Ei ollu kesä Kesängillä

Julkaistu: 28.12.2014

Heipä hei! Joulut meni ja uusivuosi häämöttää jo nurkan takana. Laskettelu kuitenkin jatkuu.. ja nyt myös feisbuukissa. Reaaliaikaisempaa juttua löytyy sieltä!

Ensimmäinen viikko meni opetushommia tehdessä. Tunteja kertyi ihan kivasti, suunnilleen 4×45 min päivävauhtia ja olihan siihenki taas uutta intoa löytynyt. Englannin kieli sen sijaan on vielä osittain kadoksissa, täytyy katella jos näkyisi jossain.

DSC_0090

Nyt viikonloppuna käytiin vähän puuhastelemassa haikkijuttuja. Otettiin määränpääksi Kesänkitunturi ja suunnitelmissa oli vetästä muutamat mäet. Kun saavuttiin pelimestoille, täytyikin jo pitää ensimmäinen breikki Kesängin keitaan kuppilassa. Asiaan vaikutti rapsakka -34 asteen pakkanen, joka sai varsinkin osalla porukasta varpaat tunnottomiksi. Keidas on kyllä nimensä veroinen ja sijaitsee tosi loistavalla paikalla näin vapaalaskua ajatellen. Sekä Kellostapulilta että Kesängiltä pääsee näppärästi lämmittelemään laskujen välillä.

DSC_0095

Viiden hengen voimin lähdettiin kapuamaan Pirunkurua ylöspäin. Polku oli tallattu hyvin ja kovaa alustaa pitkin nousu sujui melkeimpä leikiten. Pahin pakkanenkin jäi järven jäälle ja tuuletusaukot sai pian avata kainaloista. Päätettiin suunnata alhaalta katottuna oikealle puolelle. Ylhäällä kivet vielä törröttivät melko pinnassa, lunta kun tulisi hitusen verran lisää niin olisi bueno. Lumi oli kuitenkin hyvää ja puurajassa pääsi kunnolla laskemaan ilman kivien kyttäilyä, joskin kaatuneitten puunrunkojen ja oksien kanssa sai olla tarkkana.

DSC_0102

Loppulaskusta törmättiinkin jo tuttuihin ja Eetu läksi vielä toiselle kierrokselle mukaan. Muut mentiin jo lämmittelemään ja hemmoteltiin itteämme lättykahveilla.

A&E

 

Puoliksi jo pohjoisessa

Julkaistu: 18.12.2014

Auto on lastattu. Itseasiassa kahteen kertaan, sillä ensimmäinen satsi läks pohjoseen jo itsenäisyyspäiväksi. Huomenna päästään sitten itse säntäämään perään. Uusien hankitojen kanssa ollaan yritetty ottaa iisisti, mutta mutta aina niitä tuntuu tupsahtavan jostain..

DSC_9488

DSC_9491

Muutama nosto tämän kauden kamppeista jotka reissuun lähtee:

1) Ainon läskit K2 Remedy 112
Läskit! Vihdoin! Viime vuonna innostuin todella putskulaskusta ja olihan nyt sitten tietenkin panostettava siihen sopivampiin välineisiin. En ollut pahemmin eri suksia testaillut ja totuuden nimissä en nyt muutenkaan niistä ihan liikaa ymmärrä. Ainoa, mitä halusin, oli leveemmät kuin edelliset. Valitseminen on ainakin hieman helpompaa kuin miehillä, koska monilla valmistajilla on tasan yksi läskimalli naisille. Onneksi intterin pojat vähän jeesasivat tätä neitiä ja nyt tossa nurkassa ne sitten nököttävät – Kookakkosen Remedyt. Ei mulla ole muuta toivetta, kuin että paljon lunta sitten jouluksi kiitooos!

DSC_9499

2) Footbalance-pohjalliset
Saatiin nämä bloggaajina testattavaksi ja mielenkiinnolla odotetaan, millaiset vaikutukset on. Nämä siis lämmitetään uunissa, laitetaan monoihin ja teputellaan hetki. Ei olla kumpikaan koskaan testattu muotoiltuja pohjallisia, joten vertailukohtaa ei oikeestaan ole.

DSC_9441

Kokemuksia uusista hankinnoista päivitellään kunhan vaan testaamaan päästään!

3) Kite
Joko nyt, vihdoin ja viimein saataisiin sekin laji pelittämään? Aikaa suht rajallisesti ja tuulista ei voi koskaan tietää, mutta harjottelupaikat ainakin kunnossa.

