pyhä luosto mtb lähtö
MTB

Pyhä – Luosto MTB reitin avajaiset 19.8.2017

Julkaistu: 20.8.2017

Sopivasti Pyhä – Luosto MTB reitin avajaisviikonloppua edeltävällä viikolla julkaistiin uusi Pyhä Luosto kansallispuiston järjestyssääntö. Siinä avattiin melkein kaikki polut maastopyöräilylle uuden Pyhä-Luosto reitin lisäksi. Mahtava homma!

Itse avajaistapahtumaa edeltävänä yönä heräilin muutaman kerran asuntovaunussamme aika kovaankin vesisateen ropinaan vaunun kattoon. Joskus aamuyöstä piti ruveta tarkistamaan puhelimesta uudestaan sääennustuksia ja todeta, että edelleen luvataan, että sade loppuu kymmeneen mennessä ja päivän mittaan aurinkokin tulisi paistamaan. Näillä tiedoilla sitten vielä hetki unta.

Edeltävä viikko oli menny pääosin lepäillessä, yhden pyörälenkin kävin edellisen viikonlopun patikoinnin päälle, mutta muuten otin rennosti. Nettiä selailin ja lueskelin, että mites niiltä krampeilta vois yrittää välttyä. Jossain vaiheessa sitten päätin, että vettä en ota mukaan ollenkaan, pelkällä urheilujuomalla mennään (2 litraa juomapussissa ja 0.75 litraa juomapullossa) ja juomapulloon lisäsin vielä pari hyppysellistä merisuolaa. Lisäksi Syöte MTBn ihan ok kokemuksien perusteella päätin uskaltautua luottamaan pääosin energiageeleihin energian lähteenä. Joskus aiemmin sain mahani aika lailla sekaisin kun energiageeliä söin, niin en hirveästi ole niitä uskaltanut käyttää viime aikoina. Lisäksi vielä pari energiapatukkaa mukaan.

Meillä oli kavereina reissussa sama porukka joiden luona oltiin Syöte MTBn aikoina vieraina, eli Samin ja Kirsin perhe, omassa asuntoautossaan toki, ei sentään kaikki meidän vaunuun mahduta. Sami ja minä ajoimme 81km matkan ja Kirsi 45km matkan ja Johanna oli lasten kanssa taas kannustusjoukoissa. Tuo 81km ei tainnut ihan tulla reitillä täyteen. Samilla Polar näytti 74km ja minulla Sports tracker 77km. Eli sovitaan matkan olleen noin 80km… Joskus kymmenen jälkeen polkaistiin ylös Calletalon edustalle vaunualueelta ja haettiin numerolaput. Ilmoittautuneita oli loppujen lopuksi 60. Ennakkoon taisi olla noin 50 ilmoittautunutta. Ihan mukava määrä siis ensimmäistä kertaa järjestettyyn tapahtumaan. Lucky Ranch oli ennakkoluulottomasti ottanut riskin ja lähtenyt tapahtumaa järjestämään.

callen pihalla

Lähdön odottelua Kirsin ja Samin kanssa Callen pihassa. Jupe piilossa Väylän 11 takana.

Lähtöalueella näkyikin tuttuja naamoja, tosin enimmäkseen laskettelupiireistä tuttuja. Maastopyöräily on kyllä monen laskettelua harrastavan suosima kesätreeni, että sinällään ei ollut yllätys nähdä tuttuja ja oltiinhan nyt ”kotitunturissa”.

Itse reitin aloitus oli ehkä hieman yllätys. Olin olettanut, että reitti lähtee Calletalon pihasta hotellin ohi ja tietä alas ja Naavan vierestä latupohjalla, mutta reitti lähtikin Callen pihasta kohti Tajukangasta ja sinistä rinnettä suoraan alas kohti Expressin ala-asemaa. Vähän ennen ala-asemaan sitten vasemmalle ja mökkien vierestä tietä pitkin latupohjalle ja kohti Pohjoisrinteitä. Aluks joitakin kilometrejä latupohjaa ja sitten poluille. Reittiä on enemmän kuvailtu aiemmassa kirjoituksessa. Tuo lasku oli kyllä vauhdikas ja öisen sateen jälkeen vähän se märkä nurmikko hirvitti. No katsoin kun kärkeen lähtenyt Rovaniemen junnukolmikko paahtoi menemään, että ei kait se auta kuin antaa mennä vaan.

pyhä luosto mtb lähtö

Lähtö on tapahtunut. Johansenin Jani ainakin hyvillä fiiliksillä :)

