Laskureissut

Free´kend – viikonloppu vapaalla

Julkaistu: 26.3.2015

Viime viikon loppupuolella koitti taas se aika vuodesta, kun oli aika pistää leveämpää suksea jalkaan ja lähteä Pyhälle möyrymään offareita. Tapahtumanahan oli tietenkin      Free´kend, vapaalaskijoiden viikonloppu, jossa vierailin jo viime vuonna blogiyhteistyön merkeissä. Tällä kertaa matkasin Pyhälle ns. siviilissä ja mukaan sain houkutelluksi hiihtohullujen vanhempieni lisäksi laudalla suhailevan kaverini Emmin. Tässäpä pientä tarinaa viisipäiväiseksi venähtäneestä viikonlopustamme.

Vaikka itse Free´kendin ohjelma startasi virallisesti vasta torstaina, päätimme Emmin kanssa lähteä jo keskiviikkona laskemaan, sillä keli oli mitä mainioin ja Emmille kyseessä oli neitsytmatka Pyhälle. Intoa piukassa siis raahauduimme tavaroinemme bussipysäkille, mutta hymy hyytyi nopeasti – bussia ei vain kuulunut. Lähes puolen tunnin odottelun jälkeen menin Matkahuoltoon selvittämään, mistä kummasta oli oikein kyse. Mehän olimme olleet ihan ajoissa. Tiskillä palveleva henkilö lupasi selvittää asiaa ja minä palasin ulos seisoskelemaan. Ei meillä muuten ollut mitään hätää, mutta laskemaan oli kiire. Eipä kuitenkaan aikaakaan, kun pysäkille kaarsi tilataksi. ”Minä lähden viemään teidät Pyhälle. Sinnehän te olitte menossa?”, kysäisi autosta noussut nainen. Kai ilmeemme olivat sitten melko hämmentyneet, sillä nainen kysyi saman kysymyksyn heti perään uudestaan. Onneksi toivuimme yllätyksestä pian, saimme mumistua myöntävän vastauksen ja matka pääsi alkamaan. Jälleen hymy nousi korviin, sillä kiitos maailman mahtavimman palvelun, olimme matkalla Pyhälle omalla tilataksilla bussilipun hinnalla ja pääsisimme laskemaan jo ennen puolta päivää. Kolme hurraa-huutoa Matkahuollolle!

Alkuhärdellin jälkeen päivästä muodostui siis aivan mainio. Pyhälle saavuttuamme vaihdoimme vain laskuvarusteet ylle ja suuntasimme mäkeen. Kiersimme ensin kaikki rinteet lämmittelyn omaisesti läpi, jotta myös Emmille tulisi Pyhä tutuksi. Kaikki 14 rinnettä olivat avoinna ja erinomaisessa kunnossa, joskin FIS-rinne oli varattu kisakäyttöön ja se pysyi hieman harmiksemme suljettuna koko loppuviikon. Toisaalta tarkemmin ajatellen, emmehän me Pyhälle tulleet niinkään rinteitä, vaan pikemminkin offareita laskemaan. Jo keskiviikkona siis kolusimme etenekin Pohjoisrinteiden vierustoja välillä vähän kauempaakin, jossa lumi oli mukavaa ja paikoin ilman minkäänlaisia laskujälkiä. Tähän kun vielä yhdisti auringonpaisteen ja hyvät eväät, niin suorastaan harmitti hissien mennessä kiinni jo kello 17. 

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Torstaina koitti Free´kendin ensimmäinen virallinen tapahtumapäivä. Vapaalaskijoiden viikonloppu on muutaman vuoden aikana paisunut kuin pullataikina. Kun tapahtuma ensi kertaa järjestettiin neljä vuotta sitten, oli mukana kuulemma noin 15 henkilöä, jotka hekin edustivat lähinnä Pyhän hiihtokoulua. Tänä vuonna osanottajia oli järjestäjien mukaan jo huikeat satakunta, joskaan kaikki eivät aivan jokaiseen aktiviteettiin osallistuneet. Minä sen sijaan olin jälleen ilmoittautunut kaikkeen mahdolliseen. Erikoispakettiini kuului esimerkiksi tapahtuman uutuus eli torstain pitkä vapaalaskuklinikka, jota luotsasi Arto Majava.