A&E

Ruka Nordic nähty ja koettu

Julkaistu: 02.12.2014

DSC_9329

Urheilutapahtumassa töissä

Viime viikko vierähti Ruka Nordicissa opiskelukavereiden kanssa. Olimme kisaorganisaatiolle duunissa ja samalla oppimassa, miten suuri tapahtuma median kannalta toimii. Pääasiassa teimme videoclippejä, haastattelimme urheilijoita, hoidimme somea sekä striimasimme suorat pressit. Pääsimme myös näkemään, miten ammattilaiset tuolla toimivat.

DSC_9344

DSC_9377

Laskukausi avattu

Laskettelu oli reissun sivuseikka ja pelkkä bonus ahertamisen ohella. Koko aikana ehdinkin säälittävät kaksi kertaa mäkeen. Okei ihan hyvä saavutus, koska jotkut eivät päässeet kertaakaan. Ruka ei ollut mulle ennestään tuttu mesta – oon ollut siellä joskus about neljäveenä. Kaikki rinteet eivät luonnollisestikaan olleet vielä auki, mutta jonkun yleiskäsityksen sain silti. Eka huomio oli tuolihissit, niitä oli jo heti rinteen juurella pari ja lisää tuli vastaan. Olin ihan hämilläni, ettei tarvinnut mennä ankkureilla. Myös rinteiden kunto yllätti positiivisesti ja lunta niissä oli tarpeeksi. Itse en parkkiin eksynyt, mutta kuulin tutulta, että se olisi voinut olla paremmassakin kunnossa etenkin reilien ja pressien osalta. Kova kuhina siellä ainakin oli tästä huolimatta ja suomalaisia ammattilautailijoita paikalla.

DSC_9318

DSC_9299

Yhteishenki herätti huomiota

En ole samankaltaisessa tapahtumassa ennen ollut. Ja varsinkin nyt kaiken näki ja pääsi kokemaan ihan uudesta vinkkelistä. Paras ja eniten mieleenpainunut juttu musta oli ehdottomasti uusiin ihmisiin tutustuminen. Siis mikä henki voikaan vallita? Porukka moikkailee toisilleen ja apua saa aina. Sen lisäksi, että sai meiän koulusta uusia kavereita niin tuolla oli mielettömän mukavia tyyppejä hommissa. Ja urheilijat oli musta paljon rennompia kuin mitä oon ennen kuvitellut. Aivan eri käsitys nyt monesta asiasta kun pääsee oikeesti näkemään paikalle, eikä vaan telkkuruudun läpi.

DSC_9320

DSC_9285

Tässä vielä pätkä, jonka teimme kaverini kanssa koskien hiihtokoulua. Näitä siis näytettiin Ruka Nordicin sivuilla sekä screeneillä, ja tänä vuonna haluttiin nostaa esiin myös kaikkea muutakin, mitä Rukalla oli urheiluhäppeningin lisäksi. Terkkuja Rukan Hiihtokoululle, olitte mukavaa sakkia!

Aivan taatusti meen Rukalle vielä uudelleenkin! Mulle jäi tosi hyvä kuva siitä paikasta.

A

Ensilumilla Espoossa

Julkaistu: 23.11.2014

Alkuun pieni lainaus wikipediasta: ”Riippuvuus eli addiktio on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila. Riippuvuuden vaikutus elämään vaihtelee hyödyllisestä ja elämää ylläpitävästä terveestä riippuvuudesta haitalliseen riippuvuussairauteen.”

Olkoon tämä nyt tervettä tai ei, niin riippuvuus oli joka tapauksessa suuri. Kausi oli siis polkaistava käyntiin ja etelään tupsahtanut muutaman centin ensilumi tuli enemmän kuin hyvin juuri viikonlopuksi. Pieneksi yllätykseksi Olarissa, Rudarin mäellä, olikin jo täysi kuhina varhain sunnuntaiaamuna. Stiigat ja pulkat kolisi ylös alas rinnettä ja lapset kiljuivat riemusta. Onneksi meillekin löytyi pieni laskematon pläntti, jossa sitten pahimmat himot sai tapettua.

DSC_9185

DSC_9203

Muutamat gräbitkin sai otettua, kun oikein ponnisti pienestä kummusta.

DSC_9210

Ensi viikolla Aino suuntaakin Rukalle kokemaan oikean talven. Eetu taas puolestaan marssii loppusotaan Syndalenin metsiin.

A&E

Mitä talvella tapahtuu?

Julkaistu: 16.11.2014
DSC_7874

Ah näitä maisemia… Tuskin nähdään tänä vuonna.

