Kauden 16-17 loppu

Aloitetaan lopusta. Tai ainakin kauden lopusta.

Kausi 2017 ei tuntunut oikein loppuvan kunnolla, kun ei missään vaiheessa päässyt laskemaan kunnon loskakumpareikkoa. Siksi olikin hienoa kun vielä osui muista jutuista vapaa viikonloppu toukokuun puolenvälin jälkeen ja päästiin vielä Pyhällä käymään, missä kausi tuntui somekanavien mukaan jatkuvan vielä täyttä päätä. Lunta ja pakkasta riitti ja näytti siltä, että Kuorinkikurun reissu voisi hyvinkin olla mahdollinen. Ennusteet lupailivat hyviä yöpakkasia ja vieläpä lauantaille aurinkoa. Viikonlopun lähestyessä ennusteet kuitenkin rupesivat muuttumaan lämpimämmän suuntaan ja yöpakkaset vaihtuivat pluskeleihin. No olihan toki jo toukokuu pitkällä. Tämä ei sinällään haitannut, pääasia kuitenkin oli, että päästäisin koko perheen voimin retkeilemään. Jos vielä laskemaankin pääsee, niin se olisi jo suuri plussa.

Perjantaina kävin töiden jälkeen hakemassa Johannalle Partioaitasta 365-klubilaisille ilmaiseksi lainattavat lumikengät ja sitten kamat kasaan ja kohti Pyhää. Tosi loistava juttu tuo lainauspalvelu, meinasi vaan päästä unohtumaan, mutta onneksi tuli torstaina mieleen, että semmoinenkin palvelu on olemassa. Ei muuta kuin klubiin liittymään ja tarkistamaan lainattavat tavarat. Johannalla ei siis ole skinejä ja randositeitä, niin hän lähti lumikengillä reissuun, muiden skinnatessa.

Pyhälle ajeltiin sateisessa ja sumuisessa säässä ja kun perille päästiin yhdeksän jälkeen illalla ja lämpötila oli +7, niin alkoi tuntumaan selvältä, että laskuhommat takamaastoissa saa unohtaa. Aiemmin viikolla olin saanut jo viestiä, että mastolta kohti Karhunjuomalampea lumi oli ollu ns. ”läpimätää”, eli se ei kanna enää yhtään vaan sukset uppoavat pohjaa myöten rakkakivikolle. Tämä tosin oli ollut lämpimän päivän puolen päivän jälkeen, joten mahdollista olisi ollut, että hyvien yöpakkasten kanssa aamupäivästä vielä lumi kantaisi.

Aamulla sade oli lakannut ja aurinko pilkisteli välillä varovaisesti kohtuu pilviseltä taivaalta. Retkelle tottakai lähdettiin kun keli oli aivan hieno, lämmintä oli ehkä noin 5 astetta ja kevyt tuuli puhalteli. Pakattiin kamat autoon ja ajeltiin pohjoisrinteiden parkkipaikalle mistä lähdettiin kohti Karhunjuomalampea. Pohjoisrinteeltä lähtee huoltotie kohti huippua jota pitkin lähdettiin skinnaamaan jotta päästään Karhunjuomalammelle vievälle vaellusreitille. Ajattelin, että se kantaa varmasti kun se on talvellakin ihan kovassa käytössä. Huoltotieltä ajateltiin oikaista hieman metsän poikki tuolle reitille. Siinä sitä läpimätää lunta sitten saatiin aivan omiin tarpeisiin riittävästi. Kanervikko kynnettiin esiin ja etenemin oli melko hidasta. Matkassa ehkä joku sata metriä säästettiin, ajassa ehkä muutama minuutti hävittiin, mutta eipä sillä niin väliä. Rauhallisessa luonnossa saatiin sentään vaeltaa ja muita ei näkynyt.

Matkalla kohti Karhunjuomalampea

Kun päästiin vaellusreitille matkanteko nopeutui kun reitti tosiaan kantoi loistavasti ja Karhunjuomalammelle mentäessä ei paljon tarvitse nousta, senkun lätkyttää menemään tasamaata. Reilun tunnin jälkeen päästiinkin tuttuun ”pihapiiriin” ja valittiin oikean puoleinen laavu majapaikaksi. Tässä vaiheessa oli jo päätetty, että jäädään tulistelemaan ja syömään eväitä tuonne, eikä lähdetä edes yrittämään Kuorinkikuruun. Sen verran upottavaa oli metsän lumi polun ulkopuolella.

