Rukan_kausi_2015
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Ravintolat & Baarit, Yleinen

Suomen lumivarmin talvi käynnistyy viikonloppuna

Rukan virallisia Talven Avajaisia vietetään isänpäiväviikonloppuna 6.-8.11.2015. Laskemisen lisäksi keskuksessa tapahtuu paljon myös after skin puolella.

Käsillä on alkavan talven ensimmäinen kunnon tapahtuma kotimaisessa hiihtokeskuksessa Rukan viettäessä virallisia Talven Avajaisiaan.

Rukan avajaisissa kattavasti ohjelmaa ja tekemistä

Avajaisviikonlopun ohjelmakattauksesta löytyy tarjontaa monipuolisesti moneen mieltymykseen.

Erityisesti parkkilaskemisesta kiinnostuneille viikonlopun kohokohtiin kuuluu perjantaina ja lauantaina järjestettävät freestylemaajoukkueen juniorivalmennukset. Maksuttomassa tapahtumassa kaikentasoisilla juniorilaskijoilla on ainutlaatuinen mahdollisuus saada vinkkejä laskemiseen reileissä ja hyppyreissä Suomen freestylemaajoukkueen konkareilta. Lauantain Juniorivalmennusten jälkeen Saaruassa järjestetään myös talven ensimmäiset railjamit.

Mikäli reilit ja hyppyrit tuntuvat liian hurjilta, maksuttomaan valmennukseen pääsee myös Rukan hiihtokoulun ilmaistunneilla.

Viikonlopun aikana on myös mahdollista tutustua maahantuojien kauden 2015-2016 tarvikkeisiin Test Centerissä Eturinteen alla. Alueen vieressä myös lapset pääsevät tutustumaan lumilautailun maailmaan 3-7-vuotiaille tarkoitetussa Lasten Snoukkamaassa.

Viikonlopun artistikattaukseen kuuluvat muun muassa Pisteessä esiintyvät Sanni ja Waldo’s People sekä Zonen valtaavat MITRA ja Aste.

Avajaisviikonloppuna rinteet ovat auki joka päivä klo 09:30 – 19:00. Näillä näkymin käytössä on rinne Saaruassa ja Eturinteillä Kuru.

Uutta Rukalla 2015 – 2016

Rukalla on tarjottavana uutuuksia myös tälle kaudelle. Saaruaan avataan uusi helppo metsälaskualue rinteiden 15 ja 16 väliin. Saaruan yläosaan ennen BatteryParkia on myös noussut uusi makkaranpaistoon soveltuva kota. Tulevaisuuden olympialisteja varten Rosa & Rudolf -lastenmaahan avataan uusi RosaPark, jossa on alottelijaystävällisiä reilejä ja hyppyreitä.

Ravintolamaailman uutuuksiin kuuluu legendaarisen Pisteen yhteyteen avattava alppiravintola Les Alpes. Hotelli Ruka Villagen tiloihin avataan japanilaisen ruuan ystäville uusi Mura Sushi -ravintola. Pienehkössä ravintolassa on 21 asiakaspaikkaa ja take away -palveluun panostetaan pääsääntöisesti.

Ruka onnistui tänä vuonna avaamaan rinteensä poikkeuksellisen aikaisin jo lokakuun alkupuoliskolla. Rinteet kuitenkin jouduttiin sulkemaan hetkellisesti lämmenneen sään vuoksi. Rukan reilut 90 lumitykkiä pitävät silti huolen siitä, että pakkasten saapuessa uusia rinteitä saadaan auki jopa vain reilun vuorokauden aikataululla.

> Lisätietoa Rukan Talven Avajaisista 2015 – 2016 Rukan nettisivuilla

Lähde ja kuva: Rukakeskus Oy


Avainsanat:
, ,
Arvostele artikkeli:
Suomen lumivarmin talvi käynnistyy viikonloppuna Rukan_kausi_2015
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 3 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*