Laskemisen riemua
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Kohteet, Lapset

Vuokatti satsaa lapsiperheisiin

Vuokatti investoi 1,5 miljoonaa euroa lasten laskuolosuhteiden parantamiseksi.

Vuokatti suuntaan tulevaan talveen lasten ehdoilla – luvassa  on 500 neliötä lapsille sopivaa tilaa, uudelleen muotoiltuja rinteitä sekä myös uusia hissejä.

Vuokatti profiloituu lapsiperheiden laskukohteena

Vuokatti profiloituu uuden investoinnin myötä entistä enemmän lasten ja lapsiperheiden laskukohteena. 1,5 miljoonan euron investointi käytetään lasten rinteiden muotoiluun, uusien mattohissien hankintaan sekä lasten sisäleikkipaikan rakentamiseen.

Uudistukset toteututetaan Vuokatin parhaalle paikalle eli päärinteiden ala-aseman välittömään läheisyyteen.

– Olosuhteet ovat aiemminkin olleet Vuokatinrinteillä hyvät lasten näkökulmasta, mutta uudistusten myötä ne parantuvat edelleen. Alueelle tulee esimerkiksi lisää katettuja mattohissejä, kertoo Vuokatinrinteiden toimitusjohtaja Ilkka Suutarinen.

Täysin uutena kokonaisuutena syntyy lasten tarpeita palveleva sisäleikkipaikka.

– Uusien hissien myötä myös alueita profiloidaan uudelleen. Lisäksi tehdään 500 neliön tila, johon tulee sekä hiihtokoulu että lasten sisäleikkipaikka. Kokonaisuutena valmista meillä pitäisi olla viimeistään marraskuun puolivälissä eli ennen kauden alkua, sanoo Suutarinen.

Kuluvana vuonna Vuokatti on menestynyt matkailumarkkinoinnissa poikkeuksellisen hyvin. Yhtenä syynä tähän nähdään Vuokatin profilituminen lapsiperheisiin ja aktiivisiin liikkujiin, joiden matkapäätökset ovat pysyvämpiä kuin muiden.

Lähde: Yle Kainuu
Kuva: Marcus Hansson via Compfight cc

Tutustu Vuokatin hiihtokeskusesittelyyn


Avainsanat:
, , , ,
Arvostele artikkeli:
Vuokatti satsaa lapsiperheisiin Laskemisen riemua
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,33/5 - 3 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*