Jackson Hole
Hiihtokeskukset, Laskettelu, Lumilautailu, Lumimatkat

Pohjois-Amerikan parhaat hiihtokeskukset – TOP5

Pure Awesomeness Factor rankkaa vuosittain Pohjois-Amerikan keskukset paremmuusjärjestykseen. Esittelyssä viisi vuoden 2016 parasta keskusta pienin matkustusvinkein.

Lumen määrä ja laatu, matkustamisen helppous ja soveltuvuus experteille ovat vain esimerkkejä datasta, jonka perusteella pohjoisamerikkalaiset laskettelukeskukset rankataan paremmuusjärjestykseen. Tutustu tarkemmin tänä talvena pärjänneisiin keskuksiin.

1. Jackson Hole

50-vuoden kunnioitettavaan ikään ehtinyt Jackson Hole kiilasi kärkeen Pohjois-Amerikan parhaiden hiihtokeskusten listalla. Après Vous ja Rendezvous –huipuistaan tunnetun Jackson Holen puitteet ovat erinomaiset muun muassa lumitilanteen sekä hissien määrän ja laadun perusteella.

Runsaslumisena pidettyä metsä- ja vapaalaskun mekkaa yleensä joko rakastetaan tai vihataan. Kalliovuorilla, Wyomingin osavaltiossa, sijaitseva Jackson Hole on erityisen tunnettu haastavista laskuistaan. Kuuluisien offareiden lisäksi keskuksesta löytyy yhteensä 133 rinnettä ja myös vähemmän vaikeaa laskettavaa.

Jackson Holeen on tarjolla Pohjois-Amerikasta 13 eri lentoreittiä, joten vuorille pääseminen ei ainakaan ole ongelma.

Pure Awesomeness Factorin eli PAF:n teettämän arvion mukaan Jackon Hole sai sadasta pisteestä lähes täydet eli uskomattomat 99.

2. Snowbird

Mahtavista mäistä ja puuterilumesta tunnettu Snowbird ei turhaan keiku toisella sijalla, keskuksessa on erinomaiset puitteet kaikentasoisille laskijoille. Ei siis ihme, että tämä Utahin runsasluminen paratiisi vetää puoleensa niin huippulaskijoita kuin perheitä.

Tarjolla on jokaiselle jotakin, aina helpoista ja loivista mäistä lähes pystysuoriin rinteiseen. Eikä samppanjamaiseksi kuvattua kuivaa puuteriluntakaan pidä unohtaa, Snowbirdin takamaastosta sitä löytyy enemmän kuin tarpeeksi.

Myös Snowbirdiin matkustaminen ja majoittuminen on vaivatonta. Keskus sijaitsee vain 40 minuutin ajomatkan päässä Salt Lake Citystä. Se tarjoaa vierailijalle uudistettua majoitusta sekä korkean luokan palveluita.

Pisteitä PAF:n teettämässä rankingissa Snowbird sai 98.41, häviten ensimmäisellä sijalla olevalla Jackson Holelle vain reilut puoli pistettä.

3. Whistler-Blackcomb

Pohjois-Amerikan suurin hiihtokeskus Whistler-Blackcomb on säilyttänyt kruununsa Park City-Canyonsin yhdistymisestä huolimatta. Whistlerin ykkösvaltti on edelleen valtava koko: noin 33 000 neliömetriä monipuolista rinnehupia. Korkeuserolla mitattuna Whistler-Blackcomb on puolestaan Pohjois-Amerikan toiseksi suurin.

Whistler-Blackcombin koon vuoksi liikkuminen alueella voi olla hieman aikaa vievää. Vertaansa vailla oleva hissijärjestelmä tekee siitä kuitenkin vaivatonta. Peak 2 Peak  –gondolihissi tarjoaa yli neljän kilometrin mittaisen ja 11 minuutin hissimatkan. Lumivarmana tunnetussa keskuksessa ei myöskään rinteistä ole puutetta – Whistler-Blackcomb tarjoaa laskijalle yli 200 eritasoista rinnettä, huikeista offareista puhumattakaan.

