E-Fatbike ja talven eka rando

Julkaistu: 30.12.2017

Suunnitelmat muuttuu oli tämän joulun ajan teema. Meidän piti olla Ruotsissa Johannan serkun häissä, mutta mahatauti tuli ja muutti suunnitelmat. Samoiten mahatauti muutti suunnitelmia, että milloin päästiin sitten Ruotsin sijaan lähtemään Pyhälle ja sitten se mahatauti vielä muutti suunnitelmia, että kuinka pitkään ollaan Pyhällä. Mahatauti ja asuntovaunu ei nimittäin ole kaikkein mukavin yhdistelmä ja siksi päädyttiin mieluummin kotivaihtoehtoon. No, kerettiin sitä siellä Pyhällä harrastaakin, vaikka nyt sitten ollaankin uusi vuosi kotosalla.

E-Fatbike, Bliss Adventure

Bliss Adventure on Pyhä-Luoston alueella toimiva seikkailuyritys, joka ainakin itselle eniten on Pyhällä näyttäytynyt Tajukankaan jääkiipeilyseinällä. Lisäksi olen Instagrammista heitä seuraillut ja läskipyöriä on näkynyt kuvissa ja he niitä vuokraavatkin. Tällä talvelle tein havainnon, että oli tullut myös sähköläskipyöriä heidän valikoimaansa ja kun tästä mainitsin muulle perheelle, niin kaikki olivat saman tien halukkaita niiden testaukseen. Pistin mailia Bliss adventurerille ja niin saatiin perjantaiaamulle aikataulut natsaamaan ja päästiin ajelemaan e-fatbikeilla.

Perjantaiaamuna oli treffit hotellin respassa, missä ensin käytiin mukavasti sisätiloissa pyörien toiminta läpi, ennen kuin lähdettiin ajelemaan. Pyörät olivat Mondrakerin Panzer sähköpyöriä. Laitoin meidän pituudet siinä varausmailissa, niin sopivan kokoiset pyörät olivat kaikille valmiina. Itse sähköpyöräosuuden hallitseminen oli pyörissä helppoa. Vasemmalla kädellä oli ohjain, josta valittiin eri vahvuinen avustus, Eco, Tour, EMTB ja Turbo, jos nyt oikein muistan nuo. Ecolla oli mukava ajella tasamaalla ja Turbolla taas pääsi kaupalta hotellille semmoista vauhtia ylämäkeen, että ei voinut kuin nauraa ajaessaan. Lisäksi pyörissä oli Walk-moodi, eli jos joudut pyörää taluttamaan, niin sen sai avustamaan siinäkin. Pyöräthän ovat melko painavia moottorin ja akun johdosta, eikä niitä hauska ole työnnellä vaikka ylämäkeen ilman avustusta.

Teimme pienet testilenkit hotellin pihassa, säädimme penkkien korkeudet, testailimme ohjauslaitteet yms. ja sitten matkaan. Ajoimme ensin perherinteiden poikki ja siitä Isokurulle vievälle polulle, joka on varsin hyvin tamppaantunutta ja sinällään helppoa ajaa. Mutta oli kyllä yllätys kuinka hauska noilla oli ajella siinäkin. Kun itse ei tarvinnut juuri muuta kuin vähän pyöritellä polkimia ja matka taittui melko vauhdikkaasti. Avustuksena tuommoisella tasaisemalla pätkällä se Tour riitti aivan hyvin.

Kohti Tiaislaavua. Taustalla Isokurun laavu

Isokurun laavulta lähdimme kohti Tiaislaavua, jonne meno on aika hyvää alamäkeä ja siis hyvin helppoa. Mukava oli päästellä polkua pitkin menemään. Muutamia pikku nousuja tuli vastaan ja aina välillä sitten sen mukaan sääteli vähän lisää avustusta pyörästä, ettei nyt sentään aivan hikoilemaan tarvinnut ruveta 🙂

Tiaislaavulla pidettiin pikku tauko, mutta ei mitään sen kummempaa kuin meillä oli pyörät vuokrattu vain 1.5 tunniksi. Tiaislaavulta takaisin päin onkin pari oikein kunnon nousua ja siinä oli kyllä ihmettelemistä, että miten riitti renkaissa pito ja kuinka sitä vaan pääsi ne mäet ylös kun laittoi Turboa silmään. Melkoisia kapistuksia! Muutama pikku lenkki siinä vielä ja ajettiin myös vielä sieltä kaupalta takaisin hotellille se ylämäki ja kaikkia hymyilytti meno, tosi hauskaa!

Kokonaisuutena sanoisin, että tuommoisena koko perheen retkeily ja maisemienkatselu-liikkumisvälineenä aivan loistava. Varmasti jossain mäkisessä maastossa vaikkapa työmatkailuun aivan mahtava kampe. Mutta sitten vaikka itselle maastopyörää korvaamaan, niin ei kuitenkaan. Mutta juuri tuommoisena vuokrattuna kamppeena oikein mukava ja toimiva! Kannattaa ehdottomasti kokeilla joskus jos mahdollisuus tulee.

Talven eka rando ja samalla vuoden viimeinen

Lauantai-aamuna otettiin Aleksin kanssa melkein ensimmäinen tuoli klo 9:30 ja lähdetiin kohti Ukonhattua, eli kakkosta talven ekalle randolle. Edellisenä päivänä ja yöllä oli satanut vähän uutta lunta, niin pehmeitä käännöksiäkin oli kenties odotettavissa. Lähdettiin sen verran aikaisin, että otettiin otsalamputkin mukaan ja ne oli kyllä ihan mukava lisä kun Jacksonin yläosan rakkapellon läpi suunnistettiin. Ei ollut vielä hirveästi lunta joka kohdassa.

Valoista oli hyötyä alun kohtuu hämärässä rakkaetenemisessä

No rakkakivikoista selvittiin ja Isokurun pohjalla pistettiin skinit suksien pohjiin ja lähdettiin kohti kakkosta. Normaalinousureitti, joka lähtee siis siitä Isonkurun portaiden läheltä, oli aika selkeänä jo näkösällä ja joku kerkesikin vähän meitä ennen latua jo avaamaan, niin eipä siinä ollut muuta kuin läniä menemään. Huipulle asti ei viitsitty mennä juuri noiden kivikoiden takia, vaan siinä puurajan tuntumassa vaihdettiin kamat laskumoodiin. Keli oli niin sumuinen, että maisemia ei tällä kertaa paljon nähnyt, mutta hienothan ne olisivat olleet jos jotain olisi nähnyt.

Aleksi Ukonhatulla. Taustalla voisi näkyä Isokuru, mutta ei nyt näy.

Pehmeitä käännöksiä haettiin ja saatiin

Laskettiin vähän nousujäljistä laskijan oikealle, jossa on alussa vähän viettävämpää, mutta aika nopeasti se tasoittuu loivaksi metsiköksi. Lunta oli ihan mukavasti ja niitä odotettuja pehmeitä käännöksiäkin saatiin. Katsottiin laskureitti sillä lailla, että päästiin aika helposti takaisin Isokurun pohjalle ja siitä aina yhtä ihania portaita ylös laavulle ja siitä hiihdellen takaisin keskukseen. Oikein mukava parin tunnin pyrähdys ennen lounasta ja lounaan jälkeen sitten ajeltiinkin kotiin.

Tässä saa aina hyvät loppulämmöt

Nyt olikin sitten viimeiset laskut Pyhällä ennen maaliskuuta. 10 päivää ja minä lähden ajelemaan kohti Itävaltaa.

Aleksi torstaina Jacksonissa, kun pakkasta oli vielä parikymmentä astetta.

Lumivyöry, lapiointiharjoitus

Julkaistu: 15.12.2017

Viime päivinä on Alpeilta tullut uutisia kuinka lunta on tullut todella paljon ja samoin esimerkiksi Pyhällä on lunta satanut reippaasti. Samalla kun se on hienoa, niin lumivyöryvaaratkin on olleet korkealla ja onhan niitä Alpeilla tapahtunutkin.

Tässä on itsellä tullut viime aikoina luettua lumiturvallisuudesta aika paljon ja treenailtua piippareillakin useampaan otteeseen, niin ajateltiin nyt vielä tehdä tuommoinen pienimuotoinen lapiointiharjoituskin. Ja kun olen jo muutamaan otteeseen täällä blogissakin aihetta sivunnut, niin looginen jatkumo oli kirjoittaa tästäkin pikku juttu. Pääosin kuvina, koska niistä saa paremmin selville mitä me tehtiin. Mukava koko perheen ulkoilu samalla, suosittelen.

Lunta on Oulussakin satanut aika mukavasti ja etupihalle on kertynyt kolauksista jo ihan kunnon kasa. Ensiksi vähän vielä sitä kasaa korotin ja sitten semmoinen reipas 10-15 minuuttia koko perheen voimin vuorenvalloitusta niin kasa tamppautuu vähän tiiviimmäksi.

Meidän vyörymaasto vuorenvalloituksen jälkeen ja johan siihen on tehty uhrillekin vähän paikkaa.

Ensiksi testailtiin sondausta. Tuotakin kannattaa kokeilla, että miltä se tuntuu kun sondi menee lumesta läpi ja osuu ihmiseen. Lumessakin oli semmoisia jänniä kerroksia joita olisi voinut vaikka luulla ihmiseksi, mutta ne oli kuitenkin vähän kovempia kuin se kun sitten oikeasti osui ihmiseen. Sen hoksasi, että sondi pysähtyi liian äkkinäisesti siihen jäiseen kerrokseen ja siitä piti vaan lyödä läpi. Sitten kun sondi osui ihmiseen, niin se oli joustavampi. Mutta kuitenkin ihan erituntuinen kuin se kun sondi osui maahan.

Heidi uhrina ”vyöryn” alla.

