Analyysiä Pyhä-Luoston valloituksesta ja kypäräkameran katoamisesta

Joulu tuli ja meni, samoin meidän Luoston reissu. Nyt, kun Uuden Vuoden vietostakin ollaan selvitty kunnialla(?!), on sopiva hetki analyseerata pohjoisen reissuamme sekä erityisesti Pyhän ja Luoston alkutalven rinnetarjontaa vähän tarkemmin. Analyysin lopputulema on ehdottomasti positiivinen, vaikka päällisin puolin reissusta jäikin vähän kehno maku suuhun. Eikä vähiten siksi, että meidän lähes uuden uutukainen GoPro– kameramme hävisi vikana päivänä rinteessä kuin tuhka tuuleen.

 Luoston lumi

Mökkimme sijaitsi siis Luostolla, joka paikkana on suhteellisen pieni keskittymä. Kaikki tarpeellinen kuitenkin löytyy; hieman edullisempaa majoitus- ja mökkitarjontaa, kauppa, ravintoloita, pieni kylpylä, sekä ennen kaikkea hiihtolatuja ja laskettelurinteitä. Ensimmäiset päivät saimme nauttia myös lumisista puista ja paksuista nietoksista, kunnes joulupäivänä plussakeli, tuuli ja vesisade vei valkoisen kerroksen puista ja hieman latisti tunnelmaa. Lumihanki kuitenkin pysyi, vaikka tuntureilla offari-laskemisesta ei vesikelien jälkeen oikein tullut enää mitään. Myös hiihto- ja lumikenkäilykausi tuli avattua läheisen Orresokan nyppylän ympäristössä. Ja mökkiinkin mahtui jopa joulukuusi! Puitteet olivat siis kunnossa.

Ukko-Luostolla. Kuvassa ”Kuunosen” offarilaskuun tarkoitetut Nukka-sukset.

Laskukauden aloitimme Luostolla 22.12. Rinteitä oli auki 2 (Kantarinne ja Perherinne) eli käytännössä vain 1, samoin 1 ankkurihissi (Kantahissi). Se oli kuitenkin ihan jees, koska yli 8 kuukauden laskutauon jälkeen parikin tuntia mäkeä tuntuu jo jaloissa ihan riittävästi. Ankkurihissi oli mukavan ripeä, ja Kantarinne ylhäältä asti auki, joten laskumatkaa yhdellä nousulla tuli ihan kivasti. Rinne on mukavan helppo, eli sopiva mäki kauden aloitukseen ja kiva rinne varmasti lapsille ja aloittelijoillekin. Offari-laskuakin vähän kokeiltiin pitkien suksien jäljissä, mutta meidän pikkusukset ei oikein ole siihen hommaan tehdyt. Pitkillä suksilla laskijoille vapaata laskualustaa oli Luostolla kuitenkin ihan mukavasti avaamattomien rinteiden pohjillakin, vaikka lunta taisi silti olla siihen touhuun hieman niukasti; muutamat naarmut suksiin taisivat vapaalaskusta enemmän innostuneet sukulaispojat saada. Meillä oli ihan onnistunut laskupäivä, vaikka mitään himoa Luoston rinteisiin ei tullutkaan.

Päällimmäiset mietteet Luostosta ja sen rinteistä joulun aikaan voidaan tiivistää seuraavaan:

+ pitkä Kantarinne, sopii myös aloittelijoille          – muuten niukka rinnetarjonta                                                                                                                näin alkutalvesta

+ kuulemma hyvää maastoa vapaalaskuun          – lunta tunturilla vielä hitusen liian vähän

+ suhteellisen edullinen hintataso                         – vain peruspalvelut löytyy

+ ei ruuhkia

+ paljon mukavia hiihtolatuja hiihdon ystäville

Pyhällä uusiin sfääreihin

Luostolta Pyhälle on matkaa autolla vain parikymmentä minuuttia, joten isommankaan hiihtokeskuksen sykkeeseen ei ollut pitkä matka. Aatonaattona suuntasimme ensimmäistä kertaa sinne, ja sopivasti myös Pyhän toinen pohjoisrinne avattiin samana päivänä. Laskemista oli ihan mukavasti, koska vain Kultakeron rinteet ja Huttu-ukko jäi oikeastaan kokematta; ne avataan vasta myöhemmin talvella. Toinenkin pohjoisrinne nimittäin avattiin jouluviikolla, ja toisena Pyhä-päivänämme, perjantaina 27.12., sekin oli siis auki. Myös PyhäExpress-tuolihissi pyöri molempina päivinä, vaikka oli vaara, ettei se perjantaina olisi toiminnassa ollenkaan kovan tuulen takia.

