Waiting for weekend – Free´kend!

Julkaistu: 26.2.2014

Tästä kaudesta piti tulla huikea vapaalasku-urani avauskausi. Jonkinlaiseen tuntumaan pääsin Rukalla ja Levillä, mutta suunnitteilla oli myös muutakin mm. kavereiden kanssa erilaisia pikkureissuja lähialueille ja vähän kauemmaskin. Kuinkas taas kävikään? Maa suorastaan hohtaa mustuttaan täällä Keski-Suomessa. Tyypillistä… Mutta onneksi tunnelin päästä on alkanut kajastaa valoa ja tuo valo välkkyy Pyhä Free´kendin nimeä kaikissa neonväreissä!

Jo tovin Free´kend on jököttänyt perheemme kalenterissa, mutta nyt se on saanut peräänsä vielä muutaman ylimääräisen huutomerkin. Lumipallon bloggaajana sain nimittäin solmittua pienimuotoisen yhteistyösopimuksen Pyhän kanssa koskien kyseistä tapahtumaa, mutta palatkaamme ensin hetkeksi iltaan jolloin löysin ensi kerran Free´kendin. Tuona iltana lumeton talvi alkoi ahdistaa oikein todenteolla, joten päädyin luonnollisesti selailemaan pohjoisen hiihtokeskusten sivuja. Tarkoitushan ei siis ollut varata yhtään mitään…Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta Pyhän sivuja katsellessani eteeni ponnahti Free´kendin ilmoitus ja noin viiden minuutin perhepalaverin jälkeen majoitus sekä päivät merkattu kalenterehin. Vasta varauksen jälkeen äitini taisi kysäistä: ” Mihin me siis oikein olemme menossa?”

Niin, mihin? Free´kendiin, vapaalaskijoiden viikonloppuun Pyhällä. Joskin viikonloppu on tässä tapauksessa hieman vähättelevä termi, sillä tapahtuma kestää torstaista 27.3. sunnuntaihin 30.3. eli neljä päivää ( meiltä sunnuntai jää valitettavasti väliin ). Noiden neljän päivän aikana Pyhän valtaa monipuolinen vapaalaskuaiheinen ohjelma: eri välineiden vapaalaskuklinikat alan suomalaisten gurujen opastuksella, kolme erilaista laskukisaa, välinetestausta, joogaa ja biletystä. ( No, kaksi viimeistä eivät ehkä lukeudu vapaalaskuteemaan, mutta hauskoja ne ovat varmasti. ) Tarkoituksena on siis oppia uutta vapaalaskusta, kisailla ilman turhaa hampaiden kiristelyä ja ylipäätään pitää hauskaa sekä nauttia laskemisesta.

”Kuulostaapa kivalta”, äitini totesi esitelmöintini päätyttyä. Kuulostaa kyllä enemmän kuin kivalta, mutta mitäpä muuta vastausta vannoutuneelta pertsahirmulta voi odottaakkaan. Minä ja isäni sen sijaan ilmoittauduimme välittömästi suksijoille suunnattuun Arto Majavan vapaalaskuklinikkaan. Viime aikoina myös isäni on pikkuhiljaa kiinnostunut yhä enemmän vapaalaskusta jo vuosia kestäneen täydellisen carving-käänöksen metsästyksen ohella. Uusien juttujen oppiminen ja uusien elämysten saaminen ei ole koskaan liian myöhäistä, edes yli viisikymppiselle. Tai liian aikaista, sillä Free´kendin nuorin osallistuja on vasta 13-vuotias! Vapaalasku ei todellakaan katso laskijan ikää.

”Mites nuo kisat?”, kysäisi äiti seuraavaksi. Niin, ne kisat… Vain muutama vuosi sitten vannoin pyhästi lopettavani kilpailutouhut, sillä ne eivät yksinkertaisesti oikein vain sopineet minulle. Mutta seuraavassa hetkessä löysinkin itseni ilmoittautumasta silmät innosta kiiluen Aittakurun maisemissa kisattavaan Haglöfs Freerideen. ( Valikoimissa myös kaksi muuta kisaa, GoPro Joker Ride ja Salomon Poker Rando, joihin en kuitenkaan toistaiseksi ole vielä uskaltautunut ilmoittautua. ) Sitä paitsi, minulla ei edes ole tarkkaa tietoa, mitä minun kyseisessä kisassa tulisi tehdä. Laskea luultavasti. Kenties nopeasti ja varmaan tyylikkästikin… No, vaikkei sitä voittoa tulisikaan, uskon, että Haglöfs Freeride on kokemuksena varmasti huippu ja ainakin maisemat ovat Aittakurussa kohdallaan.

