Happiness is…

Julkaistu: 25.11.2015

… first tracks on fresh snow.

WP_20151122_14_40_59_Pro

Talvi yrittää tehdä tuloaan, mutta näköjään perinteisesti ottaa taas vähän takapakkia lupaavan viikon jälkeen. Nyt taitaa melkeen sataa vettä. No, me kuitenkin avattiin talvikausi onefooteilla ja lipeillä läheisillä hiekkamontuilla sunnuntaina. Lumi suksen alla (sekä niskassa, naamassa, selässä, housuissa, nilkoissa, tukassa jne…) tuntui puolen vuoden tauon jälkeen kotoisalta ja mieli toiveikkaalta tulevan talven suhteen. Vaikka itsenäisyyspäivä Kolin rinteillä saattaa tulevien uhkaavien plussakelien takia nyt jäädäkin haaveeksi, ei meilläkään ole enää pitkä aika, kun päästään oikeisiin talvimaisemiin; vaivaiset kaksi ja puoli viikkoa!

WP_20151122_13_48_03_Pro

Se, mihin sitä ollaan lähdössä, on edelleen kysymysmerkki. Mutta eipä se mitään! Jätimme tarkoituksella majoituksen varaamisen viime tippaan, jotta varmistutaan siitä, että kohteessa varmasti paikat notkuu lumesta jo viikolla 51. Aika ei missään päin skandinaaviaa ole vielä sesonki, joten majoituksen saatavuudesta ei ole pulaa, eikä hinnoissa ilmaa. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan vahvimmat kohdevaihtoehdot olivat Vemdalen tai Funäsfjällen Ruotsissa, mutta nyt näyttää ainakin vielä siltä, ettei sinne ole oikeen lunta tupruttanut. Oikeastaan Suomen lapissa lumitilanne näyttää tällä hetkellä parhaalta, joten voi olla, että kohde onkin kotimaassa. Ruotsista nousussa tällä hetkellä on Kittelfjäll, ja joitakin Norjan kohteitakin on harkinnassa. Päätös pitäisi tehdä ehkä kuitenkin vähintään viikkoa ennen lähtöä.

WP_20151122_13_48_09_Pro

Päällimmäisenä mielessä siis toki joululoma, mutta mitäs muita suunnitelmia meillä tulevaksi talveksi on? No, Kolilla hengailua varmaan aika pitkälti, rinnepäivystystouhuissa ja muuten rinteessä. Lyhyempi pohjoisen reissu ehkä alkuvuodesta ja sitten muita perus lähikohteita. Sitten suunnitelmissa siintää myös tämmöinen pikku juttu; Olli lähtee tekemään opiskelu-harkkaa Norjaan maaliskuun alusta toukokuulle! Suomen laskukauden jäädessä siis melko lyhkäiseksi, kausi jatkuukin norskien seurassa! Kohde on etelässä, joten keväthän siellä jo silloin on pitkällä. Venlakin suuntaa seuraksi Norjan kevätlumille laskemaan huhtikuussa muutamaksi viikoksi, kun Ollilla on aikomus päivystää jossain Norjan isommassa keskuksessa parisen viikkoa. Aika jännää!

WP_20151122_13_48_13_Pro

Jotenkin koko syksy on tullut vaan odoteltua, että millonka se elämä taas kesän jälkeen alkaa. Nyt se häämöttää jo ihan kulman takana, ettei oikein voi uskoakaan! Muutenkin koko talvea oottaa samalla ihan super innokkaasti, mutta samalla tosi jännittynein mielin. Ainakin uusia kokemuksia on luvassa, se on ihan selvä homma!

IMG_20151122_142125_BURST8

WP_20151122_14_42_03_Pro

Ekaa kurvia suksilla malttamattomana odotellen,

Venla ja Olli

Ps. Seuraavassa postauksessa on tulossa juttua Polarin Loop 2 aktiivisuusrannekkeesta! Olkaa kuulolla. 🙂 Myös Facessa ja Instassa.

