Menestyksen huumaa Swinghillissä

Julkaistu: 30.3.2017

Sunnuntaina suuntana oli Swinghill ja siellä ohjelmassa Lumilautaliiton Banked slalom -kisat.

Just viimeksi samaisesta lajista kirjoittaessa kerroin, etten ole ikinä tainnut sijoittua missään lumilautailukisassa palkintopallille asti. Tällä kertaa (huuli)voitelu onnistui tai taivaan kappaleet muuten vaan oli suotuisassa asennossa ja kotiin oli tuomisina hieno plakaatti, jossa luki kolmas sija. Oon myös rankingissa nyt samaisella sijalla.

Koska aiempaa menestystäkään ei ole, ei myöskään ole aikaisemmin ollut tarvetta miettiä, mihin tällaiset menestyksen merkit kuuluu kotona asetella. Lauri ehdotti, että takkahuone olisi sopiva paikka puiselle palkinnolle. Meillä ei tosin sellaista ole, kun asutaan kerrostalokolmiossa. Ei siis olekaan helppoa olla tällainen menestynyt lumilautailija, kun tulee heti suuria asiita pohdittavaksi. Aiemmin oli kauhean yksinkertaista, kun meni vaan kisan jälkeen kotiin ja ripusti kamat kuivumaan.

Nyt on sitten hirveet paineet ensi sunnuntaille omalta osalta kauden viimeseen kisaan Sappeelle. Oliko palkintosija vain tuuria vai alkoiko tästä hieman myöhäisessä vaiheessa menestyksekäs kisaurani? Tämä selvinnee ensi viikon blogikirjoituksessa (jos teksti käsittelee jotain ihan muuta, voit ehkä vetää johtopäätökset).

Eka portti takana. Kuva Lauri.

Myös Lauri kaahasi ranking-pisteille

Perheen pienin veti hyvällä ajoituksella sikeitä melkein koko kisan ajan.

Rodeosnowssa myös juttu kisasta.

Lumi älä sula vielä

Julkaistu: 23.3.2017

Kevät yllätti lautailijan. Lomaltapaluun jälkeen Talma on tarjonnut pelkkää sohjolaskua, joka toki on hauskaa, mutta olisin voinut vielä muutaman viikon sitä lajia odottaa talvisemmissa olosuhteissa.

Pahinta on, että mitään laskureissua ei enää ole buukattuna, joten kun lumet loppuu etelästä, loppuu myös mun osalta tämä kausi. Olin jo varma, että tällä kaudella pääsen taas laskumäärissä 50 päivän paremmalle puolelle, mutta nyt on mahdollista, että rikkomatta jää se rajapyykki.

Muutamia vuosia sitten hiihtokeskusten sulkeutuminen Suomessa oli vain hyvä syy jatkaa Pohjois-Norjaan haikkauspuuhiin… Käytiin kotona tiukat pohdinnat, pitäisikö väkisin tunkea kalentereihin vielä yksi laskureissu. Vaihtoehtoja (Levi Camp? Ruka? Tromssa? Joku muu, mikä?) läpikäytyä päätös oli, että luovutetaan ja kaivetaan suosiolla talveksi kaappiin hautautuneet skeitit esiin ja asennoidutaan nauttimaan kesäkauden hyvistä puolista. Jos joku reissu tehdään, suunnataan se sitten betonia kohti.

Talma on kuitenkin auki edelleen ja onhan tässä vielä yksi Sappeen reissukin edessä. Toivottavasti ennustetut lämpöaallot ei osukaan Suomeen ja saisi vielä edes muutaman viikon fiilistellä laskuhommia.

Viikonlopun sohjosuhailua. Kuva Jari Salo.

Taaperon kanssa laskureissulla

Julkaistu: 16.3.2017

Viime vuonna opittiin matkustamaan vauvan kanssa. Se ei toki ole kauhean vaikeaa, kuten kaikki etukäteen kertoivatkin, ne kun vaan nukkuu, syö ja köllöttelee. Nyt opittiin matkustamaan puoltoistavuotiaan kanssa. Ei sekään mitään ydinfysiikkaa ollut, mutta enemmän piti miettiä ajomatkojen pituutta ja ajoitusta, asuntojen tilavuutta ja pikkutyypin viihdytysmahdollisuuksia. Harmi, ettei näillä opeilla tee taas ensi talvena mitään, sitten kun matkustetaan taas vuotta vanhemman ipanan kanssa ja taas uudet kujeet edessä.

