Takareidet ja selkä olivat niin jumissa, että kengän nauhojen solmiminen oli työn ja tuskan takana. Pohkeita jomotti niin, että yöllä kyljen kääntäminen sattui. Sen siitä sai, kun lähti juoksun kuningasmatkalle eli marathonille ensimmäistä kertaa elämässään.
Mennyt viikonloppu siis tosiaan huipensi kevättalven aikana aloitetun treenin, kun osallistuin Arctic Marathon Clubin järjestämälle Rovaniemi Marathonille. Juoksemista olen harrastanut yleisesti jo muutamien vuosien ajan, mutta nyt kevättalvella pidensin lenkkejä, tein erilaisia intervalliharjoitteita jne. ihan tulevaa koitosta ajatellen. Enemmän ja täsmällisemmin olisi voinut varmasti treenata, mutta olin liikkeellä aikalailla kokeilumielellä ja oma kroppani ilmoitti, ettei suurempi määrä kuin 3-4 lenkkiä viikossa oikein sovi. ”Treeniohjelman” laadin siis ihan itse muiden aikataulujen mukaan, joskin vähän vinkkejä etsin erilaisilta juoksuaiheisilta nettisivuilta. Ruokavaliossakin noudatin perusterveellistä linjaa lukuun ottamatta viimeistä viikkoa, jolloin pastaa kului poikkeuksellisen paljon. Energiaa piti olla hyvin varastossa tulevaa koitosta varten.
Marathon-aamu valkeni Rovaniemellä niin mitäänsanomattoman harmaana ettei tottakaan, mutta kerrankin se sopi minulle mainiosti. Kunhan ei alkaisi satamaan, sää olisi lähes ihanteellinen: ei liian kuuma tai kylmä, tuulta ei ollut juuri laisinkaan ja ilma oli edellispäiväisen sateen jälkeen raikas. Ei muuta kuin aamupuurot naamaan ja juoksemaan.
Vaikka tosiaan minulla ei kummoisempia aika- tai sijoitustavoitteita ollut, ennen lähtöä iski pikku jännityspaniikki ja vessassa tuli käytyä kerran jos toisenkin. Jopa lähtöviivalla pääsi pieni jännityshihitys, kun lähettäjänä toimi itseoikeutetusti joulupukki ja kaksi tonttua hyppi ympärillä hysteerisesti kannustaen. ” Tehkää mailmaanennätys!”, toinen tontuista kiljui kurkku suorana. Just joo, kunhan nyt pääsisi edes säädyllisessä ajassa maaliin. No mutta kun starttipistooli pamahti ei tarvinut enää huolehtia muusta kuin siitä, ettei lähtenyt liikkeelle liian kovaa ja siitä, milloin nauttisi huoltopisteiden antimia.
42,2 kilometriä muodostui kaksi kertaa kierrettävästä reitistä, joka seuraili Kemijoen rantaa ja kierteli muutenkin Rovaniemen kaupunkia. Hienoja maisemia siis reitillä riitti, jos niitä ehti katsella, ja kannustajienkin oli helppo seurata juoksun kulkua vaikka omalta kotipihaltaan. Kannastus oli tasapuolista ja rentoa: jokaiselle juoksijalle taputettiin, läpsyjä annettiin ja jostain oli kaivettu parit rummutkin. Vaikka toisella kierroksella kannustus oli riehakkaampaa, paras kommentti tuli jo noin viiden kilometrin kohdalla: ” Enää 37 kilometriä jäljellä!” Kiitos tästä. Todella lohduttavaa.
Ns. oikeissa urheilukisoissa sanotaan aina, että marathon alkaa 30 kilometrin kohdalla. Nyt voin omakohtaisen kokemuksen perusteella sanoa, että näin on. 30 ja 40 kilometrin välinen kymppi tuntui loputtoman pitkältä ja rankalta, kun taas siihen asti juoksu tuntui rullaavan suhteellisen mukavasti. Onneksi olin säästänyt energiaa vastatuuliosuuksilla peesaamalla kierosti isompikokoisten miesjuoksioiden takana ja juoksuhousujen taskusta löytyi vielä pala mahtavan makuista omena-kaneli-energiapatukkaa. Maratoonarilla on pienet ilot.
Sen sijaan, kun 40 täyttyi ja maaliin oli 2,2 kilometriä, matka ei enää tuntunut miltään. Oli loppukirin paikka. Vaikka kuinka yritin kasvattaa askelpituutta lopussa, juoksuni täytyi näyttää aikamoiselta tepastelulta, mutta kävelyyn en sortunut, en loppukilometreillä enkä koko matkalla. Silmälasit valuivat jatkuvasti alas liukkaan hikistä nenänvartta, mutta keskityin vain edessä häämöttävään maaliin. Vielä viimeinen pinnistys… Jes, vauhti pois, silmälasit ylös, kädet polviin. Jostain tunki tonttu sujauttamaan mitalin kaulaani. Se oli siinä, marathon oli juostu. Tunne oli väsymyksestä huolimatta todella mainio.
Hieman voipunut hymy… Jos hymy laisinkaan.
Tähän loppuun vielä vähän tilastoja. Oma aikani oli 4:20:40, nettona 4:20:27, mihin olen tosi tyytyväinen. Naisten sarjassa olin 22. ( 37 osallistujaa ) ja kärjestä jäin 1:05:37 eli naisten nopein juoksi 3:15:03. Kaikista marathonin juoksijoista olin 82 ( 126 osallistujaa, 3 keskeytti ). Palkinnoille ei siis ihan vielä ole asiaa ja jälkikäteen ajateltuna 4:20 olisi ollut kiva alittaa, mutta jäipähän ainakin tavoiteltavaa seuraavalle kerralle.
