Pääsiäinen Lyngenissä

Julkaistu: 29.4.2017

Pääsiäisestä on jo muutama viikko, mutta ajattelin silti palata tuohon aikaan ja tekemäämme ensimmäiseen matkaan Norjan Lyngeniin.

Tässä reissun jälkeen kuvia selaillessani ihmettelin, eikö aurinko ollut paistanutkaan, vaikka Lyngenissä hiihdellessä tuntui kuin kelit olisivat todella hellineet. Mitä nyt vuorten ympärillä pyörivä tuuli todisteli olemassaoloaan. Monet kuvista kertoivat toista tarinaa. Taivas näytti yllättävän pilviseltä. Kunnes ymmärsin, että useana päivänä pilviharso oli ollut erittäin ohut, ja toisina taas pilvet liikkuivat tiuhaa tahtia näyttäen taivaan yhtenä hetkenä harmaana ja toisena kepeän sinisenä.

Sään kyllästämistä muistoista huolimatta, ajatukset pääsiäisen vietosta ovat hehkuvia. Kaikki se, mitä näin ja mitä koin on kultaisin reunuksin väritettyjä. Niimpä nyt saatetaan olla jakamassa parhaan laskureissun palkintoa.

Russelvfjellet-poseeraus

Ensimmäinen tauko

Mieletön porukka, vuonot, vuoret, aurinko, revontulet ja pyöriäiset. En ihmettele enää, miksi ihmiset lähtevät joka kevät vuodesta toiseen Norjaan laskemaan etenkin kun Suomi näyttätyy laakeana eikä suuria korkeuseroja ole. Meidän on vain tyydyttävä ajatukseen, että Suomessa on ollut tuhansia miljoonia vuosia sitten Alppien kaltainen vuoristo, ja iloittava, että matka Ruotsiin tai Norjaan taittuu loppupeleissä melko helposti. Kilpisjärveä lähestyttäessä maisema alkaa nopeasti kohota korkeammaksi ja ei aikaakaan kun edessä näkyy oikeita vuoria.

Majapaikkamme Nord-Lenangenissa sopi täydellisesti maisemien katseluun. Jo ensimmäisenä iltana tuli todettua, että saunan ikkunasta näkyvät vuorenrinteet, joiden yllä kuu valaisi lähes täydellisenä, näyttivät lumoavilta yhdessä vuonosta heijastuvan kuvajaisen kanssa. Hetken saunan lämmössä maisemia ihailtuamme pääsimme todistamaan viimeistä kertaa tänä keväänä erivärisinä leiskuvia revontulia. Tämä oli lämpimin ja mukavin paikka ikinä, jossa olen katsellut taivaan täydeltä väreileviä taivaanvalkeita. Tästä alkoi kahdeksan päivän ja kahdeksaan eri vuoreen tutustuminen.

Saunan maisemat saivat suomalaisen iloiseksi.

Näitä auringonlaskuja pääsi ihastelemaan monena iltana.

Breiddalfjellet, Stetinden, Storgalten, Russelvfjellet, Fastdalstinden, Andersdaltinden, Rassevarri ja Svartnestinden olivat nuo kahdeksan onnekasta, jotka saivat kunnian olla ensimmäin Norjan reissun kohteita. Koska liikuimme pääsääntöisesti neljän tai jopa yhdeksän hengen porukassa, pystyimme valitsemaan jokainen fiiliksemme mukaisen laskulinjan alas vuorta.

Reissun keskelle suunniteltuna välipäivänä osa porukastamme olivat lähdössä topittamaan yhtä niemimaan viimeisimpiin kuuluvaa Russelvfjelletiä. Vaikka jalat eivät olisi välttämättä jaksaneet, mieli hamusi ylös muiden mukana. Niinpä välipäivä muuttui mukavaksi hiihtopäiväksi Russelvfjelletillä muiden matkalaisten kanssa, ja onneksi lähdimme!

Skinnailu ylös ja pystyy näkemään huippuluokan maisemat. Russelvfjelletin paras puoli on ehdottomasti uskomattoman upeat maisemat Lyngenin niemimaan kärjessä. Pohjoisessa näkyy avomerelle, idässä Kågen ja muita saaria, etelässä vuoria vuorten perään ja lännessä vuonoja toistensa jälkeen. En ole varma voiko kauniimpaa näkymää olla.