Majavan johdolla laskin siis seitsemän muun kanssa koko päivän Pyhän vähemmän tai enemmän hisseillä saavutettavia offareita. Helpompia pätkiä harjoittelimme esimerkiksi Pohjoisrinteiden vieressä ja haastetta taas haimme krhmm, anteeksi seuraava, P…rseeksikin kutsutulta alueelta. Tunnelma oli rennon leppoisa eikä minkäänlaisia suorituspaineita päässyt syntymään, vaikka kuvasimme ja kommentoimme toistemme laskuja. Majavan selkeänä teemana oli laskurohkeus ja hän patisti meitäjatkuvasti hakemaan haastavampia linjoja.  Vaikka välillä etenkin, anteeksi uudelleen, P…rseessä tuntui, että nyt tulee noutaja, Majavan rohkaisu avasi silmäni. Laskeminen on itselläni nykyään paljon enemmän päästä kuin laskutaidosta kiinni. Röykkyä, huonoa lunta tai jyrkkempää seinää ei pidä pelästyä, vaan runtata kovemmin, purra hammasta ja luottaa itseensä. Kun olimme aikamme taistelleet, viimeisen kerran anteeksi, P…rseessä, Majava johdatti meidät päivän päätteeksi alueelle, josta hän arveli löytyvän hyvää ja laskematonta lunta. Ryhmän miehet antoivat kohteliaasti meidän naisten laskea ensin ja niinpä minä sain lopulta kunnian korkata kohdan.  Ja ahh.. ei ollut Majava väärässä. Lumi oli samettisen pehmeää, ei mitään puuteria, mutta  silti aivan mahtavaa ja jyrkkyys oli juuri sopiva päivän viimeisille nautiskelukäännöksille. Vaikka laskun jälkeen jouduimmekin hiihtämään aika matkan takaisin keskukselle, oli kaikkien mieliala korkealla ja hymy korvissa. Kenties kauden yksi parhaista ja ainakin opettavaisimmista laskupäivistä oli takana.

Seuraava päivä valkeni pilvisenä ja tuulisena. Emmin lähtiessä heti aamusta lautailijoiden vapaalaskuklinikalle minä jäin laskeskelemaan omaksi ilokseni ennen päivän kilpailukoitoksia. Perjantaina Free´kend alkoi toden teolla näkyä Pyhän rinteissä ja joka puolella oli Haglöfsiin tai muihin värikkäisiin laskutekstiileihin verhoituneita henkilöitä leveillä lankuillaan. Savon suksistudion testikyläkin otti asemansa Calsberg-talon edustalta ja myös minä kävin kokeilemassa yhtä paria. Kekimääräistä hieman lyhyempänä naisena on kuitenkin aika vaikea löytää testipisteiltä sopivan pituisia suksia, sillä lähes aina mitat alkavat siitä 170 senttimetristä.

Lounaan jälkeen ohjelma jatkui ensimmäisellä kilpailulla. AEE Magicam Rideä varten siniseen rinteeseen oli rakennettu veikeä offarilaskemista, banked slalomia ja ski crossia yhdistelevä rata, jossa sitten kaksi tai kolme laskijaa yhtä aikaa kisasivat paikasta jatkokierroksille. Viime vuoden kauhukuvat järkyttävästi ylöspäinheittävistä kummuista palasivat mieleeni, kun lähdimme yhtenä suurena massana radankatseluun. Tämän vuotinen rata oli kuitenkin helpotuksekseni kenties viime vuotista leppoisampi – ainoastaan lopun pienet terävät kummut herättivät kummastusta. Miten ne pitäisi laskea? Ihan täysiä vai jarrut pohjaan? Ainakin takapainoa pitäisi olla enemmän kuin riittävästi. Joka tapauksessa lähdössä minulla oli hyvä taistelufiilis, joka kuitenkin suli nopeasti, kun näin parini ampaisevan matkaan kuin tykin suusta. Minulle ei jäänyt taistelufiiliksestä huolimatta sittenkään käteen muuta kuin selvitä hengissä maaliin. Lopun kummutkin, jotka nimettiin toistaiseksi tuntemattomasta syystä ”Kivismiehen kiharoiksi”, suoritin kunnialla. Se olikin ehkä ainoa asia, josta sain suorituksessani olla ylpeä, sillä ”kiharat” koituivat monen kohtaloksi. 

”Kivismiehen kiharat” kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan.

Pian AEE Magicam Riden jälkeen löysin itseni jälleen lähtöviivalta Emmin ja isäni kanssa, kun vuorossa oli Ortovox Poker Rando, joka on mielestäni kenties Free´kendin hauskin kisa. Poker Randossa ideana on liikkua Pyhän lähioffareilla ja kerätä pelikortteja. Voittaja selviää siis vasta pokeripöydässä offarikierroksen päätteksi. Tänä vuonna reitti oli viime vuotta hieman pidempi ja karttaa katsellessamme hieman säikähdimme, sillä olimmehan lähdössä matkaan ilman skinejä. Ilta-aurinko kuitenkin pilkotti nätisti pilvien välistä, joten hyvillä mielin päätimme lähteä hikoilemaan.

