WST_MM_Podium
Ajankohtaista, Lumilautailu, Persoonat

Lumilautailu: Yabulista 1 kulta ja 2 hopeaa

Kiinan Yabulissa kisatut World Snowboard Tourin MM-kisat sujuivat suomalaisilta erinomaisesti.

Saldona kisoista oli yhteensä kolme mitalia. Kultaa Suomeen toi Peetu Piiroinen. Tuplahopeasta vastasi Enni Rukajärvi.

Piiroiselle kultaa ja Rukajärvelle hopeaa big airista

Yabulissa sunnuntaina lasketussa World Snowboard Tourin big airin MM-finaalissa Peetu Piiroinen voitti kultaa ja Enni Rukajärvi hopeaa. Suomalaisten menestystä täydensivät hienosti niukasti neljänneksi jäänyt Roope Tonteri sekä kuudenneksi tullut Kalle Järvilehto.

– Tuli MM-kultaa ja ihan fiilikset, totta kai. Ainahan se on kivaa kun pärjää tai pääsee podiumille – ihan sama mikä se laji on. Meni kyllä kisat mun osalta hyvin. Harjoituksissa en saanut mitään aikaiseksi: tuuli ja oli tosi kuumottavaa yrittää temppuja. Vähän ollut myös vaivoja, kun semeissä tuli vähän tärskyjä. Kisoissa sain hyvin ekan tempun hyvin päälle, toisella tein vähän helpomman tempun ja vikalla sain vähän upgreidattua. Kaikki sain ländättyä ja ykkössija, niin kyllä olen ihan fiiliksissä. Pääsi voitto yllättämään, kun se on niin pienestä kiinni. Jos Seb Toots olisi ländännyt toisen frontti triplansa, niin en todellakaan olisi voittanut. Kova taso oli finaalissa. Sain kuitenkin suht pahat temput tehtyä, niin fiiliksissä siitä. Slopestyleen on kiva päästä, tämä big air oli vähän sivulaji mulle. Siellä yritetään myös päästä finaaliin ja taso tulee olemaan kova, mutta niinhän se näissä kisoissa aina on, kun on kaikki huiput messissä, Piiroinen kommentoi.

Miesten big airissa hopeaa sai Kanadan Sebastian Toutant ja pronssi meni Yhdysvaltojen Kyle Mackille. Naisten big airin muut mitalit menivät Yhdysvaltoihin, kultaa voitti Jamie Andersson ja pronssia Jessica Jenson.

Rukajärvelle hopeaa myös slopestylestä

Suomen aikaa aikaisin tiistaiaamuna kisatussa slopestylessä Enni Rukajärvi voitti myös hopeaa. Kisan voitti Yhdysvaltojen Jamie Andersson. Kolmanneksi laski yhdysvaltalainen Julia Marino.

– Tuntuu kyllä saakelin hyvältä – vihdoin sain hommat kasaan. Ollut aika levällään pakka koko kauden, eikä kisoista ole tullut yhtään mitään. Nyt vielä olen tosi tyytyväinen myös reileistä, kun sain tehtyä jotain myös sillä puolella. Oli aika lähellä se Jamie, mutta ensi kerralla sitten. Suunnitelma kisoihin on ollut vähän auki koko ajan täällä, mutta karsinnoista lähtien olen upgreidannut temppuja. Hyndissä olen pitänyt saman suunnan jatkuvasti, sitten vaan lisännyt vaikeutta niihin. Reilit jotenkin vaan löytyivät eilen, ja tänäänkin tien vähän pahemman tempun viimeiseen reiliin. On kyllä ollut rankka reissu. Tässä on ollut viidet kisat neljän päivän aikana, että aika fyysistä alkaa olla, Rukajärvi kommentoi.

Maajoukkueen päävalmentaja Antti Koskinen on erittäin tyytyväinen Suomen joukkueen esitykseen kisoissa.

– Lyhyesti sanottuna Suomen suoritus on ollut ihan loistava, vaikkei ihan kaikkia finaaleihin saatukaan. Kyllähän tässä ollaan voimakkaasti plussan puolella kaikin puolin, että on tämä aivan huikea lopetus kisoille tämä Ennin kakkossija. Ennin suoritusthan oli uskomattoman smuutti. On hienoa nähdä, kun ihmisellä loksahtaa asiat kohdalleen itselleen ja nauttii siitä mitä tekee, niin tältä se silloin näyttää. Tämä oli ehdottomasti parasta Enniä tällä kaudella, ja reilien osalta kenties parasta ikinä. Oli tosi hienoa nähdä, että hän pystyi parantamaan sillä osastolla semeistä entisestään. Upeaa kertakaikkiaan. Kausi on ollut onneksi nousujohteinen. Meillä on ollut loukkaantumisia ja vaikeuksia sillä osastolla, mutta onneksi saatiin tämmöinen lopetus kaudelle. Tokihan meillä on vielä yksi maailmancupin kisa Tsekeissä jäljellä, että siellä mennään sitten viikonloppuna vielä kaasu pohjassa, Koskinen kommentoi.

Lähde: Suomen Lumilautaliitto
Kuvat: Sami Tuoriniemi


Avainsanat:
, , , , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Lumilautailu: Yabulista 1 kulta ja 2 hopeaa WST_MM_Podium
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 3 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*