Muuta mukavaa

#kotirinne

Julkaistu: 19.3.2015

Tällä kaudella ski.fi on innostanut laskukansaa ottamaan kuvan omasta kotirinteestään ja jakamaan sen muille Facebookissa ynnä muussa sosiaalisessa mediassa. Niinpä minäkin päätin kantaa korteni kekoon ja kertoa omasta kotirinteestäni.

Kotirinteenä pidetään usein hiihtokeskusta, joka sijaitsee lähellä, johon liittyy rakkaita muistoja ja jossa on käyty niin monta kertaa, että sen jokaisen töyssyn ja kumpareen tuntee kuin omat taskunsa. Omalla kohdallani on kuitenkin käynyt niin, etten koskaan ole mieltänyt mitään keskusta todelliseksi kotirinteekseni. Kotirinteeni on siellä missä minäkin. Toki pidän toisista hiihtokeskuksista enemmän kuin toisista, mutta oloni on aina yhtä kotoisa oli rinne sitten tuttu, tuntematon tai vaikka virallista rinnettä ei olisi laisinkaan. Siksi koostinkin vuosien varrella eri keskuksista kertyneistä kuvista kollaasin.

Aina, kun olen laskemassa, olen kotona.

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Avainsanat:
,