helikopteria ei kannata pitää tyhjäkäynnillä odottamassa. Tänään onkin tällainen leppoisampi päivä, valaisee Cristian meitä tietämättömiä.

Puitteet helihiihtoon ovat erinomaiset

Pienen tauon jälkeen hikoilemme jo toisen kerran tälle päivälle. Lyhyt siirtymä hissiasemalta kopterille on ylämäkeä, reilun 2 700 metrin korkeudessa vähäinenkin fyysinen rasitus pistää puuskuttamaan.

Ihastelemme kopteria ja sen takana avautuvaa maisemaa. Puitteet helihiihtoon alueella ovat ainutlaatuiset. Lähistöllä kohoaa kolmisenkymmentä yli 4 000 metriin kohoavaa huippua. Vaihtoehtoisia laskeutumispaikkoja on useita. Odottavaa tunnelmaa nostattaa vuoren takaa voimistuva sätkätys. Hetken kuluttua esiin tulee kopteri, joka lentää ylitsemme ja kaartaa sulavasti kohti laaksoa.

Opas ja pilotti niputtavat laskuvälineemme kahdeksi paketiksi ja nostavat ne koriin helikopterin kyljessä. Noustessamme kopteriin saamme lyhyet ja ytimekkäät ohjeet.

– Nauttikaa lennosta ja ihailkaa maisemia. Kun kopteri laskeutuu, niin siirtykää matalana pois kopterista ja heti syrjään odottamaan, ohjeistaa Cristian.

Suuntana Sella

Olemme kaikki kyydissä. Cristian ja pilotti keskustelevat keskenään ja valmistautuvat lähtöön. Takapenkillä jännittynyt tunnelma purkautuu vitsailuna ja holtittomana nauruna.

– Vielä ei ole köntsät housussa, joten ihan hyvä reissu tähän mennessä, kuuluu tunnelmiamme tiivistävä toteamus kopterin toiselta laidalta.

Pilotti käynnistää kopterin. Melu on yllättävän hiljainen. Pian huomaamme jo olevamme ilmassa, kopteri nousee todella vaivattomasti ja suuntaa välittömästi kohti ylärinnettä. Tuntuu kuin leijuisimme painottomina, jotenkin täysin erilaiselta kuin lentokoneessa.

Sivuikkunasta vilkutan ylämäkeen puurtaville skinnaajille. Onpas tämä helppoa ja vaivatonta etenemistä, ajattelen, kun suksilla ylämäkeen hitaasti etenevä ryhmä jää nopeasti taakse. Oikealta puoleltani kuuluu säikähtäneen kanssamatkustajan kiroilua, kun pilotti suuntaa kopterin nokan kohti läheistä harjannetta. Harjanne ohitetaan ongelmitta ja samalla huomaamme jo olevamme laskeutumassa.

Korkealla huimaa ja hengästyttää

Cristian avaa oven ja poistumme kopterista annettujen ohjeiden mukaan.

Pauhu ja meteli on huomattavasti kovempi ulkona kuin sisällä kopterissa. Kyyristelemme kivikossa betonisen lasketumisalustan vieressä, päät painuksissa taistelemme kopterin luomaa ilmavirtausta vastaan. Vielä loput kamat pois kyydistä ja pian kopteri on jo takaisin taivaalla.

Kopterin poistuttua selvittelemme välineitä. Huimaa ja syke on korkealla, yli 800 korkeuserometrin nousu muutamassa minuutissa tuntuu yllättävä heikkoutena kropassa. Tunnelma rauhoittuu ja on aikaa katsella ympärille.

– Olemme nyt 3 585 metrin korkeudessa, vieressä oleva rakennus on Rifugio Quintino Sella. Täältä alkaa nousureitti Castoren huipulle. Castore on yksi Alppien helpoimmin saavutettavissa olevista nelitonnisista huipuista, itse huippu kohoaa 4 226 metrin korkeuteen. Emme kuitenkaan suuntaan ylämäkeen, vaan lähdemme laskemaan täältä alas, oletteko jo valmiit, Cristian päättää alueen esittelynsä.

Vaikka olemme korkealla, on todella lämmin. Muutamaa päivää aiemmin Champoluciin laskiessamme, lämpömittari näytti laaksossa +19 astetta. Takkia vielä vähän auki ja olemme valmiina laskuun.

