Ajankohtaista, Hiihtokeskukset, SHKY

Joulu- ja loppiaissesonki sujui vaihtelevasti eri puolilla maata

Suomen hiihtokeskustoimialan kauden ensimmäisen sesonkibarometrin (21.12.–6.1.) tulokset vaihtelivat paljon maan eri osissa. Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) tiedote 7.1.2014.

Poikkeuksellisen lämmin sää katkaisi etelän lupaavasti alkaneen kauden, mutta pohjoisessa lunta on riittänyt. Hissilippujen myynti väheni koko maassa 2 % verrattuna vastaavaan ajanjaksoon viime talvena, jolloin säätila olikin optimaalinen. Myynti oli kuitenkin noin 7 % viiden edelliskauden keskiarvoa parempi.

Pohjois-Suomessa hissilippujen myynti kasvoi oli 13 % viime kauden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Keski-Suomessa oli puolestaan laskua 27 % ja Etelä-Suomessa peräti 77 %. Viiden edelliskauden keskiarvoon verrattuna myynti kasvoi Pohjois-Suomessa 19 %, kun taas Keski-Suomessa laskua oli 17 % (Etelä-Suomen vertailuluku puuttuu). Keski- ja Etelä-Suomen myynnin pieneneminen johtuu yksiselitteisesti säätilasta. Osa keskuksista ehti aukaisemaan rinteensä alkukaudella, mutta lämpimän sään vuoksi suurin osa keskuksista joutui sulkemaan kokonaan tai ainakin vähentämään avointen rinteiden määrää.

– Odotamme innolla kunnon talven tuloa. Alkukausi on ollut haasteellinen, mutta Suomen hiihtokeskuksissa tähän on totuttu, vuodet eivät muistuta toisiaan, kertoo Suomen hiihtokeskusyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Anne Larilahti.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

– Onneksi viime vuosina on panostettu vahvasti lumetukseen, joten kun elohopea alkaa pysytellä nollan paremmalla, eli pakkaspuolella, saamme rinteet nopeasti auki.

Kansainvälisten vieraiden määrä jatkaa kasvuaan.

– Matkailu on Suomelle tärkeä vientituote, ja hiihtokeskukset talvimatkailun vetureina kantavat vastuunsa palveluiden kehittämisessä ja kansainvälisessä markkinoinnissa, Larilahti jatkaa.

Loppuviikoksi on ennustettu pakkasia, joten rinteitä on avautumassa jälleen lisää myös Keski- ja Etelä-Suomen keskuksiin. Rinteiden aukiolo ja muu ajankohtainen hiihtokeskustieto netissä osoitteessa ski.fi ja matkapuhelimeen sivuilta m.ski.fi.

Lisätietoa:
Anne Larilahti
toiminnanjohtaja
Suomen Hiihtokeskusyhdistys r.y.
gsm 050 518 1833
s-posti anne.larilahti@ski.fi

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)


Avainsanat:
, ,
Arvostele artikkeli:
Joulu- ja loppiaissesonki sujui vaihtelevasti eri puolilla maata
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,00/5 - 1 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.