Uncategorized

Uusia tuulia Kauniaisissa – Talvistartti käynnisti kauden

Julkaistu: 13.12.2014

Viime syksynä kirjoitin yhdessä ensimmäisistä blogikirjoituksistani eräästä kiinteästi perheeni laskukauden alkuun liittyneestä tapahtumasta: GrIFK Alpinen hiihtokoulun ilmoittautumistilaisuudesta. Niille, jotka eivät juttuani lukeneet, kerrottakoon, ettei kyse ollut mistään pienimuotoisista kekkereitä vaan lähes koko illan vieneestä tilaisuudesta, jossa oli tarjolla muun muassa parin tunnin jonotus yhdessä noin tuhannen muun ihmisen kanssa. Suomen myöhäissyksylle tyypilliseen tapaan jonottajia vieläpä helli välillä rajuksikin yltynyt vesisade.

Vaikeista olosuhteista huolimatta tilaisuus eteni ilman suuria ongelmia. Jonottamisen ja väenpaljouden vastapainoksi tarjolla oli mukavaa jutustelua monien samanhenkisten ihmisten kanssa ja lähestyvän kauden mukanaan tuomaa tunnelmaa. Kaikki sadat halukkaat hiihtokoululaiset löysivät myös lopulta paikkansa jostakin monista hiihtokouluryhmistä. Myönteisistä puolista huolimatta alkoi kuitenkin käydä ilmi, että ilmoittautumistapaa olisi tarvetta päivittää, varsinkin jos seuran toiminta jatkaisi edelleen kasvuaan.

Napin painalluksia ja kaipuuta entiseen

Mainos, sisältö jatkuu alla
Mainos, sisältö jatkuu alla

Tietotekninen edistys rantautuikin Kauniaisiin tänä syksynä. Jo varhain syksyllä seura tiedotti, ettei edellisten vuosien kaltaista ilmoittautumistilaisuutta enää tänä vuonna järjestettäisi vaan ilmoittautuminen hoidettaisiin kokonaan sähköisesti. Uudistus vaati varmasti seurassa paljon työtä, mutta lopputulos oli sen arvoinen: koko ilmoittautumisrumba hoitui muutamalla napin painalluksella internetissä, siististi ja nopeasti lämpimissä sisätiloissa.

Olin kovin tyytyväinen kuultuani uudistuksesta. Hoidettuani helpon ilmoittautumisen kuitenkin tunsin, että jotain puuttui.  Yhtäkkiä tajusin: kaipasin sittenkin takaisin vanhaan. Oman koneen ääressä ei päässyt juttelemaan tulevasta kaudesta muiden jonottajien kanssa, käymään kamapörssissä eikä syömään kahviossa pullaa, joka maistui siltä, että sen oli leiponut jonkun äiti.

Uusi nimi, vanhat kujeet

Ehkäpä seuran johdossa oli tultu samanlaisiin ajatuksiin, sillä joulukuun lähestyessä GrIFK Alpine ilmoitti järjestävänsä 10.12. Talvistartti-nimisen kaudenavaustilaisuuden tutussa paikassa Kasavuoren koulukeskuksessa. Ilmoituksen mukaan tarjolla olisi monia entisestä ilmoittautumistilaisuudesta tuttuja asioita. Tyytyväisenä merkitsin päivän kalenteriini. Samalle illalle osui myös Lumipallon blogiglögitilaisuus, joten lumettomasta ja pakkasettomasta säästä huolimatta tarjolla oli melkoinen alppihiihtopläjäys.

Tilaisuus järjestettiin vanhaan tapaan Kasavuoren koulun ruokalassa. Väkeä oli heti alusta alkaen paikalla ilahduttavan paljon, mistä kertoi myös pysäköintipaikan nopea täyttyminen. Tällä kertaa paikalla ei sen sijaan ollut ulkona kiemurtelevaa jonoa vaan kaikki halukkaat pääsivät saman tien siirtymään sisätiloihin.

Väkeä riitti. Vain tuttu jono puuttui.

Sisällä ruokalassa oli useita esittely- ja myyntipisteitä sekä laajalla valikoimallaan yllättänyt kamapörssi. Halukkailla oli myös vielä mahdollisuus ilmoittautua tuleville hiihtokoulukursseille, vaikka sähköinen ilmoittautuminen oli järjestäjien mukaan kerännyt jo lähes 700 tulevaa hiihtokoululaista. Lisäksi jo ilmoittautuneet hiihtokoululaiset saivat hakea infopisteestä tulevan kauden hiihtokoulukorttinsa.

Kamapörssi pullollaan kamaa…

…ja väkeä

Huokeita välineitä, hyviä neuvoja

Kovin kuhina tuntui käyvän kamapörssissä. Kasvuikäisille aktiiviharrastajille ja heidän vanhemmilleen kamapörssi onkin hyvin tervetullut mahdollisuus sekä päästä kasvun vuoksi nopeasti pieniksi jääneistä välineistä eroon että hankkia kohtuulliseen hintaan vähän käytettyjä ja laadukkaita välineitä. Uusien välineiden myynnistä ja välinehankintoja koskevasta neuvonnasta puolestaan vastasi muun muassa seuran yhteistyökumppani Mankkaan Suksihuolto, joka oli tuonut paikalle valikoiman monenlaisia tuotteita.

Esittelyssä niin kypäriä…

 

…kuin suksia ja muita välineitä

Myös seuran omaa väkeä oli päävalmentajasta lähtien runsaasti paikalla kertomassa niin hiihtokoulu- kuin valmennusasioista. Halukkailla olikin hyvä tilaisuus saada asiantuntevia neuvoja, koskivatpa kysymykset hiihtokoulua, valmennusta kuin seuran muuta toimintaa. Lisäksi yhteistyökumppanit esittelivät tuotteitaan ja kertoivat uusista kuvioistaan. Tulevalle kaudelle onkin tulossa mielenkiintoisia uudistuksia niin kilpailu- kuin välinepuolella.

Päävalmentaja Mikko Heiskanen ja kilparyhmien valmentajia. Vas. Kaisa Puttonen, Joonas Räsänen, Alexandra Niiranen, Ville Andersson, Peter Rosenlöf, Atte Penttinen ja Mikko Heiskanen.

Yhteistyökumppani kertomassa uusista kisakuvioista

Aineksia uudeksi perinteeksi?

Vietin Talvistartissa mukavan parituntisen, joka varmasti täytti sen pienimuotoisen nostalgiannälän, jonka sähköinen ilmoittautuminen oli saanut aikaan. Päällimmäinen ajatukseni tilaisuuden jälkeen oli, että viime vuosien ilmoittautumistilaisuuksien kaikki hyvät puolet oli onnistuttu Talvistartissa säilyttämään ja vain ikävin puoli eli jonottaminen oli jäänyt pois. Muutenkin tilaisuus oli mukava tapa tuoda yhteen niin seuran väkeä kuin hiihtokoululaisia vanhempineen ja muitakin alppihiihdosta kiinnostuneita. Toivottavasti tilaisuudesta muodostuu perinne. Paikalla olleen väkimäärän ja mukavan tunnelman pohjalta tilausta varmasti on.

Pakkasta ja lunta odotellessa

– Niko

 

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com