Aleksi löysi Heidi sondilla. Aika napakasti tuo sondi käy kun se osuu kehoon. Ei nyt varsinaisesti kipeää, mutta kuitenkin kun sitä pitää aika voimalla tuosta lumesta lyödä läpi ja sitten kun se osuu vartaloon, niin kyllä se napsahtaa.

Seuraavaksi kokeiltiin vielä lähietsinnän tarkkuutta. Pistettiin piippari vyöryn alle ja tehtiin lähietsintä kasan päältä.

Lähimmillään piippari näytti 1.5m etäisyyttä. Siihen kohtaan merkki.

Kun sondi lyötiin merkin kohdalta läpi, niin se osui parinkymmenen sentin päähän piipparista. Jos piippari olisi ollut ihmisellä niin todennäköisesti ensimmäisellä sondauksella uhri olisi löytynyt. Sondi upposi hieman yli metrin hankeen ja piipparin lukema oli siis 1.5m.

Sitten se itse kaivaminen. Tässähän ideana on, että kun uhri on sondilla löydetty, niin sondi jätetään siihen kohtaan mistä uhri löytyi. Sitten ruvetaan lapioimaan alarinteen puolelta ja edetään niin, että yksi kaivaa keulalla ja muut siirtävät takana lunta pois. Näin päästään suoraan uhrin luokse ja saadaan samalla alusta johon uhri voidaan siirtää lumen alta.

Kaivuuhommissa. Tuo on varmasti rankkaa hommaa jos vähänkään enemmän pitää kaivaa. Ja vyörylumi on todella kovaa. Tuo meidän vuorenvalloituksella tamppaama lumikin kuitenkin sai sykkeen nousemaan ihan mukavasti.

Aleksi ja Heidi siirtää lunta eteenpäin sitä mukaa kun minä sitä saan kaivettua kasasta irti.

Uhri löytyi!

Uhri saatiin vyörystä tasaiselle alustalle helposti, kun tällä lailla kiilana kaivettiin käytävä.

Tämmöinen perjantai-illan koko perheen ulkoilu meillä. Kyllä tämäkin oli hyödyllinen treeni. Ei noita laitteita opi käyttämään, jos niillä ei treenaa!

Pyhä Free’kend -avajaiset

Julkaistu: 12.12.2017

Avajaiset Pyhällä kulkivat nimellä Free’kend-avajaiset. Kuten jo useampana vuonna nytkin avajaiset sijoittuivat itsenäisyyspäivän lähettyville. Näin monet ottivatkin pitkän viikonlopun siihen. Me emme nyt ottaneet vapaaksi kuin perjantain, eli torstaina lähdimme kohti Pyhää. Niin vain ovat ajat muuttuneet, että kun ennen odoteltiin minua tai Johannaa töistä saapuvaksi, niin nyt odoteltiinkin Aleksia, jolla koulu loppui vasta neljältä ja viimeisellä tunnilla vielä kokeet, niin ei päästy livistämään ollenkaan aikaisemmin.

Olin jo aiemmin saanut kutsun kirjoittaa Pyhän #tunturifiilissivulle kokemuksia avajaisista meidän perheen näkökulmasta, joten tämä blogipostaus keskittyy nyt lähinnä muutamiin kuviin.

Kirjoittamani juttu löytyy täältä: #tunturifiilis

Ja nyt niitä kuvia.

Keli oli aika pilvinen koko viikonlopun ja lunta tuli tuulen kanssa ja sitä kerääntyikin kohtuudella rinteen reunoihin. Tässä Aleksi laskee Piste Palanderin reunaa perjantai-iltapäivällä.

Ja Heidi saman rinteen reunustalla, myöskin perjantai-iltapäivänä.

Aleksi Huttu-Ukkoa laskemassa lauantaiaamupäivänä. Tuuli oli tyyntynyt niin, että Express-hissi oli auki, joten huipulle asti pääsi ja näin ollen myös Huttu-Ukkoon.

Pohjoisrinteiden puolella huoltotiellä. Kello on ehkä noin 3 iltapäivällä ja pimeys on laskeutunut. Huipun päällä ollut sumupilvi kuitenkin loisti valoa takaisin alaspäin niin, että valottomillakin rinteillä näki laskea.

Heidi Kultakerorinteessä launtaina iltapäivällä.

Aleksi ja Heidi Kultakerorinteessä. Perherinteen valot taustalla.

Hauska viikonloppu oli taas. Saa nähdä oliko se nyt viimeinen Pyhällä ennen Zillertaliin lähtöä. Vähän on mietitty, että kun Ruotsin puolelta tullaan joulun vietosta, niin ajettaisiinko suoraan Pyhälle uudeksi vuodeksi, vai tullaanko kotiin siinä vaiheessa. No se jää nähtäväksi.

Joka tapauksessa alle kuukausi, että minä starttaan auton kohti Itävaltaa! Kyllä tässä vähän meinaa jännittää!

Olisi hauska kuulla minkälaisia juttuja olisi hauska lukea! Kommentoikaa ihmeessä alle, tai laittakaa mailia osoitteeseen alanko.ulkoilee@gmail.com tai jos on muuta asiaa, kysyttävää tai kommentoitavaa niin antaa palaa vaan. Ja alta vielä sähköpostilistalle mukaan, niin et missaa tärkeitä tiedotuksia 🙂

Suksipäivitystä, apuna Lajikumppanit

Julkaistu: 29.11.2017

Yhteistyössä: Lajikumppanit

Nyt kävi niin, että koko perheen suksien päivitystarve tuli yhtäaikaa. Harmi sinänsä, että se tietää aikamoista lovea lompakkoon kun neljät sukset päivittää. Mutta mukavahan se on uusia välineitä ostaa ja kyllähän se toki niin on, että harrastaminen maksaa. Nyt ennen reissua toisaalta oli looginen hetki myös huolehtia välineet kuntoon.

Minä ja Aleksi olemme pari kautta jo laskeneet Black Crowsin suksilla ja olemme molemmat tykänneet todella paljon suksistamme. Itselläni oli ehkä minulle hieman lyhyt 183cm pitkä Corvus ja kun tälle kaudelle Corvuksesta tehtiin kevyempään freebird sarjaan 188cm pitkä versio niin olin myyty saman tien.

Lajikumppanit

Jos mietit minne sukset huoltoon Oulussa, niin tässäpä vastaus. Oulussa toimii Limingantullissa suksihuolto ja -kauppa nimeltään Lajikumppanit jonka omistaa aiemmin City Sporttia Oulussa pyörittänyt Miika Uusitalo. Miikalla on vuosien kokemus lumilajeista ja rakkaus lajia kohtaan. Tämä perheenisä hoitaa suksia aamupäivät ja iltapäivät pyörittää kauppaa, jossa varsinkin neljän jälkeen kun ihmiset pääsevät töistä käy kova kuhina. Liiketila on karkeasti puoliksi jaettu, jossa toisella puolella on huolto ja toisella puolella myymälätilat.

Myymälän puolen vaaterekkejä.

Uudet välineet

Lajikumppaneilta löytyy hiihtourheiluun oikeastaan kaikki mahdollinen. Murtomaasta, laskettelun ja telemarkin kautta lumilautailuun ja näihin liittyvää vaatetusta sekä muuta tarvittavaa välineistöä. Täällä onnistuu niin monojen muokkaus kuin skinien leikkaus ja uudet välineet saat viimeisen päälle kuntoon laitettuna, valmiina rinteeseen tai ladulle. Näin vapaalaskun/randoilun näkökulmasta voi sanoa, että ei Oulusta kyllä mistään löydy vastaavaa valikoimaa erikosvälineitä. Perussuksipaketteja toki löytyy muualtakin, mutta jos vähänkään erityisempää välinettä etsit, niin kannattaa kääntyä Lajikumppanien puoleen, eikä aina heti suunnata nettiin. Lajikumppaneiltä löytyy monia eri merkkejä. Black Crowssia, Blizzardia, Salomonia jne. Kannattaa käydä paikan päällä tutustumassa valikoimaan. Sekä tottaki myös kattava murtomaasuksivalikoima.

Murtomaahiihtovälineitä

Vapaalaskupuolta.

Huolto

Ennen kaikkea suksihuoltoon on panostettu Lajikumppaneilla. Huollossa on kaikki tarpeelliset laitteet jotta saat välineet kuntoon. Oli sitten kyseessä murtsikka, laskettelu, tellu tai lumilauta. Kaikki luonnistuu. Lajikumppaneilta löytyy esimerkiksi useampi kivihiomakone jolla saadaan ajettua suksen pohjaan erilaisia kuvioita erilaisia kelejä varten.

Miika tekee viimeisiä säätöjä King pineihin

Aleksi mittailee skinejä uusiin suksiin.

Käytetyt välineet

Liikkeessä on myös saatavilla käytettyjä välineitä, ennen kaikkea vapaalaskuun. Niitä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa varsinkin jos meinaa ensimmäisiä vapaalaskuvälineitä hommata. Sieltä saa laadukkaat välineet halvemmalla ja hyvään kuntoon laitettuna.

Black Crows

Black Crows on ranskalainen suksimerkki, joka julkaisi ensimmäiset suksensa vuonna 2006. Sen jälkeen suksia on tullut monia malleja lisää, niin randoiluun tarkoitettu kevyempi freebird mallisto, kuin erityisesti naisille suunnattu birdie mallisto. Black Crows on muutenkin laajentanut mallistoaan. Saatavilla on nykyään laskuvaatteet, hanskat, pipot, reput yms.

Oulussa ja Suomessa Black Crowsia on tehnyt tunnetuksi erityisesti Oivon Skipe. Tämän suomalaisen vapaalaskun kummisedän voit bongata laskettelukeskuksista talven mittaan suksia esittelemässä. Ainakin Pyhällä Freekend-avajaisten aikaan 8.-9. joulukuuta pääset suksia testaamaan.