Aittakuru kesäasussa.

Tässä vaiheessa äitini oli jo paennut paikalta metsästämään Pyhän latukarttoja, mutta minä jatkan vielä vähän Free´kendin fiilistelyä. Armottomana välinehifistelijänä isäni huomio kiinnittyi klinikoiden lisäksi erityisesti perjantain ja lauantain City Sport testikylään. Itse taas olen innostunut oikeastaan kaikesta, myös siitä joogasta. Jos kuitenkin minun pitäisi mainita tärkein asia Free´kendistä, on se ehkä mahdollisuus päästä vihdoin oppimaan vapaalaskua oikein toden teolla, ja vieläpä Suomen vapaalaskun Mekaksi tituleeratulla Pyhällä. Lisäksi koko perheemme odottaa tilaisuutta karata täältä mustasta Keski-Suomesta Lapin kevätaurinkoon nauttimaan samanhenkisestä seurasta, hiihtämisestä, tapahtumista sekä laskuista laadukkaissa rinteissä ja erityisesti niiden ulkopuolella. Free´kend ja Pyhä, here we come!

Kuvat ovat Pyhän sivuilta osoitteesta http://ski.pyha.fi

Pusikon perukoilta paljastuu Purnu

Julkaistu: 21.2.2014

Käsi ylös kaikki, jotka ovat joskus käyneet Purnussa. Jaa, ei kukaan… No, minäpä valotan teille millaisesta paikasta on kyse. Purnu on Hartolan Vuorenkylässä sijaitseva piskuinen viiden rinteen ja yhden ankkurihissin hiihtokeskus, jossa nettisivujen mukaan korkeuseroa on 100 metriä ja pisimmällä rinteellä mittaa on 750 metriä. Mutta ylipäätään löytäminen tänne hiihtokeskusten höyhensarjalaisiin kuuluvaan Purnuun saattaa tuntua aikamoiselta operaatiolta. Viimeisen 25 kilometrin aikana voi nimittäin herätä jo suorastaan epätoivo tai koti-ikävä, kun autio ja metsäinen hiekkatie jatkuu, jatkuu, jatkuu…

Kai se Purnu sieltä joskus ilmestyy…

Lopulta kuitenkin tämän viikon keskiviikkona pullahdin autoineni metsiköstä Purnun parkkipaikalle. Ennen suksien jalkaan iskemistä marssin rinneravintolaan täyttämään kurnivan vatsani. Ja millä sen täytinkään! Ehkä parhaalla koskaan syömälläni nakkikeitolla sekä tuoreella leivällä. Laskupäivä siis ainakin starttasi lupaavasti kotoisassa ravintolassa eikä Suomen hiihtomitallitkaan olleet tunnelman kannalta pahitteeksi.

Vanha kunnon kumilenkki käyttöön eikä mitään sirukorttihifistelyä.

Sitten kylläisenä suksille. Rinteitä oli avoinna neljä: yksi sininen, yksi punainen, street ja vihreä lastenrinne. Eli Fisherin puikat vaihteeksi jalassa minulle jäi vain kaksi, punainen ja sininen, joiden kunto oli olosuhteisiin nähden varsin kohtuullinen. Niitä tahkoillessa vietin iltapäivän ja välillä kävin tarkistamassa jääkiekkopelin tilanteen ravintolan töllöttimestä, joka houkutteli myös muita päivän harvalukuisia laskijoita jopa enemmän kuin rinteet.

