Ajankohtaista, Tapahtumat, Vapaalasku

Vapaalaskuiltamat – vuosittainen laskuväen kokoontuminen

Perjantaina 31.10. järjestetään jo kuudetta kertaa Relaan, Pyhän ja Peak Performancen Vapaalaskuiltamat Vanhalla Ylioppilastalolla, Helsingissä.

Nyt kalenterit esiin ja merkintää kuluvan kuun viimeiselle päivälle! Vapaalaskuiltamien viikonloppuna pidetään myös Skiexpo, joten suuri osa Suomen laskukansaa suuntaa silloin Stadin sykkeeseen.

Tapahtumaa on uudistettu vuodelle 2014

Tällä kertaa tarjolla on tuttujen iltamien lisäksi After Ski -tapahtuma kello 16-18.30. Silloin pääsee jo kurkistamaan ensi kauden välinevalikoimaan sekä fiilistelemään afterskiitä. Päätapahtuma alkaa seitsemältä ja leffoja aletaan esittää puoli kymmenen aikaan. Innokkaimmat reivaajat voivat treenata tulevan kauden afterikuntoa aamuneljään asti!

Suomen ensi-iltansa saa Pure -vapaalaskuelokuva

Alamäkihiihtäjiä hemmotellaan ja suurimpia kauden odottajia ehkä jopa piinataan tuttuun tapaan filmeillä.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Illan kohokohtana päästään näkemään Suomen ensi-illassa Pure -laskuleffa. Elokuva on ruotsalainen ja kaikki laskijat ovat naisia. Paikan päällä tapahtumassa vierailevat myös leffan laskijat Matilda Rapaport sekä Evelina Nilsson. Ohjelmalistalla on lisäksi Ajelutiimin Monday Morning sekä Muukkosen & Möttösen Norjalainen aurinko.

Illan aikana ratkeaa myös Nietos Photo Challengen voittajat; sekä yleisö- että kutsusarjan mestarin valitsee paikan päällä oleva katsojajoukko. Eiköhän näillä ohjelmanumeroilla saada viimeistään heräteltyä taas jokaisen laskuinto huippuunsa?

Liput voi hankkia 18 euron hintaan Relaan verkkokaupasta 31.10. klo 12 asti, jonka jälkeen loput liput myydään Vanhan Ylioppilastalon aulassa hintaan 20 euroa. After Ski -tapahtuma on maksuton.

Teksti: Aino Maaranta
Kuvat: Aino Maaranta ja Eetu Leikas

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)


Avainsanat:
, , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Vapaalaskuiltamat – vuosittainen laskuväen kokoontuminen
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,63/5 - 8 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.