Sade oli lakannut hetkeä aiemmin. Metsän täytti usva… hiljaisuus… ja kauneus. Vain muutama muu oli eksynyt ”näin kurjan sään” keskellä ulkoilemaan.

Siinä missä toiset nautiskelivat auringosta ja upeista talvikeleistä Pyhän Freekendissa, meidän retkemme kohdistui Espoon helmeen. Nuuksiossa — tuossa omalaatuisessa ilmastossa, jossa maa oli valkeana ja polut vielä jään peittämiä, kun muualla Espoossa lumi oli sulanut jo aikaa sitteen — metsä valmistautui kovaa vauhtia kevääseen. Voi kuinka upea oma kansallispuistomme onkaan!

Polkua tarpoessa jäinen lumi rahisi jalkojen alla ja liukkaat tiet pitivät meidät valppaina. Oli turvallisempaa etsiytyä metsän siimekseen kun valmiiksi merkityille reiteille.

Sammalmättäät joustivat mukavasti jalkojen alla. Puron solina kuului vielä kauas sen ohitettuamme. Oli hilpeää hyppelehtiä metsänpohjasta ponnistavien sananjalkojen ja kalliojyrkänteiden väleihin syntyneiden isojen jäälohkareiden välissä, kuin kohtaisi samaan aikaan menneen talven ja tulevan kesän.

Nuuksio on sateen jälkeen ehkä kauneimmillaan, joten muistutan itselleni: Mene luontoon, kuuntele hiljaisuutta ja katsele ympärillesi!

– Janika