Riding Tunes Vol. I

Julkaistu: 15.11.2012

Niinkuin joka vuosi näihin aikoihin, pukkaa taas monennäköistä laskupätkää langoille syksyn kääntyessä kohti talvea. Itse kun tässä jo hyvän matkaa päälle 20 vuotta on erinäköisillä skeitti- ja snouggapornopätkillä omaa ajatusmaailmaansa mädättänyt, tulee laskemisen ja temppujen lisäksi ( +jonkinnäköisenä harrastelijamusikanttina) kiinnitettyä huomiota myös parteissa käytettyyn musiikkiin. Onnistunut soundträkki ja editti kun jättää keskinkertaisestakin partista pitkäkestoisen muistijäljen, mutta toisaalta kovatkaan temput ei eeppistä parttia tee mikäli biisivalinta on kökkö. Toki itse laskeminen ja temput on aina pääosassa mutta usein näistä laskupätkistä tulee bongattua joitain uusia biisi- ja artistituttavuuksia myös omalle soittolistalle.

Ohessa muutama näyte jossa sekä laskeminen, editti että muzakki on omaan makuun hyvässä balanssissa. Mihinkään paremmuusjärjestykseen näitä on turha latoa kun jonkun sortin taiteesta kai tässäkin on kyse. Aloitetaan vanhan liiton pulkkailulla.

Craig Kelly – Board With the World (1990)

Burtoniin vahvasti sidoksissa olleen Adventurescope Filmsin Board With the World esitettiin 90-luvun alussa Kolmoskanavalla osana idioottimaisesti (ja kyseenalaisesti?) nimettyä “Vauhtia vehkeisiin” talviurheiluun keskittyvää tv-sarjaa. Sormi oli joka tapauksessa recillä ja kaikki jaksot tuli napattua talteen VHSsälle. Ylläolevassa pätkässä freestylelautailun edelläkävijä, pioneeri ja suurvisiiri Craig Kelly (RIP) shreddaa menemään muistaakseni Kaukasuksen takamaastossa Neuvostoliitossa (RIP) Joe Satrianin kitarainstrumentaalin tahtiin. Pätkän ja ehkä koko leffan kliimaksi lähtee kohdasta 2:03: metukalla wind-lipiltä semiputskuun, ankaraa selkäpuolen kanttausta josta jatketaan etu- ja takapuolen laybäckeillä eteenpäin surffaten Satrianin soolon saavuttaessa dramaturgisen kaarensa lakipisteen. Vähintäänkin snougga-Oscarin arvoinen suoritus niin laskemisen, kuvauksen, editin kuin musiikinkin puolesta. Sidekickinä “Stefan from Austria” komppaa tekemistä myös maininnan arvoisesti.

Jason Ford – Scream of Consciousness (1992)

http://youtu.be/xh3QIcJ9pX4

Niinikään Kolmoskanavan “Vauhtia vehkeisiin” -saagassa esittämä Scream of Consciousness seurasi Board With the Worldiä ja tällä kertaa leffan roolituksesta vastasi Craig Kellyn lisäksi myös tukku muita Burtonin tallin laskijoita, mm. eräskin kovassa nosteessa ollut norjalainen Terje Haakonsen. Lähes tunnin mittainen pläjäys on pikemminkin dokumentti lumilautailun ja Burton Snowboards Companyn senhetkisestä tilasta kuin perinteinen yksittäisistä parteista koostuva paketti. Kohdassa 0:35 alkavassa Jason Fordin partissa pujotellaan niinkin epätodennäköisessä laskumestassa kuin Mauna Kealla Hawaijin Big Islandilla Sarah McLachlanin “Vox” pop-rallin tahtiin, mikä sopii varsin mainiosti korostamaan trooppista slomo-cruisailufiilistelyä ja pientä kikkailua päättyen vähän turhan tiukalla Urheiluruuturajauksella kuvattuihin takamaastohyndäsessareihin feat. Terje, Jeff Brushie, Keith Wallace ja Nicole Angelrath

Jim Rippey – TB4 Run to the Hills (1994)

http://youtu.be/N9c78eRDOxo

Entisen stuntmänin ja ysärilegendan, nykyisen saarnamiehen Jim Rippeyn TB4:n partti ja Pennywisen hittilevyn About Timen avausraita Peaceful Day. Sekä Rippeytä että Pennywiseä tuli eräässä elämänvaiheessa fanitettua melko lailla, eikä ajan hammas pahasti ole päässyt tätäkään parttia näivettämään. Alkuun heti eräänlainen bäkkirodeon esiaste josta sw bs9:n kautta puuterisläshiin. Spinneissä ei liiemmin gräbeillä hifistellä ja enderinä avotakajykä about 10m dropista. God bless!

