Marraskuun arkisessa harmaudessa iski voimallinen tarve päästä kokeilemaan, miltä tuntuisi avata laskukausi suoraan Alppien rinteillä. Pikatutkimus osoitti, että Andermatt olisi mitä lumivarmin paikka jo joulukuun puolivälissä.

Lumipallon lumimittari osoitti ennen lähtöä kohteesta löytyvän nelisen metriä lunta, mikä oli sillä hetkellä koko pallon syvin mittalukema.

On lunta, mutta niin näyttää olevan myös aurinkoa

Lensimme aamulla Zürichiin, nappasimme vuokrapakun ja suhautimme Andermattin laaksoon nousevalle serpentiinitielle alle kahdessa tunnissa. Perillä olimme jo pian puolen päivän jälkeen.

Kylässä 1444 metrin korkeudessa lumipatjaa oli reilut puoli metriä. Aurinko paistoi laaksoon, ja jokaisella oli hirmuinen täpinä päästä äkkiä hissiin ja laskukautta avaamaan.

Kävimme kuitenkin ensin tapaamassa Andermattin kehitysyhtiön edustajaa, jotta saimme käsityksen mikä kylän ja hiihtoalueen tilanne ja tulevaisuus on. Äimistelimme egyptiläisliikemiehen 1,6 miljardin euron investointisuunnitelmaa, jonka toteutuksesta oli jo suuri osa tehty.

Majapaikkamme oli osana investointia rakentuvan uuden Andermattin puolella. Autolla pääsi lämpimään parkkihalliin, josta noustiin hissillä huiman komeisiin ja tilaviin huoneistoihin.

Vedimme monot jalkaan ja siirryimme legendaarisen Gemsstockin kabiinille. Iltapäivä oli jo ehtinyt pitkälle, eikä hississä ollut montaakaan nousijaa. Kylä kutistui ja jäi alemmas samalla kun maisema jylhistyi. Puolivälissä vaihdoimme kabiinia, ja yläasemalla piti päästä suoraan maisemapaikalle.

Gemsstockin huipun maisemat vakuuttivat, ja laskevan auringon valo korosti massiivisia korkeuseroja. Vastapäinen Nätschen – Gütschin hiihtoalue näytti ylhäältä katsottuna selkeästi pienemmältä.

Auringonvalo ja yöksi lähestyvät pilvet vuorottelivat paksun lumipatjan alla piileskelevien huippujen vierellä.

Kuvia napsiessa ja maisemia tunnelmoidessa huomasimme auringon olevan laskemassa ja hissin pysähtyvän. Tajusimme ensimmäisestä laskusta tulevan samalla päivän viimeisen. Onneksi tuo yksi lasku vastasi korkeuseroltaan viittätoista laskua Messilässä. Laskun varrelle mahtui niin rinnettä kuin offariakin, ja Gemsstockin musta rinne oli oikeasti musta.

Laskukausi oli avattu lupaavasti. Yhdellä laskulla emme vielä ansainneet montaa olutta, mutta lähdimme keskustaan syömään. Hyvä paikka löytyi pääkadun varrelta helposti tuoksujen perässä liikkuen. Oli vielä arki, ja kylässä varsin hiljaista. Maltoimme sikäli mennä järkiperusteisesti koisimaan ajoissa.

Avoin, valoisa ja leppoinen Nätschen – Gütsch

Aamupalalla ikkunan takaa katsottu taivas sinersi lupaavasti. Marssimme majapaikasta 2017 valmistuneen Gütsch-Express 1 -gondolin ala-asemalle. Pian hissi pyörähti käyntiin, ja nousimme ensimmäisellä vaunulla väliaseman kautta noin 900 metriä korkeammalle aurinkoa vastaanottamaan.

Rinteillä ei juuri muita näkynyt. Saimme laskea aamun ensimmäiset tunnit koskematonta kissanjälkeä ja piirtää rinteiden vierustoilla maastoon omaa jälkeä.

Tuuli oli täysin poissa, ja hymy herkässä. Hissit veivät meidät nopeasti uudelle miellyttävälle laskusiivulle. Rinteet olivat hyväkuntoisia ja tyhjiä, joten niissä uskalsi paahtaa normaalia kovempaa. Vauhdin huomasi välillä maan kadotessa jalkojen alta kummun kohdalla.

Gondolirinteiltä siirryimme pykälän Andermattista Sedrunia kohti ja aloimme merkkaamaan seuraavien tuolihissien lähimaastoa. Laskettavaa oli paljon, eikä muita laskijoita juuri näkynyt.

Laskut olisi voinut ulottaa laakson pohjalla olevalle junaradalle saakka, mutta nyt ei ollut tarvetta.

Suoraan yläasemalta ala-asemalle oli tarjolla puuteria tai loistavaa rinnettä. Vuorottelimme näitä kunnes jano iski.

Taukorepusta löytyi janojuomat, eikä tehnyt pahaa nauttia niitä valohoidossa. Oli vaikea uskoa, että elettiin vuoden pimeintä aikaa.

Gütschin rinteissä oli lukuisia loivia kohtia, jotka houkuttivat kikkailuun.

Gütschin punaisilla ja mustilla rinteillä vauhtia sai vähintäänkin riittävästi.

Laskimme Nätschenin Matti-ravintolaan keittolounaalle. Aloimme uskomaan, ettei Sveitsissä ole aina erityisen kallista.

Lounasravintolan vierestä huomasimme juna-aseman, josta pääsi kätevästi hieman pidemmälle Calmutin rinnealueelle. Jo seuraavalla viikolla sinne olisi päässyt suoraan rinteitä pitkin, mutta nyt tarvittava välihissi oli vielä kiinni.