Ennen joulua rinteet oli oikein hyvässä kunnossa kun keli oli pakkasen puolella; myös metsässä laskeminen onnistui muiden urissa meidänkin suksilla loistavasti. Takamaastoahan myös Pyhältä löytyy runsaasti, mutta myöhemmin talvella ei varmastikaan tarvitse pelätä kiviä sillä tavalla kuin näin pienillä lumilla. Ihastuimme etenkin Pyhän pitkiin ja suht helppoihin pohjoisrinteisiin, vaikka ankkurihissi hieman hidas olikin. Nopea ja tuulikuomullinen express-hissi taas oli eturinteillä aivan ehdoton, sillä huipulla todella tuuli etenkin perjantaina todella kovasti.

PyhäExpress-hissin ala-asema ja ”eturinteet”.

Vaativuutta löytyi eturinteiltä; Piste Palander ja Polar-rinteet olivat etenkin perjantaina edellispäivien vesisateiden jäljiltä niin jäiset ja muutenkin laskusta kuluneet, ettei meidän lyhyet kantit niihin purreet. Muutenkin laskukunto näin kauden alussa on niin huono, ettei tärisevillä jaloilla rinteitä edes viitsinyt paljon laskea. Hyvällä kelillä (tai kunnon suksilla) nämäkin rinteet varmasti ovat ihan miellyttävät pudotella, varsinkin hieman haastavampia rinteitä kaipaaville. Sininenrinne oli eturinteistä eniten meidän ja meidän bleidien mieleen. 😉

Pohjois-rinteillä.

Pyhän rinteiden alkutalven plussat ja miinukset meidän mielestämme ovat tässä:

+ Monipuolinen rinnetarjonta jo jouluna                                     – Populaa riittää

+ Nopea ja kuomullinen express-tuolihissi (huipulle 4min!)       – Hississä säävaraus

+ Piiitkät rinteet                                                                           – Osa rinteistä kuluneita

+ Ihanan ystävälliset pohjoisrinteet                                          – Rinnelippu Suomen                                                                                                                        kalleimpia (38e/päivä)

+ PyhäWurstin hyvä palvelu ja makkarat!

Perjantaina 27.12. ei paljon lunta enää puissa ollut.

Kypäräkameran katoaminen

Sitten tämä meidän hävityksen kauhistus. Vieläkin mietityttää, miten tämä oli edes mahdollista! Kuten edellisessä postauksessa kerroimme, olimme siis vihdoin hankkineet lähinnä talvea varten GoPron Hero 3 action-kameran, jollaista olimme himoinneet jo puolitoista vuotta. Nyt Lapin reissullamme se oli ensimmäistä kertaa kunnon testissä. Tämän piti olla laite, joka kestää melkeen mitä tahansa rymyämistä. Matkan viimeisenä päivänä, perjantaina Pyhällä, kuitenkin kadotimme vasta hankkimamme GoPron rinteessä. Miten?! Suunnilleen näin:

Meillä oli jo aiemminkin ollut pari tilannetta, jossa sukseen kiinnitetty kamera irtosi kesken laskun, kiinniketarrat kun eivät huonosti kiinnitettynä kunnolla pidä. Tajusimme tämän kuitenkin jo ekoilla kerroilla, ja pidimme huolta siitä, että uusi tarra suksessa varmasti on kunnolla kiinni perjantaina. Laskimme helpohkoa pohjoisrinnettä, ja ennen rinteen loppuosaa pysähdyimme, jolloin kamera oli vielä suksessa kiinni akku loppuneena. Olli laski edellä kameran kanssa, muut perässä. Alhaalla hissin edessä kokoonnuimme yhteen, kun joku henkilökunnan työntekijä tuli kyselemään, haluammeko täyttää palautelappuset palkkiona ilmainen kahvi ja munkki. No mikä ettei! Kymmenisen minuuttia niitä täyttelimme, kunnes lähdimme hissille, jolloin Ollin suksi naulitsi katseemme. Missä hitsissä meidän GoPro on?!

