Kohti huippua
Kesälajit, Muut aktiviteetit, Yleinen

Elbrus – Huiputus Euroopan katolle

Aika ajoin kaveriporukassa syntyy erinomaisia ideoita, joista ensin innostutaan ja jotka sitten jäävät mökkisaunan lauteille tai baaritiskille kypsymään.

Aina nousuhumalassa keksityt huippuideat eivät haihdu humalan myötä, vaan ajoittain ne alkavat elämään omaa elämäänsä. Tällä kertaa kuusi kaveria päätti spontaanisti kiivetä Euroopan korkeimmalle huipulle Elbrusille, vailla minkäänlaisia pohjatietoja tai aikaisempaa kiipeilykokemusta.

Eksoottisia elämyksiä epämukavuusalueelta

Elbrus on kunnioitettavat 5642 metriä korkea nyppylä Etelä-Venäjällä Kaukasiassa, Euroopan kartan oikeassa alakulmassa. Lännessä on olympiakaupunki Sotshi, etelässä Georgian raja, idässä Kaspianmeri ja lähellä aiemmin levottomina pidettyjä alueita. Itä-Eurooppa, Venäjä ja Kaukasus eivät aina soita luottamuksen sulosointuja suomalaisten mielissä, mutta tällä hetkellä Elbrus on kuitenkin erittäin turvallinen paikka vierailla huolimatta Ukrainan kriisistä.

Elbrus tarjoaa aiheesta innostuneelle, mutta kokemattomalle kiipeilijälle mahdollisuuden saavuttaa mantereen korkeimman huipun kohtuullisen helposti, edullisesti ja riskittömästi. Aikaisempaa vuorikiipeilykokemusta ei tarvita ja sijainniltaan vuori on suomalaiselle helpoimmin saavutettava ”Seven Summit”, eli yksi seitsemän mantereen korkeimmasta huipusta.

Pitkään uinuneella tulivuorella on kaksi huippua. Elbrusin eteläinen huippu on vain 20 metriä läntistä huippua alempana. Huiput erottaa toisistaan noin 5400 metrin korkeudessa sijaitseva satula. Huiput sijaitsevat laajalla jäätikköalueella, jossa syvimmillään jään paksuus on jopa 270 metriä. Vuorelle kiivetään ympärivuotisesti, mutta olosuhteet kiipeilyyn ovat parhaimmillaan kesällä.

Eteläinen (Baksan laakson puoleinen) nousureitti huipulle on teknisesti helppo jäätikköreitti, mutta sekin vaatii hyvää peruskuntoa ja kaikki sääolosuhteet huomioivia kiipeilyvarusteita. Paikallinen, vuoren metkut tunteva opas on välttämättömyys. Riippuen olosuhteista, reitillä käytetään hakkua ja varmistusköysiä, joiden käyttöön annetaan riittävä perehdytys.

Kokeneemmalle vuoristojermulle nopeasti vaihtuva säätila sekä perusleirin ja läntisen huipun erottava lähes 2000 metrin korkeusero ohuessa ilmassa tarjoavat nekin sopivasti haastetta. Vaihtoehtoisesti voi ottaa harkintaansa pohjoisen reitin, missä ei ole hiihtohissejä ja lumikissoja apuna.

Riippuen säätilasta ja lumitilanteesta, vuori tarjoaa mahdollisuuden myös skinnailuun ja laskemiseen. Lumiraja pysyttelee kesälläkin yleensä 3500 metrin paikkeilla. Koska talvella vuoren yläosa tuppaa olemaan jäässä, paras kausi kiipeilyn ja laskemisen yhdistämiseen on kesä. Vierailumme aikaan heinäkuun 2014 viimeisellä viikolla tiputteli kahdessa päivässä yli 30 senttiä pakkasputskua huipulle.

Elbrusilla vierailija pääsee tutustumaan aitoon Kaukasuksen hiihto- ja vuoristokulttuuriin, joka tarjoaa Alpeilla, Pohjois-Amerikassa tai Japanissa käyneelle hiihtäjälle oman eksoottisen lisämausteen matkaan.

Omatoimimatka, valmismatka vai all-inclusive?