Mitäs me tällä kaudella puuhataan? Sitä on moni kysynyt ja hmm.. varsin hyvä kysymyshän se on. Itsekkään ei oikein tiedetä vastausta. Ainoa varma on vain, että pari joululomaviikkoa menee Ylläksellä opetushommisssa. Sen jälkeen kaikki on auki, joskin joitakin suurehkoja rasitteita kuten koulu on hidasteena. Ajateltiinkin, että satsattais tämä vuosi Suomen keskusten tutkiskeluun ja toivotaan hyvää talvea etelään.

DSC_0112

Tavoitteita ei sen kummemmin viitsi miettiä, kunhan pidetään hauskaa, kehitytään ja saadaan lisää laskufrendejä. Videoihin kuitenkin toivotaan panostusta enempi tänä talvena. Viime vuonna se oli lähinnä sitä basic gopro-matskua 10h, josta kaikkea ei vieläkään olla jaksettu kahlata läpi. Olisi kiva myös ottaa osaa erilaisiin laskutapahtumiin, jos vaan aikataulut saadaan osumaan yksiin. Ehdotuksia mitkä olis tämän kauden tapahtumat tai mestat, joita ei voi missata?

Niin ja kausi käynnistellään kunnolla oikeestaan vasta Ylläksellä, sillä vielä saadaan odotella kuukauden päivät ennen kuin ilmoille kajahtaa legendaarinen ”reserviin.. POISTU”

A&E

Paljon onnea Kaakaolla!

Julkaistu: 02.11.2014

Eipä ole varmaan vaikea arvata, missä sitä ollaan pyöritty. Joka vuosi tärkeämmäksi muodostuva Expo-viikonloppu oli taas kerran odottamisen arvoinen. Pidemmin ei jakseta jaaritella, mitä siellä oli, koska lumipallosta löytyy kattavasti juttua. Kerrotaampa siis vähän omia havaintoja kuluneilta päiviltä.

G0030175

• Tuli vuosi täyteen bloggailun maailmassa. Iso kiitos lukijoille!

• Vuodessa on tullut tosi paljon uusia laskunaamoja. Välillä eteneminen messuilla olikin sen mukaista ja olihan kävijöitä kaikkiaan 48 000. Tuttavat ovat kuitenkin tapahtuman parasta antia!

DSC_8891

Headin tämän kauden vermeitä. Etenkin oikealla oleviin naisten suksiin on tänä vuonna panostettu.

• Kamapörssissä 4/5 kaupaksi, superia! Päästiimpä romppeista eroon.

• Noh lisärompetta tosin tarttui Forumin Intterin talvikauden avauksesta. On muuten hieno kauppa nykyään ja valikoima edelleen pk-seudun parhaimpia.

DSC_8858

Matkalla expoilta iltamiin haukattiin happea ja kuvailtiin vähän kaupunkia.

• Iltamissa leffat jäivät kakkoseksi porukan keskittyessä seurusteluun ja bissen juontiin. Tämä sallittakoon.

• Harvemmin sitä tulee Stadissa jätettyä narikkaan lumilautaa, mutta saatiinpahan uusi rakas kotia.

DSC_8886

A&E

Unelmien välivuosi

Julkaistu: 25.10.2014

Pitkän aikaa tässä on ollut tarkotuksena kasata noista viime vuoden kuva- ja videomateriaaleista jotain yhtenäistä, mutta aikaa on ollut melko rajallisesti. Nyt vihdoin ja viimein, kiitos Relaan Vapaalaskuiltamien, päätettiin tsempata ja saatiinkin jotain aikaiseksi.

Kausi nopeahkosti tiivistettynä:

Viimeinen päivä marraskuuta lähdettiin kohti Yllästä. Siellä aloitettiin hommat hiihtokoulussa ja kyllä varsinkin ekat tunnit enkuksi olivat aika jännittäviä. Tammikuussa käväistiin viikko kotona ja jatkettiin matkaa Söldeniin, josta alkoi meidän kuukauden mittainen alppiseikkailu. Sen aikana ehdittiin käydä myös st. Antonissa, Davosissa kuin Saalbachissakin. Suomeen palatessa jäi vain päivä aikaa todeta etelän heikko lumitilanne, ja seuraavana päivänä olimmekin jo koneessa kohti Kittilää. Tuntui kotoisalta palata hiihtokoulun majoitukseen ja Ylläkselle, jossa olikin jo hiihtolomasesonki päällä. Huhtikuussa alkoi jalat olla aika muussina ja päätettiin pitää pari viikkoa Espoon lomaa. Ennen pohjoiseen paluuta Eetu käväisi vielä Åren visiitillä. Mieletön puolivuotta joka ei tule kyllä koskaan kaduttamaan!