Venla lähti muiden kanssa äkkiä ylös etsimään pudonnutta kameraa rinteestä, ja Olli jäi alas odottamaan, jos joku laskija kantaisi sitä mukanaan. Rinne koluttiin moneen kertaan läpi jokaista lumipaakun koloa ja rinteen vierustaa myöten, mutta mitään ei löydetty. Kukaan ei myöskään ollut tuonut kameraa hissille, eikä mihinkään muuhunkaan ravintolaan tai vuokraamoon. Joku pitkäkyntinen oli siis sen ennättänyt rinteestä napata sillä aikaa, kun annoimme palautetta ilmaisen kahvi+munkki -kupongin perässä. Olipa hyvä diili! Jätimme Pyhälle vielä yhteystietomme ja teimme asiasta rikosilmoituksen, mutta mitään ei ole mistään kuulunut. Nyt sitten tapellaan jälleenmyyjän, valmistajan ja vakuutusyhtiön kanssa, jos jostain jotain korvausta saisimme.

GoPron oman kiinnitystarran ollessa kyseessä, olemme aika pettyneitä. Eikö sen mainostettu kestävän mitä tahansa? Tarra ei nimittäin ollut edes irronnut suksesta (mikä olisi ollut ymmärrettävää suksen pinnan ollessa kuvioitu), vaan se oli mennyt rikki ja irronnut samalla myös muovista, jossa se oli kiinni! Ompa taas supertarraa juupajuu.

Kaikki mitä kypäräkamerastamme on jäljellä…

Tästä tapauksesta jälkiviisaana voimme nyt antaa seuraavanlaiset vinkit niille vastaavan kypäräkameran omaaville, jotka haluavat säilyttää oman laitteensa varmassa tallessa:

1. Käytä kamerassa aina jotain varmistus-nauhaa, esimerkiksi jalan ympärillä, kameran ollessa kiinnitettynä sukseen tai monoon.

2. Kirjoita kameraan (ja suojakotelon sisään) oma nimesi ja puhelinnumerosi.

3. Jos mahdollista, pidä kamera wi-fi -yhteydessä puhelimeen, jotta voit löytää sen esimerkiksi lumihankeen hautautuneena piipitys-jäljitys-systeemin avulla.

4. Varmista kiinniketarran pitävyys turvallisissa oloissa!!

Videot alkureissulta meillä on onneksi tallella, joten niiden kanssa voidaan vielä fiilistellä myöhemmin, kunhan tästä järkytyksestä ollaan selvitty. Masentihan tuo vähän paluumatkalla, kun kallis vehje jäi sille tielleen, ja lumihangetkin hupenivat, mitä lähemmäs kodin leveyspiirejä tultiin. Mutta, onneksi kyseessä oli kuitenkin vain tavara, eikä mitään vakavampaa! Ja onneksi lunta tulee tänne itäänkin vielä tänä talvena. 🙂

Orresokalla lumikenkäilemässä ja lippeilemässä.

Pyhä-Luosto on nyt valloitettu, ja reissu oli pientä takaiskua lukuunottamatta varsin onnistunut! Luosto sopii enemmän rauhallista Lappi-lomaa kaipaavalle, kun taas Pyhälle kannattaa mennä, jos kaipaa kunnon rinteitä ja vilkkaampaa after-ski -elämää. Joulusta saimme nauttia jokatapauksessa täysin rinnoin ja mahoin! Lappiin jäi sydän (ja kamera), mutta jospa sitä pian saa talvesta nauttia täälläkin.

Parempaa vuotta 2014 kaikille!!

– Venla ja Olli