Ryhmämme aktiivi, Marko, tutki erilaisia vaihtoehtoja matkan toteuttamiseksi. Lentäminen Moskovan kautta Minerelnye Vodyyn on ainut järkevä vaihtoehto. Moskovasta 29 tuntia kestävä junamatka ei nimittäin houkuta.

Omatoimimatkailija ymmärtää, missä paikassa kannattaa säästää (säätää) ja missä ei. Pelkästään kuuden hengen ryhmämme saaminen lentokentältä kolmen tunnin ajomatkan päässä 2100 metrin korkeudessa sijaitsevaan Chegetin kylään ja hiihtokeskukseen vuokra-autolla tai minibussilla puutteellisella venäjän taidolla olisi ollut varmasti oma seikkailunsa.

Selvitimme ennakkoon aikaisemmin kiipeilleiltä suomalaisilta, että paikallista kiipeilytoimintaa vuorella pyörittää suvereenisti venäläinen Pilgrim Tours, joka tarjosi kaiken helpolla ja kilpailukykyiseen hintaan. Toki selvitimme myös ennakkoon kyseisen yrityksen luotettavuuden, koska Venäjä ja maksuehtoihin kuului pieni, noin 100 euron varausmaksu.

Päädyimme tilaamaan Pilgrim Toursilta kaikkien lomakalentereihin parhaiten sopivan kahdeksan päivän reissun eteläiselle reitille perjantaista perjantaihin. Tiedottaminen ja kommunikointi Pilgrimin suunnasta oli moitteetonta. Neukkuhenkisen kämäiset, mutta kattavat nettisivut antavat vastaukset useimmin kysyttyihin kysymyksiin. Palvelu sisälsi kuljetukset lentokentältä ja takaisin kentälle, kaiken ohjelman, opaspalvelut, asumisen yllättävän hyvässä hotellissa ja perusleirissä sekä kolme ruokaa päivässä. Tarjolla on myös muita räätälöidympiä vaihtoehtoja.

Kaksi päivää saapumisemme jälkeen Chegetiin karautti maastoautolla myös suomalainen neljän hengen seurue, jotka olivat körötelleet perille arviolta 3000 kilometriä. Paluumatkalla olivat kuulemma vielä poikkeamassa Kuolan niemimaalla. Nämä ovat juurikin niitä elämän valintakysymyksiä. Terveiset vaan Tampereelle.

Jos haluat päästä helpommalla, kotimaisista matkajärjestäjistä ainakin hyvämaineiset Mandala Travel ja Aventura järjestävät valmismatkoja, joissa on mukana suomalaisen matkanjohtaja. Lisäksi kotimaiset matkanjärjestäjät huolehtivat osaltaan myös paperitöistä.

Valmistautuminen Suomessa

Akklimisaatiolla tarkoitetaan ihmisen totuttelua muuttuneisiin sääolosuhteisiin, lähinnä korkean ja hapettomamman ilmanalan aiheuttamiin muutoksiin kehossa. Elbrusilla kiivetään yli 5000 metrin korkeudessa, jolloin useimmat ihmisistä tuntevat muutoksia kehossaan. Nämä muutokset ja yksilölliset oireet voivat tarkoittaa päänsärkyä, huonovointisuutta ja sekavuutta.

Vuoristotauti tarkoittaa hapen puutteesta johtuvaa nesteen kertymistä keuhkoihin ja aivokudokseen (ödeema). Parhaat keinot estää vuoristotautia on huolehtia riittävästä ruuan ja juoman tankkauksesta, unesta sekä riittävän hitaasta nousuvauhdista. Hyvästä peruskunnosta ei ole haittaa ja lisäksi korkea hemoglobiini auttaa sopeutumaan korkeuteen.

Jos haluaa helpottaa elimistön tottumista tai helpottaa vuoristotaudin oireita, voi kotimaassa hakea reseptillä Diamoxia ja särkylääkettä. Lisäksi, jos elimistön luontainen hemoglobiini on alhainen, sitä voi pyrkiä nostamaan raudan ja c-vitaminin hevoskuurilla.

