laskettelun treenaaminen
Harjoittelu, Laskettelu

Laskettelijan tasapaino – kolme harjoitusta kokeiltavaksi

Kun laskettelijat siirtyvät kesälaitumelta rinteeseen, on tavallista että suksituntuma ja kehonhallinta ovat aluksi hieman kateissa. Käännökset eivät ole yhtä jouhevia kuin keväthangilla. Myös reilit tuntuvat kapeammilta ja korkeammilta. Pienet tasapainoharjoitteet ovat yksi parhaista tavoista hakea hyvää perustuntumaa ja iloista laskufiilistä.

Pari ensimmäistä kertaa mäessä ollessa kannattaa käyttää hieman aikaa pieneen kikkailuun ja suksinäppäryyteen, jotta keho ja aistit taas avautuvat lumelle. Rinteessä tasapaino on juuri se ominaisuus, joka vaikuttaa suoraan kaikkiin muihin laskettelun (ja lumilautailun) perusteisiin. Siksi alkutalvella sijoitettu tasapainokikkailu tuottaa hyvää osinkoa myöhemmin talvella, kun mäet ovat paremmassa kunnossa, rinteitä on enemmän auki ja kelitkin valoisammat. Seuraavassa muutama hauska harjoite, joita voi tehdä missä vaan.

laskettelun treenaaminen - monot auki

1. Laske monot auki

On tavallista, että talven ensimmäisinä päivinä monot puristavat. Asiaa ei kannata jäädä liiaksi valittelemaan, vaan monot voi jättää auki ja lähteä etsimään tasapainoa. Kun monoista ei saa tavallista tukea joutuu tekemään tosissaan töitä, että tasapaino säilyy kohdallaan. Toisin sanoen siis ensisijaisesti päkiöillä.

Kokeile näin: Lähde loivalla rinteellä liikkeelle ja hae tasapaino päkiöille. Huomaat myös, että kääntäminen vaatii enemmän töitä. Kokeile auralaskua monot auki. Kunnollinen aura on yllättävän haastava, vaikka me kaikki “osaamme” sen! Kokeile myös ilman sauvoja. Laske suhteellisen loivassa rinteessä, jossa vauhti ei karkaa.

laskettelu treenaaminen - piruetti

2. Piruetit

Haasta itsesi tekemään piruetit molempiin suuntiin yhtenäisenä liikkeenä. Jotta piruetti onnistuu, suksen on oltava tasaisesti pohjallaan ei yhtään kantillaan.

Kokeile näin: Kun paino on tasaisesti suksen keskellä, hieman keventämällä (nousemalla aavistuksen ylös peruslaskuasennosta) ja alkamalla kääntää yläkroppaa (myös päätä) sukset seuraavat liikettä. Oleellista on ohjata katseella liikkeen suuntaa. Kriittinen kohta on 180 astetta. Jos sen yli pääsee näppärästi, loppu hoituu kuin itsestään. Onnistuuko? On varsin todennäköistä, että kääntyminen yhteen suuntaan on helpompaa kuin toiseen. Harjoittele erityisesti piruettia heikompaan suuntaan.

3. Yhdellä suksella laskeminen

Jos maailman parhaat (vaikka heille tämä on lasten leikkiä) harjoittelevat tätä, mikset sinä? Yhdellä suksella laskeminen on sitä paitsi hauskaa.

Tee näin: Ensin yhdellä suksella laskua voi kokeilla pitämällä toinen suksi ilmassa, mutta todellisen tuntuman saa vasta sitten, kun toisen suksen jättää kokonaan pois (esim. hissin ala-asemalle). Kokeile suhteellisen lyhyessä ja tasaisesti tuovassa helpohkossa rinteessä ensiksi. Tavoitteena on jouhea lasku siten, että monoilla tai sauvoilla ei oteta lumesta lisätukea. Lisäksi olisi hyvä yrittää pitää käännökset molempiin suuntiin saman muotoisina. Tarkkaile myös tasapainoa. Helposti käy siten, että uuteen käännökseen yrittää lähteä suksen kannoilta, siis liian takapainossa. Oleellista on, että painopiste on tukevasti päkiällä.

Teksti: Ante Holmila
Kuvat: Iiro Niemi


Avainsanat:
, , , , ,
Arvostele artikkeli:
Laskettelijan tasapaino – kolme harjoitusta kokeiltavaksi laskettelun treenaaminen
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,71/5 - 7 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*