Upea paikka tuo Lofootit! Kannattaa mennä käymään. Maisemat on huikeat! Vuoret on jyrkkiä ja karuja, mutta samalla tosi vihreitä ja reheviä. Nyt kun on kerran käynyt, niin ehkä voisi suunnitella semmoisen reissun, että mitä kaikkea haluaisi nähdä, eikä vain mennä vähän arpapelillä sinne ja tänne. Meillä reissu kesti 8 päivää ja kilometrejä tuli n. 2100. Tämä siis Oulusta Ouluun ja kuljimme asuntoautolla.

Oulu-Gällivare

Loma alkoi perjantaina ja heti töiden jälkeen lähdettiin liikenteeseen. Asuntoautoa oli toki pakattu jo parina aikaisempana iltana, joten lähtö oli aika helppo. Matka sujui hyvin ja ei ollut tarkkaa päämäärää mihin asti ajetaan. Googlen street viewlla olin muutamia risteyspaikkoja katsonut etukäteen ja yksi yöpymisvaihtoehto oli risteys jossa E10 kääntyy kohti Kiirunaa hieman ennen Gällivarea. Kello rupesi olemaan sen verran, että todettiin sen olevan hyvä yöpymispaikka. Trafikverketin Rastplatsit ovat Ruotsissa varsin siistejä, jos niitä vertaa vaikka Suomen levähdyspaikkoihin joissa ei oikein vessassa uskalla mennä käymään. Semmoinen oli siis eka yöpymyspaikka ja heti levähdysalueen vieressä olikin hieno koski ja vanha kivisilta joita vielä ennen nukkumaanmenoa käytiin ihmettelemässä.

Normaaliin tyyliin, minulla loppui uni kun muut vielä nukkuivat täyttä päätä ja lähdin kuvailemaan siltaa ja keittelemään kahvia ulos. Kun muutkin olivat heränneet jatkettiin matkaa kohti Kiirunaa.

Kivisilta aamuauringossa

Norjaan

Kiirunassa tankkaus ja vähän ostoksilla käyntiä ja jatkettiin kohti Riksgränseniä. Alunperin oli mietitty, että voitaisiin olla Riksulla yötä ja ehkä käydä siinä ympäristössä vähän katselemassa. Kyseltiin siitä Riksun ICAsta että mitenhän vaunualueella yöpyminen tms, mutta meinasivat vaan, että Björklidenissä on lähin campingalue, niin ajateltiin ja kun vettäkin satoi, että ajetaankin Narvikiin leirintäalueelle. No sittenhän kävi niin, että se Googlen kertoma leirintäalue olikin suljettu ja löytyihän siitä kommentti Googlestakin, että alue on suljettu. Siinä sitten Narvikin Reman pihassa mietiskeltiin seuraavia liikkeitä ja todettiin, että eiköhän jatketa matkaa ja katsotaan jostain pian nukkumispaikka. Kello oli kuitenkin jo siirtynyt illan puolella ja kilometrejä oli tullut aivan tarpeeksi pariin päivään. Onneksi aika pian tulikin vastaan Oyjordin leirintäaluekyltit ja sinne tyytyväisenä suunnattiin. Leirintäalueella asiakaspalvelualtis isäntä juoksikin heti vastaan ja sisäänkirjautuminen onnistui näppärästi autosta nousematta. Ei muuta kuin auto parkkiin ja iltapalan laittoon. Siinä iltasella sitten mietittiin seuraavaa päivää jolloin pitäisi Lofooteille asti päästä, että mitäs ja minne sitä nyt sitten seuraavaksi. Todettiin, että ajetaan Unstadin rannalle ja ihmetellään siellä seuraavan kerran.

Näkymä Oyjord campingista Narvikin vuorten suuntaan.

Itse Lofootit ja Unstad

Aamulla siis otettiin suunnaksi edelleen E10 ja Å i Lofoten. Tuota kylttiä kun seurailee niin aika pitkälle pääsee. Aikaa Lofooteilla ajaminen kyllä ottaa ja asuntoautolla välillä tiet tuntuu melko kapeilta, mutta ei tullut kertaakaan mitään ongelmia. Itse kun muistaa väistellä ja muut tuntuu väistelevän myös niin eipä siinä kun tarkasti ajelee.