Tässä siis meidän viime vuoden huippuhetkiä:


Ps. osallistukaahan samalla Nietos Photo Challenge -äänestykseen tästä, ja tsekatkaa myös muiden aikaansaannokset!

A&E

Olarin uusi ylpeys

Julkaistu: 30.9.2014

Mikä saa lapset, nuoret ja vähän vanhemmatkin liikkeelle?
Mikä avattiin virallisesti 13. syyskuuta?
Missä mm. Ettala & Demoteam ovat käyneet vetämässä settiä?
Mikä maksoi 680 000 euroa?
Mikä on meidänkin mielestä erittäin jees juttu?

DSC_7940

Autosta käsin nappastu kuva joskus ihan ohimennen. Jengin määrä, waaat?

Taisi olla ainakin reilu vuosi sitten, kun ihmeteltiin, mikä tohon oikeen tulee. Kallion nyppylän päälle tekaistiin aidat ja työkoneita alkoi liikkumaan. Rautatikkuja sojotti milloin mistäkin, mutta pikkuhiljaa alkoi muodostua bowleja. Sehän on skedeparkki tietty!

DSC_8245

Tosta kesällä ohi kulkiessa on useempaankin kertaan tullut ihmeteltyä, mihin toi sakki on ennen mahtunut. Siis vitsi mikä kuhina siellä on aina iltaisin! On kyllä osunut investointi nyt oikeaan paikkaan ja ei oo sijainnissakaan moittimista; eipä ainakaan häiritse rullailut tai kolinat asukkeja, kun ei oo koteja vieressä.

DSC_8190

Eihän me epäskeittarit olla sinne sekaan uskallettu, mutta ajatus ihan pienimuotoisesta testailumeiningistä on kyllä jo jonkin aikaa ollut mielessä. Ajankohtaa funtsittiin tarkkaan ja todettiin et sunnuntaiaamusin ei takuulla oo tungosta. Ja silloinhan me siellä sitten käväistiin kaikessa yksinäisyydessämme. Meidän rullapelit ei oo ihan skedemestaa varten, mutta lonkku oli tässä hädässä ainoo vaihtoehto. Hyvin silläkin eteenpäin pääsi!

DSC_8294

Parkki on upeasti suunniteltu, ja näin todistetusti myös ensikertalaiset pystyy siellä reenailla. Paljon on kaikenlaista reunaa, kumpua ja reiliäkin tarjolla, joten myös kokeneemmillekin löytyy haastetta. Välillä tosiaan kannattaa kokeilla jotain uutta ja vaikkapa rullailla pois omalta mukavuusläntiltään. Näin me taas kerran todettiin ja takuulla mennään vielä uudelleenkin tuonne. Aika vaivatta kyllä kehittyvät samalla sekä tasapaino että koordinaatio.

DSC_8191

A&E

Funrun juoksutti Serenassa

Julkaistu: 15.9.2014

Tässä yksi fakta lisää, mitä hiihtokeskuksissa voi tapahtua sesonkiajan ulkopuolella. Vähän nosti taas talvikuume päätään, kun näki ison boxin maapohjan sekä reilit kasattuna rinteen reunaan.

DSC_7760

Yhteisjumppaa alkulämpäksi.

Lauantaina oli nimittäin Serenassa vilskettä, kun reilut 2500 henkeä osallistui juoksutapahtumaan. Lajeina oli tarjolla sekä mutajuoksu eri sarjoissa että väriestejuoksu. Me oltiin tapahtumassa jeesimässä vapaaehtoisina.

DSC_7688

Ainon eka päivystyspaikka.

DSC_7728

Lankkuhaasteskaba.

Yhdeksän aikaan saatiin rannekkeet, teepparit ja ohjeistusta päivän kulusta, jonka jälkeen jalkauduimme eri puolille rataa. Tehtävämme oli ohjeistaa esteillä ja tsempata osallistujia. Hoocee-sarjalaisilla oli pisin reitti, 8 km. Huh, melkein alkoi itseäänkin hengästyttämään, kun katsoi heitä toisinaan pinkoen ja toisinaan kävellen rankkaa reittiä. Laskettelurinne toi myös hieman korkeuseroa matkalle ja tarjosi haastetta kovakuntoisimillekin.

