Mitä voi kokea porotilalla Kuusamossa?

Moi moi moi! Miltei parin viikon Rukan lumiloma on taputeltu, ja paljon jäi reissusta kirjoiteltavaa. Nyt uuden uutukaisen vuoden kynnyksellä syvennytäänkin hetkeksi Kuusamon poroihin, ennen alamäki-painotteisempiin aiheisiin siirtymistä.

Saatiin nimittäin mahdollisuus hypätä mukaan Ruka Safariksen* järjestämälle retkelle Palosaaren poro- ja kalastustilalle. Näin päästiin vielä juuri ennen joulua ruokkimaan Petteriä ja kumppaneita aaton koitosta varten. Suoritettiimpa samalla poroajokortti, jos vaikka joskus pukin apulaiseksi innostuu pestautumaan, tai muuten vain kyseistä taitoa sattuu tarvitsemaan. 😉 Kyseessä oli meille eka kerta oikealla porotilalla, joten vierailu oli todella mielenkiintoinen, ja uutta faktaa poronhoidosta ja poroista tuli kyllä roppakaupalla.

Samassa bussikyydissä matkusti kuuden britin ryhmä ja Ruka safariksella harjoittelussa olleet kaksi hollantilaista matkailualan opiskelijaa. Saapuessamme tilalle meitä oli vastassa aito poromies.  Aloitimme porojen ruokinnalla, jotta saimme tutustua näihin elikoihin heti lähemmin. Oli oikeasti jännää päästä aitaukseen kymmenen poron ympäröimäksi. Ne sarvet kun viuhuivat siinä aika tiuhaan. Meille kuitekin kerrottiin, että porot varovat osumasta niillä mihinkään, koska se ei kuulemma tunnu niistäkään mukavalta. Osumilta siis vältyttiin! Poronjäkälä nimensä mukaisesti oli niiden suurinta herkkua. Huomasimme nopeasti, kuinka persoja ne sille olivatkaan, söivät nimittäin enemmän kuin mielellään vaikka varastot tyhjiksi. Poro saattaakin talvella käyttää jopa 23 tuntia vuorokaudessa ruuan etsintään jos nietokset ovat tarpeeksi korkeat.

Pääsimme tyttö-porojen aitaukseen, jotka kooltaan ja olemukseltaan olivat huomattavaksi uroksia sirompia ja pienisarvisempia.

Pakkanen ei meitä juurikaan kiusannut, joten siirryimme syöttämisestä suoraan pororekiajeluun. Reessä sai yhtäaikaa matkata kahdestaan tai lasten kanssa kolmestaan, ja brittien vuoron jälkeen koitti meidän eka porokyyti. Ja hauskaahan se oli! Saatiin vähän tuntumaa joulupukin menopeliin ja mukaan se poroajokortti. Tosin poroa oli melko helppo ohjastaa, sillä vauhti ei tässä tapauksessa päätä huimannut, eikä porokaan valmiilta rekiuralta karkuun lähtenyt. Poroilla kuulemma kuitenkin pääsee kovaakin, jos ne sille päälle sattuvat! Vähän esimakua nähtiin, kun yhdellä kiekalla poro vähän innostui pinkomaan kovempaa, ilmeisesti säikästäneenä äänekkämpää matkustajaa.

Ajoporot olivat uroksia komeine sarvineen.

Ajo-opetusta.

Maassa maan tavalla; lentolupaa ei saatu.

Britit alkoivat nollakelin pikku viimassa jo kohmettua, joten ajojen jälkeen isäntä ohjasi meidät aitoon kammiin. Aikoinaan näissä asustivat poronhoitajat poroineen, mutta nykyään se oli lähinnä hieno pala menneisyyttä. Paistoimme aidot poromakkarat nuotiolla mestarin kertoessa tarinoita ja triviaalitietoja poronhoidosta. Tunnelma oli pimeähkössä kammissa kansainvälisessä seurassa uniikki, ja voin vain kuvitella miten muut tämän kaiken ajattelivat ja tunsivat. Mieleenpainuva kokemus meille kaikille!

Tilan keskelle oli jätetty tilan omistajaperheen miltei satavuotias kotitalo, josta oli tehty pikku museo ja poroaiheinen matkamuistomyymälä. Ja pakkohan sieltä oli ostaa poronkäristyslihat joulupäivänpöytää odottamaan!

Ajokortti kourassa, tyylikkäästi ylösalaisin.

Kiitos vielä Palosaaren porotilalle mukavasta vierailusta sekä erityisesti Ruka Safarikselle retken järjestelyistä. Voimme suositella ilman muuta tätäkin aktiviteettia omaan lomaan, jos kaipaa vaikka vähän rennompaa lepopäivää laskettelun tai hiihtämisen väliin. Jos ulkomaalaisiakin näin paljon kiinnostaa suomalainen poronhoito, niin kai se olisi ihan yleissivistävää itsekin siitä jotain tietää. 🙂

Onnellista tulevaa vuotta kaikille toivotellen,

Venla ja Olli

*Ruka Safaris tarjosi meille vierailun Palosaaren poro- ja kalastustilalle.