Meidän välineet

Meille tuli tosiaan kaikille uudet sukset. Siteitä saatiin vanhoista suksista siirrettyä muuten, paitsi Johanna tarvitsi uudet siteet. Hänellä ei randositeitä aiemmin ollut, niin nyt Markerin F10:t hänellekin laitettiin. Lapsilla on samat siteet ja itselläni on Markerin King pinit. Nuo Markerin F10:t ovat siinä mielessä hyvät myös lapsille, että DINit lähtee kolmosesta ja nuo ovat vähintäänkin yhdet kevyimmistä, jos eivät kevyimmät, normaalialppimonon kanssa toimivat randositeet. Toisaalta DINeissä säätövara loppuu jo mallinumeron mukaisesti kymppiin, mutta sillä kyllä pärjätään vielä meillä pitkään.

Suksivalinnat menivät niin, että itselleni otin Corvuksen uuden pitkän freebird mallin, joka on siis kevyempi, mutta kuitenkin tarpeeksi jämäkkä, jotta sillä rinteessäkin viihtyy hyvin ja se kestää kyllä vauhtia. Olen testannut tästä sitä lyhyempää versiota ja sekin oli jämäkän tuntuinen suksi ja mukavan kevyt. Aleksille tuli Navis freebird 179cm pitkänä. Aleksi on itse nyt n. 170cm ja on kasvanut viime aikoina kauheaa vauhtia, niin ei sitä lyhyempää versiota enää uskallettu ottaa. Se olisi todennäköisesti ensi talvena jo liian lyhyt. Tuossa suksessa on kuitenkin rockeriakin sen verran, että se ei ehkä aivan noin pitkältä tunnu laskiessa ja on myös kevyt. Myös Aleksi on testannut monet Black Crowsin mallit Pyhällä esittelypäivinä viime talvena. Suosittelen kyllä noina testipäivinä käyttämään tilaisuuden hyväksi. Vaikkei sieltä välttämättä sitä omaa uutta suosikkisuksea löydykään, niin saat kuitenkin kokemusta erilaisista suksista ja niiden ominaisuuksista, joista pystyt koostamaan jonkinlaista mielipidettä siitä mitä itse haluat. Toisaalta kaikilla suksillahan on hauska laskea, joillakin vaan lasketaan erilailla kuin toisilla 🙂

Johannalle ja Heidille tuli molemmille Captis Birdiet. Heidille 157cm ja Johannalle 164cm pitkät. Tämä suksi valikoitui sen perusteella, mitä Johanna viime keväänä testasi Pyhällä vähän leveämpiä suksia, niin tämmöinen 90mm vyötärön omaava suksi tuntui passelilta. Ei liian leveä, mutta kuitenkin vähän enemmän leveyttä kuin ihan perusrinnesuksessa. Johanna testasi sekä testipäivänä, että myös vuokraamosta vuokrattuna, jotta pääsi enemmän muodostamaan mielipidettä ja laskemaan myös rinteen ulkopuolella enemmän. Vuokraamon suksi oli muistaakseni Atomicin Vantage myös n. 90mm leveänä.

Eiköhän tässä nyt taas useampi vuosi pärjätä näillä uudistuksilla ja Freekend-avajaisiin Pyhälle uusia välineitä testaamaan 8.-10. joulukuuta.

Meidän sukset kotiutuineina.

Kiitokset Miikalle ja Lajikumppaneille asiantuntemuksesta ja avusta välineostoksilla!

Piipparitreenit kotona

Julkaistu: 24.11.2017

Lunta satoi aika mukavasti, niin ajattelin pitää lasten kanssa piipparitreenit. Ensin perusperiaatteita piipparin käytöstä.

Muistutettakoon vielä, että minua ei ole koulutettu tähän hommaan mitenkään. Nämä minun opit on muutamilta kursseilta joilla oon käyny ja netistä ja kirjoista. Menkää ihmeessä oikeille kursseille, tässä vaan tämmöinen pintaraapaisu joka ehkä saa jonkun treenaamaan oman piipparinsa käyttöä.

Käyttö

Lumivyörypiippari on laite joka puetaan päällysvaatteiden alle, semmoiseen väliin, että sitä ei tarvitse koko reissun aikana ottaa pois. Käytännössä itse puen sen aluspaidan päälle ja jos housuissa on henkselit, niin henkseleiden päälle. Tämä siksi, että sitä ei tule vahingossa otettua pois reissun aikana kun vaatetta vähentää, ja ettei se sitten unohtuisi laittaa takaisin. Kun piippari puetaan päälle, niin se laitetaan lähetysasentoon. Jos sitten tulee tilanne, että pitää lumivyörystä jotakuta ruveta etsimään niin etsijät vaihtavat omat piipparinsa vastaanottoasentoon, jolloin ne vastaanottavat vyöryyn jääneen piipparin lähettämää signaalia ja opastavat etsijät oikeaan paikkaan.

Toiminta

Piippareita on olemassa analogisia ja digitaalisia, mutta eipä taida analogisia juurikaan enää kaupasta saada ja varmaan suurin osa lienee jo digitaalisiin versioihin päivittänyt piipparinsa. En ole analogisia piippareita käyttänyt, joten tässä nyt vain digitaalisesta asiaa.

Piippari lähettää 457 kHz taajuudella radiosignaalipulsseja ja niiden perusteella vastaanottoasentoon kytketyt piipparit paikallistavat lähettävää piipparia. Monissa piippareissa on mahdollisuus, että ne erottavat jos useampi piippari lähettää signaalia ja pystyt etsimään ensin yhden uhrin ja kun joku jää kaivamaan häntä pois vyörystä voit piippariisi merkata sen signaalin jo löydetyksi ja lähteä etsimään seuraavaa signaalia. Tutustu laitteeseesi huolella, koska nämä merkkaukset ja liputukset on eri merkeillä ja malleilla tehty monesti hieman erilailla.

Minulla itsellä on Arvan EVO 3+ piippari jossa on ainakin semmoinen ominaisuus, että se ei osaa aina lyhintä reittiä opastaa uhrin luokse. Piippari lähettää siis semmoista pulssia joka on hieman saman näköinen kuin magneettikentän käyrät. Saatat siis olla semmoisessa kohdassa käyrää, että toki molempiin suuntiin lähtemällä löydät kohteeseen, mutta toista kautta matkaa tulee huomattavasti enemmän. Jos siis lähdet nuolen osoittamaan suuntaan, mutta etäisyys rupeaa kasvamaan, niin voit kokeilla kääntyä 180 astetta ja lähteä uudestaan liikkeelle niin etäisyys rupeaakin ehkä pienenemään. Nämä ovat niitä asioita jotka sinun täytyy piipparisi kanssa itse treenata ja tutustua, jotta tositilanteessa tiedät piipparin toiminnan.

Ja piipparithan ovat aktiivisia laitteita ja vaativat näin ollen virtaa eli paristoja. Paristot kyllä kestävät kauan näissä, mutta kyllä minulla tulee mieluummin vaihdettua paristoja vähän useammin. Ikävämpi juttu jos patteri loppuu tuolla vuoristossa.

Etsintä

Kun laskemaan lähdetään ja on ehkä epäilys, että saattaa olla vyöryherkkä maasto, niin yleensä lasketaan yksi kerrallaan ja semmoiseen paikkaan jossa voi turvassa odottaa seuraavien laskemista. Kun yksi laskee muut katsovat ja jos vyöry tulee, niin ensin tietenkin yrittävät huutamalla varoittaa laskijaa, mutta jos hän jää vyöryyn niin sitten katseella seuraavat häntä niin kauan kuin mahdollista.

Kun on varma, että et itse enää voi jäädä kenties ylhäältä tulevaan lisävyöryyn, niin etsintä aloitetaan sieltä missä laskija viimeisen kerran nähtiin. Siitä alaspäinhän hänen on täytynyt kulkeutua. Nyt JOKAINEN paikalla olija vaihtaa piipparinsa etsintämoodiin. Ei ole hyötyä etsiä signaalia lähettimistä jotka ovatkin siinä lumen pinnalla turvassa! Jos siinä kohdassa missä hänet on viimeksi nähty vielä saa signaalia omaan piippariinsa lähdetään etenemään rinnettä alaspäin, kunnes signaali löytyy ja sitten edetään piipparin näyttämään suuntaan kunnes vyöryyn jäänyt on paikallistettu ja kaivetaan hänet pois lumen alta.

Signaalin etsintämetodi riippuu siitä kuinka monta etsijää on paikalla ja onko uhria nähty kuinka hyvin vyöyryssä. Jos olet yksin ja näit selkeästi pisteen missä kaverisi katosi vyöryyn niin hän löytyy melkolailla suorassa linjassa viimeksi nähdystä pisteestä alaspäin. Tällöin ei tarvitse juurikaan kulkea siksakkia aluetta reunasta reunaan. Jos teitä on useampia tai et ehkä nähnyt missä kohdassa kaveri vyöryyn peittyi, niin voitte ryhmänä jakaantua vyöryn alueelle sivuittain, tai sitten sinun täytyy yksin kulkea siksakkia aluetta alaspäin.

Sondaus ja lapiointi

Kun uhri on paikallistettu tarkasti, niin sondilla sondataan lunta kunnes kaveri löytyy ja sitten kaivetaan hänet pois lumesta. Tuohon lapiointiinkin on hyvä tapa, että aloitetaan hieman uhrista alarinteen puolelta ja kaivetaan ikäänkuin sola hänen luokseen. Vaikka se ehkä tuntuu aluksi oudolta ja tuntuu, että siinä pitää lapioda enemmän, niin se on kuitenkin paljon nopeampaa. Jos alat kaivamaan suoraan uhrin päältä alaspäin, niin lunta vaan valuu kaivamaansi kuoppaan lisää ja itse seisot sielä kuopassa ja tallot ehkä uhrin päälle tai mitä vaan. Kun aloitat alarinteen puolelta voit rauhassa kauhoa lunta taaksepäin ja se tippuu alarinteeseen eikä täytä kaivamaasi kuoppaan uudestaan.