JP Walker – Technical Difficulties (1999)

Umm son… Mack Dawgin tuotannon puolivälin materiaalia ja modernin jibbailun esiinmarssia. Tyylillä vedettyjä jibautuksia ja jopa muutama paippitemppu letkeän Oakland-räpin tahtiin. Toisen aallon jibbaajana pitkälti muun Forumin possen kera asetti standardit sille, miltä niiden raletemppujen oikeesti pitää näyttää. Paljon kyllä mahtuu maailmaan myös partteja joihin räppi ei nyt välttämättä oikein istu mutta JP:n tapauksessa tukee kyllä täysin niin tyyliä kuin temppuvalikoimaakin.

Eddie Wall – Video Gangs (2003)

Muistini mukaan eka partti, joka koostuu pelkästään urbaaneista reilishoteista. Kaiteiden kolistelulle äänimaisemaa luova nykkiläinen electro-duo Fischerspooner tuli myös löydettyä tämän leffan myötä ja orkesteri on satunnaisessa voimasoitossa edelleen laskufiilisten nostamiseen. Paljon Suomessa kuvattua matskua ja myös kokonaisuutena Video Gangs toimii melkoisen hyvin..

Torstein Horgmo – Black Winter (2009)

http://youtu.be/lkm4NQHPRWQ

Röyksoppin The Girl and the Robot Spencer & Hill Remixinä, tyylikästä norgelaista konehumppaa ja Horgasmilta todella väkevää, monipuolista laskemista niin kaduilla, parkissa kuin takamaastossakin. Hieman turhan pitkän partin pelastaa kohdasta 3:52 lähtevä Park Cityn musavideomaisen nopea editti, jollaista soisi näkevän usemminkin. Torstein on kyllä todellinen kone ja koomikko, kannattaa tsekata myös herran uusin projekti “Horgasm”.

Videoraati kuittaa tältä erää, lisää taas kun jaksaa jotain raapustella…

 

 

Viime kauden fiilistelyä

Julkaistu: 05.11.2012

Kelin muuttuessa messujen jälkihuuruissa sopivan syksyiseksi lienee paikallaan palauttaa muutamalla ruudulla mieleen niitä edellisen kauden päällimmäisiä muistikuvia. Kirjanpitoni mukaan kellotin 2011/12 -sesongille 47 mäkipäivää, mikä on parikymmentä päivää vähemmän kuin muutamana edeltävänä kautena. Osasyynä moiseen vajeeseen oli alkukauden lumen vähyys mutta toisaalta myös keskitalven surffi- ja rullalautamatkailut mistä johtuen kausi pääsi toden teolla käyntiin vasta helmikuussa. Toisaalta oman näkemykseni mukaan vasta maaliskuu on ihmisen parasta aikaa joten mäkipäivien laatu kompensoi tässä tapauksessa määrän.

Joten, in very random order, season 11/12 recap bitte schön:

Fs stiffy tuplagräbillä Burton Rookie Tourin pipekisoissa Talmassa. Ikämiehet ja -naiset kamppailemassa Sipoon ojan herruudesta. Talven parhaita Talmapäiviä ja lähes täydellinen piippu & keli. Kuva Lauri Virkki

Lyngen Giilavarri pääsiäisenä, splitillä ylös ja tonnin verran vuonoputikkaa alas. Helposti kauden paras takamaastolasku. Kuva vaimon iPhone

Lyngenin vuonoja & vuoria

Ennen Lyngeniä vauhtia haettiin myös Pallakselta, jossa paremman puoliskon kanssa kaksistaan nousu Pyhäkerolle jonka jälkeen raapaistiin ekat jäljet tunturin kupeeseen. Itselleni ensimmäinen Pallaksen keikka vaan ei todellakaan viimeinen. Helppoa rinne-offia, kattavat vaellusmahdollisuudet ja haitaria soittava pelimanni afterissa. Todella miellyttävä, rauhallinen keskus (jollaisena sen myös soisi säilyvän).

Åreen lähdettiin Talman porukalla sen verran loppukaudesta että piipun kunnossapito oli siltä talvelta jo kuulemma lopetettu. Park crew suostui kuitenkin sheippaaman ojan vielä kerran kun pariin otteeseen nätisti pyydettiin, esimerkillistä toimintaa Åren porukoilta siis! Ankarat piippusetithän siitä seurasi, kelin samalla parantuessa. Fs air tässä näin, kuva Jani Kääriäinen.
Parin vuoden tauon jälkeen oli ihan siistiä päästä kesälläkin mäkeen. Kausi päättyi Norjan Folgefonnaan heinäkuussa, jossa tarjolla pari rinnettä pujottelijoille ja hauska perusparkki pieneen ja vähän isompaankin kikkailuun. Perusleirin skedeparkki näytti hyvältä myös, mutta testaamatta jäi koska Norja & vesisade.
Paikallinen pulkkakuski ja miehekäs bs5 Folgen parkin isoimmasta nokasta.

Siinäpä sesonki 11/12, plussaa myös ehjästä kaudesta – mitään ei hajonnut eikä vanhat vammat pahemmin vaivanneet. Eli uutta kautta ja talvea kohti tjsp.