Matka lähti hyvin käyntiin ja fiilis oli hyvä. Pidemmälle matkalle lähtijöitä oli lopulta parikymmentä ja suurin osa olikin siinä yhdessä nipussa. Kärkimiehet (-pojat) menivät kyllä menojaan aikalailla saman tien. Samoin Sami katosi horisonttiin Rovaniemen poikien peesissä. Tämä nyt ei minulle yllätyksenä tullut, hävisinhän Syötteellä Samille noin tunnin. Joka tapauksessa oma ajokin tuntui aivan mukavalta ja yritin muistaa ajoissa ruveta myös niitä geelejä syömään, ettei energiat pääse loppumaan. Parin kymmenen kilsan paikkeilla oli huoltopiste ja olinkin ihmeissään kun sinne tulin ja aikaa ei ollut mennyt kauhean paljon yli tunnin. Siitä sitten Luostoa kohden ja Luostollekin saavuin reilusti yli tunnin nopeammin kuin edellisellä kerralla. Kun lyhyt ja pitkä reitti erosivat eri poluille ajoin toista tuntia aivan yksin. En nähnyt ketään edessä, eikä ketään näkynyt takana. Se oli vähän jännä tunne ja kun Luostolla oli pitempi pätkä latupohjaa ajaessa, että ei ollut mitään opasteita, niin tottakai jo rupesin miettimään, että olenko enää oikealla reitillä. No kun tiesin, että Luosto on vasemmalla puolella ja oikealla puolella on autotie, niin ei siitä oikeen minnekään eksymäänkään pääse ja jatkoin matkaa. Kun sitten tultiin Luoston perälle niin tulikin tuttuja nuolimerkintöjä eteen ja jatkettiin pikkuhiljaa takaisin päin. Puolimatka rupesi olemaan käsillä ja aikaa ei ollut mennyt kuin reilu kaksi tuntia. Rupesin miettimään, että kuinkahan paljon liian lujaa olen aloittanut, milloin iskee krampit ja milloin sippaa ukko. No tiesin kyllä myös, että suurin osa pidemmän matkan ajajista oli edelläni, että en minä yksin ollut mitenkään erityisen lujaa aloittanut. Reitti oli kyllä huomattavasti kuivempi kuin edellisellä kerralla ja rengasrikoilta oli säästytty ja kuviakaan ei pahemmin tullut otettua. Nopeasti noista pikku tauoista kertyy lisää aikaa.

luoston takana

Jossain vaiheessa Luoston kierroksella oli aikaa ottaa selfie

Lopulta jonkun mutkan takaa ilmestyi muita kilpailijoita eteen. Siellä oli pyörä nurinniskoin ja viimeiset kumin pumppaamiset käynnissä. Pysähdyin siihen juttelemaan ja jatkettiin yhtä matkaa kunnes iloisesti jutteleva kaksikko katosi kevyesti pyöritellen mutkien taakse. Vähän tämän jälkeen tuli myös ensimmäiset kramppitunteet. Oikea sisäreisi taas. Ei kuitenkaan pahasti krampannut vaan varoitteli vaan, että äläpä unohda. Pian tultiin Ametistikaivoksen kahvilan pihaan ja Luoston kierros oli suoritettu. Tätä pätkää en viimeksi ajanut ja tuo oli kyllä mukavan helppo latupohja ajella. Kilsoja tuli ihan reippaasti, mutta toisaalta se oli helppoa ajelua ja Luoston valtavia rakkapeltoja kerkesi myös ihailla. Kahvilalta lähteekin sitte pitkä lasku Pyhälammen laavulle. Sitä oli mukava päästellä menemään. Sitten Latvavaaran kierros ja reitin jyrkin nousu takaisin huoltopisteelle. Siinä taas suklaata, banaania, pähkinää ja juotavaa naamaan ja kohti Kapustan nousua. Siinä jo krampitkin olivat päässeet valloilleen ja piti talutella pitkiä pätkiä nousua ylöspäin. Kapustalta sitten kivikkorytyytystä alaspäin ja Huttutunturia ylöspäin ja pitkä lasku Huttujärvelle. Siitä hiekkatietä pitkin ja sitten kohti Kiimaselkää. Kiimaselän jälkeen polkupätkät kulki tosi hyvin huoltopisteen suklaiden ja vielä niiden jälkeen syödyn geelin voimalla, mutta kun tultiin latupohjalle ja tuli pari nousua niin taas rupesi kramppaamaan reidet. Taluttelua mäet ylös ja varovaista pyörittelyä muuten ja matka eteni pikku hiljaa. Jo aiemmin jossain siellä Luoston takana kun en ketään ollut nähnyt aikoihin rupesin juttelemaan itselleni ja taas oli sen aika. ”Tuosta nuin ja taas mentiin kymmenen metriä, näin se matka etenee ei muuta ku eteenpäin, onha tämä rankkaa, vaan etenee kuitenkin”. Tuntuu tuo melko hölmöltä välillä, mutta kun yksin taistelee itseään vastaan, niin kai sitä jotenkin täytyy tsempata. Kaverin kanssa ajaessa voi jutella toiselle. Eikä tämä ollut eka kerta tosiaankaan. Olen puhunut paljonkin itselleni, se tässä nyt paljastettakoon :) No mutta yhtäkkiä oltiin Pohjoisrinteillä ja siitä hetken päästä jo lähdettiin taas sinistä rinnettä ylöspäin ja kohti loppuliukua. Ei mitään mahdollisuutta ajaa tuota sinistä rinnettä, enkä usko että kukaan sitä ajoikaan. On se kuitenkin sen verran jyrkkä pyörälle. No siitä taluttelun jälkeen loppuliuku Callen pihaan ja reitti oli taitettu ajassa 5h35min. Oli kyllä yllätys tuo aika itselle! Olin ajatellut, että jos alle seitsemän tunnin yrittäisi ja kuusi ja puoli tuntia on jo kova saavutus.

maaliin

Parikymmentä metriä maaliin.