Hyvä peruskunto helpottaa elämää yläilmoissa. Vuorikiipeily ei ole helpoin laji harjoiteltavaksi kotimaassamme, mutta treenimielessä voi tehdä kaikkea aerobista sen verran mitä ehtii. Jos Malminkartanon portaat tai nousutreeni Swinghillissä eivät motivoi maisemien vuoksi, pyöräily tai matalan sykkeen hölkkä ovat oivaa perustreeniä.

Omasta vakuutusyhtiöistä kannattaa selvittää matkavakuutuksen kattavuus vuoristo-olosuhteissa. Koska mahdollinen lisävakuutus maksaa kuitenkin, vaihtoehtona nostettakoon esiin hyväksi havaittu Austrian Alpen Club (UK) –vakuutus vuodeksi, mikä voi myös Alpeilla laskevalle tai vaeltavalle olla järkevä ja kustannustehokas vaihtoehto jäsenetuineen.

Elbrusin huiputuksesta haaveilevalle varustelista on varsin armollinen. Suurin osa vaatteista löytyy Lapissa joskus käyneeltä laskijalta käytännössä kaapista valmiina. Jos erikoisempaa välineistöä olet hankkimassa, suosittelemme kääntymään jo kotimaassa alan erikoiskauppojen puoleen. Matkanjärjestäjän sivuilta saa käsityksen mukaan tarvittavista ja mahdollisesti vuokralla olevista varusteista. Esimerkiksi ylävuoristokenkiä, jäärautoja ei välttämättä kannata ostaa matkaa varten ja jokainen voi arvioida omaa tarvettaan matkan jälkeen valjaiden, jäähakun ja teleskooppisauvojen suhteen. Varusteiden vuokraaminen on kohtuuhintaista, edellä mainitut varusteet paksun untuvatakin kera maksoivat noin 80 euroa viikolta.

Viisumin hoidimme noin kaksi viikkoa ennen matkaa. Viisumihakemuksen jättö tapahtui nopeasti ja vaivattomasti Helsingissä Tavastian vieressä sijaitsevassa Venäjän Viisumikeskuksessa. Mukaan tarvittiin valmiiksi täytetty hakemus, matkanjärjestäjän kutsu, passi ja passikuva sekä matkavakuutustodistus. Käsittelyaika oli noin yksi viikko ja hinta kertaviisumille 71 euroa.

Perillä ruokaa on ennakkotietojen mukaan ”riittävästi” ja erikoisruokavaliot ”hoituvat”. Perusleiriolosuhteisiin kannattaa ottaa mukaan jotain omia herkkuja, luettavaa sekä musiikkia. Lisäksi nousuun kannattaa varata omien mieltymysten mukaan mahdollisesti energiapatukkaa tai urheilujuomaa.

Kylätunnelmaa Chegetissä

Yleisilme perillä Chegetissä oli keskeneräinen, mutta suhteellisen siisti. Cheget on tunnuslukujen valossa varsin pieni ja piskuinen hiihtokeskus: kilometri korkeuseroa, (2100 – 3100 m), noin 20 rinnekilometriä, seitsemän rinnettä ja kaksi hissiä eivät saa suomalaista talvella liikkeelle, vaikka ostovoima voittaisikin Levin rinneravintolat.

Koska talviaikaan joulukuusta huhtikuuhun turistimassat suuntaavat lännemmäksi Sotshin suuntaan laskemaan, paikka tarjoaa lumivarmat olosuhteet ja myös vapaalaskuun mellevät mahdollisuudet, jos sattuu liikkumaan talvella alueella oikeaan aikaan. Kiipeilykaudella toukokuusta syyskuuhun, kylä tarjoaa niukasti kiipeilijän arvostamat palvelut, kuten kymmenisen ravintolaa, terasseja, pankkiautomaatin ja aidon paikallisen banja-saunan erään hotellin yhteydessä.