Pohjois-Lyngenin paras puoli oli meren läheisyys.

Noora odottelee alasmenoa.

Maisema Russelvfjelletiltä etelään on vuorten valloittama.

Valmiina laskuun huikeissa maisemissa!

Kesken nousun piti poistaa skinit suksien pohjasta, räpsästä pari kuvaa ja jatkaa nousua toppiin.

Vaikka näköalat olivatkin silmiä hiveleviä, alkoi tuuli tuivertamaan sen verran rivakasti, että haaveet alaspääsystä alkoi siintää mielessä. Lumen koostumus muuttui päivien edetessä ja viimeisinä päivinä se ei ollut enää yhtä ilmavaa. Onneksi kuitenkin Russellilla lumi oli vielä hyvinkin kohtuullista ja pääsimme tykittelemään alas pöllyävässä lumessa. Valtteri laski Joelin seurassa länsipuolen kurua alas, kun itse menin perinteisempää reittiä muiden kanssa.

Koska olihan välipäivä, päättivät Valtsu ja Joonas lähteä vielä iltarandolle kuvailemaan auringonlaskua. Tästä jutua vielä myöhemmin.

Kirsikkana kakun päälle pulahdimme tyttöjen kanssa päivän päätteeksi jäämereen, koska olihan meidänkin kilvoiteltava itseämme, sillä pojat olivat käyneet jo edellisenä iltana uimassa. Iltaisin esiintyvä laskuvesi ei tehnyt suorituksesta yhtään helpompaa. Tänä vuonna talviturkki on kuitenkin heitetty poikkeuksellisen ajoissa 12. huhtikuuta, kun yleensä se pitää ravistella pois päältä heinäkuun helteissä. Avantouintikeskusteluista huolimatta, en allekirjoita kokeneeni minkäänlaista rentoudentunnetta sen kummemmin hyisestä merestä poiskirmatessani kuin myöhemminkään, mutta ”minä tein sen” -kokemuksen sain.

Ps. Propsit upeista kuvista Joonas Leppäselle!

– Janika

Sateen jälkeen saapui usva

Julkaistu: 06.4.2017

Sade oli lakannut hetkeä aiemmin. Metsän täytti usva… hiljaisuus… ja kauneus. Vain muutama muu oli eksynyt ”näin kurjan sään” keskellä ulkoilemaan.

Siinä missä toiset nautiskelivat auringosta ja upeista talvikeleistä Pyhän Freekendissa, meidän retkemme kohdistui Espoon helmeen. Nuuksiossa — tuossa omalaatuisessa ilmastossa, jossa maa oli valkeana ja polut vielä jään peittämiä, kun muualla Espoossa lumi oli sulanut jo aikaa sitteen — metsä valmistautui kovaa vauhtia kevääseen. Voi kuinka upea oma kansallispuistomme onkaan!

Puron solisivat äänekäästi

Mustalammen rannalla

Polkua tarpoessa jäinen lumi rahisi jalkojen alla ja liukkaat tiet pitivät meidät valppaina. Oli turvallisempaa etsiytyä metsän siimekseen kun valmiiksi merkityille reiteille.

Sammalmättäät joustivat mukavasti jalkojen alla. Puron solina kuului vielä kauas sen ohitettuamme. Oli hilpeää hyppelehtiä metsänpohjasta ponnistavien sananjalkojen ja kalliojyrkänteiden väleihin syntyneiden isojen jäälohkareiden välissä, kuin kohtaisi samaan aikaan menneen talven ja tulevan kesän.

Nuuksio on sateen jälkeen ehkä kauneimmillaan, joten muistutan itselleni: Mene luontoon, kuuntele hiljaisuutta ja katsele ympärillesi!

Pitkospuilla

Vesipisarat kuusen oksilla

Jääpuikot sammaleisessa kalliossa

Jääputous kallion seinällä

Löytyi useampi kiva laskeutumislinja

Usva

– Janika