En tiedä teistä, arvon kanssalaskijat, mutta ottaen huomioon maailman menon viime aikoina minusta on alkanut tuntua, ettei mistään voi olla enää varma. Tai no, tarkemmin ajateltuna kyllä voi. Rukalla on lunta, rinteet kunnossa ja meininki kohdallaan, vaikka ydintuho tulisi.
Starttasin kauden käyntiin itse oikeutetusti Rukalla, sillä olenhan käynyt siellä lähes joka vuosi aina ensi parkaisustani lähtien. Vaikka paikka on siis tuttuakin tutumpi, en vieläkään jaksa lakata ihmettelemästä Ruka-kylässä viime vuosina tapahtuneita muutoksia. Siitä yhdestä isosta, parin ravintolan, hotellin ja kauppojen ympäröimästä parkkipaikasta ei ole enää tietoakaan, vaan paikalla on tönö ja kauppa jos toinenkin. Tämä maininta siis vain positiivisessa mielessä.
Mutta eihän Rukalle nyt mennä viikonlopuksi kauppoja tai uusia ravintoloita katsastamaan. Sinne mennään laskemaan niin paljon kuin sielu sietää, piru vie. Ensimmäisten tuskallisten huojuvien ja horjuvien käännösten jälkeen suksi alkoikin luistaa yhä sujuvammin ja jotenkin sitä tunsi taas olevansa enemmän elävämpi kuin vähään aikaan.
Kun vauhti oli saatu päälle ei kestänyt montakaan hetkeä, kun kaikki viisi avoinna ollutta rinnettä olikin jo tahkottu lävitse. Paitsi, että ennemmikin voisi puhua rinteiden puolikkaista, sillä lähes järjestäen rinteisiin oli parkkeerannut ratoineen treenareita milloin mistäkin päin maailmaa. Kun tähän soppaan vielä sotki meidät peruslaskijat ja hiihdonopettajaharjoittelijat, pullonkauloja syntyi rinteisiin väkisinkin ja välillä liinat täytyi lyödä kiinni. Todella maukkaita kokonaisia laskuja sain kuitenkin aikaiseksi erityisesti aamutuimaan ja iltamyöhään. Mielelläni olisin puikannut välillä myös rinteiden ulkopuolelle, mutta a) suksivalintani reisulle oli osunut vastahuollettuhin Fischerin puikkiin ja b) luonnonlunta oli kuitenkin vain 35 cm, joten kyllä siinä olisi saanut pohjat pahemman kerran mutkalle.
Sen sijaan lisäarvoa reissulle toi nopeahko telemark-kokeilu, jonka aikana sain ilokseni huomata, että viime vuonna hankitut taidot, ne vähäisetkin, olivat tallella. Enää ei tarvitse myöskään kokea ahdistusta nolon kaatumisen takia, sillä telluilla sukelsin oikein huolella juuri parahiksi Pisteen edessä hissille laskiessani. Lisäksi pääsin testaamaan uutta ja ensimmäistä kypäräkameraani ( Garmin Virb ), jonka hankin opiskelijabudjetilla mistäs muualta kuin Hulluilta Päiviltä. Enää ei tarvitse teippailla ilmastointiteipillä pientä pokkarikameraa kiinni takkiin saadakseen liikkuvaa kuvaa. Tervetuloa nykyaikaan, Sanni.
Kuten huomaatte, viikonloppuvisiittini Rukalle oli siis varsin onnistunut ja täten voin julistaa laskukauden 2015-2016 virallisesti avatuksi. Tästä kaudesta tulee mahtava. Se on varma.