Aikaa kului taas useampi tunti käsittämättömän hienoissa maisemissa ajellessa, mutta lopulta päästiin Unstadin tunnelista läpi ja upea maisema levisi eteen. Laakso muutamine taloineen ja peltoineen vuorten reunustamana ja meri toisessa suunnassa vastassa. Upean näköistä! Unstad on siis nykyään surffaajien suosima paikka jossa on ilmeisesti hyvät aallot. En harrasta itse surffausta, niin en oikein osaa sitä sen kummemmin kommentoida. Surffaajia joka tapauksessa paikalla oli paljon. Ajelimme ensin rannalle asti ja katselimme siellä, että mikä on meininki. Siellä oli telttoja ja asuntoautoja majoittuneena, mutta ei suihkuja tai vessoja. Ajattelimme itse, että ehkä mieluummin siirrymme parempien palvelujen ääreen ja menimme Unstad Arctic Surf alueelle. He järjestävät myös surffauskoulutusta ja vähän jäi mietityttämään, että surffaaminen Lofooteilla voisi tulevaisuudessa olla yksi hieno kokemus. No meillä oli kuitenkin mielessä viereisen Nonstindenin huiputus ja respasta siitä kysäistiin ja se on kuulemma hieno ja kiva reissu. Että sinne vaan.

Nonstinden

Parkkeerattiin auto ja pakattiin reput ja lähdettiin marssimaan kohti rantaa mistä lähtee polku kohti Nonstindeniä. Tämän ohjeen mukaan reitti on edestakainen ja tämän mukaan taas ympyräreitti, mutta reitti lähdetään kiertäämään eri suuntaan. Respan ohjeiden mukaan lähdimme kiertämään tuon ensimmäisen ohjeen mukaan ajatuksena kuitenkin kiertää koko kierros ympyräreittinä.

Kohti taustalla melkein näkyvää Nonstindeniä. Itse huippu jää tuonne taakse piiloon.

Kun tie rannassa loppuu pääsee portista lampaiden aitaukseen mitä tuo koko vuori on. Lampaan jätöksiä saa siis varoa koko ajan. Polku lähtee nousemaan rannasta pieneen solaan josta pääsee makean veden järven, Utdalsvatnetin, rantaan. Tuosta järvestä tulee Unstadin juomavesi kuulemma.

Utdalsvatnetin rannalla

Järven jälkeen polku lähtee nousemeen paikoitellen varsin jyrkästi. Ainakin näin tasamaiden tallaajana välillä suorastaan hirvitti, mutta kyllä sieltä turvallinen reitti löytyi aina. Tarkasti kyllä tämä katsottiin, varsinkin kun lasten kanssa ollaan liikkeellä. Lapsethan kyllä kiipeää varmasti paremmin kuin mitä itse pääsee, mutta kun itseä rupeaa jännittämään heidän puolestaan.

Nousemassa Nonstindenille

Tämä kaksikko oli vallannut polun täysin ja täytyi mennä vähän polulta pois, että pääsi heidät kiertämään

No kiipeäminen meni kuitenkin hyvin vaikka välillä kivikoissa polku katosikin lähes kokonaan ja isoimpien lohkareiden kiertämiseen piti vähän etsiä reittiä. Maisemat olivat upeat vaikka välillä pilvet tulivatkin vähän päälle, mutta poistuivat kuitenkin nopeasti. Eka nousun jälkeen on pitkä tasainen harjanne jolla keiteltiin kahvit ja syötiin vähän evästä ennenkuin jatkettiin oikealle huipulle.

Huippu lähestyy

Unstad

Kahvia ja eväitä

Heidi lisää oman kiven Nonstindenin huipun kivikekoon

Huipulta lähtee polku toiselle puolelle vuorta ja se kiertää voimakkaasti vasemmalle. Meitä neuvottiin respasta, että sitä ei kannata kovin pitkälle seurata, koska se vie mahdottomaan paikkaan. Lampaat kun menee minne vaan. Ja tosiaan se polku loppuukin pystysuoraan pudotukseen. Tuosta polusta erkani toinen polku jota lähdimme seuraamaan, mutta lopulta menimme suorempaa reittiä alas kanervarinnettä mikä ei kyllä kovinkaan kivaa ollut varsinkaan kun vesisadekin tuli päälle. No siinä sitä sitten raahustettiin alas, eikä loppureissusta pahemmin kerrottavaa olekaan 🙂 Koko kierrokseen meillä meni aikaa vähän reilu neljä tuntia kahvinkeittoineen kaikkineen. Hauska reissu! Lopun vesisade ja rämpiminen mäkeä alas ei niin kivoja olleet, mutta semmoista se välillä on. Ja se pitää aina muistaa noissa Norjan vaikeusasteikoissa reiteille, että kyllä niissä yleensä jokin yllättävä kohta tulee tämmöiseen suomalaiseen tasamaastoon tottuneelle 🙂

Reissun loppupuolella. Taustan harjanne käveltiin.

