Puuterimaniaa ja pohjallisasiaa

Elämme erikoisia aikoja: Lappi on saanut nauttia vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen runsaasta lumetulosta ja laskettelumonot eivät paina jalkoja kuin silloin aikaisemmin. Mikä tätä maailmaa oikein vaivaa?

Ja antaa tulla lunta tupaan.

Oli mikä oli, mutta se saisi vaivata useamminkin. Lähiaikoina ainakin maamme pohjoisosiin on tupruttanut valehtelematta neljästäkymmenestä viiteenkymmeneen senttiin uutta lunta. Eikä mitä tahansa lunta vaan kunnon pehmyttä puuteria. Jääköön muille kolaushommien kiroilu, sillä minä ainakin pakkasin sukset mukaan ja lähdin laskemaan Ounasvaaralle.

Jo rinteiden puolella pölisi ihan mukavasti, kun varsinkin reunamien laskemattomiin kohtiin tuoretta lunta oli kertynyt useampikin sentti. Mutta kyllä se itse hauskuus löytyi rinteiden ulkopuolelta. Joskaan kovin kauas rinteestä ei tarvinnut lähteä, kun laskematonta puuteria olikin jo yli polven. Vuopalanrinteen ja Tottohissien välissä pääsi mainiosti metsälaskun makuun ja laskun jälkeen hissille paluu kävi näppärästi Totto-siirtymäreitin kautta. Omasta mielestäni paras paikka oli kuitenkin mäkihyppytornin viereinen puuton alue, josta niin ikään pääsi takaisin suoraan hissille. Offarilaskua helpoimmillaan.

Jos metsään tahdot mennä nyt, sä takuulla yllätyt…

Vieläkin helpommalla olisi päässyt, siilä myös aivan hissilinjan reunustat olivat lähes täysin laskematta. Minun on kuitenkin aina pakko hakeutua vähän syrjemmälle – en yksinkertaisesti kestä, kun muut katselevat hissinousun aikana offarilaskemistani. Kai tämä nyt on tätä perinteistä suomalaista häpeilyä, jota joskus vaatimattomuudeksikin kutsutaan.

Kuvan puuhäkkyrä oli hauska käydä droppaamassa ylhäisessä yksinäisyydessä ja syrjässä muiden katseilta.

Joku mukava kanssalaskija oli tehnyt raputkin valmiiksi.

Suosikkipaikka iltavalaistuksessa. Vasemmalla siis mäkihyppytorni.

Suomessa näin hyvät offarikelit ovat harvinaisia, joten niistä kannattaa ottaa kaikki irti. Toki isommille tuntureille matkaavien on syytä pitää mielessä, että runsas lumisade on tuonut tullessansa myös pahan äitipuolensa, kasvaneen lumivyöryriskin. Onneksi Ounasvaaralla ei lumivyöryistä juurikaan tarvinnut murehtia, vaan sai vain nautiskella laskuista.

115 cm pitkä sauva uppoaa helposti lähes kahvaan asti ja syvemmällekin, jos jaksaa painaa.

Mikä kenties hieman varjosti mahtavia puuterilaskujani, oli pieni pohjalliskokeiluni. Olen siis aiemmin saanut blogiyhteistyön merkeissä testattavakseni yksilöllisesti muotoiltavat FootBalancen Ski Sport QuickFit – pohjalliset, joita olen tähän mennessä käyttänyt reilu kuukauden päivät. En osaa sanoa, miltä ne nykyään tuntuvat, sillä jalkani ovat tottuneett niihin niin mainiosti. Siksi lähtiessäni Ounasvaaralle sainkin ajatuksen sujauttaa monoihini vanhat tavalliset pohjalliseni ja tutkia näin, mikä QuickFit -pohjallisten vaikutus tosiasiassa on.

Voin vain sanoa, että koko idea oli virhe. Noin puolen tunnin laskemisen jälkeen jalkateriä alkoi pakottaa ja monoja oli niiden kohdalta pakko avata hissimatkan ajaksi. Sen sijaan FootBalancen pohjallisia käyttäessäni olen huomannut kisauralta periytyneen monojen availun jääneen historiaan. Availu on yksinkertaisesti ollut tarpeetonta, kun erityisesti jalan holvikaaren sekä päkiän kohdat istuvat lähes täydellisesti  Ski Sport QuickFit -pohjallisten ansiosta.

QuickFit -pohjalliset ovat siis tuoneet ehdottomasti lisää mukavuutta pitkiin rinnepäiviin ja tukevat jalkoja aivan uudella tavalla. Sitä on vaikea sanoa, onko pohjallisilla ollut korjaavaa vaikutusta muihin vartaloni asentoihin, mutta monoillahan seisoo jo valmiiksi niin epäergonomisessa ja -luonnollisessa asennossa, että siihen ainoa lopullinen ratkaisu olisi ottaa monot pois. Mutta sitähän minä en missään nimessä halua tehdä, sillä kuinka sitten voisi laskea. Parempi vain sujauttaa  FootBalancen Ski Sport QuickFit -pohjalliset takasin monoihin.

Siellä ovat ja pysyvät.