Tellujen Kolistelua

Hellou, täällä Venla! Taas täytyy sanoa, että valitettavasti elämä on ohittanut bloggaamisen. Koko syksynhän mie kuvittelin, että sitten talvella on aikaa vaikka muille jakaa, mutta kuinkas kävikään, yhtä kiireistä tää elämä on ollut kuten aina ennenkin. Samalla ehkä pieni laiskuus on iskenyt; tuntuu että jonkin sortin lepokin on ansaittu 5,5 vuoden opiskelujen jälkeen. Voiskohan olla näin…?!

Mutta joka tapauksessa, nyt vihdoin mulla on ollut aikaa nauttia sen verran, että ennätin muutaman päivän rentoutua mökillä. Eli käytännössä laskee ja hiihtää tuolla maailman parhaissa maisemissa, hienoimmilla laduilla ja upeimmilla rinteillä! Ikinä ei voi tarpeeksi hehkuttaa, koskaan ei kyllästy. Kelit oli viikonlopun ja alkuviikon täällä ihan huikeat! Lunta riittää ja pakkastakin oli, mutta aurinko lämmitti jo niin ihanan keväisesti, ettei tarvinnut edes palella! Relax Spassakaan ei ollut liiaksi ruuhkaa. Täydellinen nautinto 2-3 tunnin hiihdon päälle. 😉 Nyt ehkä pitää ottaa vähän rennommin, paikat poksuu taas äkkinäisestä hiihtoinnostuksesta. Kolin huippuladut on nyt olleet todella huipussa kunnossa, kun viime viikonloppuna oli Kolin maisemahiihto.

Vielä tyttöä hymyilytti tässä vaiheessa. Kolin maisemalatu (Koli, Mäkrä, Ipatti) ei ole maailman helpoimmasta päästä, vaikka tällä kertaa kelien ja maisemien takia huiput tuli huiputettua jopa parinakin päivänä. Ps. Murtsikka-muoti kohdillaan 😀

Telemark-ensikertalainen niiailemassa

Mutta hei, oli mulla muutakin! Lupailtu Ruka-postaus on edelleen tulossa (ehkä joskus), mutta nyt haluan kirjoittaa vähän itselleni ajankohtaisemmasta aiheesta, nimittäin tekemark-hiihdosta! Tuossa kuukausi takaperin kävin kokeilemassa ihan ekaa kertaa ikinä telluja. Koli’s Tele Weekend eli suomeksi Kolistelu-viikonloppu tarjosi juuri sopivan tilaisuuden tutustua lajiin näin ensikertalaisena, ja kokeneemmillekin koukkupolville oli ohjelmaa vapaalaskun saloista tekniikka-hifistelyyn. Itse olin mukana yhden päivän, ja totesin samalla, että tuo yhden päivän 5-tuntinen telluilu oli ensikertalaiselle aivan maksimi. Seuraavana päivänä olin niin jumissa, että mulle ois pitänyt maksaa siitä, että oisin pukenut monot uudestaan jalkaan. Vaikka itselläni jaloissa lihakset ihan ok kunnossa ovatkin, on telluilu aika rankkaa varsinkin, kun sitä ei ikinä ole tehnyt. 

Päivä oli kuitenkin ihan huippu hauska ja Kolin hiihtokoulun tyypit ylittivät itsensä taas tuttuun tapaan asiantuntevalla otteella ja samalla rennolla meiningillä! Porukka jaettiin päivän aluksi erilaisiin ryhmiin oman tason ja kiinnostuksen mukaan, ja mun kanssa aloitettiin tietenkin ihan alusta. Kyykkääminen tuntui aluksi melko haastavalta, mutta muutamien hyvien vinkkien ansiosta siihen sai aika nopeasti tuntuman, ja kehitystä tapahtui ihanan nopeasti! Yllätyin itse, ettei telemark kuitenkaan tuntunut aivan niin hankalalta, kuin miltä se ehkä näyttää. Päivän lopuksi me ensikertalaisetkin oltiin jo muiden messissä kokeilemassa erilaisia kuvio- ja rytmilaskuja koko porukalla. Sekin oli todella hyvää harjoitusta, koittaa siinä pysyä muiden kokeneiden konkareiden perässä; tällöin ei tullut keskityttyä liikaa oikeaoppiseen tekniikkaan, joka hapotuksen takia jo ontui pahasti, vaan sai uskallusta vain laskea ja mennä!

Ukko-Kolin vuokraamosta löytyy myös telluja! Ihan joka keskuksesta niitä ei yleensä vuorkattavaksi saa.

Itseasiassa telluilussa yllätyin kaikkein eniten siitä, miten hauskaa se oli! On nimittäin tullut joskus mietittyä, että mikähän ihmeen järki koko touhussa on. Miksi pitää laskea telemarkkia kun alpitkin on keksitty?! Alppeiluun verrattuna laji on kuitenkin ihan eri, ja minä ainakin innostuin! Tiedä vaikka joskus vaihtaisin alpit kokonaan telluihin. 😉 Tellumonot on alppimonoihin verrattuna paljon joustavammat, myös päkiän kohdalta, ja painopiste laskiessa on hyvin erilainen, koska tuttuun tapaan eteen nojaamalla, hupsista keikkaa, kannat nousee ja menet nenällesi! Itselläni ei itseasiassa ennen tätä ollut edes mitään hajua, mikä ero tellu- ja alppimonoissa edes on.

Viikko eteen päin kävin vielä muistuttelemassa itselleni opittuja taitoja ja totesin, että käännökset alkoivat jo sujua aika jees, ja vauhtiakin uskalsi lisätä. Alppisuksilla itselläni on nyt viime vuoden oppien jälkeen taas sellainen vaihe menossa, että oma laskeminen tuntuu junnaavan vähän paikoillaan, kun ei ole puuterillekaan päässyt laskemistaan kokeilemaan. Telluilla sai taas tuntea oppivansa uutta ja kehittyvänsä jossain! Ja täytyy kyllä sanoa, että uuden oppiminen on parasta.

Tuleva telluilija?

Sanoisin kyllä, että kaikki alppeilijat, joilla tavallinen laskeminen alkaa joskus vähän puuduttaa, rohkeasti telluja kokeilemaan! Samalla saa hyvät reisitreenit. 😉 Ja ehdottomasti osallistun kyseiseen tapahtumaan myös ensi vuonna jatkohiomaan nousevia kykyjäni. Pääsipä Kolin Telemark-viikonloppu myös mtv3:n uutisiin, jos joku sattui bongailemaan, tosin onneksi en itse päätynyt kuviin niiailemaan.

Ja vielä yks juttu! Me ostettiin pakettiauto! Kesäksi on tehty suuuuria suunnitelmia, joten pysykää kuulolla, vaikkei meistä nyt jatkuvasti kuuluisikaan… 😉 Muistakaa seurata meitä myös Instassa @lumenlumoissa, vaikka vähän hiljaisempaa on nyt ollut sielläkin. Adios tällä erää!

-Venla