ounasvaara
Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, Yleinen

Lapland Hotels ostaa Ounasvaaran hiihtokeskuksen

Lapland Hotels hankki haltuunsa Ounasvaaran hiihtokeskuksen Rovaniemellä 19.4.2017 allekirjoitetulla kauppasopimuksella.

Lapland Hotelsilla on ennestään Ounasvaaralla hiihtokeskuksen yhteydessä 2 hotellia, Lapland Hotels Sky Ounasvaara vaaran laella ja Lapland Hotels Ounasvaara Chalets rinteen juurella. Myyjinä on joukko yksityisiä osakkeenomistajia.

”Hiihtokeskuksen hankinnan myötä meille muodostuu ainutlaatuinen, monipuolisen ohjelmallisen tekemisen mahdollistava, palvelulinja komealta Kemijoelta aina Ounasvaaran huipulle vahvasti kehittyvän Rovaniemen sydämessä”, toteaa Lapland Hotelsin toimitusjohtaja Ari Vuorentausta. ”Yhtiö on hyvin hoidettu ja oikealla kehitysuralla, vahvan kansainvälisen asiakaskuntamme ja konsernimme rinne- ja ohjelmapalveluosaamisemme myötä pystymme edelleen vahvistamaan tätä kehitystä”, jatkaa hän.

”Hienoa, että toiminnan jatkajaksi ja edelleen kehittäjäksi halusi vahva lappilainen toimija”, iloitsevat osakkaiden edustajina toimitusjohtaja Juhani Roininen ja nykyisen hallituksen puheenjohtaja sekä erittäin pitkän linjan arvostettu ounasvaaralainen Paavo Holster.

Vuositasolla Ounasvaaran hiihtokeskus palvelee noin 50.000 asiakasta. Ounasvaaran hiihtokeskuksessa on 11 rinnettä ja 5 hissiä. Yhtiöllä on kesätoimintana kesäkelkkarata sekä alamäkipyöräily reitteineen. Henkilöstö jatkaa vanhoina työntekijöinä kaupan jälkeenkin.

Lähde: Lapland Hotels
Kuva: Ounasvaara


Avainsanat:
, , , , ,
Arvostele artikkeli:
Lapland Hotels ostaa Ounasvaaran hiihtokeskuksen ounasvaara
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (2,00/5 - 2 ääntä)
Loading ... Loading ...

Kommentoi artikkelia ja keskustele aiheesta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *

*