Totuttautumista korkeaan ilmanalaan perusleirissä

3800 metrin korkeudessa, tuolihissin yläasemalla sijaitseva perusleiri, ”Barrel Huts” on kotoisa pysäkki ohueen ilmaan tottumiselle ja tarjoaa viihtyisää asumista neukkuaikaisissa tynnyreissä ja uudemmissa raksakonteissa kerrossängyin. Patjat ovat vaatimattomat, mutta ajavat asiansa. Provinssirokin käyneelle ”reikä lattiassa” tyyppinen vessa ei ole ongelma. Sähköä on tarjolla vain iltaisin kello 19 – 23 välisenä aikana. Ruokahuolto perusleirissä toimii kolme kertaa päivässä. Olosuhteisiin nähden ruoka on todella maukasta ja monipuolista ja sitä on tarjolla riittävästi. Lisäksi myynnissä on lähdevettä, olutta ja kolaa.

Porukka perusleirissä oli vaihtelevaa ja värikästä, huipulle oli pyrkimässä niin kokeneita Seven Summits –tyyppejä kuin kokemattomia ensikertalaisia. Perusleirissä edustettuina oli yli kymmenen kansallisuutta. Keskimäärin ryhmäkoko oli alle kymmenen henkeä.

Ennalta lähetettyyn matkaohjelmaan oli merkitty useita harjoitus- ja totuttelupäiviä ja siihen oli varattu riittävästi aikaa. Ennen keskiviikolle ajoitettua huiputusta ehdimme tekemään harjoitusnousun lauantaina kylästä Cheget-vuorelle (3650 m) ja maanantaina perusleiristä Pastuckhov Rockseille (4700 m). Parasta totuttelua olivat kuitenkin lähes kolmen vuorokauden oleilu ja huonosti nukutut yöt perusleirissä.

Eteläisen reitin yli 1800 metrin päivänousu (3800 – 5642 m) ja turvallinen laskeutuminen on vaativaa, olipa oma pohjakunto mikä tahansa. Onneksi paikalla on ennakkotiedoista poiketen ”lumikissayrittäjiä”, jotka sopivaa korvausta vastaan kuljettavat kiipeilijöitä 4700 tai 5000 metriin. Jos haluaa ja kunnon ajoitus on kohdillaan, vuoren voi toki huiputtaa suoraan perusleiristä oppaan kanssa, mutta ensimmäinen kilometrin nousu on tylsähkö. Tämä tarkoittaa yleensä vähintään kymmenen tunnin nousua ja viiden tunnin laskeutumista.

Oppaamme ”Johnnyn” mukaan tällä kaudella 300 Pilgrimin kanssa kiivenneestä asiakkasta, vain kuusi on kiivennyt läntiselle huipulle suoraan perusleiristä. Nyt paikalla olleista 22 kiipeilijästä kukaan ei ottanut haastetta vastaan, mutta samanaikaisesti 10 päivän reissulla ollut vanhempi herra teki nousun onnistuneesti.

Pitkä ja hidas nousu huipulle

Varsinaiseen huiputukseen oli varattuna kolme päivää, tiistai, keskiviikko ja torstai. Johtuen ukkosen vuoksi sunnuntailta siirretystä harjoitusnoususta ja vallitsevasta sääennusteesta, nousupäiväksi valittiin lopulta keskiviikko. Kyseisen päivän ennuste lupaili kirkasta, lähes tuuletonta aamulle ja iltapäivälle pientä ukkosen mahdollisuutta. Jälkeenpäin ajateltuna olimme tosi onnekkaita nousupäivän sään suhteen, keskiviikko oli nimittäin todennäköisimmin lopulta koko viikon paras päivä.

Jaoimme suomalaisen retkikunnan kahteen ryhmään, joista ensimmäinen starttasi kohti huippua aamuyöllä kello yksi ja seuraava ryhmä kahden tunnin päästä kello kolme. Heräsimme aamupalalle kello 23:30, vaikka todellisuudessa kukaan ei ollut nukkunut silmäystäkään. Edellisen päivän harjoittelu, pakkaaminen ja melkein vuoden odottelu näkyi ryhmässä keskittymisenä ja hermostuneena vitsailuna tai ujona kuittailuna.

Ulostauduimme ulos kontistamme ja jäimme ihmettelemään pimeydessä täysin kirkasta taivasta, josta erottuvat kaikki tähdet, linnunrata ja muutamat tähdenlennot. Pimeys ja avaruuden kirkkaus olivat näkymä, johon tummat vuorenhuippujen siluetit tarjosivat oman erityispiirteensä. Myös hiljaisuus oli mykistävää. Henkilökohtaisena toiveena yön pimeydessä oli, että jokainen meistä kokisi aamun huipulla.

