Viimeistä vietiin ja niin sekin meni

Julkaistu: 08.5.2016

Niimpä niin! Meidän vika viikinki-viikkokin hurahti nopeaan ja maisemat aika vilisemällä vaihtuen. Nyt Venla on jo palautunut kotiin ja Olli jatkanut vielä viimeisiä opintojaan Porsgrunnin Høgskulessa. Yhtäkkiä se onkin jo melkeen kesä! Vaikka onkin vasta toukokuun alku…hmm, ihan jees, mutta hirvittää vaan mitähän siitä ”oikeasta” kesästä tulee. 😉 Niin kuin aiemmin uhosimme, ajoimme kuin ajoimmekin Gaustatoppenin kautta etelää kohti Hemsedalista lähdettyämme, ja päätimme laskukauden ja samalla koko talvikauden yhteen kaikkien aikojen, sanotaanko vaikka mielenkiintoisimmista topptureistamme ever. Ensinnäkin oltiin aika myöhään … Lue loppuun

Lue lisää »

Korkealentoisia offilaskuja ja paluu maanpinnalle

Julkaistu: 23.4.2016

Heippa! Viime sunnuntaina palauduimme maanpinnalle Liatoppenin luonnonrauhaisasta tunturimökistämme ja asetuimme täksi viikoksi ihmisten ilmoille Hemsedalin sydämeen. Pudotus oli aika karu; aparttementtimme ei ollut ihan sitä mitä odotimme ja saatiin nukkua ekat yöt viiman puhaltaessa kasvoille rikkinäisestä ikkunasta katsellen rakennustyömaata. No, ei ehkä oikeasti ihan näin karua, mutta kyllä kismitti juosta respassa ekat päivät valittamassa ja säätämässä. Lopputulos oli kuitenkin ihan tyydyttävä, saatiin vähän isompi ja parempi kämppä ja hissiliput puoleen hintaan. Hyvää palvelua lopulta, mutta Skistarin majoituskuvauksiin hävisi kyllä luotto. … Lue loppuun

Lue lisää »

(Norjan)valtakunnassa kaikki hyvin!

Julkaistu: 14.4.2016

Hellou! Kevät on jo pitkällä ja tän talven kirjoittelut on jääneet vähän sivuseikaksi, mutta nyt on hyvä hetki taas vähän aktivoitua. Olli on viettänyt eteläisessä Norjassa jo yli 1,5 kuukautta, ja Venlakin vihdoin saapui tänne viikinkien maahan viime sunnuntaina. Valtakunnassa siis kaikki taas hyvin. Tällä hetkellä pidämme majaa Ålin lähettyvillä tunturimökissä noin 930 metrissä. Geiloon tästä on noin 30 km ja Hemsedaliin vähän enemmän. Alhaalta dalenista ylös tänne on melkeen vartin matka kivaa pikkusta siksakkitietä. Onneksi tiet on sulat. Nastarenkaat … Lue loppuun

Lue lisää »

Ensikosketus leijailuun

Julkaistu: 19.3.2016

Heipparallaa, Venla täällä! Olen jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan leijahiihtoa tai -lautailua, ihan vain siksi, että ajatus laskettelusta ilman mäkeä on kuulostanut melko kiehtovalta. Oman leijan hankintakin meillä on ollut pitkään puheiden tasolla, sillä onhan meillä mökin edustalla iso järven selkä, joka melkein jopa vaatisi talveksi jotain aktiviteettia. No, ei ole leijaa hankittu, pääasiassa siksi, että kaikkeen ei ole rahaa, mutta myös siksi, että ollaan ajateltu, että leijailu on hankalaa ja vaatii ylettömästi harjoittelua ennen tositoimiin pääsemistä. Ainakin tämä jälkimmäinen … Lue loppuun

Lue lisää »

Polar Loop 2 -aktiivisuusrannekkeen jälkimaku

Julkaistu: 21.2.2016

Olli täällä heippa! Norjaan lähtö lähestyy ja valmistautumisen vauhti kiihtyy! Paljon on vielä tekemättä ja lunta riittäisi rinteissä. Miksi sitä pitää jättää kaikki viime tinkaan, ettei kerkeä edes sitä lempiharrastustaan laskemista suorittamaan? No… naiiveja länsimaalaisen ongelmiahan nämä ovat vain onneksi. Ja itse asiaan, eli sain tosiaan Polar Loop 2 -aktiivisuusrannekkeen testiin sykevyön kera viime vuoden puolella, ja tulihan niitä ihan kohtalaisesti rääkättyä tuolloin. Nykyään miltei kaikissa älypuhelimissa on aktiivisuutta mittaavat systeemit, joilla näkee ainakin askeleet ja liikkumiseen käytetyt minuutit, joten … Lue loppuun

Lue lisää »