Alkukaudesta pohdiskelin, mihin kannattaisi lähteä. Päädyttiin lopulta jakamaan lomaviikko niin, että eka ajettiin Helsingistä lauantaina yhdeksi yöksi Jyväskylään, sieltä Vuokattiin ja torstaina Iso-Syötteelle. Paluu sunnuntaina Oulusta autojunalla. Vuokatissa seurana oli isovanhemmat, Iso-Syötteellä kavereita Kuopiosta.

Hommaa suunniteltiin siltä pohjalta, että pääsee laskemaan paljon, mutta on myös mahdollisuus tehdä jotain muutakin. Suunnitelma toteutui melko odotetusti. Yhdeksän päivän reissulla ehdin kuusi kertaa mäkeen ja kolme kertaa hiihtämään. Lisäksi aika monta leikkipuisto- ja pulkkamäkireissua sekä kaksi kertaa kylpylässä pikku vesipedon kanssa. Parhaimmillaan kaikki nämä harrasteet yhden päivän aikana! Ihan oli lomaillut olo, kun pääsi takasin toimistopöydän ääreen.

Vuokatissa eka laskupäivä oli tylsä, kun kova pakkanen vei luiston täysin ja valokin oli flätti. Tokana päivänä odoteltiin iltavalaistus ja käytiin Laurin kanssa parin tunnin eli iltalipun mittaiset paippisessarit. Oli kyllä aikamoisen kokoinen se Vuokatin pipe, ei ihan yksi päivä riittänyt totutteluun. Kolmas laskupäivä laskettiin lähinnä streettiä.

Mä jossain lipin tuntumassa Vuokatin paipissa, Lauri otti kuvan.

Vuokatti on mulle vuosien varrelta tuttu keskus, siellä kun oon käynyt kaikki lautailun- ja hiihdonopetuksen kurssini eli kolmeen otteeseen yhdeksän päivän kurssin. Iso-Syöte oli taas uusi tuttavuus. Siellä tuli laskettua pari päivää kaverin kanssa lähinnä rinteitä. Olis kai sitä laskematonta luntakin löytynyt, jos olisi tiennyt mistä etsiä, mutta laskuseura suosi rinnelaskua ja mä taas kaverin seuraa yksin vieraissa metissä könyämisen sijaan. Kolmantena päivänä olin yksin mäessä, mutta sumu vei näkyvyyden. Onneksi se ei pikkustreetillä niin haitannut, joten tuli sitten laskettua sitä koko pari tuntia, mitä mäessä ehdin olla. Oli superhauskaa laskea hyvin sheipattuja pikkuhyndiä ilman ruuhkia. Vaikka laskuseura kelpaa varsinkin hissinousuilla, tykkään kovasti myös pelkästä omasta seurastani.

Että sellanen tavlviloma. Nyt ihmiset täällä Helsingissä kovasti höpisee jo keväästä, vaikka itsellä olisi intoa vielä kovasti pysyä tuon rullattoman laudan päällä. Toivottavasti kausi vielä jatkuu.

Tehdäkö uutta vai toistaako vanhaa?

Julkaistu: 09.3.2017

Kun on laskenut yli kakskytä vuotta, alkaa helposti toistaa itseänsä. Suomen keskuksissa tulee käytyä aina samoissa. Pääosin laskupäivät kertyy Talmassa, kun pohjoiseen suuntaa niin osoite on Ruka tai Levi, pitkä viikonloppu jossain vaiheessa talvea Kasurilaan, muutama kerta Sappeella ja yksittäinen visiitti Messilään tai Serenaan.

Yritän kuitenkin vähän varioida. Viime vuonna kävin ekaa kertaa elämässäni Peuramaalla, tänä keväänä aikeissa on käydä etelän keskuksista Swinghillissä ja tällä hetkellä olen matkalla kohti Iso-Syötettä.