Meidän treenit

piipparitreenit oulunlahden koulun kentällä

Meidän ”vyörymaasto” Oulunlahden koulun kentällä

Menimme läheiselle pallokentälle, jotta olisi hieman enemmän avointa tilaa missä treenata. Monesti autot ja rakennukset saattavat antaa hieman häiriötä signaaliin ja joutuu ehkä enemmän ihmettelemään mihin suuntaan osoittava nuoli pyörii. Ensin piilotin yhden piipparin hankeen toiseen päähän kenttää ja lapset lähtivät rivissä sitä etsimään. Heidin piippari (BCA) löysi signaalin aikaisemmin ja ohjasi aika lailla suoraan kohteeseen. Aleksin piippari (EVO4) oli vähän mietiskeleväinen toimissaan. Välilä se näytti kyllä ihan oikeaan suuntaan ja sitten taas hukkasi signaalin ja saattoi seuraavaksi osoittaa ihan eri suuntaan. Toki oikeassa tilanteessa on tiedossa, että ylöspäin ei vyöryuhri ole kulkeutunut, mutta noin tasamaalla se oli vähän harhauttavaa. Molemmat kuitenkin löysivät ”uhrin” muutamassa minuutissa. Piilotettava piippari oli meillä muovipussissa, ettei ihan suoraan lumeen viitsitty sitä laittaa.

BCA Tracker 2 ja Arva EVO4 etsintämoodissa.

Sitten kokeiltiin piilottaa kaksi piipparia ja tutkittiin miten laitteilla merkataan jo löydetty piippari jotta voidaan jatkaa toisen piipparin etsintää.

Havaintoja piippareista

Meidän piipparit ovat Arva EVO 3+, Arva EVO 4 ja BCA Tracker 2.

Kaikki piipparit toimivat ja niillä löytyi muut piipparit. Arva EVO3+ piipparissa löytyneen uhrin merkintä ei ole kovin intuitiivinen, siinä pitää napsauttaa etsintämoodi lähetysmoodiin ja takaisin. Ei ehkä tulisi ensimmäisenä mieleen jos ei olisi tarkistanut netistä kuinka se tehdään. EVO4 malliin tämä on parannettu niin, että on lisätty ”liputus” painike jolla voi merkata jo löydetyt piipparit. BCAn Tracker 2 piipparissa taas ei ole erillistä useamman uhrin etsintämetodia. Se näyttää kyllä jos uhreja löytyy useampia ja sitten pitää opetella useamman uhrin etsintätekniikkaa joka on kuvattu esimerkiksi täällä.

Aleksi tekemässä lähietsintää

Täytyy kuitenkin sanoa, että BCA:n piippari vei selkeimmin ja varmimmin piilotetun piipparin luo. Arvan piipparit arpoivat enemmän suuntaa ja etäisyyttä. Varsinkin jos oltiin jossain yli 20 metrin päässä. Vähänkään jos siinä jäi hidastelemaan niin tuntui, että nuoli rupesi pyörimään vähän holtittomasti. BCA näytti suunnan ja etäisyyden aika tasaisesti ja se tuntui hyvältä, kun vaan käveli reippaasti nuolen osoittamaan suuntaan. Ja vaikka Arvan piippareissa pystyikin yhden löydetyn piipparin merkkaamaan löydetyksi ja lähteä etsimään toista, niin ei se mitenkään selkeästi helpommin onnistunut kuin BCAn metodilla jossa siis siirrytään löytyneestä piipparista kaueammas ja etsitään poikkeamaa etäisyydessä joka osoittaa siihen vielä piilossa olevaan piippariin.

Heidi suorittamassa viimeisiä etsintöjä

Semmoinen erikoisuus saatiin myös aikaseksi, että kun oli piilotettu kaksi piipparia ja Aleksi etsi niitä Arva EVO4:llä, niin piippari näytti indikaattorilla ihan oikein, että kaksi hahmoa on kateissa. Kun rupesin ottamaan kuvaa piipparista ja pistin kameran päälle niin piippariin ilmeistyi indikaattori, että kolme hahmoa on hukassa. Sammutin kameran ja yksi hahmo katosi, pistin kameran päälle ja taas oli kolme hahmoa hukassa. Netissä on myös pyörinyt video jossa kännykkä aiheuttaa melkoisia häiriöitä piipparin toimintaan. Kännykkä kannattaa siis pitää mahdollisimman kaukana piipparista.

Aleksin mielestä Arvan piippari oli vähän sekava kun ”piti mennä sinne sun tänne”. Heidin mielestä tuommoinen treenaus oli hauskaa, mutta välillä myös vaikeaa kun useampaa piipparia etsittiin.

Näin tuli talven eka piipparitreeni pidettyä. Näitä pitää muistaa pitää jatkossakin ja Johanna pitää seuraavalla kerralla ottaa mukaan, kun hän ei nyt kerennyt.

Ja minä itse patsastelemassa muuten vaan.

Pyhätunturi ja kauden 17-18 avaus

Julkaistu: 18.11.2017

Vaikka kausi tulikin jo avattua Rukalla reilu kuukausi sitten ja lapset avasivat oman kauden syyslomalla, niin onhan tämä nyt tavallaan se ihan oikea kauden avaus kun ”kotitunturiin” pääsee eka kertaa laskemaan. Ja Johannalle tämä oli ihan oikea kauden avaus. Hän oli päässyt laskutunnelmista nauttimaan vasta Arctic Weekendin muodossa.

Virallisesti rinteet Pyhällä aukaistiin torstaina 16. päivä, mutta kun työt monesti harrastuksia haittaa, niin me pääsimme mäkeen vasta lauantaina 18. päivä marraskuuta. Perjantaina töissä piti tietenkin vähän sääennustuksia tutkia ja kovasti luvattiin lumisadetta perjantai-illasta aina lauantaiaamupäivään asti.

Lunta satoikin aika lailla koko matkan kun Pyhälle ajeltiin. Pikkaisen yli 5 tuntia meni matkaan aikaa kun monenlaiset jonot vähän matkustamista hidastivat. Ei se keli nyt kuitenkaan kovin paha ollut loppujen lopuksi. Perille päästiin vähän kymmenen jälkeen ja pienet lumityöt piti tehdä ja sitten vähän iltapalaa ja nukkumaan.

Aamulla piti tietenkin katsella vähän NBA:ta kun Spurs ja OKC olivat yhteen ottaneet. Jännä peli oli. Lumisade oli yöllä loppunut, mutta muutama sentti oli kuitenkin uutta lunta tullut ja taivas näytti varovaisen kirkkaalta. Lumitykki kyllä pauhasi koko yön vaunualueen vieressä ja teki lunta ilmeisesti hiihtolatua varten. Itse huonounisena, myös sitä välillä kuuntelin yön hiljaisina hetkinä.

Näkymät kohti Pyhäjärveä huipulta

Pakkasta oli noin kymmenen astetta, eli täysi talvivarustus päälle ja mäkeen. Polar ja Piste Palander olivat auki ja yön sateen jäljiltä oikein mukavassa kunnossa. Ja olihan se mukava päästä laskemaan taas Pyhälle. Itse kyllä tykkään tosi paljon Pyhän polveilevista rinteistä, mukavasti on muotoa, välillä jyrkempää, välillä loivempaa ja vähän mutkaa siellä ja täällä. Kyllä kelpasi.

Heidi laskee Piste Palanderin yläosassa

Pari tuntia laskemista ja sitten Tsokkaan kahville ja kaakaolle. Hetken lämmittelyn jälkeen todettiin Aleksin kanssa, että pitäähän se käydä Huttu-ukko testaamassa, kun kuitenkin luonnonluntakin oli jonkin verran tullut. Ja Huttu-ukon pohja on niin heinikkoa ja pusikkoa, että ei siinä oikein kivillekään pääse. No aikamoista heinikko-pusikkomutkitteluahan se oli, mutta tulipa käytyä katsastamassa. Liekkö oltiin ekat tälle talvelle, en tiedä. Ei ainakaan muita jälkiä näkynyt.

Aleksi laskee Huttu-ukkoa.

Minä Huttu-ukossa

Sitten vielä muutama mäki ja taas Tsokkaan, tällä kertaa lounaalle. Lohi- ja porokeitot maistui hyvälle ja takaisin mäkeen. Päivän lopuksi vielä perinteinen after ski Callessa ja eikun saunaan.

Pyhä Expressissä

Näin saatiin kausi avattua myös Pyhällä ja koko perheelle. Olihan se taas hauskaa!

Lumiturvallisuus ja lapset, osa 2

Julkaistu: 14.11.2017

Kirjoittelin aiheesta jo aiemminkin ja nyt ajattelin vähän päivittää ajatuksia. Olen jutellut tuon kirjoittamisen jälkeen useammankin henkilön kanssa ja aika yhteneviä mielipiteitä on ollut. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle ja lasten kanssa kannattaa pysyä tarpeeksi helpossa maastossa. Siinäpä se lumiturvallisuus lasten kanssa lyhykäisyydessään, mutta kerron kuitenkin vähän enemmänkin ajatuksiani.

Maasto

Todennäköisesti lumivyörymaasto on semmoista jossa lapset eivät edes tykkää laskea. Tarkoitan siis yli 30 asteista rinnettä ja lapsilla semmoisia noin alle 15-vuotiaita. Toki kaikki ovat yksilöitä ja jotkut ehkä haluavat jo nuorena laskea jyrkkiä pätkiä ja kapeita kuruja, mutta epäilisin, että suurimmat nautinnot lapset saavat laskiessaan sopivan helppoa maastoa jossa saa mukavat käännökset ja monia onnistumisen tunteita. Lapsia ei tunnu myöskään haittaavan vaikka rinteessä olisi jo vähän jälkiäkin, se vaan helpottaa rinteen muotojen lukemista.

