Winter Pride Åre
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Muut aktiviteetit, Tapahtumat

Ruka edelläkävijä – Suomen ensimmäinen Ski Pride

Ensimmäistä kertaa järjestetättävä Ruka Ski Pride kokoaa sateenkaarikansan valkoisille hangille huhtikuussa 2016.

Tapahtumaan kutsutaan mukaan kaikkia seksuaalisen tasa-arvon omakseen tuntevia, ulkoilmassa viihtyviä ihmisiä.

Tapahtuman taustalla ihmisoikeudet

Tapahtumalla Ruka haluaa osoittaa tukevansa ihmisoikeuksia ja seksuaalivähemmistön itsemääräämisoikeutta. Suomessa Ruka on edellekävijä, sillä aiemmin maassamme ei ole järjestetty vastaavaa Ski Pride –tapahtumaa. Ulkoilun ja viihteen lisäksi Ruka Ski Pridesta rakennetaan keskusteluareenaa myös asiapitoisten seminaarien ympärille.

– Ruka on kaikenlaisten ihmisten lomanviettopaikka. Me toimimme avoimesti ja tasavertaisesti. Tulevien vuosien tavoitteena on kasvattaa Ruka Ski Pridestä Pohjoismaiden vetovoimaisin, kansainvälisin ja aurinkoisin HLBTIQ-laskettelutapahtuma, kertoo Rukakeskuksen paikallisjohtaja Matti Parviainen.

Parviaisen mukaan tapahtumaa on suunniteltu jo vuosia ja päätös sen toteuttamisesta tehtiin noin vuosi sitten. Suunnittelun yhteydessä selvitettiin muun muassa Ski Priden parasta ajankohtaa ja tapahtuman kohderyhmän selkeä suosikki järjestämisen ajankohdan suhteen oli kevät.

– Tunturi on huhtikuun puolivälissä parhaimmillaan. Rukan keväthangilla ja hyväkuntoisissa rinteissä riittää lunta ja aurinko paistaa jokaisen kasvoille, Parviainen tietää.

Maailmalla vastaavat tapahtumat ovat hyvin suosittuja, Ski Pride on järjestetty aiemmin esimerkiksi Ruotsin Åressa. Rukan tapahtuma herättää kiinnostusta myös kansainvälisesti, sillä Suomen ensimmäiseen Ski Prideen on ilmoittautunut jo nyt muutamia ulkomaalaisia ryhmiä.

Ruka Ski Pride järjestetään 14.-17.4.2016

Ruka Ski Priden pitkä viikonloppu tarjoaa ajankohtaisten asioiden lisäksi tyylikästä hauskanpitoa ja laadukasta yhdessä tekemistä niin rinteessä kuin rinteen ulkopuolellakin. Rinneriehan lisäksi ohjelmassa on myös muuta tekemistä ja monipuolista viihdettä.

Tapahtumaa tähdittävät muun muassa Krista Siegfrieds, Eini & Boogie, Miss Divet Show, sekä nimekkäät DJ:t. Iltaohjelmassa on myös näyttävät Ski Pride naamiaisbileet. Pitkä viikonloppu huipentuu lauantaina 18.4.2016 järjestettävään Ruka Ski Pride –kulkueeseen.

Ruka Ski Prideen on suunnitteilla valmis lippupaketti ja bussikuljetus Helsingistä.

> Tutustu tarkemmin tapahtumaan

Lähde: Rukakeskus
Kuva: Antti Hurskainen


Avainsanat:
, , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Ruka edelläkävijä – Suomen ensimmäinen Ski Pride Winter Pride Åre
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,75/5 - 4 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*