Rakensin minirampin (2.0)
Toissa kesänä askartelemani takapihaminiramppi koki kuluneena kesänä kohtalaisen faceliftin kun innostuin talven pimeinä hetkinä fiilistelemään kesäistä rampin raksausprojektia ja vahingossa samalla myös suunnittelemman ramppiin uusia ajolinjoja. Aikani pähkäiltyä totesin parhaaksi vain laittaa sahat laulamaan ja hihat heilumaan, eiköhän siitä jotain skeitattavaa synny ja toisaalta tuleepahan isäukkoni (R.I.P.) aiempana suvena mökilleen sahaamille kakkosnelosille ym. puutavaralle jotain järkevää käyttöä.
Kevään lähtötilanne oli tämä. Rampin perusosan jälkeen jatkuva spine toimii mallikkaasti mutta on 1250mm leveenä auttamattoman kapea. Siispä…
…katsoin parhaaksi purkaa koko laitoksen ja asetella pilariharkkoja sokkelin muotoon suunnitellun laajennuksen kokonaispinta-alan selvittämiseksi.
Ekat kaarilevyt sahattu, tässä vaiheessa työmaa vielä levällään autotallissa.
Loppupeleissä rampin raksaaminen on yhtä isoa palapeliä, vain hauskempaa.
Kevään ekoina poutapäivinä oli hyvää aikaa lyödä valmiita elementtejä sijoilleen.
Edellisen kesän harjoitusta ansiosta meni koparit lähes heittämällä sisään, vähän joutui sinne tänne puulaikkaa näyttämään.
Koolaukset paikallaan, levytys next.
Eka varvi filmiä levytetty, testing ja hyvin toimii.
Viimeisten filmivanerien ruuvailujen myötä koko komeus olikin sitten paketissa, hyvä tuli – vähän kuumottava ehkä mutta silti hyvä!
Good times!
Mutta ei niin hyvää ettei jotain huonompaakin – muutaman viikon skedeyksen jälkeen onnistuin kesälomieni kynnyksellä paskomaan polveni (vanha vamma joka tulee ja menee) sillä seurauksella että kaikenlainen sporttaaminen, skedeys mukaanlukien oli pannassa puolitoista kuukautta. Lepo ja täsmälääkitys auttoi koipea sen verran että nyttemmin rullailut jälleen sujuu mutta mm. juoksukielto on ja pysyy. Jatkossa kesäaerobiset tullaankin suorittamaan polkupyörän satulasta käsin (mikä lienee jo oman postauksen arvoinen aihe…).
Loppuun vielä liikkuvaa kuvaa ja vanhoja ukkoja piharampilla koheltamassa:
