Mielensäpahoittaja rinteessä

Laskettelu on mahtavaa. Tarkemmin sanottuna rakastan sitä, mutta joskus tulee niitäkin päiviä, kun ärsyttää. Sillon kannattaa pahoittaa mielensä oikein kunnolla, niin eipä tarvitse sitten joka päivä äksyillä. Ja mikäpä onkaan parempi aika mielensäpahoitukseen kuin joulun ja uudenvuoden jälkeinen pimeä tammikuu, jolloin aito mielensäpahoittaja löytää valitettavaa myös laskettelusta. ( Valitus ei kohdistu mihinkään tiettyyn hiihtokeskukseen, teki vain mieleni yleisesti jupista. )

 1. Keycardit

Aina ne ovat siellä, missä niitä ei tarvitse. Eli kotona. Tai toisen takin taskussa. Tai lompakossa, joka on jossain. Toinen vaihtoehto on, että kyseinen hiihtokeskus käyttääkin eri keycard-järjestelmää kuin sinulla mukana olevat kortit. Niinpä joudut kantamaan vähintään kolmea erilaista mallia mukanasi, joista niistäkin se oikea on kotona tai toisen takin taskussa tai jne.

2. Hiihtokeskusten vessat

Laskettelu on urheilua, mutta laskupäivän rankin urheilusuoritus on käydä hiihtokeskusten vessoissa. Ensinnäkin olet pukeutunut sään vaatimalla tavalla muutamaan kerrastoon ja toppavaatteisiin. Toiseksi sinulla on muita tarpeellisia hyödykkeitä matkassasi, kuten kypärä ja laskureppu. Kolmanneksi jalassani on muussa kuin laskukäytössä hyvin epäkäytännölliset jalkineet, monot tai lautakengät, jotka totisesti vievät tilaa. Vaikka luulisi jokaisen hiihtokeskuksen tajuavan edellä mainitut seikat, on niiden vessat lähestulkoon poikkeuksetta pienen pieniä kopperoita, joissa laskutila on nolla. Siellä sitten istut polvet suussa ”hotelli helpotuksessa”, joka tuottaa lähinnä vain ahdistusta.

3. Hiihtokeskusten tilojen ja ravintoloiden lattiat

Kuten äskeisessä kohdassa totesin, laskukansalla on pääasiallisesti jalassaan hyvin epäkäytännölliset jalkineet. Varsinkin suksilla laskijat tietävät, kuinka petollisen liukkaat monot ovat. Siitä huolimatta hiihtokeskusten ravintolat yms. ovat valinneet lattiamateriaalikseen tyylikkään puun tai laatan, jotka yhdistettynä monojen tasaiseen ja ulkoa tullessa hieman kostean jäiseen muoviin tekevät lattiasta yhden suuren luistinradan. Kanna siis kaakaokuppisi varoen ja hillitysti tai löydät sen rinnuksiltasi ja itsesi lattialta pötköttämästä.

4. Veltot hissityöntekijät

Ymmärrän oikein hyvin, että pidemmän päälle hissikapulan antaminen käy puuduttavaksi. Mielensä on turha pahoittaa siitä, että työntekijä marssii välillä hissivalvomoon nauttimaan kupposen kahvia. Melko suuri osa laskijoista saa kapulan kiinni ilman apuakin. Mutta jos kapula päätetään antaa, voisi sen antaa kunnolla eikä kalauttaa sitä polviin tai pyöräyttää ohi, jolloin tottuneellakin hissinkäyttäjällä on vaikeuksia saada se kiinni. Toki lipsahduksiakin sattuu ja ne hyväksyttäköön.

5. Epämääräiset rinnemerkit

On aina mukava käydä laskemassa uusissa maisemissa. Paitsi silloin, kun rinteet on merkitty niin epämääräisesti, että sinulla ei ole hajuakaan, missä päin olet vai oletko enää ylipäätään rinnealueella. Hissien poistumispaikat ovat myös oma lukunsa. 30 metrin matka tuntuu Suomessa olevan usein varsin suhteellinen käsite, sillä ”30 metriä poistumispaikalle”- kyltti voi sijaita sekä 30 cm päässä poistumispaikalta että lähes lastausalueella. Ja keväisin on aika pahoittaa mielensä merkitsemättä jääneistä rinteisiin ilmestyneistä kivikoista ynnä muista maalänteistä. Niiden ansiosta ovat menneet jo muutamat sukset huoltoon.

PS. Hyvää uutta vuotta!