Aamiaisen ja viimeisen wc-käynnin jälkeen pakkasimme valmiiksi tarkistetut varusteet mukaan lumikissan kyytiin tasan kello yksi. Raha vaihtoi omistajaa, jonka jälkeen lumikissa nytkähti liikkelle. Määränpäämme oli jo maanantaiselta harjoitusnousulta tuttu Pastuckhov Rocks (4700 m), mistä starttasimme otsalampun valossa noin kymmenen hengen retkikuntana varsinaiselle nousulle kohti huipun satulaa.

Ryhmämme eteni reipasta vauhtia, ehkä jopa hieman liian nopeasti. Alkumatka sisälsi suoraviivaista ja vaihtelevaa arviolta 20 – 30 asteen nousua ja pidemmän loivan, yli kahden tunnin poikittaisreitin, traversen satulalle. Kirjoittajan päässä alkoi tuntumaan noin 5000 metrin korkeudessa mukavaa, nousuhumalaa vastaavaa flow-tilaa, joka paheni pienimuotoisen huimauksen puolelle. Osasyynä saattoi olla se, että oli tuijottanut tunteja jalkoja valokeilassa. Aurinkokin ilmoitteli itsestään. Fyysisesti ei vielä tuntunut pahalta.

Huippujen välisellä satulalla, aamulla noin kello 6:30 aikoihin koimme mahdollisesti maailman kauneimman auringon nousun, auringon sarastaessa eteläisen huipun takaa idästä ja valaisten eteläiset vuoret oranssilla valollaan.

Samanaikaisesti söimme jäätynyttä energiapatukkaa ja nautimme termopulloista lämmintä juotavaa. Osa ryhmästä oli väsynyttä ja näytti siltä, että reipas alkuvauhti oli vienyt voimia monilta. Lepäsimme lähes puoli tuntia ja starttasimme kohti huippua. Edessä oli reilun 200 metrin seinämä, jota kunnioitin sen vaativuuden ja pitkälle ylettyvän eteläisen huipun muodostaman varjon vuoksi.

”Normaaliolosuhteissa”, 2000 – 3000 metrin korkeudessa se olisi ehdottomasti nopean kapuamisen ja laskun paikka, mutta nyt korkeus tuntui jokaisella hitaalla askeleella. Jyrkkyys oli alemmissa osissa alle 20 astetta, mutta jyrkimmillään 35 – 45 asteen paikkeilla. Tuore lumi, hyvät pohjat ja sää eivät muodostaneet merkittävää lumivyöryriskiä, mutta teki etenemisestä hitaampaa.

Otimme jäähakun ylärinteen puoleiselle kädelle ja iskemme varmistukseksi hakun varren tuoreeseen lumeen kävelykeppityylillä. Alarinteen puoleisessa kädessä on teleskooppisauva. Etenemme hitaasti noin 20 – 30 askelta kerrallaan siksakkia ylöspäin. Haaveilin mielessäni, että saisin laskea huipulta suksilla alas satulalle. Lumi näytti tuoreelta ja todella houkuttelevalta.

Ryhmä jakaantuu kahtia, nopeampaan ”Johnnyn” ja hitaampaan ”Timin” ryhmään. Seinämän loppupäässä on varmistusköysi, johon kytkeydymme. Tarvetta ei varmistukselle varsinaisesti ollut, mutta voimien vähetessä ja korkeuden aiheuttaessa huimaustemppuja, alla olleet muutamat kivet eivät varsinaisesti myöskään houkutelleet.

Seinämän jälkeen koitti komea tasanne, missä voimme nauttia parhaista mahdollisista keleistä ja maisemista aamuauringossa pohjoiseen. Jätin repun suosiolla maahan ja lähdin viimeiselle 15 minuutin loivalle osuudelle yhdessä oppaan, ”Timin” ja ryhmäämme kuuluneiden Emmin ja Markon kanssa. Viimeinen 30 metrin nousu sai aikaan tunnemyrskyn, missä itku ja nauru yhdistyivät samanaikaisesti huipulla olleiden iranilaistan laskiessa alaspäin viimeisiä askeleita viidestä alaspäin.