Lofotr-viikinkimuseo

Seuraavana aamuna pieni tihkusade jatkui, mutta käytiin kuitenkin leirintäalueelta lainaan saatavilla fat bikeilla rannassa katselemassa aaltoja. Illalla oli päätetty, että jäädään parin pitkän ajopäivän jälkeen toiseksikin yöksi Unstadiin ja otetaan rennosti.

Aaltojen kanssa leikkimistä

Aikansa kun oli sadetta pidetty lähdettiin käymään lähellä olevassa Lofotr-viikinkimuseossa. Museo oli ihan kiva paikka. Joku näyttely oli pois käytöstä kun oli teknisiä ongelmia. Käytiin katselemassa viikinkien taloa jossa oli heidän käyttöesineitään ja kypäriä ja muita sotavälineitä, mutta aika nopeasti siirryttiin ulkoalueella missä oli tarjolla kirveen heittoa, jousiammuntaa ja muita pelejä sekä viikinkiveneellä soutelua.

Edellinen ryhmä saapumassa satamaan.

Jousiammuntaa

Viikinkitalo Lofotr-museossa

Illalla käytiin vielä rannassa katsomassa surffaajia kun aurinkokin rupesi paistelemaan.

Surffaajia Unstadissa

Kvalvika Beach

Seuraavana aamuna suunnaksi otettiin Kvalvikan ranta josta oli kuultu juttua ja nähty toinen toistaan hienompia kuvia. Vaikka oltiin ihan kohtuu ajoissa liikkeellä niin sen verran aikaa meni taas ajamiseen, että se lähin parkkipaikat oli jo aivan täynnä ja jouduttiin auto viemään parin kilometrin päähän polun lähtöpisteestä. Kvalvikaan siis ei pääse autolla vaan sinne noustaan pari sataa metriä solaan josta laskeudutaan sitten rannalle. Paikka on erittäin suosittu retkikohde ja sen huomasi autojen ja ihmisten määrästä. Joku reittiohje opasti, että ei kannata jättää autoa parkkiin tien varteen parkkipaikan viereen, että siinä saatetaan helposti sakottaa. Mehän tähän uskottiin ja vietiin tosiaan auto kauemmas, mutta näyttipä siihen tien varteen melko pitkä jono autoja kertyvän joita sakottaminen ei pelottanut. Toki ei asuntoautoa siihen kohtaa oikein olisi parkkiin saanutkaan.

Tieltä polku nousee leppoisasti solaan ja siitä on vähän jyrkempi laskeutuminen itse rannalle. Ranta oli kyllä juuri niin upea ja upeampikin kuin mitä kuvista oli nähnyt, kannattaa ehdottomasti käydä. Hetki siinä rannalla ensin vettä testailtiin ja se kylmäksi todettiin, mutta lopulta piti kuitenkin vaihtaa uikkarit jalkaan ja käydä uimassa ja olihan se kylmää!

Nyt oli oikein kunnon retkievään mukana, pastaa ja lihapullasäilykepurkkeja. Ne keiteltiin rantakallioilla ja hyvälle maistui. Tuolla on myös iso nurmikkoalue jolla on hyvä telttailla, parikymmentä telttaa siellä nytkin oli.

Nousemassa kohti solaa, alhaalla parkkipaikka.

Kvalvika

Suosittu lisäreitti Kvalvikalle on tämä vieressä nouseva Ryten. Me jätettiin tuo seuraavaan kertaan.

Keinu rannalla

Å ja Henningsvaer

Kvalvikasta ajettiin Moskenes campingiin yöksi. Siellä käytiin vielä illalla iltajumpat ottamassa rantakallioilla joilla oli mukava kiipeillä.

Aamulla suunnattiin vielä auton keula kohti Å:ta jonne tie siis päättyy Lofooteilla. Käytiin kääntöpaikalla kääntymässä ja ihmettelemässä turskanpäitä ja lähdettiin kohti Henninsvaeria joka oli päivän pääkohde.

Å i Lofoten

Henningsvaer on kylä jota oli kehuttu mukavaksi ei niinkään kalastajakylätyyliseksi. Suorastaan hipsterimäinen kylä oli oikein mukava. Käveleskelimme siellä aikamme ja kävimme pikku putiikeissa ja söimme älyttömän hyvät kalakeitot lounaaksi. Kannattaa käydä tuokin paikka katsastamassa, oikein kiva pikku kylä.