Epäilisin, että se olemme me aikuiset jotka monesti ajattelevat, että lapset haluavat niihin vaikeampiin paikkoihin lähteä. Tai ehkä ajattelemme, että ”olisipa hienoa jos minut tuotaisiin tähän paikkaan”. Mutta lapselle se voi olla huono rinne, vaikka siinä omasta mielestä olisikin tosi mahtavat näköalat ja todella ”elämyksellisiä” käännöksiä ja hankalia paikkoja, joita voi sitten after-skissä muistella kavereiden kanssa. Lasten kanssa se ei aivan noin monestikaan toimi. Ne ”elämykselliset” käännökset voivat olla aivan muunlaisia kuin aikuisten mielestä ja se syvin puuteri ei ehkä olekaan yhtä mahtavaa.

Todella hieno mäki, maisemat ja elämykset, mutta en missään nimessä lapsia tuonne olisi vienyt. Taustan lumilippoja piti kiivetessä tuijotella aina välillä. Mäki oli vyörynyt jo aiemmin ja tuntui erittäin stabiililta lumen puolesta. Hyvä lasku oli. Trollvastinden Lyngen, keväällä 2017.

Tottakai aina pieni lisähaaste kasvattaa taitoja, mutta niitä haasteita löytyy myös helpommista paikoista, eikä sen tarvitse olla kuin joku, että ”tee käännös tuon kiven/puun takaa, äläkä laskekaan tuosta samasta mistä jo aiemmin laskit”. Ja myönteisellä palautteella pääsee pitkälle 🙂

lumiturvallisuus-3 ukonhattu pyhätunturi

Ei ehkä niin upea mäki itselle laskun puolesta, mutta maisemaa, elämyksiä ja hyviä fiiliksiä senkin edestä! Ja laskun jälkeen makkaran paistoon. Heidi laskee Ukonhattua Pyhätunturilla, talvella 2017

Lumiturvallisuus ja välineistö

Lumiturvallisuusvälineiden käyttöä kannattaa tietenkin harjoitella ja tietoutta kasvattaa. Piipparin käyttöä on helppo harjoitella kotona. Itse mietin, että luistelukenttä voisi olla aika hyvä paikka talvella käydä treenaamassa. Luistimet jalkaan ja menoksi. Piilottaa yhden piipparin jonnekin sinne lumivalleihin, niin todennäköisesti sen saa jopa vietyä niin kauas, että hetki täytyy signaalia etsiäkin.

Kursseillakin kannattaa myös lasten kanssa käydä. Ei ehkä monen päivän kurssilla, mutta semmoisia lyhyempiä luentoja ja sitten kun takamaastoissa liikkuu, niin kertoa niitä asioita siinä samalla: rinteen jyrkkyyksiä ja muotoja, ”maastoansoja” yms ojan/kurun pohjia. Mutta laskujen suhteen mennä kuitenkin täysin lasten ehdoilla.

Meidän perheen piippareita. Yksi lähetysmoodissa ja kaksi hakumoodissa.

Ja kyllä tähän asiaan tuolla maailmallakin kiinnitetään huomiota. Instagramissa näin juuri videon jossa Jeremy Jones, yksi tunnetuimmista takamaastoissa viihtyvistä lumilautailijoista, oli puhumassa suurelle porukalle 12-vuotiaita vuoristoturvallisuudesta. Varmasti tuolla vuoristoisemmassa maastossa lapsetkin kasvavat erilailla tietoisiksi vuorten mahdista. Näytti olevan tuommoisen High 5s Foundationin tapahtuma se.

Kun lapsi sitten kasvaa täysi-ikäiseksi ja laskeminen takamaastoissa edelleen kiinnostaa, niin olisihan se hienoa jos hänellä on työkaluja pakissaan toimia jos jonkinlaiseen vyörytilanteeseen joutuu. Siinä toimiminen on kuitenkin semmoista, että enää ei kerkeä miettiä miten ne laitteet toimi ja hermojen on pysyttävä kasassa. En itse ole onneksi koskaan joutunut semmoiseen tilanteeseen, että olisi pitänyt oikeasti ruveta vyörystä jotakuta etsimään. Enkä toivottavasti joudukaan.

Tästä tulikin nyt tämmöinen yhden sortin opastus lasten kanssa takamaastoihin siirtymisestä, mutta eipä se mitään. Tuli omiakin ajatuksia käytyä taas läpi ja jäsenneltyä, jotta muistaisi itsekin toimia lasten kanssa järkevästi takamaastoissa. Ja tottakai pitää muistaa, että hyvin paljon se on kuitenkin vain luonnossa liikkumista ja luonnosta nauttimista.

Keskustelua, kysymyksiä?

Mukavasti sai keskustelua aikaan tuo edellinen kirjoitus, ei niinkään täällä blogin puolella vaan ihan kasvotusten vaikkapa Arctic Weekendissä. Toivottavasti tästäkin jotain vinkkiä löytyi ja ajatuksia heräsi. Nyt alkaa olla hyvä aika muistella kuinka se piippari taas toimikaan ja miten siellä vuorilla kannattaa liikkua, lasten kanssa tai ilman.

Ja jos vaan tulee mieleen, niin kirjoita ihmeessä kommentteja, keskustelu on hyväksi. Tai jos mietityttää vaikka kuinka noita laitteita käytetään tai mikä vaan lumiturvallisuuden ympärillä niin kysy vaan!

Loppuun vielä muutamia linkkejä aiheeseen liittyen. Tuolla lumivyöry.fi sivulla on käsitelty laajemminkin Suomen lumiturvallisuus koulutusta ja minkälaisia etenemispolkuja aiheessa on. Joulukuun alussa julkaistaan uudet sivut, joilla sitten tarkempi tietopaketti.

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä aiheeseen liittyvät postaukset:

Zillertal suunnitelmia, treeniä ja talven odottelua

Julkaistu: 08.11.2017

Syksy on jo pitkällä, laskettelukausi avattu ja kunnon talvea odotellaan. Ajattelin tähän väliin kirjoitella hieman päivitystä meidän tulevasta reissusta ja vähän jotain muutakin.

Zillertal

Zillertalin lumitilannetta ja webbikameroita tulee käytyä katselemassa aina silloin tällöin. Ei nyt vielä kovin usein mutta aina välillä. Nyt huomion kiinnitti ennuste, että tässä muutaman päivän sisään sinne lupailtiin jopa metrin verran lunta ja kun kameroita kävin katselemassa, niin kyllähän siellä ylempänä vuorilla jo varsin talviselta näytti. Mahtavaa!

Samoin on tullut etsittyä ja katsottua monenlaista videota Zillertalin alueelta. Ja muutenkin googlaillut tietoja alueelta. Hissilippujen hintoja, etäisyyksiä muihin paikkoihin ja sen semmoista. Tarkoitus kuitenkin olisi myös jossain välissä käydä vähän katsastamassa muitakin paikkoja, laskettelukeskuksia ja varmaan myös vähän jotain kaupunkiturismia. Hissilipuista sen verran, että tuolla on parikin eri vaihtoehtoa isomman alueen hiihtoa ajatellen. Zillertalin alueen kausikortti (Zillertal Super Ski Pass), tai koko Tirolin alueen kausikortti (Tirol Snow Card). Kovinkaan suurta hintaeroa niillä ei ole, mutta pitää nyt katsoa kumpiko se kannattaa ottaa. Hyvä tuuri kävi sinällään, että tuolla lapseksi lasketaan vielä 2003 syntyneet, niinkuin meidän Aleksi. Suomessahan raja menee monesti 12 vuodessa. Aika huomattava on hintaero aikuisten ja lasten lipun välillä, joten siinä useamman satasen säästää (720.50e vs 324.50e).

Järjestelyt reissua varten

Järjestelyt on varsin hyvällä mallilla. Niinkuin jo aiemmin kirjoittelin, niin asuntohan meillä jo on. Myös lentoliput on ostettu ja itselleni laivalippu Helsingistä Travemundeen. Suunnitelma on siis, että minä ajan isäni kanssa meidän auton Itävaltaan ja muu perhe tulee minun äidin kanssa sitten parin päivän päästä perässä. Minun vanhemmat jäävät noin viikoksi sinne myös laskettelemaan ja lähtevät sitten kotia kohden ja melkein saman tien Japaniin laskettelemaan.

Auton kanssa isoin mietinnän aihe oli renkaat. Nastarenkaillahan ei keskieuroopassa saa ajella ja meillä on perinteisesti nimenomaan nastarenkaat olleet. Ajattelin, että tuosta tulee harmillisen kallis paukku kahden kuukauden renkaiden käyttöä varten. Katselin netistä joitakin renkaita, mutta kylläpä ne kolmisensataa euroa olivat suuri osa. Sitten pistin paikalliseen Rengas-Heikkiin mailia ja kyselin, olisko heillä ideaa. No sieltäpä löytyi käytetyt, hyväkuntoiset kitkat ja hintaa 150e paikalleen laitettuna. Tai siis kesärenkaiden vanteille laitettuna. Tänään sitten menin kesärenkaat peräkontissa sinne ja vajaata puolta tuntia myöhemmin lähdin kitkarenkaat kesärenkaiden vanteilla peräkontissa ja kesärenkaat ilman vanteita takapenkillä. Tammikuussa ennen lähtöä pitää vaan vaihtaa ne enää paikalleen.