Kylä pitää sisällään lähestulkoon kaikkea mitä toivoa voi, kuten erinomaisen ravintola- ja majoitustarjonnan. Huhujen mukaan paikka tarjoaa myös Pohjois-Amerikan parhaat after ski –bileet. Ja jos Whistlerin tarjonta ei riitä, lähellä olevasta Vancouverin metropolialueelta vuorille on matkaa reilut 120 kilometriä, mikä taittuu vaivattomasti bussilla tai omalla autolla.

Pisteitä Whistler-Blackcombille PAF antoi tänä vuonna  97.4.

4. Alta

Jokaisen hiihtäjän tavoitteena tulisi olla matka laskettelijan pyhimpänä paikkana pidettyyn Altaan! Tämä legendaarinen keskus on nimittäin kutsunut laskettelijoita vuorille ja vertaansa vaille olevalle lumelle jo vuodesta 1939 lähtien. Alta onkin paitsi yksi Yhdysvaltain vanhimmista, mutta myös lumivarmimmista hiihtokeskuksista, alueella sataa vuodessa lunta keskimäärin lähes 13 metriä.

Alta sijaitsee Utahin osavaltiossa aivan Snowbirdin vieressä. Keskuksissa onkin vaihtoehtona myös molempiin hiihtokeskuksiin toimiva hissilippu. Siirtyminen keskuksesta toiseen on vaivatonta, mikä kannustaa laskijoita tutustumaan molempien huippukeskusten tarjontaan.

Altaan tullaan usein kevyen lumen ja upeiden off-pisteiden vuoksi. Matkustaminen Altaan on vaivatonta vain 45 minuutin päässä olevan suurkaupunki Salt Lake Cityn vuoksi. Salt Lake Citystä on loistavat kulkuyhteydet suoraan mäkeen, lomareissulla voikin yhdistää sekä laskemisen, että kaupunkiloman.

Loppuun pienenä vinkkinä, mikäli on matkaamassa Altaan lumilaudan kanssa: täällä lautaileminen on kiellettyä ja mäkeen pääsee ainoastaan suksilla.

PAF arvosteli Altan pistein 94.04.

5. Vail

Coloradossa sijaitseva Vail on Yhdysvaltojen suurin yksittäinen hiihtoalue. Vail on huippuluokkaa hipova ja erittäin arvostettu keskus, joka on saanut runsaasti vaikutteita Euroopasta. Asennetta kuvaa hyvin tavoite olla paras, esimerkkinään juurikin Euroopan hiihtokeskukset.

Mutta entä laskeminen? Vailissä rinteitä on lähes 200. Hissien uusiminen on keskukselle iso ja tärkeä haaste, jotta liikkuminen olisi nopeaa ja vaivatonta. Jatkossa keskuksen uusi kuuden hengen tuolihissi on pääasiallinen ja helppo yhteys Vailin etupuolelta keskelle laskualuetta. Keskus mainostaakin uutta hissiä ja yhteyttä sanoin: aiemmin tällaista on nähty vain Itävallassa.

Mikäli mielii tarkistamaan uudistunutta Vailia, matkustaminen sinne tapahtuu Euroopasta helpoiten Denverin kautta, josta ajomatkaa vuorille on kaksi tuntia.

Sadasta pisteestä PAF jakoi Vailille 93.69.

Tutustu tarkemmin hiihtokeskusten PAF-rankkaukseen

Lähde: www.forbes.com
Teksti: Anette Kerkelä
Kuvat: Zach Dischner via Compfight cc, Jackson Hole Mountain Resort, Snowbird / Matt Crawley, Whistler Blackcomb, Alta, Vail


Avainsanat:
, , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Pohjois-Amerikan parhaat hiihtokeskukset – TOP5 Jackson Hole
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (5,00/5 - 5 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*