Muutamat isot toimijat pyörittävät hiihtokeskusalaa
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Yleinen

Näissä hiihtokohteissa vierailtiin eniten kaudella 2013 – 2014

Kausiluontoisella hiihtokeskusalalla riittää toimijoita ympäri maailmaa, mutta silti muutamat jätit hallitsevat alaa.

Matkailukonsultti Laurent Vanatin laatima 2014 International Report on Snow and Mountain Tourism avaa perusteellisesti hiihtokeskusten toimialaa maailmanlaajuisesti.

Hiihtokeskusalaa hallitsevat muutamat suuret toimijat

Alpit on kautta aikojen vierailluin laskettelukohde maailmassa ja sieltä löytyy myös eniten hiihtokeskuksia. Koko hiihtokeskus-ala on keskittynyt isoihin keskuksiin, joissa vierailee yli 100 000 laskettelijaa vuodessa. Vaikka näiden hiihtokeskusten osuus on vain 20 % kaikista maailman keskuksista, on niiden kävijämäärät noin 80 % laskijoista.

Maailmanlaajuisesti katsottuna Alpit vetävät eniten laskettelijoita puoleensa. 45 % kauden 2013-2014 hiihtokohdevierailuista tehtiin Alpeille. Yhdysvallat seuraavat perässä 21 % osuudella ja Aasian hiihtokeskuskäynnit olivat 14 %. Alppien voitto ei yllätä, sillä kyseessä on kuitenkin kokonaisuudessaan maailman suurin laskettelukohde.

Vierailluimmat hiihtokeskukset kaudella 2013 – 2014

Ei ole ihme, että viime kauden vierailluimmat hiihtokeskukset sijaitsevat pääsääntöisesti Alpeilla. Jopa seitsemän kymmenen vierailluimman keskuksen joukkoon päässyttä sijaitsee Alpeilla ja näistä neljä on ranskalaisia. Kymmenen vierailluimman joukkoon on kuitenkin mahtunut myös kolme keskusta Pohjois-Amerikasta.

1.  La Plagne, Ranska
2.  Saalbach Hinterglemm/Leogang, Itävalta
3.  SkiWelt Wilder Kaiser, Itävalta
4.  Les Arcs, Ranska
5.  Ischgl/Samnau/Silvretta, Itävalta
6.  Whistler Blackcomb, Kanada
7.  Courchevel, Méribel, Mottaret, Ranska
8.  Val Thorens, Ranska
9.  Vail, Yhdysvallat
10. Breckenridge, Yhdysvallat

Lähde: 2014 International Report on Snow & Mountain Tourism
Kuva: Skistar Trysil via Compfight cc


Avainsanat:
, , ,
Arvostele artikkeli:
Näissä hiihtokohteissa vierailtiin eniten kaudella 2013 – 2014 Muutamat isot toimijat pyörittävät hiihtokeskusalaa
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,67/5 - 3 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*