Lopuksi vielä pieni yhteenveto Purnusta. Rinteet eivät kenties ole koolla, määrällä tai vaikeudella pilattu, mutta henkiihän paikka tiettyä syrjäisen pikkukukkulan tunnelmaa. Erityisesti rinneravintolasta saisi moni isompikin hiihtokeskus ottaa mallia. Sijainti nyt on mikä on, mutta jos Hartolan suunnalle sattuu eksymään, voi Purnussa tyydyttää pakottavan lasketteluntarpeen. Varsinkin, jos satut olemaan iältäsi yli 80, sillä nettisivuillaan Purnu lupaa tarjota tällaiselle henkilölle ilmaisen kausikortin! Muutaman vuoden vielä joudun odottelemaan…

Kymppitiistaille ysi

Julkaistu: 12.2.2014

Pitkästä aikaa rinteessä ja kaiken lisäksi vielä halvalla! Otimme kaverini Emmin kanssa suunnaksi Sappeen, jonka kymppitiistait ovat jo melkein muodostuneet käsitteeksi Keski-Suomen laskukansalle. Kyse on siis tiistaipäivistä, joilloin lippujen sekä välinevuokrauksen hinta on 3,50 € per hlö per tunti. Varsin kohtuullista normaalitasoon verrattuna eikä porukkaakaan ole kuin pipoa, jos ehtii laskemaan keskellä päivää.

Kuunneltuamme siis aamulla vähän ruotsia, köröttelimme me ahkerat abiturientit Sappeeseen ja saavuimme operaatioalueelle puolenpäivän maissa innosta puhkuen, sillä Emmille reissu oli vasta kauden korkkaus enkä minäkään ollut toviin laskenut. Sää oli varsin harmaa ja sumuinen, mutta mitään ei sentään satanut. Pakko sanoa, että myös rinteiden kunto oli hieman synkeä näky: pinta oli varsin sohjoinen sekä pehmeä, tykkilumi oli muuttunut kauniin kellertäväksi ja siellä täällä oli ikäviä epätasaisuuksia. Sappeekin, kaikkien muiden etelän hiihtokeskusten tavoin, on siis ottanut osumaa tämän vuotisesta surkeasta talvesta, mutta pitää silti urheasti auki kaikkia 12 rinnettä. Yritin myös mittailla kolme tuntisen reissun rinnekilometrejä yms. informaatiota Winter Ski & Ride –sovelluksella, mutta tekniikka ( tai siis minä tekniikan käyttäjänä ) petti tällä kertaa. Kuvailukin jotenkin unohtui. Lupaan tsempata ensi kerralle.

Kuten sanottu, rinteet eivät keskellä päivää olleet laskukansan määrällä pilattu. Paikalla ollut porukka osottautui kuitenkin sitäkin mieleenkiintoisemmaksi, sillä sattumalta ensi tuntumaansa laskettelusuksiin olivat ottamassa muutamia lukiomme vaihto-oppilaita jostakin tuolta etelän kaukomailta. Heille jo lumen määrä oli järkytys ( ja sitähän on nyt uskomattoman vähän, olisivat vierailleet viime vuonna…), saati sitten, että sen päällä pitäisi vielä laskea. Hauskaa vaikutti silti olevan ja sehän se laskettelun pääasia onkin.

Meillä luistossa ei kuitenkaan ollut suurempaa ongelmaa. Itse olin valinnut päivän jalkojen jatkeiksi Fisherin puikat ja saikin mielestäni aikaiseksi useita varsin hyviä sekä nättejä käännöksiä. Välillä tosin kantit tuntuivat uppoavan aivan rinteen perustuksiin asti. Emmin asevalinta taas oli lauta, mutta hänkin oli hyvin tyytyväinen päivän suorituksiinsa. Kuulemma ”ihmeen hyvin talven ekaksi kerraksi”. Tästä se alamäki sitten alkaa.

Nimestään huolimatta kymppitiistai saa tällä kertaa arvosanaksi 9. Perustelut: hiukan huonokuntoinen lumi, harmaa sää, hyvät laskut ja mukava seura.

Hissikansan alalajit

Julkaistu: 03.2.2014

Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Viime aikoina taivaalta on tupruttanut sitä kauan kaivattua lunta, mutta minua se ei ole suuresti lohduttanut, sillä en ole ehtinyt toviin laskemaan abivuoden vakavien ja vähemmän vakavien ohjelmanumeroiden painaessa päälle. Onneksi akuutteihin laskuvieroitusoireisiin on netti pullollaaan laadukkaita laskuvideoita ja kaupasta saa jos jonkinlaisia laskulehtiä. Mainostettakoon tässä nyt, että esimerkiksi saadasseni käteeni amerikkalaisen Powderin uusimman numeron, hellitti päänsärkyni kummasti. Omat laskureissuni saavat kuitenkin odottaa ainakin ensi viikkoon.