Aarrejahdissa SkiExpo-messuilla

Julkaistu: 07.11.2015

SkiExpot tuli ja meni! Edellis viikon perjantain messureissu Helsinkiin oli melko pikainen mutta tehokas. Käteen jäi pari mainos-kassillista esitteitä, heijastimia ja tarroja, sekä ennen kaikkea kahdet monot (hiihto ja laskettelu), yhdet sukset ja hälyttävä laskukuume. Hiihtomessut näyttäytyivätkin meille siis todellisena aarreaittana, kaiken kunkkuna kamapörssit! Kyllä kannatti ajella. Ja oli siellä muuten muitakin, viikonlopun aikana yhteensä yli 40 000 messukävijää.

20151030_180651

Tärkein syy expoille menoon: Kamapörssi

Jos huomaa ennen kauden alkua, että laskuväline-kassista puuttuu jotakin tarpeellista, niin järjestä itsesi SkiExpoon! Nimittäin ennen vain huhuja kamapörssistä kuulleena, nyt huhut todellakin realisoituivat todellisuudeksi, sillä tuli huomattua, että tämä laskukansan oma kirpputori on omiaan tyhjentämään jopa matinkin kukkarosta. Onneksi kuitenkin niin päin, että sillä rahalla, jolla saisit kaupasta uudet monot tai sukset, saatkin parhaimmillaan vain muutaman kerran käytetyn kokonaisen laskusetin ja vähän muutakin päälle. Mukaan meillä tarttuikin 60 eurolla ehkä 3 kertaa käytetyt Full Tiltin monot ja 75 eurolla täysin käyttökelpoiset Völklin Aura -puuterisukset vuosimallia 2007.

WP_20151030_17_42_07_Pro (3)

Monot olivatkin ostoslistalla, mutta läskisuksia ei talouteemme juuri yleensä kalliin hinnan ja vähäkäyttöisyyden pelossa ole tullut hankittua. Nyt kuitenkin tuo 75 euroa hyväkuntoisista, joskin melko vanhoista suksista toimivilla trekkeri-siteillä tuntui sen verran naurettavalta, että nekin oli pakko ottaa messiin. Viimekaudella kuitenkin sen verran tuli tunturiin kiivettyä, että sukset eivät varmasti käyttämättömiksi jää. Eli kuten etukäteen varovaisesti uskalsimme toivoa, saimme Ollin takuuseen menneiden vanhojen monojen hinnalla monojen lisäksi sukset! Lisäksi Venla löysi vielä ne luistelumonotkin murtsikkakamapörssistä 50 eurolla. Muutaman kerran joutui messukeskuksen automaatilla reissulla siis pyörähtämään!

WP_20151030_17_39_36_Pro

Tarjontaa pörssissä oli suhteellisen paljon jo perjantaina neljän jälkeen, jolloin paikan päälle saavuimme. Pääsääntöisesti hinnat vaihtelivat järkevässä kunnossa olevissa tuotteissa 15-200 euron välillä. Ollinkin uudet vanhat monot olivat varmaan vaan olleet sopimattomat aikaisemmalle omistajalle. Oma kokemus on, että netin myyntipalstoilla kama ei niin helposti liiku, kun ei välttämättä pääse testaamaan käytettyjä juttuja ennen ostoa. Kiteytettynä kuitenkin SkiExpon kamapörssi on siitä metka paikka, että se tietääksemme on kaikkein paras laskukamojen kirppis Suomessa. Siksi onkin harmi, että sinne pääsee vain kerran vuodessa, siispä kannattaa tehdä jo tilaa kalenteriin ensi vuodelle! 😀

WP_20151030_17_35_55_Pro (2)

Ostoksia. Tällaiseen paikkaan päästyään todellisuudentajun hämärtymisestä kertoo se, että kukaan porukastamme ei tullut ajatelleeksi ostoksia tehdessään, kuinka 5 henkeä uusine suksineen ja monoineen mahtuu autoon kotimatkalle! No, tiukkaa teki, mutta mahduttiin 😀

