Heipparallaa, Venla täällä!

Olen jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan leijahiihtoa tai -lautailua, ihan vain siksi, että ajatus laskettelusta ilman mäkeä on kuulostanut melko kiehtovalta. Oman leijan hankintakin meillä on ollut pitkään puheiden tasolla, sillä onhan meillä mökin edustalla iso järven selkä, joka melkein jopa vaatisi talveksi jotain aktiviteettia. No, ei ole leijaa hankittu, pääasiassa siksi, että kaikkeen ei ole rahaa, mutta myös siksi, että ollaan ajateltu, että leijailu on hankalaa ja vaatii ylettömästi harjoittelua ennen tositoimiin pääsemistä.

Ainakin tämä jälkimmäinen pelko osoittautui kuitenkin suhteellisen turhaksi. Pääsin nimittäin muutama viikko sitten ekaa kertaa kokeilemaan leijan lennättämistä Pyhäselälle yhteistyössä Lonkkari.fi:n kanssa, vaikkakin kovan tuulen takia se jäi minulla lähinnä leijan perässä rymyämiseksi. Olli oli toista kertaa liikenteessä ja veteli jo kuin vanha tekijä minisuksilla leijan perässä. Olli oli uskaltautunut suksille jo ekallakin kerrallaan, joten todettiin aloittelijoillakin olevan mahdollisuus päästä jo heti tositoimiin, jos uskallus riittää.

Oppaana meillä oli Lonkkari.fi:n Heikki, joka asiantuntevasti johdatteli minutkin aiheeseen ja selitti leijailun peruselementit. Heikin käsittelyssä Peter Lynnin 2,5 neliömetrinen, kolminaruinen leija liikkui mukavan keveän näköisesti ja totteli melkolailla jokaista käden liikettä, vaikka tuuli oli todella navakka. Kyseisessä leijassa oli puomi, josta sitä ohjailtiin sekä käteen kiinnitettävä jarrunaru, joka toi mukavasti turvallisuuden tunnetta, sillä puomista saattoi päästää tarvittaessa irti, jolloin jarrunaru tiputti leijan nätisti maahan. Kolmas naru myös helpotti mukavasti leijan kääntämistä oikein päin.

Jostain syystä minua jännitti hirvittävästi ottaa leija käsittelyyn, vaikka tiesinkin, että mitään ei voi käydä, enkä voi nousta leijan mukana taivaan tuuliin vaikka kuinka hentonen olenkin. Ohjeet olivat yksinkertaiset: vasemmalta puolelta vetämällä leija kääntyi vasemmalle ja oikealta oikealle. Niin sanotun tuuli-ikkunan reunoilla leija vetää vähiten, ja jos leijan hallinta menee liian vaikeaksi tai raskaaksi, senkun päästää puomista irti. 2,5 neliöinen leija oli vähintäänkin riittävän kokoinen sille tuulelle, millä oltiin liikenteessä, isompi ei varmasti olisi pysynyt näpeissäni sitäkään vähää.

Yllätyin, miten helposti leijan sai nostettua ilmaan, mutta myös siitä, miten raskasta leijan ilmassa pitäminen ja ohjailu oli. Alussa oli vaikeuksia saada leijaan mitään kontrollia ja tuntui, ettei voimat millään riitä tuulta vastaan, sillä leijan ohjaaminen tuuli-ikkunan reunoille ei onnistunut. Sittenhän siellä oltiin lumessa rähmällään useampaankin kertaan. Yksi kokeilu vaati aina hetken lepotauon sillä käsiä hapotti ja sykekin nousi ties mihin lukemiin. Harjoittelu alkoi kuitenkin tuottaa tulosta, sillä muutaman yrityksen jälkeen välillä jopa tuntui, että leija oli hetken aikaa hallinnassa. Ohjailu oli kuitenkin niin raskasta ja kädet niin hapoilla reilun puolen tunnin opettelun jälkeen, etten tohtinut lähteä vielä suksien päälle sitä kokeilemaan. Olli kuitenkin sanoi, että vetäessään leija ei ole läheskään yhtä kiskova, eikä tuollakaan tuulella vauhti yltynyt pikku-leijalla kovin suureksi.

Vähän jäi siis kaivelemaan etten kokeillut suksien kanssa, mutta toisaalta jäipähän ainakin hinku päästä uudestaan testaamaan, ja ehkä vähän pienemmällä tuulella myös kuivaharjoittelemaan lisää leijan ohjaamista. Olisi mukava kokeilla myös 4,5 neliöistä nelinaruista leijaa, jota ohjaillaan sitten kahvojen avulla. Oman leijan hankinnasta sen verran, että voi olla hyvinkin mahdollista, että ensi talveksi sellainen hommataan, sillä innostus jäi! Ei kuitenkaan ole kyse mistään hyvin suuresta investoinnista, laadukkaan leijan kun saa reilusti alle 200 euron, ja jos porukalla hankkii, niin eihän tuosta paljoa maksettavaa jää. Suurkiitos vielä Heikille mahdollisuudesta tutustua lajiin! Lisää infoa leijalautailusta voi lukea esimerkiksi täältä. 🙂

Olli on ollut Norjan mailla jo kohta kolme viikkoa ja niin kiirettä taitaa silläkin pitää, ettei oo kerinnyt touhuistaan tänne puolelle kirjoittelemaan. Tässä kuitenkin linkki Ollin vaihtari-blogiin, josta voi lueskella tarkempia kuulumisia. Onhan tuo päässyt jo laskemaankin ihan mukaviin maisemiin! Alla oleva kuva on Raulandista.

Minullakin on niin kiirettä pidellyt, ettei blogi-postauksia nyt kovin tiheällä syötöllä valmistu, mutta jospa pian helpottais! Harkkaa, kouluhommia, gradua ja aina kun kerkii niin Kolille, sitähän tää elämä nyt on ollut. Kolme viikkoa siihen, kun miekin pääsen reissunpäälle ja ehkä vähän lomailemaankin Ollin luo. 🙂

-Venla