Tää kausi sai loistavan alun, kun heti alkuun opin ihka uuden tempun Talman kornerista. Pari vuotta on nyt mennyt syystä ja toisesta puolikuntoisena, niin eipä oo paljon uusia juttuja saanut tehtyä. Siitä se sitten lähti, ja oon joka kerta yrittänyt vääntää jotain muutakin, kuin yhtä ja samaa paippirania. Sen seurauksena on tullut tehtyä pieniä uusia juttuja, jotka ei aikaisemmin oo repertuaarissa ollut, kuten etukantin fronttipyörimisiä (myös cabana) ja löysinpä uuden gräbinkin, roastbeefin, joka aiemmin tuntui jo ajatuksena tosi epäluonnolliselta. Talman takaparkin pikkuhyppyrit on löytänyt muotonsa, ja ne on ollut aika hauskoja (aiemmin tuli kyseistä asiaa manailtua yleisesti).

Valitettavasti uudet temput ei varastoidu johonkin trikkihyllyyn, josta ne voi aina haluttaessa ottaa käyttöön. Ehei, suurimman osan tempuista joutuu joka vuosi opettelemaan uudestaan. Pahimmillaan ne ei edes suostu tulemaan takaisin vaikka kuinka houkuttelelisi.

Japanin reissulla pääsi tekeen ihan uusia juttuja, kuten sitomaan muovipusseja jalkoihin, etä pääsi kuivin kintuin takaisin ihmisten ilmoille.

Ja olihan japskireissulla sitä uutta koettavaa laskemisen ulkopuolellakin. Kuten karaokeboxi.

Millä välineellä lapsi mäkeen?

Julkaistu: 02.3.2017

Oma lapsi täytti juuri puoltoista ja laskee pulkalla. Stigan rattiin ei vielä kädet yletä penkiltä ja liukurista ei osaa pitää kiinni. Tyyppi ei myöskään osaa vielä juurikaan puhua, mutta osaa hokea viikonloppuaamuisin vanhempien mukana, että ”Talmaan, Talmaan”. Tosin se välillä kuulostaa, kuin se hokisi että ”kaljaa, kaljaa”. Mieluista kuitenkin lähteä lumelle peuhaamaan, ja sehän on hyvä asia.

Jossain vaiheessa ehkä tulee ajankohtaiseksi vaihtaa pulkka johonkin muuhun laskuvälineeseen. Oon ollut sitä mieltä, että lapsen kannattaa ensin opetella laskemaan suksilla, koska suksien kanssa pääsee nopeasti omatoimiseksi. Oppii käyttämään hissejä ja voi kävellä sukset jalassa itse eteenpäin.

Kuva muutaman vuoden takaa Rukalta veljenpojan opetushetkestä.

Nyt oon kuitenkin kiinnittänyt huomiota, että tosi monet tutut lautailijat opettaa suoraan lapsensa laskemaan laudalla ilman välivaihetta suksilla. Tokihan se on luontevinta, jos ei itse laske suksilla ollenkaan. Mulla kuitenkin on sukset itsellä, vaikka aika harvoin niillä tulee enää laskettua, etelän rinteissä ei ollenkaan. Oon alkanut harkita takinkääntöä – kuitenkin lautailu on se oma laji, josta on oíkeasti innostunut ja sitä se lapsikin on jo pienen ikänsä katsellut vanhempien tekevän. Myös lasten laudat on käsittääkseni viime vuosina kehittynyt ja saatavuus on parantunut.

Toki se lapsi sitten aikanaan itse päättää harrastuksensa, mutta eihän sitä omaa lajia löydä, jos ei ensin kokeile vähän kaikenlaista. En itsekään harrasta samaa lajia kun vanhempani, mutta kyllä heidän mielenkiinnon kohteistaan kuitenkin jotain tarttui itsellekin. Suunnistuksesta ja lapsuudessa käydyistä oravapolkukouluista ehkä jäi se, että pitää luonnossa liikkumisesta. Käsityö- ja askartelumahdollisuuksia oli kotona aina tarjolla, ja edelleen välillä tuntuu, että kiva tehdä jotain konkreettista käsillä – jos ei muuta, niin uusi grippi skeittilautaan pitää aina tuunata itse.

Tai siis aiemmin tuunasin gripin itse, nykyään taiteellisen vaikutelman luo nuorempi artisti.