Koulutehtävät

Koulutehtäviä on selvitelty, ennen kaikkea Aleksin osalta, hän kun on jo yläkoulussa. Sekin on mennyt oikein mukavasti. Opettajat ovat antaneet tehtäviä joilla tuo kasiluokan kolmosjakso hoituu. Osan tehtävistä voi tehdä jo nyt etukäteen, ja jonkin verran tulee sitten paikan päälle opiskeltavaa. Joka tapauksessa suurin osa aineista on selkiytynyt, että kuinka ne hoidetaan. Koulu ja Aleksin luokanvalvoja on hoitanut asian hienosti. Mitä nyt poissaolohakemus piti tehdä pariin otteeseen, ensin se haluttiin kirjallisena, mutta sitten se haluttiinkin sähköisenä Wilman kautta.

Heidin vanhempainillassa juttelin Heidin opettajien kanssa reissusta ja he olivat kyllä vaan innoissaan reissusta. Heidillä (ja Aleksilla myös) menee koulu tosi hienosti ja he eivät nähneet mitään ongelmia tehtävien kanssa. Sitten vaan katsotaan muutamista aineista, että mitä opiskellaan sinä aikana ja Heidi lueskelee siellä kirjoja omaan tahtiin.

Treenaus ja urheilu

Jonkin verran on pitänyt yrittää panostaa myös treenailuun, että jaksaisi sitten laskea. Toki kesä on pyörällä ajettu yms, mutta tässä syksyllä vähän itsellä meinaa jäädä tuo pyöräily. Kerran viikossa käyn pelaamassa koripalloa plus pelit siihen päälle ja niiden lisäksi sitten pitäsi muuta kehittää. Kuntosalilla en saa aikaiseksi käydä, mutta nyt olen tsempannut ja saanut aikaiseksi tehdä kuntopiirityylistä treeniä kahvakuulalla kotona. Minulla on tuommoinen itse kehitelty ohjelma joka keskittyy keskivartaloon ja jalkoihin lähinnä. Etuheilauttelua paljon kahvakuulalla ja lankuttelua ja kyykkyjä ja askelkyykkyjä yms jne. Aleksi treenaa korista kolme kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan ja kulkee pyörällä koulussa ja muut liikkumiset siihen päälle. Heidillä on kaksi kertaa viikossa yleisurheilua ja kerran viikossa tanssia + muut ulkoilut ja koulumatkat pyörällä ja Johanna käy pilateksessa. Joka tapauksessa pitäisi itse terästäytyä ja ottaa pyöräily tai vastaava taas viikottaiseksi liikunnaksi.

Pyhätunturin kauden avaus

Viikon päästä torstaina 16.11. on Pyhällä tavoitteena saada hissit auki ja ilmeisesti tavoitteiseen päästää. Pakkasta on ollut ja tykit laulaneet. Luonnonluntakin tuli, mutta se taisi myös mennä vesisateiden mukana. Joka tapauksessa suunnitelmissa on ensi viikon perjantaina lähteä avaamaan kausi myös Pyhällä. Toivottavasi uudet sukset tulisivat sitä ennen, vaikka toki kauden avauksen voi vanhoillakin tehdä. Koko perheelle on kuitenkin tulossa uudet sukset. Aleksin kanssa jatkamme Black Crowseilla (Corvus freebird ja Navis freebird) ja myös Heidi ja Johanna siirtyvät nyt Black Crowseille Captis Birdieilla. Lajikumppaneilla asioidaan suksiasioiden kanssa.

Tämmöistä syksyä täällä. Aleksi tuossa juuri katsoi omasta laskuristaan, että kohta on vähemmän päiviä reissuun lähtöön kuin mitä siellä reissussa sitten lopulta ollaan. On se jo aika lähellä siis kuitenkin.

Arctic Weekend, Rovaniemi

Julkaistu: 29.10.2017

Arctic Weekend on uusi talvenavaustapahtuma Rovaniemellä. Rovaniemellä ei tämmöistä tapahtumaa ole ollut ja lumilautailijat Antti Autti ja Ville Puominen päättivät semmoisen järjestää. Itse huomasin Facebookin kautta mainoksen tapahtumasta ja kiinnostuin heti. Lapsilla on syysloma ja he ovat isovanhempien kanssa avaamassa laskukautta Rukalla, joten saatiin Johannan kanssa ihan tämmöinen oma viikonloppuloma kahdestaan Rovaniemelle! Ei hassumpaa!

Odotuksia ei sen kummempia ollut muuta kuin viettää rento viikonloppu ja käydä ainakin perjantain Kama Workshopissa ja launtaina Replacing Luck luennolla, sekä Autin uuden Arctic Lights leffan, tai dokkarin, ensi-illassa kulttuurikeskus Korundissa. Näistä lähtökohdista lähdettiin perjantaina iltapäivällä, töiden jälken kohti Rovaniemeä, jossa klo 18 alkaisi Intersportissa Kama Workshop.

Perjantain

Kama Workshop

Rovaniemelle saavuttiin vähä ennen kuutta. Nopeasti kamat hotellille ja kohti Intersporttia. Siellä oli keretty jo aloitella jutustelu. Pääosin äänessä oli Majavan Arto joka näytti koneelta kuvia erilaisista tilanteista vuorilla ja samalla herrat kertoivat eri varusteista mitä vuorilla tarvitsee. Kaverina Apella oli Antti Autti ja Mikko Koutaniemi jotka antoivat Apelle taustatukea tarinoiden muodossa ja omista kokemuksista kertoen. Porukkaa oli saapunut aika mukavasti paikalle ja tarinoita riitti. Vaikka tilaisuuden tarkoitus oli olla keskustelutyylinen, niin kyllähän se aika paljon meni siihen, että asiantuntijat kertoivat omia näkemyksiään ja omia kokemuksiaan. Muutamia kysymyksiä toki yleisöstäkin tuli ja hyvä niin, asiantuntemusta todellakin oli paikalla takamaastoista kertomaan. Lopuksi pidettiin vielä tietovisa ja arvontamenetelmällä jaettiin hyviä palkintoja, harmi kun Johanna ei voittanut taukotakkia kun semmoinen pitäisi hänelle hommata.

Antti Autti ja Arto Majava Kama Workshopissa.

Hostel Cafe Koti, Keeshlife ja Snacbreak leffojen ensi-illat

Kama Workshopin jälkeen mentiin käymään Johannan kanssa syömässä ja sitten siirryttiin Hostel Cafe Kotiin jossa oli parin leffan ensi-illat ja muutenkin tapahtuman ”jatkot”. Leffoissa oli hyvä vauhti, mutta enemmän meni oma aika tuttujen kanssa jutteluun, ei niin tarkkaan tullut noita leffoja katottua. Mieleen jäi kyllä Keeshlife leffan lopusta pitkä etuvoltti Rukalla etutuolihissin alla olevan lumihaudan lähes pohjalle. Hyvän näköstä menoa.

Lauantai

Lauantai aloitettiin minun osalta katsomalla yksi yön matsi NBA:ta ja sen jälkeen sitten aamupalalle. Siitä jatkettiin kaikessa rauhassa hotellissa lepäillen ja vähän Facebook liven kautta keskustassa järjestettyä reilikisaa katsellen. Pihalla satoi vettä, niin ei huvittanut lähteä kamppeita kastelemaan Lordiaukiolle. Jossain vaiheessa sitten todettiin, että on aika lähteä testaamaan Arctic Weekend tarjous Kauppayhtiölle, eli juustohamppari, ranskalaiset ja olut 15e. Oli oikein hyvä purilainen! Siitä sitten Intersportin kautta kohti kulttuurikeskus Korundia, jossa pääpäivän tapahtumat järjestettiin.

Replacing Luck

Etukäteistietona Replacing Luckista oli, että se on ruotsalaispariskunnan perustama voittoa tavoittelematon järjestö jonka tavoitteena on lisätä tietotaitoa vuorilla likkumiseen. Varsinaista lumiturvallisuuskurssia/luentoa ei siis ollut tarjolla, vaan enemmänkin vähän semmoinen ajatuksia herättävä esitys, että miten omilla valinnoillaan voi vaikuttaa omaan turvallisuuteensa. Mielenkiintoinen tunnin luento joka laittoi ajattelemaan tavallaan itsestäänselvyyksiä, mutta aina välillä on hyvä palauttaa mieleen selkeitäkin asioita. Skipen kanssakin edellisenä iltana samasta aiheesta puhuttiin, että maalaisjärjellä pärjää tosi pitkälle, kun miettiin niitä omia valintojaan.

Replacing Luck Korundissa

Replacing Luckin jälkeen oli tarjolla videoita ja laskuleffoja. Katselimme niitä osittain ja välillä katseltiin Korundissa esillä olleita tuotteita ja juteltiin tuttujen kanssa. Näytteilleasettajina olivat ainakin Burton, Black Crows, Ilahu, Pyhätunturi ja Korua. Lisäksi Korundin ulkopuolelle oli pystytetty kota josta sai käydä hakemassa nokipannukahvit. Pikku hiljaa myös vesisateinen keli muuttui enemmän arktiseksi ja maisema muuttui valkoiseksi.

Kulttuurikeskus Korundi. Nokipannukahvit oli tarjolla tuossa kodassa.

Sju Åtte Ni

Arttu Muukkosen trilogian päättävä Sju Åtte Ni:n raakaversio oli nähtävissä myös illalla. Virallinen ensi-ilta on sitten viikon päästä Helsingissä Vapaalaskuiltamissa. Herrat Muukkonen ja Majava olivat kertomassa hieman taustoja tästä Suomen puolelle sijoittuvasta laskuleffasta. Kilpisjärvi, Lemmenjoki ja joku kolmas paikka oli vielä mukana, mutta en millään muista nyt että mikä 🙂 Mieleen jäi joka tapauksessa ainakin Lemmenjoen kanjonin 450 metriset seinämät. Aika hyvät korkeuserot Suomen mäkiin! Kelit eivät ole aina suosineet tämän trilogian kuvauksissa, eikä tämä päätösosakaan ollut tehnyt poikkeusta. Vettä oli satanut ja kelit oli plussalla. Hienoa ulkoilua joka tapauksessa olivat päässeet leffan tekijät harrastamaan.

