Advertoriaali, Hiihtokeskukset, Kohteet

Kausikorttilaisuus Kokonniemessä kannattaa

Porvoon lähimäkenä tunnetun laskettelukeskuksen kausikorttilaisuus kiinnostaa yhä enemmän myös ei-paikkakuntalaisia. Vierailu paikan päällä paljastaa selkeät syyt lisääntyneelle kiinnostukselle.

Vain puolen tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta sijaitsee ruuhkaton ja rauhallinen Kokonniemi. Etelä-Suomen suositelluimmaksi hiihtokeskukseksi valittu lähimäki yllättää vierailijan positiivisesti monipuolisuudellaan.

Kokonniemi – suosiotaan kasvattava lähimäki

Kuusi vaihtelevaa rinnettä ja viisi hissiä Porvoon välittömässä läheisyydessä ovat tehneet Kokonniemestä suositun laskukohteen paikallisten keskuudessa jo yli 50 vuoden ajan. Pitkät perinteet omaava Porvoon kaupunkikeskus houkuttaa yhä etenevässä määrin laskijoita myös kauempaa.

– Tietoisuus Kokonniemestä on kasvanut laskijoiden keskuudessa viime vuosina ja vakio-asiakkaita näkyy ilahduttavasti yhä enemmän myös muualta. Aiemminhan hyvät puitteemme laskuharrastajille ovat olleet lähinnä paikallisten keskuudessa tiedetty ”julkinen salaisuus”, kertoo Kokonniemen hiihtokeskusta jo kolmannessa polvessa pyörittävä Ted Mellin.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Erinomainen sijainti, hyvät rinteet, pitkäjänteinen työ keskuksen kehittämiseksi ja kohtuullinen hintataso summaavat keskeisimmät syyt Kokonniemen kasvavaan suosioon. Pitkäjänteiset panostukset kaiken ikäisten ja tasoisten laskukokemuksiin kantavat nyt hedelmää ja saavat laskijat palaamaan yhä uudelleen sekä suosittelemaan hyväksi havaittua keskusta varauksetta myös muille. Kasvaneesta suosiosta viestii myös Kokonniemen valinta viime keväänä Etelä-Suomen suositelluimmaksi hiihtokeskukseksi.

Kasvava kiinnostus Kokonniemeä kohtaan ei kuitenkaan näy pitkinä hissijonoina tai ruuhkaisina rinteinä.

– Olemme edelleenkin rauhallinen ja ruuhkaton keskus. Viisi hissiä levittävät laskijat riittävän laajalle alueelle, jolloin rinteiden puuroutumista tai pitkiä hissijonoja ei ehdi syntyä. Erityisen iloinen yllätys Kokonniemi on ollut monelle pääkaupunkiseudulla asuvalle, usein meille esitetäänkin kysymys, että onko tämä täysin uusi rinne. Helppo saavuttavuus ja ruuhkattomuus tuntuu olevan arvossaan erityisesti muualta tuleville laskijoille, selventää Mellin vallitsevaa tilannetta.

Viisi hyvää syytä vierailla Kokonniemessä kaudella 2014 – 2015

Kokonniemen talvi tarjoaa laskijalle unohtumattomia rinne-elämyksiä. Tutustu tarkemmin syihin vierailla Kokonniemessä.

1. Erinomainen sijainti ja mittakaava

Kokonniemi sijaitsee lähellä pääkaupunkiseutua, mutta sen verran sivussa, ettei ruuhkia normaalipäivänä esiinny. Kaupungin vieressä sijaitsevana lähimäkenä Kokonniemi on myös kompakti keskus, jossa koko perheen on helppo vierailla.

– Paikallisten laskijoiden lisäksi kausikorttilaisia tulee erityisesti Sipoon, Helsingin ja Vantaan suunnilta, mutta laskijoita nähdään säännöllisesti esimerkiksi myös Kouvolasta. Muualta tulevat kommentoivat usein, että meillä täällä Kokonniemessä on helppo laskea ja vierailla koko perheen voimin, kun kahvilan nurkalta hahmottaa yhdellä silmäyksellä helposti koko rinnealueen eikä tarvitse pelätä lapsien löytymistä. Kokonniemessä on myös kaikin puolin hyvä henki asiakkaiden ja henkilökunnan välillä, saamme positiivista palautetta esimerkiksi rinnekurista, Mellin sanoo.