Syy numero 2: laskupaikkojen esittelypisteet

Perjantaina porukkaa ei vielä ihan kauhesti ollut liikenteessä, joten hiihtokeskusten pisteillä oli ihan mahdollista jopa henk.koht. keskustella eri tyyppien kaa. Kolin ständillä nähtiin tuttuja ja kuultiin, että rinteet pyritään aukasemaan jo itsenäisyyspäiväksi, eli vain kuukauden päästä! Kolin rinteet on tehnyt lookkiinsa myös pienen kasvojen kohotuksen; uudessa ilmeessä tuodaan esiin Kolin pitkää historiaa ja pohjois-karjalaisuutta. Ihan tervetullut muutos!

WP_20151030_18_02_51_Pro

Ruotsi-osastolla kierrellessä vähän arvottiin, mitä kieltä tässä nyt kuuluu puhua, mutta yhteisen kielen löydyttyä juttu luisti hyvin. Erityisen kiinnostuneita oltiin Viikkarin tarjouksista, koska laivaa saatetaan tarvita naapuriin päin matkatessa yllättävän piakkoinkin. Mitään erityistä ei kuitenkaan bongattu järkeville ajankohdille. Kiva kuitenkin kun pohjois-ruotsin vähän vähemmän tunnetut kohteetkin olivat näkyvillä, kun itsekin voi viimevuotisten kokemusten perusteella suositella Hemavan-Tärnabytä, sekä ehdottomasti myös keväinen Riksgränsen ja Björkliden kiinnostais ihan kunnon vierailunkin osalta!

20151030_180945

Syy numero 3: messutarjoukset ja -kilpailut

Jokaisilta messuiltahan löytyy jos minkinlaisia tarjouksia ja kilpailuja, mutta SkiExpoilla ne liittyvät rakkaaseen lajiin, joten niihin suhtautuu ihan eri tavalla kuin imuritarjouksiin. Varsinkin jos aikeissa on ollut lähteä tulevana kautena jonnekin tiettyyn kotimaan tai ulkomaan keskukseen, niin näiltä messuilta saa mukavasti mielikuvia ja hinnanalennuksia tuleviin reissuihin. Melkein jokaiselta pisteeltä oli joku tarjous bongattavissa. Ja tottakai eri laskumerkit vaatteineen ja ja muine laskukamoineen ovat näyttävästi esillä, ja taisipa melkein joka tuotteessa olla jonkin sortin ale menossa, jollaisia muualta ei vielä tässä vaiheessa kautta juuri löydä. Ja eipä tuota yhtään vaivaa nähnyt täytellä kilpailukuponkeja siinä muun höpöttelyn ohella, vaikkei voittosoittoja ole vielä kuulunutkaan… 😉

20151030_183120

WP_20151030_19_01_50_Pro

Kerittiin pyörähtää DigiExpoillakin testaa uutta Star Wars Battlefronttia, vaikka aikataulu melko tiukka olikin. Ensi vuonna vois pyrkiä siihen, että pääsis paikalle parinakin päivänä!

Ja vielä: meininki!

Ja sehän oli hyvä kuten ootettiinkin! Tosin pieni miinus siitä, että monet esittelijät lähtivät menemään jo hyvissä ajoin ennen kasia, joten meidän ilta jäi vähän vajaaksi. Toki ymmärtää, sillä edessä oli vielä pitkä viikonloppu! Vielä parempaa fiilistä oli tarjolla varmasti erityisesti lauantaina, jolloin lavalla olisi ollut JVG ja paljon mielenkiintoisia haastatteluita.

20151030_174756

WP_20151030_18_05_19_Pro

Hyvä reissu, ja aarteita saatiin haalittua enemmän kuin uskallettiin toivoakaan. Nyt vaan ootellaan, että päästään mäkeen testaamaan!

-O&V

Lumen lumoissa Instagramissa ja Facebookissa.