DSC_7921

Seuraaviin lähtöihin, kilpa- ja hupisarjoihin, vaihdettiin vähän koordinaatteja. Osa esteistä jäi pois radan lyhentyessä ja samalla osallistujamäärät kasvoivat. Hauskin osuus alkoi väriestejuoksussa, koska silloin sai heittää väriä oikein olan takaa. Tarkoitus oli saada jokainen osallistuja maalitauluksi ja melko kiitettävästi kyllä onnistuimme. Puolustuskyvyttömät raasut muistivat varmasti seuraavalla pisteellä pitää suunsa kiinni, ettei väriä mene enempää kurkusta alas.

DSC_7792

Tuttuja osallistujia!

Luovuus asujen suhteen ei ollut loppunut kesken ja monet tiimit olivatkin panostaneet oikein kunnolla. Nähtiin amppareita, uimarenkaita ja kellukkeita, leipureita, leopardeja, kukkahattutätejä,… Eetun heiluessa spotillaan kameran kanssa, luulivat monet osallistujat häntä viralliseksi kuvaajaksi. Ompa meillä ainakin nyt muistikortti täynnä eri poppoiden poseerauksia.

DSC_7930

Eipä siinä auttanut hirveästi muille naureskella. Päivän jälkeen oli väri kyllä tehnyt tehtävänsä ja hampaat sekä hiukset saaneet uuden olemuksen. Seuraavanakin päivänä varisi vielä korvasta ulos pinkkiä puuteria.

DSC_7928

Oli hieno kokemus päästä mukaan järkkäämään moista häppeninkiä. Yleistunnelma oli korkealla, eihän kukaan tuolla pakosta ollutkaan. Aika naispainotteinen osallistujajakauma, mutta ikähaitari kyllä yllätti – juoksijoita oli lapsista ikäihmisiin.

A&E

Kesälajien kunkku 2014 – Wakeboarding

Julkaistu: 09.9.2014

Pitkästä aikaa taas täällä! Viimeiset kahdeksan viikkoa onkin mennyt sellaisessa sumussa, että huhuh! Yhteistä aikaa on vaikea löytää, kun toinen on armeijassa ja toinen käy koulua sekä paiskii siinä ohessa töitä.

Ne muutamat yhteiset hetket onkin ollut tärkeä käyttää hyvin. Meille se on tarkoittanut lähinnä wakeboardausta, sillä molemmat ollaan ihan hurahtaneita lajiin. Alkukesän kylmät ilmat tappoivat innon hypätä veteen, mutta loppukesä olikin oikeaa helletykitystä. Merivedenki ollessa 25 astetta oli välillä vaikeuksia saada koko kööri pysymään botskissa – ehdottomasti yksi parhaista tavoista viettää kesäpäivää kavereiden kanssa.

Innostus on poikinut myös uusia välinesatsauksia. Aikaisemmin käytössä ollut Bilteman lauta sai jäädä ensikerta/isokoipi -kavereille, kun valokehään saapui Liquid Forcen Peak. Se on tarkoitettu enempi kaapelille, mutta toimii myös veneen perässä mukavasti. Emmehän me tietty tiedetty noista laudoista juuri mitään. Hoomoilasina mentiin kauppaan, missä myyjä avasi onneksi hieman lautojen saloja. Selkeni, että hyvin lähellä lumilautailua liikutaan ja lähes kaikki ovat makuasioita. Kauppojen jälkeen nousi kyllä taas taso ihan uudelle levelille. Suurin parannus on ehdottomasti siteet, jotka pysyvät jalassa hypätessäkin. Aikaisemmat tarranauhakiinnitykset alkoivat jo hieman hermoja koettelemaan. Kaapelilla emme vanhalla laudalla vetäneet (ei siinä järkeä olisi ollutkaan), mutta uudella oli pakko päästä heti kokeilemaan.

Joku varmaan miettii, kuinka pystytään vetämään samalla laudalla? Noh, näihän se myyjä taisi todeta: ”Sama juttu kun lumilautailussa, osta juuri itsellesi sopiva”. Meillä kuitenkin siteet ovat varpaista auki ja siksi molempien jalka niihin mahtuu ja ainakin toistaiseksi on napakasti pysynyt. Laudan pituudella taas ei ole ainakaan vielä huomattu olevan suurta merkitystä. Lähinnä makuasia, samoin kuin lumella pidempi kelluttaa enempi ja pienempi taas on ketterämpi.

Lisää kesän weikkikuvia voi tsekkailla täältä.

A&E