Sju Åtte Ni, Muukkonen ja Majava pohjustamassa leffaa.

Ennen illan pääleffaa oli hyväntekeväisyyshuutokauppa jossa kerättiin varoja Rovaniemen junnuille, eli Mountain Club Ounasvaaralle. Huudettavana oli takkia ja lautaa yms. Tuottoa kertyi aivan hyvin, reilu 1100 euroa. Ja sitten sen pääleffan pariin.

Arctic Lights

Illan päätapahtuma oli Antti Autin ja Kota Collectiven dokumentti Arctic Lights. Tämä olikin ainoa maksullinen tapahtuma illan osalta ja leffa esitettiin noin 300 paikkaisessa salissa joka oli loppuun myyty. Porukka siirtyi Korundin muista tiloista saliin ja tunnelma oli odottava. Noin kymmenen aikoihin Antti Autti ja muut dokumentin tekijän astuivat lavalle ja kertoivat hieman taustoja dokumentista. Kyseessä ei ole siis perinteinen laskuleffa jossa musiikki pauhaa ja toinen toistaan hurjempia temppuja tulee sarjatulella. Tässä pureudutaan enemmän niihin ennen ja jälkeen tuleviin tapahtumiin. Sekä Autin intohimoon laskemista kohtaan. Valot pimenivät ja leffa alkoi. Noin tunnin mittainen dokkari oli hyvä ja rehellinen. Siinä puhuttiin hyvinkin avoimesti siitä kuinka tärkeää laskeminen on Autille ja kuinka se vaatii myös läheisiltä ihmisiltä paljon kun polte päästä laskemaan on niin kova. Toisaalta nyt viimeisen vuoden aikana Autti oli nimenomaan pyrkinyt laskemaan lähempänä kotiaan, lapissa ja vähentänyt näin reissupäiviään. Hienoja kuvia ja tilanteita oli kameralle tallentunut. Ja yksi aivan mahtava linja. Se olisi kelvannut varmasti mihin tahansa leffaan! Oli hienoa nähdä välillä tämmöinen versio laskuhommista. Niitä mielettömiä laskupätkiä on tullut nähtyä niin mahdoton määrä, että vaatii jotain erilaista että niistä erottuu ja tämä erottui. Minun mielestä edukseen.

Dokumentin tekijät ja Autin läheisiä leffan jälkeen Korundin lavalla.

Leffan jälkeen olisi vielä ollut jatkot Kauppayhtiöllä, mutta me totesimme, että on aika siirtyä yöpuulle, jotta jaksaa aamulla ajaa Ouluun.

Hieno viikonloppu ja kuulemma tästä on tarkoitus tehdä perinne, joten ensi vuonna uudestaan.

Vinkkejä randoilun aloittamiseen

Julkaistu: 12.10.2017

Mitä on randoilu? Omassa tuttavapiirissä randoilu voi yleensä viitata kahteen eri lajiin. Wikipediastakin nämä kaksi löytyvät:

Randonneuring, an organized long-distance bicycle ride
Randonnée skiing, a form of backcountry skiing

Itse en ole harrastanut kuin tuota jälkimmäistä ja siihen tässä postauksessa on tarkoitus hieman paneutua.

Miksi randolle?

Tykkäätkö ulkoilusta? Tykkäätkö liikkua luonnossa? Tykkäätkö hienoista tunturi/vuorimaisemista? Jos tykkäät jostain näistä, niin siinä on jo hyvä syy lähteä randolle. Randoilussa yhdistyvät nämä kaikki. Pääset nauttimaan talvisesta luonnosta ja sen hiljaisuudesta, pääset näkemään hienoja maisemia ja saat liikuntaa. Eka kertoja kun Aleksin kanssa lähdimme Pyhällä randolle ja Kultakeron päältä laskimme kohti Karhunjuomalampea pysähdyimme ja sanoin Aleksille, että ”Kuuntele”, Aleksi sanoi ”Mitä? Ei kuulu mitään.”. Juuri näin. Ei tarvitse mennä kauaskaan hisseiltä, niin talvisessa metsässä äänet katoavat ja olet kaikessa rauhassa. Omat ajatukset ja hiljaisuus seuranasi, tunturimaisemat silmien edessä ja edessä odottaa joku, toivottavasti, hieno lasku.

Edessä odotti aivan loistava lasku alas Trollvasstindeniltä Lyngenissä keväällä 2017.

Aleksi nousee kohti Noitatunturia, Pikkukurun päästä.

Välineet

Sukset ja siteet

Randoiluun toki tarvitsee hieman erikoisvälineitäkin. Ainakin se helpottaa. Jos olet suksilla liikenteessä tarvitset randositeet, eli siteen joissa kantapää nousee irti jotta voit hiihtää helpommin ylöspäin. Näitä siteitä löytyy nykyään monilta eri valmistajilta. On tavallisten laskettelumonojen kanssa toimivia siteitä, kuten Markerin Duke tai Atomicin Tracker ja niin sanottuja tech-siteitä jotka vaativat hieman erilaisia monoja. Tech-siteistä ehkä tunnetuimpia ovat Dynafitin siteet, mutta myös Markerin Kingpinit ovat saaneet jalansijaa, kun niissä on yhdistetty normaalilaskettelusiteen takakappale ja tech-siteen pinneillä toimiva etukappale. Tech-siteissä etuna on keveys ja jalan luonnollisempi liikerata kun jalka on suunnilleen varpaiden kohdalta kiinni siteessä ja liikkuu siitä, eikä koko siteen tarvitse liikkua.

Sukset voivat olla aivan normaalit sukset joilla lasket rinnettäkin. Mutta tottakai, erityissuksiakin löytyy. Nykyään vapaalaskuun on panostettu paljon eri suksimerkeillä ja lähes joka merkiltä löytyy hieman leveämmät sukset joilla on helpompi rinteiden ulkopuolella laskea. Takaamaastoon suunnitelluissa suksissa on myös yleensä hieman rockeria, eli suksen kärki (ja ehkä myös kanta) on hieman enemmän nostettu ilmaan ja pidemmältä matkalta kuin normaalisti vain aivan kärjestä nouseva suksi. Se helpottaa pehmellä lumella laskemista kun suksi kantaa paremmin ja kärki nousee pinnalle helpommin. Suksi myös kääntyy helpommin tällöin. Rockerteknologiaa on kyllä käytössä myös aivan normaaleissa rinnesuksissa. Lisäksi on olemassa nimenomaan randoiluun suunniteltuja kevyempiä suksia. Eli tässäkin valinnan varaa on, mutta alkuun ei kannata liikaa näitä miettiä.

Jos taas olet lumilautailija on valittavissa lumikengät tai nykyään enenevissä määrin splitboard, eli lauta jonka saa keskeltä kahtia ja sillä voi sitten hiihtää ylämäkeen kuin suksilla.

Nousemassa Kultakeron päälle toukokuun loppupuolella. Randositeet käytössä, eli kantapää nousee hiihtämisen helpottamiseksi.

Skinit

Jotta pääset mäkeä ylöspäin tarvitset suksiesi pohjaan pitoa, eli skinit, eli nousukarvat. Alunperin skinit ovat olleet käsittääkseni hylkeen nahkaa, mistä tuo nahka nimitys. Nykyään skinit ovat kuitenkin jotain mohairin, nylonin tms sekoitusta ja toimivat niin, että karvat ovat kallellaan yhteen suuntaan ja estävät näin suksen liukumisen taaksepäin ylämäessä, mutta luistavat kuitenkin toiseen suuntaan, jotta saat liuutettua suksea helposti. Skinit otetaan siis mäen päällä pois, niiden kanssa ei lasketa. Skinit ostetaan yleensä niin, että valitaan tarpeeksi pitkä ja leveä skini joka sitten itse leikataan suksen muotoon, mukana tulevalla leikkurilla niin, että ainoastaan suksen kantti jää näkösälle pohjasta, jotta on jotain mikä kovempaan rinteeseen puree.

Skinit suksiin. Menossa kohti Karhunjuomalampea ja sieltä Ukonhatulle.

Monot, hankiraudat, jääraudat

Monoiksi kelpaavat periaatteessa mitkä vaan laskettelumonot, mutta kyllä se helpottaa jos monoissa on kävelymoodi valittavissa. Eli, yleensä monon takaa, laitetaan vipu asentoon jossa monon varsi pääsee liikkumaan enemmän myös taaksepäin. Kun siis työnnät suksea eteenpäin kiivetessäsi, niin voit viedä jalan pidemmälle eteenpäin kuin normaalin laskettelumonon kanssa. Myös erityisiä randomonoja on, jotka ovat huomattavasti kevyempiä ja liikeradoiltaan laajempia kuin laskettelumonot, mutta niissä voi sitten laskuominaisuudet kärsiä, kun ne eivät ole kenties yhtä tukevia. Vaihtoehtoja on paljon ja se on sitten omasta lompakosta kiinni, minkä verran minnekin haluaa satsata. Ostaako erikseen rinnevälineet ja randovälineet, vai semmoiset jotka käyvät molempiin. Myös lumilautailuun on saatavilla erityisiä randokenkiä jotka joustavat erilailla eri suuntiin kuin perinteiset lumilautakengät, mutta niistä en sen enempää tiedäkään.

Joskus rinne voi olla niin kovassa kunnossa, että tarvitaan hankirautoja. Esimerkiksi keväällä kun yöllä pakkanen on jäädyttänyt päivällä loskalla olleen rinteen. Silloin hankiraudat auttavat sivuttaissuunnassa pidon kanssa. Hankiraudat ovat eräänlaiset ”kynnet” jotka kiinnitetään siteen etukappaleeseen monon alle ja aina kun polkaiset monon alas painuvat hankiraudat kynnet lumeen ja estävät suksea liukumasta sivulle. Toki ne myös heikentävät suksen luistoa eteenpäin, että ei niitä koko ajan viitsi pitää, mutta välillä ne ovat aivan korvaamattomat.