Henningsvaer

Henningsvaerista jatkoimme muutaman kilometrin päähän Kabelvågin leirintäalueelle. Ideana palata aamulla Henningsvaerin vieressä kohoavalle Festvågtindenille. Sääennuste ei ollut oikein meidän puolella ja vähän mietitytti jääkö huiputus väliin kun vettä rupesi illalla satamaan.

Festvågtinden

Mutta eipä hätää. Aamulla oli ennuste muuttunut, että Henningsvaerissa pitäisi sateen loppua aamulla ja jatkua vasta illalla kuuden aikaan. Lähdimme siis vesisateessa ajelemaan Festvågtindeniä kohti ja niinpä vain vesisade loppui kun nousemaan lähdimme. Polun sade oli kyllä kerennyt tekemään mutaiseksi ja se oli näin ollen paikoitellen liukas ja varsinkin alaspäin tullessa piti olla tarkkana. Onneksi tällä kertaa oltiin jo heti pian kymmenen jälkeen aloittamassa nousua niin saatiin mennä aivan rauhassa. Yksi paikallinen polkujuoksija tuli vastaan käytyään jo huiputtamassa ja sanoi nastalenkkareissaan, että varovasti sitten alaspäin.

Alun lohkarelabyrintin jälkeen polku oli varsin selkeä ja sitä pitkin vaan ylöspäin. Melko jyrkkä kylläkin ja tosiaan sateen kastelemana paikoitellen liukas. Monin paikoin tarvittiin käsiä avuksi ylöspäin mentäessä. Reilun 400 metrin kohdalla Johanna tuumasi, että hän jää siihen, eikä halua kiivetä ylemmäs. Polku oli sen verran liukas ja kiipeäminen raskasta ja alaskin olisi vielä päästävä. Aleksi ja Heidi olivat halukkaita kuitenkin huipulla käymään, niin me jatkoimme kolmestaan viimeiset sata metriä. Kun huippuharjanteelle noustaan on näkymä kyllä upea vuoren yli merelle ja muille huipuille. Ja onneksi pilvet olivat sen verran ylhäällä, että Henningsvaerin kyläkin näkyi hienosti.

Festvågtinden 541m, itse huippu ei kylläkään tähän näy, se jää tuonne taakse. Tuossa seinällä oli paljon kalliokiipeilijöitä ja heillä myös isot leirit tuossa alhaalla. Ilmeisen suosittu kalliokiipeilyyn tämä paikka.

Huippuharjanteella, huippu näkyy edessä ja kylä alhaalla

Huipulla, nimet vihkossa. Alhaalla Henningsvaer. Tuo huippu oli sen verran pieni, että jos olisimme olleet muutaman tunnin myöhemmin liikenteessä, niin olisi varmaan pitänyt jonottaa vuoroaan huipulle. Nyt saatiin aivan rauhassa kuvailla ja ihmetellä.

Henningsvaer Festvågtindenin huipulta nähtynä.

Alaspäin meno olikin sitten tarkkaa puuhaa, mutta eipä siinä mitään sen kummempia kun rauhassa ja varovaisesti tultiin. Porukkaa ylöspäin menossa oli kyllä melkoiset määrät. Uskoisin, että kymmeniä nyt ainakin. Vuoronumeron kanssa saa huipulla jonottaa 😉

Alas kun päästiin, niin alkoi meidän reissu olla paketissa kotimatkaa lukuunottamatta. Hypättiin autoon ja aloitettiin ajomatka ja melkein saman tien alkoi satamaan ja sitä sadetta riitti tunti toisensa perään. Hyvä tuuri kävi kelin kanssa!

Mitä jäi käteen?

Mahtava paikka! Pitää päästä joskus uudestaan. Leirintäalueet oli kohtuuhintaisia n. 30e yö, paitsi Unstadissa tuplahinta. Asuntoautolla ajelu oli välillä vähän kuumottavaa ja raskasta kun tiet on niin kapeita ja mutkaisia ja liikennettä ainakin näin heinäkuussa melko paljon. Ja henkilöauton toki saisi parkkiin aina helpommin, mutta eipä näinkään ollut suurempia vaikeuksia. Ne kalastajamökit (Rorbuer tms) mitä mainostetaan nykyään yöpymispaikkoina vois olla hyvä vaihtoehto, en tosin hintatasoa ole niistä tutkinut yhtään.

Maisemat on aivan käsittämättömät! Ei niitä voi oikein edes kuvailla, kyllä ne pitää nähdä itse ja yrittää ottaa muistikuvia mahdollisimman paljon. Vaeltaminen Lofooteilla, jokin pidempi reissu, voisi olla myös mahtava kokemus ja se surffaaminen. Ehdottomasti suosittelen käymään tuolla joskus. Lofootit rules!