Ei sitä koskaan tiedä, mitä metsästä hyökkää varomattomien randoilijoiden kimppuun…

Lumi kantoi onneksi mainiosti myös meitä kävelijöitä ja matkalla saimme runsaati kannastushuutoja muilta kisaajilta. Mikäs siinä tarpoessa hyvässä seurassa ja hienoissa tunturimaisemissa. Noin puolentoista tunnin urakoinnin jälkeen istahdimme pokeripöytään Calsberg-talossa, mutta ainakin minun korteillani olisi voinut heittää vesilintua. Ehkä parempi tuuri ensi vuonna.

Lauantaina Free´kend huipentui legendaariseen Aittakurun vapaalaskuun eli Haglöfs Freerideen, jota ennen oli kuitenkin aikaa laskeskella itsekseen. Myös Savon suksistudion testikylä ja eri välineiden vapaalaskuklinikat jatkoivat pyörimistään. Olosuhteet Freerideen ja muuhunkin offarilaskemiseen olivat kohdallaan, sillä edellisenä päivänä oli tupruttanut jonkin verran uutta lunta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Rusketusta ei kuitenkaan päässyt tarttumaan, koska hyytävä pohjoistuuli pakotti muuraamaan naaman umpeen buffilla.

Kisastartin lähestyessä vilunväristykset alkoivat koetella koko kehoa. No okei myönnetään, lähinnä jännitys sai minut tärisemään. Laskulinjan olin päättänyt jo edellisinä päivinä: se olisi suunnilleen sama kuin viime vuonna, mutta tällä kertaa yrittäisin hieman saada ilmaa dropatessani Aittakuruun ja etenkin yrittäisin olla törmäämättä siihen risuun, joka meinasi pilata kisani viime kerralla.

Ylhäällä lähtöpaikalla vallitsi hieman hermostunut, mutta leppoisa tunnelma. Kaikki kertailivat vielä tulevaa laskulinjaansa ja yrittivät pysyä lämpiminä. Juniorit pääsivät irti ennen naisia, mutta heitäkin oli lähemmäs 20 ja heille olikin ihan oma sarjansa, joten omaa vuoroaan joutui tovin odottelemaan. Minua harmitti vietävästi, etten päässyt näkemään junioreiden taidonnäytöksi, sillä ainakin puheiden perusteella he vetivät vertoja aikuisille. Ja pakko sanoa, ettei minusta olisi ollut noin 10-vuotiaana tulemaan Aittakurusta alas. Kokonaisuudessaan osanottajia Haglöfs Freeridessä oli peräti 79.

Kun oma laskuvuoroni koitti, en muista ajatelleeni mitään. Kenties toivoin selviäni hengissä, kenties mietin, mitä söisin iltapalaksi. Omasta laskustani voin sanoa lähinnä sen, että suunnittelemani linja ei toteutunut alkuunkaan. Ajauduin liian sivuun ja hyppy jäi tekemättä, mutta risun sentään vältin. Ei mikään maailman mahtavin suoritus, mutta ainakin tyylikkäämpi kuin viime vuonna. Se ei tosin paljoa vaatinut, mutta siihen voin silti olla tyytyväinen.

Miehet sen sijaan pistivät parastaan ja taso oli hurjan kova. He tunkivat itsensä ahtaimmista ränneistä, valitsivat isoimmat dropit ja jyrkimmät seinät, leikittelivät lumella ja käännöksillä ja niin edelleen. Lievästä pystyyn paleltumisesta huolimatta yleisö kohahteli jatkuvasti hämmästyksestä ja ihastuksesta, joskin suurimmat aplodit sai aivan uskomaton takaperinvoltti. Sen jälkeen kisa tuntui jo käydyltä.

Lisää mainetta ja kunniaa takaperinvoltti keräsi lauantai-illan palkintojen jaossa, jossa palkittiin erikseen kaikkien kisojan voittajat sekä koko tapahtuneen aikana ansioituneimmat mies ja nainen titteleillä ”Kukkulan kuningas ja kuningatar”. Vaikka en olekkaan mikään kilpailuhenkisin luonne, palkinnot olivat tänä vuonna sitä tasoa, että kai tässä pitää alkaa tosissaan treenaamaan. Voittajat saivat esimerkiksi Haglöfsin uusia laskuasuja, vapaavalintaisia suksia, piipparin ja kypäräkameran. No, ehkä pidän vielä jalat maassa ja asetan Free´kendissä ensi kerrallakin tavoitteeksi hengissä selviämisen, uuden oppimisen, uusien tuttavuuksien saamisen, hyvän mielen sekä hauskan tunnelman. Nuo tavoitteet nimittäin täyttyivät kirkkaasti tänäkin vuonna.

Ps. Sunnuntaina vaihdoin sukset astetta ärhäkkäämpiin Fischerin puikkiin. Olipa mahtava taas vaihteeksi tykittää niillä Pyhän hyväkuntoisia ja lähes tyhjiä rinteitä alas tuhatta ja sataa.