Haglöfs L.I.M. III
Asusteet, Rinnemuoti, Testi, Varusteet

Lumipallo testaa – Haglöfs L.I.M. III takki ja housut

Suomalaisten hyvin tuntema Haglöfs valmistaa laskuvaatteiden lisäksi vaatteita ja varusteita myös muihin harrastuksiin ja vapaa-aikaan. Millaisia kokemuksia kertyi erityisesti ulkoiluun suunnitellusta asukokonaisuudesta?

Lumipallon kokeiltavana Haglöfsin L.I.M. III –sarjan Goretex-kuoriasu.

Vaatteita ja varusteita ulkoiluun jo 100 vuoden ajan

Kaikki alkoi repusta. Haglöfsin historia ulottuu aina vuoteen 1914 asti, jolloin ruotsalainen Wiktor Haglöf suunnitteli ja valmisti erityisesti paikallisille maatalous- ja metsätyöntekijöille tarkoitetun repun. Vaatimattomista oloista aloittanut yritys on nykyisin yksi tunnetuimmista ulkoiluvaatteiden, -varusteiden ja kenkien valmistajista, jonka valikoimissa on yli 500 erilaista tuotetta.

Yrityksen tuotteet ovat erityisen suosittuja Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa ja Aasiassa. Vuodesta 2010 alkaen Haglöfsin on omistanut japanilainen Asics. Uuden omistajan myötä Haglöfs on viime vuosina pystynyt hyödyntämään merkittävästi Asicsin kehitysresursseja ja tietämystä sekä tuonut yhä etenevässä määrin mallistossaan esiin myös jalkineita.

Haglöfsin filosofiana on suunnitella ja valmistaa laadukkaita tuotteita aktiivisille ulkoilmaihmisille aidon käyttötarpeen eikä pelkkien muotitrendien pohjalta. Suomen markkinoilla Haglöfs on tunnettu premium-luokan merkkinä, joka huomioi vahvasti myös ympäristön toimissaan. Yrityksen tavoitteena onkin olla paitsi maailman johtava teknisten ulkoilutuotteiden valmistaja, myös alan johtava yritys kestävässä kehityksessä ja ympäristön huomioijana.

L.I.M.-tuotesarja keskittyy vain oleelliseen

L.I.M.-tuotesarja on osa Haglöfsin Trekking-mallistoa. Hivenen harhaanjohtavasti, Trekking-malliston tuotteet on tehty ulkoiluun eikä pelkästään vaeltamiseen, kuten nimestä voisi virheellisesti päätellä. Sarjan tuotteet soveltuvat  siis vaelluskäytön lisäksi laajemmin ulkoiluun, kuten kaikenlaiseen luonnossa tapahtuvaan retkeilyyn ja vapaa-aikaan. Tuotesarjaan kuuluu erilaisia takkeja, housuja, väliasuja sekä vaatteiden lisäksi myös reppu, makuupussi ja kengät. Vanhan koulukunnan luonto- ja eräretkeilyvarusteista ne eroavat erityisesti painonsa tai lähinnä sen puutteen vuoksi.

L.I.M. sarjan tuotteet soveltuvat laaja-alaisesti erilaiseen ulkoiluun.

L.I.M.-tuotesarjassa kantavana ajatuksena on tehdä tuotteita, joissa on kaikki tarvittavat ominaisuudet, muttei mitään ylimääräistä (less is more, vähemmän on enemmän). Minimalistiset tuotteet ovat erittäin keveitä ja pakkautuvat helposti pieneen tilaan. Ulkona liikuttaessa varusteiden keveys ja niiden mahdollistama nopeus luo mukavuuden lisäksi myös turvallisuutta, kun esimerkiksi huonon sään yllättäessä voidaan siirtyä vauhdikkaasti parempaan suojaan.