Kun rinne sitten käy joko niin jyrkäksi tai kovaksi, että siinä ei enää suksilla pysy pistetään sukset reppuun ja monoihin kiinni jääraudat. Toki jääraudat eivät ole mitenkään pakolliset, mutta helpottavat kyllä huomattavasti kiipeämistä kun ei tarvitse niin kovasti rinteeseen potkia jotta siitä otteen saa. Jos rinteessä on jo valmiina hyvät portaat, niin varmasti selviää myös monoilla kiipeämällä.

Sofiatindenille nousemassa Lyngenissä. Sukset on jo pistetty reppuun. Tosin jäärautoja ei tässä tarvittu.

Osto / vuokraus

Rando ja vapaalaskuvälineisiin saa uppoamaan vaikka kuinka paljon rahaa. Alkuun pääsee kuitenkin aivan kohtuuhintaan. Jos siteet uusit suksiisi ja hommaat skinit niin sillä jo pääset pitkälle ja ainakin voit testata, että kuinka siellä takamaastossa viihtyy omin voimin liikkuen. Nykyään myös, ainakin Pyhällä, saa vuokraamosta täydet randovälineet vuokrattua ja pääsee testaamaan helposti lajia.

Johanna kävi viime talvena eka kerran randolla. Sitä ennen vuokrattiin pari kertaa vähän paremmin takamaastoon soveltuvat sukset ja käytiin harjoittelemassa laskemista rinteiden vierustoilla ja lähioffareilla. Sitten kun tuntui, että siellä pärjää niin vuokrattiin skinit vielä lisäksi ja lähdettiin käymään koko perheen randolla. Ja nyt ollaan sitten hommaamassa omia randokamppeita, koska olihan se niin hauskaa. Muutamalla kympillä saa siis välineet vuokraksi ja sitten voi miettiä mitä kaikkea kokee itse tarvitsevansa. Nälkä kasvaa syödessä ja sitten pikkuhiljaa, kun tietää mitä on tekemässä, voi hommata lisää kamppeita. Tästä on nyt kokonaan jätetty pois kiipeilyvaljaat ja köydet ja kaikki niihin liittyvät kilkkeet. Toki jos jäätikköalueelle on menossa, niin on syytä miettiä railopelastusvälineitä ja -taitoja joita siellä voi tarvita.

Muita välineitä

Näiden oleellisten välineiden lisäksi tarvitset tietysti lumiturvallisuusvälineet, piippari, lapio, sondi. Ja osaat myös käyttää niitä. Lisäksi yksi tärkeimmistä, eli hyvä, tarkoituksenmukainen ja tarpeeksi iso reppu. Tämä on toki sitten henkilökohtaista mikä on tarpeeksi iso reppu jne, yleensä sen huomaa kyllä sitten kokemuksen myötä. Itselläni on ollut aika monta reppua ja monet ovat tuntuneet hyviltä, mutta jotain vikaa on aina löytynyt. Nyt ostin juuri Bergans of Norwayn 40 litraisen Helium Pro repun. Uskoisin, että sillä pärjään nyt melko kauan. Reppuun pitää mahtua nuo lapio ja sondi, sekä skinit, juotavaa, eväät, mahdollisesti vaihtovaatetta, ainakin taukotakki, ensiapupakkaus yms. Mitä nyt yleensäkin retkellä voisi tarvita. Kenties myös kaasukeitin, köysi, jääraudat. Ja kartta tottaki myös, kenties gps-laite, radiopuhelin, vimpaimia riittää kyllä. Ja sitten vielä kamerat ja systeemit 🙂

Pukeutuminen

Noustessa tulee yleensä lämmin, mutta kannattaa kuitenkin vauhti pitää semmoisena, ettei aivan läkähdy ja säilyy toimintakuntoisena myös laskua varten. Kerrospukeutuminen on siis avainasemassa myös tässä lajissa. Vaikkapa merinovillaa alle ja tuultapitävää päälle ja reppuun sitten kalvollista päällyvaatetta ja lämmintä untuvatakkia yms. Kypärä päässä ei kannata skinnata, vaan kypärä reppuun ja pipo päähän. Kädet hikoavat nopeasti skinnatessa joten kenties vaihtohanskat mukaan. Tuuletusaukot päällimmäisissä kerroksissa ovat hyvä keksintö. Takista kainaloventilaatiot auki ja housuista reiden kohdalta vetskarit auki, niin pääsee höyryt haihtumaan paremmin. Sukkiin kannattaa myös kiinnittää huomiota. Itse saan helposti rakkoja jalkoihini ja ne voivat olla kivuliaita. Viime keväänä pärjäsin aika hyvin Norjassa kahden sukan taktiikalla. Tosi ohut merinolinersukka alle ja laskettelusukka siihen päälle.

Tekniikka

Itse skinnaaminenhan on helppoa. Jalkaa toisen eteen ja matka joutuu. Kun sitten tullaan hankalampiin paikkoihin on syytä olla harjoitellut muutamia juttuja jo helpommissa paikoissa. Yksi tärkeimmistä on ns. kickturn, eli käännöstekniikka jolla saat tehtyä käännöksen paikallaan kun rinne on niin jyrkkä, ettet voi tehdä käännöstä skinnaten ja samalla loivasti kääntyen. Kun jyrkempää rinnettä skinnataan edetään siksakkuviota muistuttavaa reittiä pitkin. Eli skinnataan rinnettä poikittain ja sopivassa kohdassa käännytään lähes 180 astetta toiseen suuntaan ja mennään taas poikittain sopivan jyrkässä kulmassa eteenpäin. Tuo käännös kannattaa opetella kunnolla, koska sitä on karmea tehdä jyrkässä ja jäisessä rinteessä jos sitä ei hallitse kunnolla. Ja on se joskus karmea tehdä joka tapauksessa. Pelottaa ja hirvittää, että kaatuu selälleen ja liukuu mäkeä alas. Ja vielä jos alla on kalliot tai jotain muuta yhtä mukavaa. Tässä yksi opetusvideo aiheeseen. Tärkeintä tuossa käännöksessä on muistaa tuo taaksepotkaisu ja odottaa rauhassa, että suksi kääntyy asentoon josta sen saa käännettyä toiseen suuntaan ilman, että se tarttuu kärjestään lumeen.

Aleksi tekemässä käännöstä nousuladulla Ukonhatulle.

Missä, milloin ja kenen kanssa?

Jos et ole koskaan skinnannut, niin kannattaa harjoitella helpossa paikassa. Kenties ihan rinteen reunaa pitkin. Mutta huolehdi, ettet ole laskijoiden tiellä, et voi nousta siksakkia ylös rinnettä keskellä päivää muiden laskiessa alaspäin. Kannattaa kysellä muilta neuvoa ja tutkia karttaa. Pyhällä on myös mahdollista lähteä hiihtokoulun opastamille takamaastoreissuille joilla samalla saa opastusta lajin saloihin. Erittäin suositeltavaa!

Pyhä hiihtokoulun Rando tutuksi

Partioaitta järjestää myös Pyhän kanssa yhteistyössä Freekend iltoja joissa pääsee vähän tutustumaan lajiin.

Hauskintahan homma on keväthangilla auringon paistaessa. Siinä mielessä Lappi on loistavaa seutua randoilun harrastamiseen. Ja kavereiden kanssa on tottakai aina hauskempaa. Mutta myös kaamosaikaan otsalampun kanssa skinnaaminen ja laskeminen on vähän erilaista hommaa. Ja erittäin hauskaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kaamosaikaan, vaikkapa tammikuussa, lumipeite ei välttämättä ole vielä kovin paksu ja kiville saattaa helposti mennä. Ja sekin kannattaa muistaa, että keskitalvella se pimeä tulee melko aikaisin, eli jos haluat laskea päivänvalossa, niin liikkeellä on syytä olla ajoissa. Jos vaikka Pyhällä tekee semmoisen vähän pidemmän kierroksen, niin helposti neljä tuntia saa aikaa kulumaan. Siinä kerkeää jo päivänvalo hiipumaan jos puolilta päivin vasta lähtee.

Heidin eka skinnaus. Sinisen rinteen reunaa mentiin Pyhällä laskupäivän jälkeen vähän ylöspäin, ihan vaan harjoitusmielessä. Ja olihan se aika hauskaa otsalampun kanssa.

Aleksi taas skinnasi eka kerran Soutajan maastoissa.

Tässä ollaan nousemassa Ukonhatulle Aleksin ja Heidin kanssa.

Tässäpä joitakin vinkkejä, mitä nyt tuli mieleen. Aihe on laaja, ja kun harrastaa kauemmin huomaa monenlaista kampetta ja välinettä mitä ei aluksi tiennyt edes olevan olemassa ja kuinka nyt olisi ehdotonta saada semmoiset. Rahaakin saa uppoamaan siinä kuin mihin tahansa harrastukseen, mutta itse korostaisin sitä, että alkuun pääsee lähes tulkoon millä välineillä vaan. Ei kannata liikaa viettää aikaa surffaten netistä kaikista uusimpia ja kevyimpiä välineitä etsien, ennemmin käy vuokraamosta hakemassa jotkut välineet ja lähtee itse testaamaan ja harjoittelee niiden välineiden käyttöä. Kyllä sitä sitten huomaa mitä itse tarvitsee!

Mieluusti kommenttejakin kuulisin, tai jos tuli kysyttävää aiheesta, niin ei muuta kuin kommenttia alle, taikka mailia tulemaan. Ja huomasithan, että uutena ominaisuutena voit myös tilata tiedon uusista blogipostauksista sähköpostiisi!

Randokelejä odotellessa, hauskaa syksyä kaikille!

Tarpeeksi kauan kun skinnaa, niin viiksetkin rupeaa kasvamaan.