Plateu del Felik

Lähdemme liikkeelle varovasti ja tunnustellen, Cristian näyttää tietä. Reitin alkuun osuu muutama jyrkempi osuus, jonka jälkeen edessä on paljon avointa kenttää. Vauhti karkaa huomaamatta. Maisemat ovat mahtavat ja tunnelma erittäin korkealla.

Jäljistä voimme havaita, että myös muita suksijoita on liikkunut reitillä, tästä on tosin jo aikaa. Etenemme vaiheittain, Cristian pitää taukoja sopivissa paikoissa ja kerää taas ryhmän kasaan.

Pääsemme piirtämään omat jälkemme pehmeään lumeen. Aurinko paistaa, hiki virtaa ja hymyilyttää.

– Enpä olisi uskonut, että tämä on näin kivaa. Aivan varmasti aion kokeilla tätä touhua rinteiden ulkopuolella uudemmankin kerran. Täytynee lähteä suksikaupoille heti kotona, innostuu ryhmämme offari-noviisi kahden päivän kokemuksista silminnähden tykästyneenä.

On kuuma ja pidämme juomataukoja tiheästi. Lämpö kohoaa edelleen reitin loppuosalla. Vähennämme vaatetusta ja käärimme paitojen hihoja.

Havaitsemme lumivyöryn jonkun matkan päässä reitistämme. Aurinko on porottanut kaakkoisseinämään ja saanut lumet liikkeelle. Oppaamme arvion mukaan tästä on aikaa jo joitain päiviä.

– Tämä lasku on turvallinen nyt näissä olosuhteissa. Vuorilla liikuttaessa on tiedostettava auringon ja lämpötilan vaikutus lumeen ja aikataulutettava eteneminen tämän mukaan. Kun lämpötila kohoaa edelleen, niin myöhemmin iltapäivällä tästä ei enää välttämättä olisi mahdollista tulla, kertoo Cristian.

Voittajina lounaalle

Maisemat muuttuvat tutuiksi, laskimme näillä nurkilla jo edellisenä päivänä. Hangen alla virtaava joki kohisee vuolaana, kun aloitamme laskun viimeisen osuuden kohti tihenevää metsikköä. Jalat ovat väsyneet ja sinnittelemme kumpareisessa maastossa – hiki valuu pitkinä noroina kypärästä silmille, kun kumarrun väistämään reitille tulevia oksia. Viimeinen rutistus ja olemme takaisin rinteessä ja pian Stafalin kylässä.

Kiittelemme opasta kahden päivän onnistuneista laskuista. Itse suuntaamme tutuksi käyneellä kabiini-tuolihissi –yhdistelmällä takaisin Bettaforcalle. Tiedossa on lounas ja päivän kokemusten kertausta. Päivän kruunaa eteen saamamme erittäin maistuvat pitsat.

– Otetaanpas Monterosalle, Italian parasta pitsaa ja Alppien parasta laskua. On helppoa tykästyä tähän sympaattiseen italialaiskeskukseen, skoolaamme yksimielisesti.

Kippistämme useaan otteeseen mahtavalle päivälle. Takki on tyhjä, mutta mieli korkealla.

Tietoa Monterosan helihiihto-mahdollisuuksista

Lisätietoa päivän laskusta:

• Helikopterinousu: Bettaforca 2727m – Quintino Sella 3585, lentoaika noin 2 minuuttia 30 sekuntia
• Lasku ”Plateau del Felik”: alku Refugio Quintino Sellalta 3 585 metrin korkeudessa, laskun pituus noin 7,6 km, korkeusero 1 770 metriä, laskuun käytetty aika noin 1 tunti 30 minuuttia.

Offpiste-reittin kuvauksia löytyy esimerkiksi Polvere Rosa -kirjasta. Kirja on suositeltava hankinta Monterosan offpiste-mahdollisuuksista kiinnostuneille.

Opaspalveluita Monterosassa tarjoavat muun muassa:

> Guide Alpine di Gressoney
> Guide Monterosa

UIAGM-vuoristo-opas Cristian Balducci +39 349 7552856 / cribaguida@gmail.com

> Hyödyllinen sivusto ja lisätietoa alueen mahdollisuuksista

Valmismatkoja Suomesta Monterosaan järjestävät Alppimatkatoimisto You Travel sekä STS Alppimatkat.

Teksti ja kuvat: Antti Hurskainen

Tutustu Monterosan hiihtokeskusesittelyyn