Ohuesta ja kestävästä Goretex-Paclite –kankaasta valmistettu L.I.M. III -kokonaisuus on täysin tuulen- ja vedenpitävä kuoriasu. Pelkistetyt ja vähän tilaa vievät tuotteet soveltuvat valmistajan mukaan moninaiseen käyttöön, kuten esimerkiksi vaelluksen tai arkipäivän sadevaraksi. Tuotteista on erilliset naisten ja miesten mallit ja niitä on saatavissa useissa eri väreissä.

Tuotetietojen mukaan L.I.M. –housut soveltuvat myös aktiiviseen ja nopeaan menoon hyvän hengittävyytensä takia. Liikkumista helpottavat muotoillut polvet ja takamus. Pelkistetyssä, hupullisessa L.I.M III –takissa on puolestaan ”kaikki tarvittava ilman turhaa painoa”. Takki pakkautuu näppärästi omaan hihaansa. Tuotteiden suunnittelussa ja valmistuksessa on kiinnitetty erityisen paljon huomiota ympäristöön.

Tutustu tarkemmin L.I.M. III takkiin oheisella videolla:

Käyttökokemukset Haglöfs L.I.M. III takista ja housuista

Lumipallon testattavana oli L.I.M. III sarjan takki ja housut Haglöfsin vuoden 2015 kesämallistosta. Testijakso sisälsi kesän ja alkusyksyn lähes koko komeudessaan – asua päästiin kokeilemaan sekä rankkasateessa, kovassa tuulessa, pienessä pakkasessa että myös lämpimissä kesäkeleissä.

Asua testattiin muun muassa vaelluksella Pohjois-Ruotsin avotuntureilla, kesälomareissulla Norjan nopeasti muuttuvissa oloissa sekä kotoisemmissa maisemissa vaihtelevilla luonto- ja metsäretkillä. Vertailun vuoksi takkia ja housuja käytettiin myös arkisemmissa askareissa kaupunkiympäristössä.

Ensimmäinen huomio asusta oli keveys. Vaikka L.I.M. III takki ja housut ovat tuotesarjan ”raskainta osastoa”, ovat ne tästä huolimatta erittäin keveitä. Miesten L-kokoinen takki painaa valmistajan mukaan ainoastaan 240 grammaa ja saman kokoiset housut pysäyttävät vaa’an lukemaan 225 grammaa. Paino on tiputettu alas erityisesti kevyellä kankaalla, riisutuilla yksityiskohdilla sekä kaiken ylimääräisen toiminnallisuuden poisjättämisellä. Tästä huolimatta tuloksena on ”täysiverinen”, toimiva ja monikäyttöinen kuoriasu.

Havaintojen mukaan L.I.M. III sarjan takin ja housujen mitoitus ja leikkaus eivät ole täysin samaa sarjaa. Takki on myös kovavauhtiseen ja urheilulliseen menoon soveltuvasti sangen vartalonmyötäinen. Pidempi selkämys, muotoillut hihat, peukalolenkein varustetut joustavat hihansuut, helppokäyttöinen helmakiristys sekä kiinteä huppu tekevät takista mukavan ja luotettavan kumppanin monipuoliseen menoon.

Haglöfs L.I.M. III housut ovat kevyet ja pakkautuvat tarvittaessa pieneen tilaan.

Housut ovat puolestaan vähän väljempää mallia. Osittain tätä selittää, että vedenpitäviä kuorihousuja käytetään yleensä viimeisenä hätävarana huonon kelin yllättäessä ja tällöin ne vedetään nopeasti jalkaan toisten housujen päälle. Pukemista ja riisumista helpottavat kokopitkät sivuvetoketjut, istuvuutta puolestaan parantavat housujen muotoillut polvet ja takamus sekä säädettävät kavennetut lahkeet.