Yhden pysäkinvälin mittainen junamatka ehti vaikuttamaan todennäköisesti enemmän kuin yksikään aiempi junailu. Tuntui uskomattomalta, että tällaiseen paikkaan voi tulla myös suoraan kaupungista junalla.

Hyppäsimme kyydistä yli 2000 metrin korkeudella Oberalppassin asemalla. Aivan vierestä pääsi tuolihissillä Calmutille ja juuri avautumassa olevalla uudella gondolilla Schneehüenerstockille.

Meillä oli iltapäivälle siis vain yksi tuolihissi käytössä. Vaan yhtään enempää emme olisi tarvinneetkaan. Hissin vierusta oli täysin laskematonta, pehmeää lunta. Ja maasto oli juuri sopivan leppoisaa iltapäivän offaritouhuihin.

Calmutin yläasemalta avautui upeat maisemat joka suuntaan. Sedrunin suunnassakin näkyi runsain mitoin koskematonta maastoa.

Tuntui käsittämättömältä, miten Calmutin tuolihissin viereen jäävällä koskemattomalla seinämällä ei ollut muita pöllyttelijöitä. Niin hyvä ja helppopääsyinen paikka oli kyseessä.

Calmutin rinnekin olisi ollut hyvä, mutta maltoimme laskea sen kerran-pari. Muut laskujäljet oli kuin pakko piirtää koskemattoman lumen puolelle. Jälkiä kertyi viisihenkiseltä ryhmältämme todennäköisesti toista sataa.

Juna-aseman vierestä löysimme afterskin käynnistämiseen sopivan ravintolan. Pian takaisin Andermattiin vievä juna saapui, mutta afterski jatkui varta vasten tehdyssä afterski-vaunussa. Pyörähdimme myös kylällä, missä moni ruokaravintola olikin täynnä perjantain myötä.

Gemsstockille vai sittenkin takaisin eilispäivään?

Lauantaiaamun päätimme viettää Gemsstockilla. Viikonpäivä ja paikka osoittautuivat kuitenkin huonommaksi yhdistelmäksi. Kabiinin jono ala-asemalla oli kolmen vartin mittainen ja kiemurteli parkkipaikalle saakka. Ylempi kabiini oli yllättäen kiinni, joten Gemsstockin hissitarjonta jäi muutamaan vaihtoehtoon. Parin laskun jälkeen otimme lounaat ja päätimme suunnata eiliseltä tutuille aurinkoisemmille rinteille.

Lyhyen junamatkan päässä odottivat Calmutin edelleen varsin vähäjälkiset maastot. Tyyni ja aurinkoinen, täydellinen kelikin olivat kuin edelliseltä päivältä.

Pöllyttelimme Calmutin offareita molemmin puolin rinnettä.

Katsoimme vieressä olevan Schneehüenerstockin gondolin jo pyörivän, vaikka sen piti avautua tietojemme mukaan ensimmäistä kertaa vasta seuraavana päivänä. Yritimme marssia hissiin, mutta idea torpattiin ja meille kerrottiin ylhäällä vietettävän henkilökunnan avajaisjuhlaa.

No sehän oli juuri se juhla, johon olimme tulossa! Saimme luvan mennä hissillä ylös tutustumaan, mutta valitettavasti sukset piti jättää ala-asemalle. Kovasti olisi tehnyt mieli piirtää ensimmäiset hissillä nousseiden turistien jäljet Schneehüenerstockilta laaksoon.

Schneehüenerstockin maisemat olivat kerrassaan komeat. Joskin samankaltainen vaikuttavuus tuntui jokaisella Andermattin alueen yläasemalla. Ei näin nättiä katsottavaa silti ole usein Alpeillakaan.

Palasimme Calmutin tuolihissille laskuhommiin. Virtaa riitti vielä uusiin toistoihin, emmekä ehtineet millään merkitä koko maastoa edelleenkään puhki lasketuksi.

Tässä vaiheessa alkoi jo tuntumaan turhankin etuoikeutetulta päästä joulukuun puolivälissä kokemaan tällaisia laskuja, täydellisessä kelissä ja mitä hauskimmassa seurassa.

Teimme väliin taukopaikan, ja muutamista repuista löytyi taas juuri sen verran olutpurkkeja, että jokainen sai omansa ja entistä leveämmän hymyn huulille.

Mietimme, että olisi hyvin vaikea nimetä mitään muuta paikkaa jossa olisi sillä hetkellä mieluummin ollut.

Calmutin rinteiltä hahmottui hyvin pistäytymämme Schneehüenerstockin alue.

Totesimme, että Andermattiin pitää päästä uudelleen. Nyt hissiverkosto on juuri saatu kattamaan yhtenäisesti koko laaja alue Andermattin ja Sedrunin välillä. Emme ehtineet Disentikseen saakka, vaikka sekin kuuluisi nyt samaan hissilippuun ja hissiverkostoon.

Palasimme Andermattiin tuttuun tapaan maisemaikkunallisessa afterski-vaunussa. Tiskiltä tarttui kouraan Andermatt – Sedrunin omaa olutta.

Viimeisen illan ja lauantain kunniaksi jatkoimme illallisen jälkeen tutustumaan Andermattin yöelämään. Kylän ainoassa yökerhossa oli tiivis ja lämmin tunnelma. Osan lämmöstä synnytti tosin tanssilattian vieressä sijainnut suuri ja komea takka.

Totesimme, että saimme aika lailla maksimit irti keskiviikon ja sunnuntain väliseltä alppireissulta.

Katso Andermatt-kokemuksemme videomuodossa

Teksti, kuvat ja video: Simo Vunneli