Kello löi 8.30 ja normaaliolosuhteissa olisin keskiviikkoaamun ruuhkassa Länsiväylällä. Oppaamme Tim otti tottuneesti huipun vastaan pienillä torkuilla, kun minä, Marko ja Emmi lähinnä halailimme, fiilistelimme ja räpsimme nopeasti valokuvaa edestä, takaa ja olan takaa.

Hyvällä säällä maisemat huipulta palkitsevat ja ovat mykistävät. Etelässä, Georgiaan päin on hienoja ja jylhiä yli nelitonnisia huippuja, kun taas pohjoisessa, Mineralnye Vodin suuntaan on matalampaa, vihreää nukkakumpua, joka muistuttaa Golf-kenttää kaukaa katsottuna. Etelässä suuri osa vuorista ja pilvistä matelivat alle 3000 metrissä ja pohjoisen suuntaan hämmentävän kaunis vihreys oli erikoinen ja ainutlaatuinen maisema.

Laskeutuminen ja Suomi kylässä -festivaalit

Kiipeily on kuin sukellusta, matkaa ei oikein voi jättää kesken. Maali on perusleirissä, jonne kaikkien on päästävä turvallisesti.

Aloitimme laskeutumisen huipulta. Itselläni yli 5600 metrin korkeudessa vietetty tunti tuntui viiltävänä päänsärkynä, jota hidas laskeutuminen ja kirkas auringonpaiste ei auttanut. Alhaalla satulalla nappasin vettä ja Panacodin. Laskeutuminen painovoiman avulla ei kiinnostanut, koska matka on maisemallisesti tullut tutuksi ja käynyt jopa tylsäksi, otimme rahalla lumikissan takaisin perusleiriin, missä pakkasimme tavaramme. Myöhemmin kohtasimme myös retkikuntamme muut kiipeilijät, Arin, Teemun ja Jarin. Kaikki olivat päässeet huipulle ja väsymyksestä huolimatta, fiilis oli kohdillaan.

Kaikki ryhmämme 21 kiipeilijää saavuttivat huipun, jopa Qatarissa majaileva filippiiniläinen heppu, joka ei ollut koskaan nähnyt lunta. Alhaalla Chegetissä Pillgrim järjesti juhla-illallisen, jossa tunnelma oli katossa ja votka virtasi. Malesialainen tai joku ”perulainen” talutettiin kotiin, veljeä ei jätetä.

Viimeisenä päivänä järjestimme pienimuotoiset ”Suomi kylässä” –festivaalit Pilgrimin tasoitteluhaikkauksen jälkeen, lähinnä edullista alkoholia nautiskellen iltapäivällä valtaamallamme terassilla. Illalla opetimme vielä mukaan lyöttäytyneen Britti-Tomin saunomaan ja juomaan Jallua läheisen hotellin saunamökissä (Banja). ”Normal Katastrof”, mutta mies kuulemma selvisi lauantaiksi siskonsa häihin Lontooseen.

Ajatuksia ja huomioita reissusta

Pilgrimin kanssa homma toimi kuin junan vessa, huolimatta poikkeuksellisen suuresta ryhmäkoosta. Vuori näytti meille parhaat puolensa. Nöyrä kunnioitus tulee kuitenkin säilyttää ja ymmärtää paikallisten 150 kertaa vuorelle kiivenneiden oppaiden paikallistuntemus sään suhteen.

Sunnuntain peruutettu akklimisaationousu oli oikea päätös paikallisilta oppailta. Aikaisempi ryhmä oli juossut ukkospilvessä alas, kun Goretex-kalvo olisi saanut sähkönsinisen Elmon tulen kosketuksen. Samana iltapäivänä satulalle jääneestä saksalaisesta pariskunnasta mies sai kuolettavan salamaniskun, josta tiedotettiin perusleiriä pelastuskoptereiden päästyä ilmaan maanantaina.

Vuori päättää kenen se sallii pääsevän huipulle, missäkin olosuhteissa ja ilmastoissa. Et sinä. Lisäksi suosittelen heittämään mahdolliset Venäjä-ennakkoluulot romukoppaan. Aitoja ja reiluja ihmisiä, asiat lutviutuvat eikä mitään ukotuksia. Toki vaikea yleistää, sillä Pilgrim Tours ja Cheget elävät turismista ja maine kiirii.

