Oli tarkoitus lähteä Lappiin, mutta päädyttiinkin Ruotsin Lappiin, koska Ruotsi. On kannattavaa tajuta, että läntisestä naapurista löytyy uskomattomia maisemia samalla ajamisella kuin mitä Suomen versioon pohjoisesta menisi. Erämaata riittää samalla tavalla ja enemmänkin, näkymät ovat korkeuseroa täynnä sekä putouksia ja lumihuippuja on ihan eri lailla. En ollut tätä reissua ennen lainkaan tietoinen Ruotsin lapin mahdollisuuksista Suomeen verrattuna.
Reitti Google mapsissa, alle 2000 kilometriä
Olin siis kuuden päivän matkalla Venlan veljen Villen kanssa ja tarkoituksena oli retkeilyn lomassa kokeilla kuinka telttailu onnistuu yöttömässä yössä ja muutenkin. Matkamme ei ollut suorittamista, vaan nautiskelimme rauhassa maisemista ja luonnosta. Matkasimme ensimmäisenä päivänä 10.6 Ylitornion kohdalle, rajajoen vastarannalle Luppioberget-nimiselle vuorentapaiselle, joka näytti kauempaa hauskalta kallioportaikolta. Ylhäältä avautuivat vaikuttavat näköalat ja päätimme jäädä huipulle yöksi, koska mäelle ajaessa automme moottorin vika -valo alkoi palamaan. Taisi olla merkki pysähtymisestä. Aamulla Ylitornion pikku huoltamo sai selville niinkin pienen vian kuin ”2. sylinterin sytytyskatkos”, ja päätimme uskaltaa jatkaa matkaa kohti saamelaisten asuinpaikkoja.
Telttapaikka Luppiobergetin reunalla
Seuraavan päivän ohjelmaan piti kuulua Mudduksen kansallispuistoon tutustuminen ja siellä patikoiminen, mutta tie oli huonokuntoinen ja jouduimmekin pelastamaan erään hampurilaiskokin, kun hänen autonsa oikea takarengas upposi sortumaan. Emme rohjenneet jatkaa matkaa ja harmiksi tuo tie oli ainut järkevä reitti Muddukseen, joten jouduimme muuttamaan suunnitelmaa kohti Jällivaaraa (Gällivare).
Tästä loukusta autoimme hampurilaiskokin eteenpäin, uskaltamatta itse jatkaa
Nousimme Jällivaaran huipulle ja sumun hälvettyä maisemat avautuivat mukavasti ja aloimme pakkaamaan rinkkoja yöpymisvarustein, mutta sopivan kohdan löydettyämme, huomasimme valtavien sadepilvien lähestyvän sellaista kyytiä, että oli pakko karata paikalta. Telttamme ovat Haltin valmistamia, mutta tuossa vaiheessa retkeä emme halunneet testata niiden vedenpitävyyttä. Soitto kotiin Venlalle selvitti meille säätilanteen lähialueilla ja päätimme luottaa forecaan ja lähdimme kohti etelää ja Jokimukan (Jokkmokk) kylää, jonka läheisyydestä löysimme satunnaisen metsätien, jonka varteen pistimme leirin pystyyn.
Panoraama Jällivaaran laskettelurinteestä
Aamiaistettuamme suunnistimme kohti Kvikkjokkin erämaita, jotka ovat Euroopassa viimeisiä aitoja, koskemattomia sellaisia. Patikoinnit olivat jääneet tähän mennessä mitättömiksi, joten löydettyämme mukavan vaellusreitin, lähdimme tallustelemaan sitä pitkin ilman kantamuksia. Kympin kävelyn päätteeksi ilta alkoi tehdä tuloaan ja päätimme hankkia jonkunlaisen mökin yöksi. Selvisimme kahdeksan aikaan Årrenjarkaan, muttemme löytäneet sieltä ketään, joka olisi halunnut vuokrata meille mökkiä, vaikka pihoissa näimme autoja. Sinnikkyys olisi ehkä palkittu, mutta päätimme lähteä eteenpäin seuraavaan mökkikohteeseen Kvikkjokk Fjällstationille, mutta siellä oli lappu luukulla, että aukeaa vasta ylihuomenna siitä päivästä.
Patikkareitin varrella kukkivat lakat
Tuntiviisari ylitti jo kymmenen ja jatkuva sade sekä itikat alkoivat laskea tunnelmaa. Kuin ihmeen kaupalla huomasimme auton ikkunasta pienen kyltin Kvikkjokk turistservicestä ja tien päästä löytyi kuin löytyikin hieman aikansa elänyt mökkikylä. Etsimme respan käsiimme, mutta ristinsieluttoman paikan ovessa oleva kulahtanut lappu sanoi, että jos ongelmia soita tähän numeroon. Numero ei vastannut, mutta huomasimme toisen, mitättömän pienen lapun, joka neuvoi katsomaan vieressä olevasta luukusta vapaiden mökkien avaimia ja valitsimme kahdesta toisen. Väsyneinä mutta onnellisina menimme mökkiin ja ryömimme makuupusseihimme silmät sulkien ja aamua odottaen.