Matka Helsingistä Kokonniemeen etenee jouhevasti moottoritietä pitkin puolessa tunnissa. Lyhyt etäisyys ja hyvät yhteydet helpottavat perinteisten viikonloppuvierailujen lisäksi erityisesti arki-iltojen laskureissuja.

> Tutustu Kokonniemen sijaintiin

2. Hyvät rinteet

Niin tavalliset harrastajat, aktiiviset ratalaskijat, parkkilaskemisesta kiinnostunut nuoriso kuin ensiaskeleitaan laskuharrastuksessa ottavat löytävät mielekästä laskettava Kokonniemessä. Kuusi vaihtelevaa rinnettä ja kaksi erillistä snow parkkia pitävät laskijat tyytyväisinä ja aktiivisina päivästä toiseen.

– Saamme todella paljon kehuja rinteiden hyvästä kunnosta! Lumetuskapasiteettimme on Etelä-Suomen keskukseksi poikkeuksellisen hyvä, jonka vuoksi rinteissä on keskimäärin vähintäänkin 50 – 60 senttiä lunta. Leveiden rinteiden mainiot sekä vaihtelevat profiilit sopivat hyvin myös vauhdikkaampaan laskemiseen. Koko rinteen mittainen snow park taas pitää nuorison aktiivisena läpi kauden. Uutuutena meillä on ollut myös erillinen lasten snow park, joka on kerännyt todella paljon kehuja. Lasten lisäksi siellä näkee usein aikuisia täysin lumoutuneena kokeilemassa ensimmäisiä temppujaan yhdessä perheen jälkikasvun kanssa, kertoo Mellin selvästi innostuneena.

Talvikaudelle 2014 – 2015 Kokonniemen lumetusta on tehostettu entisestään, jolloin pakkasten myötä rinteet saadaan entistä nopeammin auki. Lisäksi kesän aikana on pidennettyä streettiä ja parannettu sen profiilia entisestään maansiirtotöillä.

> Tutustu Kokonniemen rinnekarttaan

3. Pitkäjänteinen kehittäminen

Kokonniemellä mäkeä on laskettu 1940-luvulta saakka. Nykyisten yrittäjien omistuksessa keskus on ollut yli 15 vuotta. Hiihtokeskus on tuttu jo tätä pidemmältäkin ajalta, sillä tätä ennen he pyörittivät Kokonniemen vuokraamoa 10 vuotta. Paikan pitkä historia, mukava henkilökunta sekä yrittäjien sitoutuminen hyvän työn tekemiseen houkuttaa paikalle paljon vakioasiakkaita. Hyväksi havaitun laskettelukeskuksen palveluita käytetään pitkäjänteisesti kaudesta toiseen.

– Talvet tulevat ja menevät, mutta samalla Kokonniemi kehittyy koko ajan. Viime talvea pidettiin huonona lumitalvena, mutta meillä mäkeen pääsi kuitenkin 104 päivänä. Edeltävänä erinomaisena talvena avoinna oltiin 135 päivää, 70-luvulla huonoimpana talvena laskemaan pääsi vain 7 päivänä. Pitkä matka on siis kuljettu ja toimintaa kehitetty siinä samalla esimerkiksi juurikin lumivarmuudessa. Muutama kausi sitten toimme uutuutena kahvilaan viikonloppuisin kotiruokaa, joka sai todella paljon hyvää palautetta. Tällaisia pieniä parannuksia teemme vuosittain asiakkailta saamamme palautteen perusteella, kertoo Mellin.

Kehuttu kotiruokalounas jatkuu Kokonniemessä kaudella 2014 – 2015. Tulevan kauden uutuutena nähdään myös alamäkiluistelurata. Toiminnan laajentaminen on tähtäimessä Kokonniemessä myös muuten, tulevan kesän suunnitelmissa siintääkin jo mahdollisuudet alamäkipyöräilyyn.

> Tutustu Ravintola Hölmöpulun tarjontaan

4. Monipuoliset muut palvelut

Kokonniemessä tehtävästä pitkäjänteisestä työstä kertoo myös keskuksen monipuoliset muut palvelut. Viihtyisän kahvilan lisäksi Kokonniemestä löytyy ajanmukaiset laskuvarusteet tarjoava suksi- ja lautavuokraamo sekä lasku-uralla eteenpäin auttava aktiivinen hiihtokoulu. Edelläkävijyydestä viestii puolestaan monet varsin ainutlaatuiset sähköiset palvelut.

