• Altan rinteet
    Altan puuterilumi
    Altaoverview
    Altapowder
    Altagroomed

Alta – Hiihtokeskus vain suksijoille

Suoria linjoja ja pöllyävää lunta. Lähes aina lumivarmat takamaastot. Alta on keskus Utahissa, minne mennään kevyen lumen ja haastavan maaston perässä.

Alta on maailmanlaajuisesti kuuluisa erinomaisista lumisateista  – lunta sataa paljon ja todella usein. Lumisateet yhdistettynä yhteen Pohjois-Amerikan monimuotoisimmista ja haastavimmista maastoista tekevät Altasta todella vierailun arvoisen laskettelukeskuksen.

Alta tarjoaa paljon tilaa ja ainutlaatuista puuteria

Alta sijaitsee Yhdysvaltojen Kalliovuorilla Utahin osavaltiossa muutaman kilometrin päässä Snowbirdin hiihtokeskuksesta, paikassa nimeltä Little Cottonwood Canyon. Alta ja Snowbird ovat yhdistäneet hissilippunsa ja nykyään samalla lipulla voikin laskea molemmissa keskuksissa.

Altasta poistuminen ei ole kuitenkaan millaan tavalla välttämätöntä, sillä laskettavaa pinta-alaa keskuksessa on yhteensä 890 hehtaaria. Hiihtokeskuksen maastoa pidetään yhtenä Pohjois-Amerikan monimuotoisimmista. Ja vaikka kausi olisi jo kevään myötä pulkassa, ei ole mikään ihme, että hissit avataan keväällä uudelleen runsaan lumentulon vuoksi. Ja mikäli hissit ja jalat eivät riitä kulkemiseen, löytyy keskuksesta myös mahdollisuuksia heli- ja kissahiihtoon.

Maisevat ovat henkeäsalpaavat, laskulinjat suoria sekä vuorilla vallitsevan mikroilmaston vuoksi lumi on kuivaa ja kevyttä. Näiden vuoksi sitä pidetäänkin parhaana mahdollisena lumena laskemiseen, eikä sellaista löydy edes muutaman kilometrin päässä Snowbirdistä. Ei siis ihme, että Altan takamaastot vetävät laskijoita kauempaakin puoleensa.

Lumilaudalla laskeminen on kiellettyä

Alta on yksi niistä kolmesta hiihtokeskuksesta, jonne lumilautailijat eivät ole tervetulleita ja keskuksessa laskeminen on sallittua ainoastaan suksilla. Tästä on luontevasti käyty kovaa vääntöä keskuksen ja lumilautailijoiden välillä. Altalle onkin rapissut palautetta lumilautailijoilta siitä, kuinka yleinen laskupaikka on muutettu yksityiseksi alueeksi, missä lumilautailijoita syrjitään.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Alta on perustellut lumilautailijoiden sulkemista keskuksesta liiketoiminnan lisäksi turvallisuuskysymyksenä laskettelijoita kohtaan. Altan kanta on, että laskettelija löytää paremmin rinteeseen, kun tietää sen olevan rauhallinen ja turvallinen paikka, jossa ei tarvitse pelätä sivuttain kanttaavia lumilautailijoita sekä heidän sokeita kulmiaan.

Koko perheelle sopivat rinteet ja maailmanluokan offarit

Altassa on rinteitä mistä valita. Keskuksessa on nimittäin 116 rinnettä laskettavana sekä huikeat takamaastot. Eritasoisia rinteitä löytyy laskijalle kuin laskijalle. Noin neljännes rinteistä on helppoja, isoin osa keskitason rinteitä ja reilu kolmannes mustia eli haastavia rinteitä.

Itse Altan hiihtokeskus muodostuu kahdesta erillistä laskualueesta. Albionin alue on enimmäkseen lasten ja hiihtokoulun käytössä, kun taas Wildcatissä löytyy laskettavaa kokeneemmallekin suksijalle. Hissien lukumäärällä mitattuna Alta ei ole suuri paikka.

Altalle tullaan kuitenkin usein off-pisteiden vuoksi. Usein paras reittivalinta on siellä, missä muita ihmisiä ei ole. Hyviä laskulinjoja löytyy kaikkialta. Jos Wildcat on jo korkattu, koita Supremeä. Mikäli Devil’s Castle on jo koluttu puuterista, mene Collinssiin. Yksi hyvä keino löytää parhaat paikat on kysyä neuvoa paikallisilta.

Myös perheen kanssa keskukseen on ilo saapua. Altassa toimii hiihtokoulu, joka järjestää hiihdonopetusta ja toimintaa lapsille. Mikäli lapset eivät kuitenkaan vielä laskettele, on heille tarjolla lastenhoitoa, jotta vanhemmat pystyvät iloisin mielin haastaa itseään suksien päällä.

Altaan tullaan vain ja ainoastaan laskemaan

Ihmisille, jotka saapuvat saapuvat Altaan pääpaino onkin siinä itsessä eli laskemisessa. Monet laskijat menevätkin aikaisin lepäämään ja odottamaan seuraavaa päivää ehtiäkseen korkkaamaan parhaat puuterit päältä pois ensimmäisenä. Eiköhän keskuksen mottoa ”Parasta lunta maailmassa”, pidä siis uskoa?

Altassa yöelämä on lähestulkoon mitätön. Baareja ja ravintoloita illallista pidemmälle ei löydy. Ruokapaikkoja Altasta löytyy kuitenkin mistä valita. Ravintoloilla on aukioloajat, mutta monesti ne kuitenkin toimivat sen mukaan, kuinka ihmisiä riittää eikä niihin tarvitse tehdä etukäteen varausta.

Altalla on useita laadukkaita fine dining –ravintoloita, kuten illallisravintola Shallow Shaft Restaurant sekä pitkin päivää palveleva Alta’s Rustler Lodge Dining Room. Myös rinneravintoloita löytyy. Näistä poimintana Alf’s, joka tarjoaa ruokien ja juomien lisäksi hulpeat näköalat nautittavaksi. Edullisempaa ruokaa ystävällisen palvelun saattelemana löytyy esimerkiksi Albion Grilliltä, joka on kiven heiton päässä rinteistä.

Majoitusta piilopirteistä suurkaupungin hulinaan

Altan majoitustarjonta on hyvä ja runsas. Keskuksessa on tarjolla majoitusta hotellista alppimajaan. Myöskin erilaisia majoituspaketteja löytyy. Pienen bussimatkan päästä löytyy mökkikylä, joka tarjoaa lomakohteita vuokrattavaksi yksityisiltä henkilöiltä. Mökkejä löytyy lisää vähän joka puolelta Altaa, joten majoitusta mieluisalta paikalta on helppo löytää.

Mikäli kaupunkilomailun haluaa liittää laskemiseen, ei Salt Lake Cityyn ole kuin 45 minuutin automatka. Täällä matkailijalle avautuu suurempi tarjonta erilaista majoitusta luksushotelleista paikallisten vuokra-asuntoihin.

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)

Plussat

  • Suorat linjat vaativampaankin laskemiseen
  • Lumi on kevyttä ja sitä tulee runsaasti
  • Yhteislipulla pääsy sekä Altan että Snowbirdin rinteille

Miinukset

  • Ainoastaan laskettelijoille
  • Lähes mitätön yöelämä
  • Parkkilaskua kaipaavalle saalis jää pieneksi