No kun tämä päätös oli tehty, niin tietenkin Aleksin kanssa sitten lähdettiin kuitenkin ”vähän katsomaan” että minkälaista se lumi ois kauempana. Sehän oli melko upottavaa. Laskin itse kuitenkin aivan Kuorinkikurun alkupäästä, ennenkuin edes ollaan Pikkukurun kohdalla, yhden pätkän kurun pohjalle. Yllättävänkin hyvää lumi oli vähän jyrkemmissä kohdissa ja kävipä jopa mielessä, että ehkä siellä olisin voinut olla vähän laskettavaa… Mutta ehkäpä sitten ensi talvena. Rämmittiin takaisin laavulle ja alettiin paistelemaan nakkeja ja syömään leipiä ja kahvia ja kaakaota ja suklaata ja karkkia ja mitä sitä nyt olikaan… Evästä pitää olla.

Karhunjuomalammella laavulla.

Pari tuntia kaikkinensa meillä taisi aikaa kulua siinä tulistellessa ja eväitä nauttiessa. Lopulta kuitenkin ajateltiin, että ehkä sitä takaisinkin pitäisi alkaa siirtymään. Johannalla ja Heidillä on ollut vähä flunssan poikasta niin he päättivät, että menevät autolle ja minä ja Aleksi taas päätettiin skinnata Kultakero ylös, että päästään laskemaan Polar alas. ”1.6 Karhunjuomalampi” lukee kyltissä jonka kohdalta lähtee linja kohti Kultakeron huippua. Samaa linjaa on muutamat kerrat talvella laskettu alas. Ei tosin ihan tuonne polulle asti, vähän ylempää pääsee poikkarilla takaisin Pohjoisrinteille.

Tässä siis polut erkanivat. Minä ja Aleksi lähdettiin ylös ja Johanna ja Heidi jatkoivat pohjoisrinteille ja autolle. Tuossa linjalla lumi kantoi kohtuullisen hyvin, välillä joissakin kohdissa upotti, mutta kohtuu helpolla skinnauksella päästiin ylös asti. Aurinkokin rupesi paistelemaan ja maisemathan paranee kun pääsee vähän nousemaankin. Aleksikin totesi jossain välissä, että kuinka paljon hauskempaa on skinnata ylöspäin kuin vain tasamaata. Ylöspäin mennessä maisemat paranee ja tietää, että myös lasku on odotettavissa. Tasamaan skinnaus on melkein kuin murtomaahiihtoa 😉

Maisemat paranee. Taustalla Noitatunturi ja se Kuorinkikuru on tuossa oikealla tunturin kupeessa.

Huipulle päästiin ja kamat vaihdettiin laskumoodiin Expressin yläaseman suojassa. Huipulla kuitenkin tuuli jonkin verran.

Aleksin kanssa Expressin yläasemalla

Aivan yläosassa lumi oli vieläkin vähän jäistä, mutta aika nopeasti se muuttuin oikein mukavaksi kevätfirniksi ja vauhti kasvoi sitä mukaa. Erittäin hauskaa! Calletalon kohdalta huoltotie oli kaivettu esiin ja siinä piti vähän taiteilla, että pääsi hiekkatien yli ja sitten vielä loppuliuku Huttu-uulan viereen. Oikein mukava kauden viimeinen lasku!

Kuva kertoo kaiken

Tässäpä ensimmäinen kirjoitus kaaaaaaaaauuuan harkitusta blogin aloittamisesta. Seuraavassa postauksessa voisin kirjoittaa hieman itsestäni ja ehkä vähän miksi tämmöistä blogia kirjoittaa yms.  Katsotaan nyt. Aihepiiri tulee kuitenkin pyörimään ulkoilun parissa. Kesällä on tarkoitus mennä käymään asuntoautolla Lofooteilla ja SyöteMTB:hen (60km) on lippu ostettu, että niistä nyt ainakin varmaan jotain voisi kirjoittaa. Päätarkoitus toki kaikella tällä on, että talvella jaksaisi laskea mahdollisimman paljon ja laskettelu se pääharrastus onkin. Toivottavasti jollekin tästä iloa on, jos ei ole, niin itselle ainakin, koska en hetkeen olekaan kirjoitellut paljon mitään.