– Meillä Kokonniemessä on käytössä useita palveluita, joita ei vielä monesta muusta suomalaisesta keskuksesta löydy. Esimerkiksi hiihtokoulun kursseja ja yksityistunteja saa varattua suoraan verkosta, samoin kuin lippujakin. Lisäksi lippuihin on rakennettu monipuoliset mahdollisuudet oman laskemisen seurantaan, jolla saa kerättyä hyödyllistä statistiikkaa omista vierailuista mäessä. Samalla se tietenkin motivoi ihmisiä vierailemaan säännöllisesti pitkin kautta, kun muiden laskijoiden kanssa on käynnissä kilpailu, että kuka laskee eniten, valottaa Mellin Kokonniemen monipuolisia laskemiseen motivoivia palveluja.

Ainutlaatuisten palveluiden lisäksi Kokoniemen vierailuun on helppo yhdistää myös muuta ainutlaatuista. Kivan laskupäivän päätteeksi on mukava pistäytyä aistimassa vaikka Vanhan Porvoon uniikkia tunnelmaa.

> Varaa Kokonniemen hiihtokoulun yksityistunti tai ilmoittaudu kurssille
> Tutustu Vertikaali – noususeurantaan

5. Kohtuullinen hintataso

Kokonniemi pitää vierailijat tyytyväisinä myös koko perheelle sopivalla kohtuullisella hintatasollaan. Talvisen suosikkiharrastuksen säännöllinen harrastaminen on mukavampaa, kun tietää, että rinteessä rahoilleen saa myös varmasti vastinetta. Eniten erinomaisesti koko perheelle soveltuvasta hiihtokeskuksesta saa irti kausikortilla.

– Kausikorttiasiakkaiden ei tarvitse jonottaa lippuluukulla, vaan he voivat keskittyä aina tärkeimpään eli mukavaan ja ruuhkattomaan laskemiseen niin arkena kuin viikonloppuisinkin. Saamme sangen usein palautetta vakioasiakkailtamme, kuinka heidän oma laskutekniikka on selkeästi parantunut kausikortin hankkimisen myötä, rinteeseen, kun tulee lähdettyä selkeästi useammin kertaalleen jo maksetulla lipulla. Ja tokihan kausikortti tulee aktiivilaskijalle huomattavasti halvemmaksi kuin yksittäiset liput, jatkaa Mellin.

> Osta Kokonniemen hissiliput netistä

> Säästä selvää rahaa ja hanki Kokonniemen kausikortti!

Lisätietoa Kokonniemestä

Kokonniemen laskettelukeskus sijaitsee aivan Porvoon keskustan kupeessa. Matka Helsingistä rinteille kestää noin puoli tuntia, joten pääkaupunkiseudun laskettelija pääsee Kokonniemeen halutessaan helposti omalla autolla tai bussilla.

Kokonniemen hiihtokeskuksessa on kuusi hyvässä kunnossa pidettyä rinnettä ja viisi hissiä. Laskettavaa korkeuseroa on parhaimmillaan noin 60 metriä ja huipulta aukeavat hienot maisemat Porvoon kattojen ylitse.

Kokonniemen monipuoliset rinteet tarjoavat haastetta niin aloittelijoille kuin ratalaskijoille. Pitkät perinteet omaava paikallinen alppihiihtoseura Slalom 66 on harjoitellut Kokonniemen hyvissä puitteissa jo vuodesta 1966 saakka. Jäseniä on tällä hetkellä yli 100 ja seuran toiminta kasvaa edelleen.

> Lue lisää Salom 66 -alppihiihtoseurasta
Tutustu Kokonniemen hiihtokeskusesittelyyn Lumipallossa

Kuvat: Kokonniemi, Simo Vunneli

VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0.0/10 (0 votes cast)
VN:F [1.9.20_1166]
Rating: 0 (from 0 votes)


Avainsanat:
, , , , , , , ,
Arvostele artikkeli:
Kausikorttilaisuus Kokonniemessä kannattaa
1 tähti2 tähteä3 tähteä4 tähteä5 tähteä (4,86/5 - 7 ääntä)
Loading...

Kommentoi artikkelia tai keskustele aiheesta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.