Testikäytössä housut koettiin laadukkaiksi ja erittäin mukaviksi käyttää. Housujen ainoat ”kauneusvirheet”  olivat tiukat vetoketjut sekä vyötärön säätömahdollisuuden puute. Pidempiä matkoja kävellessä housut alkoivat pikku hiljaa valumaan, jonka vuoksi niiden asentoa täytyi pysähtyä parantamaan paikoitellen. Ongelma korostui erityisesti jyrkissä ylämäissä, jolloin ”liukas” kangas hivuttaa itseään alaspäin. Sama ongelma vaivaa tosin usein myös muita vastaavanlaisia kuorihousuja.

Takki koettiin kaikin puolin toimivaksi ja mukavaksi käyttää. Pitkä selkämys, napakat peukalolenkein varustetut hihansuut ja huppu varmistavat, että se pysyy päällä ja suojaa myös huonolla kelillä. Ensi alkuun huppu tuntui tosin liian isolta ja vaikealta käyttää, jolloin se ei tahtonut pysyä päässä. Tarkempi tutustuminen sen rakenteeseen ja säätömekanismiin puolestaan paljasti sen kuitenkin hyvinkin toimivaksi ja suojaavaksi.

Haglöfs L.I.M. III takki soveltuu monipuoliseen käyttöön.

Kritiikkiä takki sai housujen tapaan turhankin sateenkestävistä eli tiukoista vetoketjuista, jolloin käyttö vaati lähes aina kahta kättä. Lisäksi ainoan taskun sijainti rinnassa ei kaikissa käyttötilanteissa ole optimaalinen – esimerkiksi monessa fleece-puserossa tasku on juuri samassa kohdassa, jolloin niiden yhteiskäyttö on hankalaa. Tällöin jo kotiavainten, lompakon ja kännykän mukaan ottaminen ja taskuihin mahduttaminen on haastavaa.

Haglöfs L.I.M. III kuoriasun arvioidut plussat ja miinukset

Kesä-lokakuulle ajoittuneella testijaksolla Haglöfs L.I.M. III takki ja housut keräsivät oheisia huomioita ja arvioita.

+ Keveys
+ Kestävyys ja laadukkuus
+ Toimiva urheilullinen leikkaus, joka sopii myös kaupunkikäyttöön
+ Monipuoliset värit, mustan lisäksi myös useita muita vaihtoehtoja
+ Hengittävyys, ohut kangas toimi viileällä ilmalla varsin hyvin myös korkeamman intensiteetin aktiviteeteissä
+ Ohut kangas kuivuu todella nopeasti sekä sateen että pesun jäljiltä
+ Pakkautuvat pieneen tilaan, helppo ottaa mukaan myös esimerkiksi arkipäivän sadevaraksi
+ Soveltuvuus moneen käyttötilanteeseen

- Housuissa vyötärössä ei varsinaista kiristysmahdollisuutta
- Tiukat vetoketjut
- Taskun paikka ja koko

Yhteenveto

Haglöfs L.I.M. III on erittäin kevyt, täysin tuulen- ja vedenpitävä kuoriasu monipuoliseen käyttöön. Keveyden lisäksi testijaksolta päällimmäisenä mieleen jäi asun monikäyttöisyys ja hyvä soveltuvuus erilaisiin käyttötarkoituksiin ja -tilanteisiin.

Monikäyttöisyyttä korosti asun helppo pakattavuus ja mahtuminen pieneen tilaan, jolloin se oli helppo sujauttaa mukaan reppuun hätävaraksi lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Mukava ja toimivaksi havaittu asu houkutteli usein käyttämään itseään, vaikka säätila tai retken luonne ei olisi vaatinutkaan itsessään näin suojaavaa vaatetusta.

Tutustu tarkemmin takkiin
Tutustu tarkemmin housuihin

Teksti: Lumipallo.fi
Kuvat: Haglöfs, Lumipallo.fi


Avainsanat:
, , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Lumipallo testaa – Haglöfs L.I.M. III takki ja housut Haglöfs L.I.M. III
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,40/5 - 5 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*