Autiotupa huipulla
Aamulla respassa ei edelleenkään ollut ketään, vaikka mökin ohjeissa luki, että avain pitää palauttaa kahteentoista mennessä. Ongelmanumero ei vastannut myöskään. Päätimme jäädä toiseksikin yöksi, koska mökki oli siedettävä ja läheltä lähti polku viereiselle vuorelle, jonka halusimme valloittaa. Jätimme tavarat mökkiin ja lähdimme kipuamaan eväiden kera. Sade oli onneksi lakannut yön aikana, joten riesana olivat ainoastaan hyttyset, mutta nekin vain puurajaan asti. Huipulta löytyi huippu autiotupa ja huiput näköalat. Palattuamme mökille sää kirkastui todenteolla ja harmittamaan jäi miksemme enää olleet ylhäällä ”laskevan” auringon maalaamia maisemia ihailemassa.
Tuonne kiipesimme aikaisemmin päivällä
Neljäntenä aamuna vähemmän yllättäen respa oli edelleen tyhjillään ja ehdimme jo miettimään, että oliko tämä mökkeily nyt sitten ilmaista ja olo tuntui jo hassusti pikkurikolliselta. Päätin soittaa kolmannen kerran numeroon, jos se vaikka sanoisi totuuden ja eikös vaan äijän käppänä vastannut ja lähetti meille maksunperijän. En tiedä tuliko kesätyöläiselle klopille laskuvirhe vai antoiko hän muuten vaan alennusta, mutta hinta oli kyllä vain puolet siitä mitä piti. Kysyin vielä varmistusta summaan, mutta hän pyysi edelleen halvempaa taksaa ja niimpä yhden yön hinnaksi jäi nenää kohti noin 10 euroa, mikä tuntui varsin reilulta 🙂
Putous ylhäältä ja näkymät
Viimeisen kokonaisen päivän ohjelmana oli mennä ihastelemaan putousta, joka sijaitsi osuvasti Köpenhamnissa. Jyrkkääkin jyrkempi nousu palkitsi meidät älyttömillä näkymillä järvelle ja ympäristöön. Ville huomasi noin kilometrin päässä vielä korkeamman pikku huipun ja lähdimme sitä tavoittelemaan. Sieltä avautuivat huikeat maisemat joka suuntaan, myös pohjoisen lumihuipuille. Jouduimme lähtemään pian takaisin putoukselle, koska jonkun sortin haukka hääti meidät, ehkä läheisen pesän takia, kuuseen. Nautiskelimme nuotiolla vielä mahtavat ruotsalaiset chorizo-makkarat ja suklaatäytteiset banaanit, mitkä todenteolla kruunasivat viimeisen päivämme.
Luonnon suihku
Sitten nokka jälleen kohti Jokimukaa ja kytkin ylös. Ei väsyttänyt vaikka ilta oli jo pitkällä, kiitos ehkä keskiyön auringon, joten päätimme ajaa Storforsenille asti sitä ihailemaan. Kyseessä on Ruotsin suurin koski, joka oli vielä vuoteen 82 asti tukkiuitossa, mutta siitä asti rauhoitettiin, eikä valjastettu onneksi sähköntuottoon. Parhaimmillaan siinä virtaa yli 1000 kuutiota vettä sekunnissa. Koska olimme paikalla yöllä, ei tarvinnut häiriintyä muista turisteista, vaan saimme kuvata koskea kaikessa rauhassa. Sitten alkoikin jo silmät luppasemaan ja yöpaikan etsintä.
Storforsen, Ruotsin suurin koski
Telttailua hakkuuaukealla
Ville toimi kartturina ja etsi sopivan metsätien, joka vei avaralle hakkuuaukealle, jonne keskiyöllä leiriydyimme. Lämpötila oli kuitenkin laskenut nollaan, ja kahdesta päällekkäisestä kesämakuupussista huolimatta hytinät ja tutinat olivat pari tuntia kuokkimassa teltassani, kunnes nukkumatti jäi ainoaksi vieraaksi. Olin varustautunut silmälapuilla ja korvatulpilla, joten nukuin sikeästi villieläinpeloista huolimatta. Aamulla kahdeksan maita teltan sisälämpötila oli noussut hellelukemiin ja oli pakko suorittaa pikainen kuoriutuminen. Ideanamme oli aamupalailla aukealla, mutta kauhuksemme pienten villieläinten hyökkäys mäkäräisten muodossa sai meidät jälleen karkaamaan leiriltä. Päätimme etsiä aamiaispaikan läheltä, mutta lopulta saimme ajaa pari tuntia ja tyytyä hollantilaisten valtaamalle levähdyspaikalle. Loppupäivä meni muistellessa Ruotsia ja todella hyvät tuntemukset jäi, vaikka edelliseltä kesältä on takana Norjan valloitus.
Näkeekö tällaista Suomessa?
Jos haluaa päästä nopeasti erämaahan ja saada mukaan vähän eksotiikkaa (Ruotsi) niin naapurimaahan sit vaan! Jopa Helsingistä lähdettäessä selviää 14 tunnissa Kvikkjokkiin tai sitten kahdessa päivässä oikein mainiosti. Toki kannattaa mieluummin ottaa etelästä lähdettäessä lautta ja mennä suoraan ruotsin puolelle, koska Pohjois-Suomen teillä tulee Ruotsin teiden leveyttä ja nopeuksia ikävä. Ruotsissa on suunnilleen samat jokamiehen oikeudet kuin Suomessakin, joten tulen tekeminen on sallittua ilmeisesti minne vain. Norja on retkeilyn ja maisemien kannalta sitten taas ihan eri juttu ja siihenkin kannattaa tutustua ehdottomasti.
Terveisin Olli, Ruotsin uusi kuningas.