Viimeisenä aamuna tuli lyötyä kättä päälle, että vuonna 2015 kutsuu Kilimanjaro. Kohti uusia huippuja. Kipinä syntyi myös suunnata kulku kohti legendaarista Haute Routea. Maisemat koukuttavat.

Matkan plussat ja miinukset:

+ Hyvät Pilgrimin opaspalvelut, sujuva ja harkittu aikataulutus
+ Chegetin Hotelli ja odotusten ylittäminen
+ Hyvä Venäjä-tunnelma. Turvallisuus. Ei byrokratiaa.
+ Yllättävä 30 cm dumppi kesällä. Hyvä tuuri säiden suhteen
+/- Pieni kylä, jossa kaikki riittävä ja edullinen hintataso
- Poikkeuksellisen suuri ryhmäkoko (normaalisti 4-8)
- Kaalin ja tillin yliannostus

Kustannukset:

Lennot: 450-650 € (Finnair & Aeroflot)
Matka: 600-700 € (Pilgrim Tours)
Viisumi: 71 € (Venäjän Viisumikeskus)
Vakuutus: 42 € Austrian Alpine Verrein
Varusteiden vuokrat ja kissat: 0-100 €
Muu eläminen 0-300 €

Matkaohjelma

Päivä 1 pe: Helsinki – Moskova – Mineralnye Vody – Cheget
Sinivalkoisin siivin Moskovaan, missä sujuva ja nopea vaihto Aeroflotin koneeseen. Perillä ei ollut mitään maahantulomuodollisuuksia ja suoraan terminaalista Pilgrimin paketiautolla Baksanin laaksoon ja Terskolin kaupunkiin ja Chegetin hiihtokeskukseen. Matkalla tutustuimme liikennekulttuuriin ja todistimme maantiellä majailevia lehmiä ja aaseja.

Päivä 2 la: Akklimisaatio 1: Mt Cheget (3650 m)
Nousu hieman Kolin vanhaa tuolihissiä muistuttavalla laitteella kylästä 3100 metrin yläasemalle, josta kevyt nousu vuoren huipun vieressä sijaitsevalle harjanteelle, josta hulppeat maisemat.

Päivä 3 su:
Siirtyminen autolla hissin ala-asemalle ja nousu perusleiriin Barrel Huts (3800 m). Harjoitusnousu peruttiin ukkosen vuoksi, koska aikaisemmin lähteneet olivat joutuneet keskelle ukkospilveä. Lepopäivä.

Päivä 4 ma:
Akklimisaationousu Pastuckhov Rockseille 4700 metriin lämpimissä olosuhteissa pilvien yläpuolella. Ryhmämme oli varannut liukurit mukaan, joiden avulla laskeuduimme loskaisesti, mutta näyttävästi. Huonosti nukuttu yö.

Päivä 5 ti:
Aurinkoinen lepopäivä maisemista ja huonoista jutuista nautiskellen. Oppaamme Johnny järjesti perehdytyksen varusteisiin ja erilaisiin kiipeilytekniikoihin. Valmistautumista huiputukseen. Perhosia vatsassa.

Päivä 6 ke:
Huiputuspäivä. Hyvä sääikkuna, noin -10 astetta ja 5 m/s tuulta. Kaikki 7/7 suomalaisesta saavutti huipun. Opas/asiakassuhde oli 1/3, oppaina oli Venäjän kokeneimpiä kiipeilijöitä.

Päivä 7 to:
Palautumista ja ”Suomi kylässä” –festivaalit.

Päivä 8 pe:
Kotimatka Terskol/Cheget – MinVod – Moskova – Helsinki.

Katso videokooste matkasta!

Teksti: Tuomas Kataila
Kuva: Tuomas Kataila ja Anatoliy Savejko

Tutustu Elbrusin hiihtokeskusesittelyyn


Avainsanat:
, , , , ,
Arvostele artikkeli:
Elbrus – Huiputus Euroopan katolle Kohti huippua
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,69/5 - 13 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*