Mutta oli minulla tähän postaukseen suunnitteilla muutakin kuin yleistä pölötystä. Aiemmin listasin omia suosikkihissejäni ja ajattelinkin siis jatkaa hieman samalla linjalla. Kuten kaikki tietävät, hissien vääjämättömänä kohtalona on kuskata rinnekansaa ylös vuodesta toiseen. Elämänsä aikana ne eivät varmasti tapaa kahta samanlaista hissiyksilöä, mutta tietyt alalajit on aina jaoteltavissa. Tutkippa siis, mihin seuraavista ryhmistä kuulut.

Tuikitavallinen

Hissit eivät herätä sinussa mitään erikoisia intohimoja – ne ovat vain luonnollinen osa hiihtokeskusekosysteemiä. Käyttäydyt asiallisesti jonossa, hissimatkalla ja poistuessa. Miksipä siinä mitään ylimääräistä sirkusta pystyttäisi? Kohta sitä ollaan taas uudella hissimatkalla.

Erakko

Erakko on stereotyyppisesti ajatellen suomalaisille ehkä se luonteenomaisin vaihtoehto. Kartat siis kaikenlaista hissimatkaan liittyvää sosiaalista kanssakäymistä, lukuunottamatta omia tuttujasi. Ankkurihissiin pitää päästä aina yksin ja tuolihississä istut mahdollisimman kaukana kanssamatkustajista. Hissijonojen ollessa pitkiä kehotukset edelle menevän seuraan liittymisestä ovat sinulle kuin ilmaa ja teeskentelet vaikkapa kiristäväsi monoja. Jos joku kuitenkin tupsahtaa samaan ankkurihissiin kanssasi, siirryt niin reunalle kapulaa kuin uskallat välttääksesi bakteerien vaihtumisen ja lisäksi mulkoilet kanssalaskijaasi pahasti lasien takaa. Mahdolliset keskustelunavaukset tapat ynähtelevillä vastauksilla.

Sosiaalinen ihme

Erakon vastakohta eli sosiaalinen ihme hyödyntää kaikki tilaisuudet luodakseen uusia ihmissuhteita ja mikä olisikaan siihen parempi paikka kuin hiihtohissi. Hakeudut siis aina jonkun toisen viereen hissiin, vaikka se tarkoittaisi armotonta lykkimistä jonon perältä lastaupaikalle, paniikinomaista häsellystä tulevan kanssamatkustajan tehdessä tilaa tai jopa pienoista vaaratilannetta pyrkiessäsi hissiin sen ollessa jo kunnolla liikkeessä. No, joka tapauksessa vieressäsi on nyt henkilö, jolle voit turista päivän säästä, varusteista, laskureissusi sujumisesta ja muista elämän kummallisuuksista. Vastapuolen vaitonaisuuskaan ei sinua lannista – päivastoin. Valitettavasti hissimatkat Suomessa jäävät usein varsin lyhkäisiksi, joten syvämpää psykologista tasoa et ikinä saavuta keskuteluissasi. Sekään ei sinua haittaa, sillä nopean laskun jälkeen pääset taas tutustumaan uuteen ihmiseen.

Toivoton temppuilija

Olet hissihenkilökunnan kauhu – toivoton temppuilija. Rinnettä alas mutkittelu ei sinulle riitä vaan jatkat samaa liikehdintää myös ankkurihissien nousuladuilla.Lisäksi keksit itsellesi muitakin huvituksia, joilla piristää muuten niin aneemista hissimatkaa: pomputtelet suksenkärkeä nousulatua vasten, tökkäilet sauvoilla ohi meneviä kohteitä, vaihtelet puolta laudallasi, käyt välillä kapulan ulkopuolella jne. Ja joku kaunis kevätpäivä löydät itsesi naama kinoksesta koivet kohti taivasta.

Tämä kuva tuntui liittyvän aiheeseen edes jollain tasolla, joten laitoin sen sitten tähän.

Mukavuudenhaluinen rentoilija

Hissi on sinulle ylönousukapistuksen lisäksi lepopaikka, joten aina kun tarjolla, valitset tuolimallin. Jonon pituus tai hissimatkan hitaus on sivuseikka. Mielestäsi hiihtokeskuksille pitäisi antaa kenties säännös, joka velvoittaisi ne rakentamaan tuulikuvulla varustetun tuolihissin aina kun rinteen pituus ylittää 50 metriä.