Suljetut kahvilat, autiot rinteet

Sateisen helatorstain kunniaksi päätin lähteä toteuttamaan koko talven muhinutta ajatustani kierrellä kesätauolla olevia laskettelukeskuksia. Olin aiempinakin kesinä joskus pistäytynyt nopeasti jonkin laskettelurinteen laella, mutta tällä kertaa halusin käydä samalla kertaa useassa paikassa. Kohteeksi valitsin kolme lähiseudun keskusta: Kauniaisten hiihtokeskuksen, Solvalla-Swinghillin ja Serena Skin.

Joillekuille lukijoille saattaa jo tässä vaiheessa aiheellisesti herätä kysymys, onko kesäisten rinteiden koluamisessa mitään järkeä. Lienee siis paikallaan hieman taustoittaa asiaa. Mielestäni autioissa laskettelukeskuksissa on jotain perin kiehtovaa, samalla tavoin kuin autioissa taloissa ja hylätyissä veneissä. Joskus autiotaloja kolunneet tai esimerkiksi valokuvia autioituneista huvipuistoista nähneet tietänevät, mitä tarkoitan. Suurin osa kiehtovuudesta syntyy vastakohtaisuudesta, siitä, että tavallisesti täynnä elämää ja ihmisiä oleva paikka onkin hiljainen ja vailla ihmisiä.

Sopivan yksinäistä tunnelmaa luoneessa tihkusateessa päätin aloittaa tyhjiin rinteisiin tutustumisen Kauniaisista. Täydellistä hiljaisuutta en toki voinut odottaa löytäväni keskeltä pääkaupunkiseutua, mutta sateisen Espoon lähes tyhjät kadut herättivät toiveita siitä, etten määränpäässäni joutuisi ainakaan suuren väenpaljouden keskelle.

Kauniaisten hiihtokeskus

Keskellä omakotitaloaluetta kohoava, vilkkaan jalkapallokentän naapurissa sijaitseva Kauniaisten hiihtokeskus ei ole kesälläkään kovin hiljainen paikka. Pysäköintipaikalla ei tosin ollut autoja, mutta näköpiirissä oli koko ajan muutamia lenkkeilijöitä ja koiranulkoiluttajia. Aution paikan tunnelmaa loivat lähinnä yksinäisenä seisova kahvilarakennus ja ikkunaluukut suljettuina kesäänsä viettävä hiihtohissin valvomo.

Rinteen huipulla oli hieman enemmän tyhjyyden tuntua, ja sieltä avautui myös hieno näkymä pitkälle Espooseen ja Vantaalle. Orastaneen hiljaisuuden kuitenkin pian katkaisi muuan rusakkoa raivokkaasti takaa ajanut koira. Huomasin myös, että hissin yläaseman ja lähtötornin rakenteisiin oli ilmestynyt muutamia uudehkoilta näyttäviä seinäkirjoituksia, joten paikalla oli ilmeisesti hiljattain ollut myös nuorisoa nuorisokulttuuria harjoittamassa.

Ehkä hieman pettyneenä laskeuduin rinnettä takaisin alas autolleni lähteäkseni kohti seuraavaa kohdettani: Solvalla-Swinghilliä. Toiveeni oli, että Pohjois-Espoon melko harvaan asuttu ja erämainen ympäristö tarjoaisi hieman enemmän niitä asioita, joita olin lähtenyt etsimään.

Solvalla-Swinghill

Tie Espoon Nuuksiossa sijaitsevaan Solvalla-Swinghilliin on hieno. Maisemat ovat parhaimmillaan kuin isossakin erämaassa, ja muutamia vuosia sitten paranneltu ja levennetty tie houkuttelee paikoin painamaan kaasua turhankin reippaasti. Tien käyttäjien määrää ovat lisänneet perillä odottavat uudehko Luontokeskus Haltia ja perinteikäs Solvallan urheiluopisto. Laskettelurinne onneksi sijaitsee hieman sivummalla, mäkeä ylös vievän hiekkatien päässä.

Rinteen huipulla tilanne vaikutti heti lupaavalta, sillä en nähnyt ympärilläni ainoatakaan autoa tai ihmistä. Merkkejä toiminnasta kuitenkin oli, sillä rinteen yläpäässä seisoi lähes valmiiksi saatu uusi lähtötorni. Rinteen puolivälissä sijaitseva tunnelmallinen kahvila sen sijaan nökötti hiljaisena. Mutaisessa rinteessä kasvoi paikoin runsaasti kukkia, ja maisema oli muutenkin kesäisen kaunis. Hiljaisuuttakin pääsin aistimaan, sillä suuren osan ajasta ympärillä ei kuulunut kuin tuulen suhinaa ja välillä kaukaisia liikenteen ääniä. Tunsin, että olin lähes löytänyt sellaisen tunnelman, jota olin lähtenyt etsimään.

Serena Ski

Solvalla-Swinghillin mukavien kokemusten jälkeen lähdin kohti viimeistä kohdettani: Serena Skitä. Ajatus hiljaisesta Serenasta tosin tuntui jopa hieman oudolta, koska alue on niin talvi- kuin kesäaikaankin hyvin vilkas, jopa ruuhkainen. Nyt oli kuitenkin otollinen hetki, sillä talvisin suosittu laskettelukeskus vietti hiljaiseloa ja vesipuistokin vielä odotti varsinaisen kesäkauden alkamista.

Tyhjänä odottanut suuri pysäköintipaikka oli lupauksia herättävä. Paikalla oli vain muutamia autoja, eikä ihmisiä näkynyt ympärillä ainuttakaan. Sain nousta vielä varsin lyhyttä heinikkoa pitkin rauhassa rinteiden huipulle. Sääkin oli muuttunut hieman sumuiseksi, mikä loi mukavaa tunnelmaa. Huipulta avautui mukava näkymä kohti tyhjää vesipuistoa. Niin talvella kuin keskikesälläkin samalta paikalta voisi helposti nähdä kerralla jopa satoja ihmisiä. Nyt paikalla ei ollut ketään. Edes liikenteen ääniä ei kuulunut, koska päätielle oli riittävästi matkaa. Tyytyväisenä laskeuduin polkua pitkin rinnettä alas. Olin löytänyt, mitä etsin.

Hiljaisimman ja autioimman laskettelukeskuksen metsästyksessäni voittoon ylsi näin hieman yllättäen Serena Ski. Kokonaisuutena retki oli myös sen verran mukava, että kotiin päästyäni päätin tehdä vastaavan uuden retken loppukesällä, ehkäpä uusiin kohteisiin. Sitä ennen jatkan tässä blogissa taas hieman normaalimpien harrastusten parissa.

– Niko

P.S. Eilen 2.6. blogilleni tuli täyteen kaikkiaan 20 000 lukukertaa. Lämmin kiitos kaikille lukijoille! Tästä on mukava jatkaa.

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com