Huippujuttuja Hemavanista

Julkaistu: 24.1.2016

Hei hoi! Niin kiirettä meinaa taas pitää muun elämän kanssa, ettei oo kerinny toviin taas kirjotteleenkaan. Tammikuun alun laskusuunnitelmat meni vähän plörinäksi sairastelun ja pakkasten takia, joten vasta tänä viikonloppuna päästiin Kolille suomi-kauden avaukseen. Osallistuttiin rinnepäivystäjien ja hiihdonopettajien lumileirille (vaikka Venla ei kumpaakaan olekaan… 😉 ), ja hauskaa oli! Saatiin kyllä molemmat tosi paljon vinkkejä omaan laskemiseen ja ahaa-elämyksiä tuli ihan roppakaupalla. Katotaan, jos kerittäis kirjoitella leirin annista jossain vaiheessa vähän tarkemminkin! Lupailtiin aiemmin kirjoitusta meidän Hemavanin reissun skitouringeista, joten … Lue loppuun

Lue lisää »

Luistelukelit!

Julkaistu: 02.1.2016

Moikkamoi ja onnellista uutta vuotta kaikille!! Yksi hyvä puoli lumettomassa alkutalvessa on, nimittäin luonnon jäät! Kirpakoita pakkasia on nyt täällä keskisuomessa riittänyt sen verran, että jäille jo uskaltaa asianmukaisten varusteiden ja varotoimien kanssa mennä. Uusi vuosi onkin meillä alkanut lupaavasti aurinkoisissa keleissä pari päivää retkiluistellen. Täällä jää on nyt monin paikoin ihanan sileää ja kirkasta, eikä isompia railojakaan ole näkynyt. Isommille selille ja mahdollisille virtapaikoille ei vielä uskalla mennä, mutta pienemmillä järvillä ja lahdilla teräsjäätä on ollut yli 10 cm:n … Lue loppuun

Lue lisää »

Täydellisyyttä hipova lumiloma Ruotsin tuntureilla

Julkaistu: 29.12.2015

Hellurei! Reilu viikko on jo vierähtänyt siitä, kun palattiin kotimaan kamaralle ja tänne savon sydämeen Hemavanista, tuolta talven ihmemaasta. Jouluviikko onkin ollut niin touhuntäyteistä kaikkine jouluhärdelleineen, sukuloimisineen ja ylensyöntiruljansseineen, ettei olla reissuanalyysia aiemmin kerittykään tekemään. Nytpä voi kuitenkin jo hieman kinkun ja suklaan syönniltä hengähtää ja palailla ajatuksissa tuonne Ruotsin lapin nietoksiin. Täällä kun ei lunta sanottavasti ole, vaikka onneksi saatiin kuin saatiinkin juuri ja juuri valkea joulu. Huh. Ja ei muuten Hemavan pettänyt taaskaan! Lunta oli (ja taitaapa edelleen … Lue loppuun

Lue lisää »

Puuterin perässä Ruotsiin

Julkaistu: 11.12.2015

Hellou! Nonnii nyt vähän kyllä mietityttää tuleekohan meistä sellanen tylsä pariskunta, joka lähtee joka vuosi samaan aikaan samaan paikkaan samaan mökkiin lumilomalle?! Nimittäin hahaa, ylläri, me lähetään huomisaamulla(!) kohti Ruottin Hemavania ja samaa kuninkaanrinteen (Kungsbacken) kotikoloa kuin viikkoa vajaa vuosi sitten!! Miksikö? No just siksi, että Hemavaniin on tupruttanut tuoretta lunta varmaan viimeset kaks viikkoa niin, että ei pitäis valkosesta pöllystä olla puutetta! Virallinen mittari näyttää tänään 71cm(!!), ja vielä vähän lisää taitaa olla luvassa! Etelämmän Ruotsin vahvat vaihtoehdot (Funäsfjällenin … Lue loppuun

Lue lisää »

Testissä Polar Loop 2 – aktiivisempi elämä

Julkaistu: 07.12.2015

Olli täällä moi! Vettä sataa kuin aisaa, joten hyvä hetki keskittyä johonkin ihan muuhun. Oletko nähnyt ihmisten ranteissa älyrannekkeita? Tai kuullut ihmisten kehuskelevan päivittäisiä askelmääriään? Kun olin itse nähnyt riittävän monta ja kuullut kaikenlaisia hienoja tarinoita niistä, niin pitihän se itsekin lähtee testaamaan. Minulla kun vaan sattuu olemaan tapana, että kyllästyn asioihin turhan nopeasti, joten päätimpä ostamisen sijaan hankkia sen suoraan valmistajalta testiin. Mukaan tuli myös Polarin valmistama H7 bluetooth-sykevyö. Kun näin kaverilla tuon Polar loop -rannekkeen ensimmäisen version ja … Lue loppuun

Lue lisää »