Voittaja, eli Rovaniemen kova junnukuski, Niko Heikkilä (15-v) taittoi reissun aikaan 3h41min! Siinä on pyörä saanut kyytiä. Sama poika pärjäsi myös Syöte MTB miesten 60 kilometrin matkalla sijoittuen siellä neljänneksi. Hän on junnujen maajoukkuekuski ja näyttää kyllä, että sieltä voi tulla vaikka minkälaista menestystä! Onnea voittajalle ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!

Sitten vähän pyörän huuhtelua ja lohikeittoa ja palauttava juoma Callen terassilla. Pikku hiljaa rupesi tuntumaan taas ihan mukavalta siinä tuttujen kanssa matkaa kertaillessa. Saunominen Kuusirannan elämyssaunassa olisi kuulunut myös osallistumiseen mukaan, mutta meillä oli siinä vähän muuta suunnitelmaa, niin emme sinne kerenneet. Huttu-uulassa pitsat ja sitten vielä illalla takaisin Calleen palkintojen jakoon, mutta arpaonni ei tällä kertaa meitä suosinut, vaikka Heidi pääsikin voittonumeroita sanomaan. Jääkiipeilylahjakortti ja Pyhän kausikortti menivät muille, mutta eipä sille voinut mitään, hieno päivä takana joka tapauksessa. Siitä vielä varovainen kävely pimenevässä illassa alas vaunualueelle ja ei paljon unta tarvinnut houkutella.

Mietteitä, palautetta, ajatuksia

Tapahtuma oli tosi mukava ja omalla kotikutoisuudellaan myös lämminhenkinen. Kuitenkin kun ensimmäistä kertaa tapahtu järjestettiin, niin muutamia asioita jäi mieleen. Ensinnäkin reittimerkinnät, vaikka niitä olikin monissa paikoin ja hyvin, niin kuitenkin jokainen risteys olisi hyvä merkata erikseen. Kun tottuu joissakin risteyksissä näkemään sen nuolen, niin sitten seuraavassa risteyksessä ei osaa katsoa sitä pelkkää maastopyöräreitin merkintää, vaan olettaa, että jos pitäisi kääntyä, niin se olisi erillisellä nuolella merkattu (Kiimaselällä taisi olla ainakin tämmöinen merkkaamaton risteys). Samoin joissakin risteyksissä se maan rajassa oleva merkintä olisi hyvä saada ylemmäs. Ainakin siinä kun lyhyt ja pitkä reitti erosivat ja tultiin Luoston suunnasta takaisin niin yksi kaksikko lähti väärään suuntaan ja kiersi aika paljon ylimääräistä. Toisen kaksikon kerkesin huutaa kääntymään ympäri, hekin olisivat lähteneet kiertämään Latvavaaraa väärinpäin.

Jos tapahtuma jatkossa kerää enemmän porukkaa, niin kannattaa kyllä miettiä sitä Lampivaaran nousua Ametistikaivokselle. Nyt porukkaa oli sen verran vähän ja jollain tasolla samavauhtista, että kohtaamisia siinä ei tainnut pahemmin tulla. Mutta jos nopeita ja hitaampia kuskeja molempia tulee reilusti lisää, niin siinä on semmoinen paikka jossa saattaa olla kisavauhdilla alaspäin tulevia ja retkivauhdilla ylöspäin meneviä ja ettei sitten tulisi siinä kolareita.

Loppunousu olisi minun mielestä kiva, ja muutaman muunkin mielestä joiden kanssa juttelin, pystyä edes yrittää ajaa. Nyt se oli selvyys, että täytyy taluttaa. Joko tien kautta kiertäen tai sitten rinteeseen pitäisi nauhoilla tehdä reitti jota pitkin sen voisi ajaa siksakkia rinne ylös. Jotenkin mukava tunne olisi kun siinä lopussa pääsisi ajaen ylös asti.

Joka tapauksessa tosi hieno reitti ja toivottavasti se löytää ajajia myös kisan ulkopuolella. Ja toivottavasi myös tämä kisa saa jatkoa ensi vuonna. Itse ainakin aion osallistua.

No mutta näin se alkaa olla ”kisakausi” tältä kesältä paketissa! Ja muutenkin vauhdilla mennään kohti syksyä. Talvea tässä jo mietitään kovasti ja suunnitelmat etenee hienosti.

————

Kuvat otti selfietä lukuunottamatta Johanna.

Jaa artikkeli:

Kommentoi blogikirjoitusta

Jätä omat kommenttisi: Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *