Haastattelu: Hiihdonopettajan mietteitä Kauniaisista

Vaikka Etelä-Suomen talvi on edellisen kauden tapaan jättänyt laskettelun harrastajan kannalta toivomisen varaa, halukkaille riittää lunta suksien alle vielä kaikissa rinteissä. Myös kotirinteessäni Kauniaisissa on edelleen hyvät mahdollisuudet laskemiseen. Innokkaimpien aikuisten lisäksi rinteessä näkyy erityisesti lapsia: laajasta hiihdonopetuksestaan tunnetussa rinteessä sadat hiihtokoululaiset uhmaavat lämpimiä säitä ja toisinaan haastaviakin olosuhteita. Tämän pohjalta ei liene väärin, että lähiseutuni hiihdonopetus saa blogissani oman kirjoituksensa.

Vesisateiden vastapainoksi hiihtokoulussa on välillä päästy nauttimaan myös hienosta kevätsäästä.

Koska oma kosketukseni hiihtokoulutoimintaan on rajoittunut lähinnä tyttäreni kuljettamiseen ja kahvilassa lämmittelyyn, päätin kysyä hiihtokoulun ja yleensäkin hiihdonopetuksen kuulumisia asiaa paremmin tuntevalta. Hyvän mahdollisuuden tähän tarjosi Kauniaisten rinteessä aktiivisesti opettava GrIFK Alpinen Marja Salokangas, joka varmasti on tuttu näky lähes kaikille Granin hiihtokoululaisille vanhempineen. Myös omaa tytärtäni innostavasti opettanut Salokangas lupautui avuliaasti vastaamaan kysymyksiini ja jakamaan kokemuksiaan hiihtokoulutoiminnasta monen vuosikymmenen ajalta.

1. Miten itse aloitit laskemisen?

Kalpalinnassa Osmo Kalpalan järjestämällä Lauttasaaren Lionsien matkalla, jossa olin isäni kanssa 1970-luvulla. Lukioaikoina Kalpalinna oli minulle kuin toinen koti. Vietin siellä ahkerasti vapaa-aikaa ystävieni kanssa.

2. Millainen on ollut oma kilpaurasi lapsena, nuorena ja aikuisena?

Niin sanottu kilpaurani laskettelussa alkoi vasta Masters-luokassa naiset yli 45 vuotta, ja se on jatkunut toistaiseksi.

3. Miten ryhdyit opettajaksi?

Kävin Rukan hiihdonopettajakurssin vuodenvaihteessa 1979–1980 ja sen jälkeen Suomun ja Vuokatin kurssit. Se oli sen ajan ”lifestyle”, ja monet ystäväni suorittivat saman polun. Päivitin koko hiihdonopettajaohjelman Vuokatin Skilat-koulutuksen myötä ja suoritin ISIA:n (kansainvälinen hiihdonopettajatutkinto) loppuun keväällä 2014.

4. Missä olet opettanut (Suomi, ulkomaat)?

Suomessa olen opettanut Kauniaisissa, Herttoniemessä, Paloheinässä, Salmen Kartanossa ja Malminkartanossa, jossa oli muinoin hiihtohissi ja aivan loistava rinne. Olen myös hiihdonopettajana Tahkolla. Lisäksi olen opettanut Kalpalinnassa ja muutamissa tapahtumapäivissä Vihdissä. Ulkomaan kohteista olen vetänyt ryhmiä Itävallan Saalbachissa hiihtävänä oppaana.

5. Miten opetus on vuosien mittaan muuttunut opettajan ja oppilaan
näkökulmasta?

Oppilas on aina ollut keskiössä, mutta keinot ovat muuttuneet ja oppilaslähtöisyys näkyy kaikessa opettamisessa. Laskeminen on keskiössä, ja toistojen määrä on lisääntynyt. Mennään oppilaan ehdoilla ja kannustetaan motorisesti lahjakkaita eteenpäin ja samoin hitaammin edistyviä. Toimintaympäristöä (rinnealuetta) pyritään hyödyntämään opetuksessa (kummut, hyppyrit ym.). Kaikki haluavat oppia, eivät tulla opetetuksi. Yksityistuntien suosio on myös kasvanut. Opetusohjelma on työväline, ja keinoja opettamiseen ovat kaikki asiat, joita tunnin aikana tehdään. Tavoitteena on saada oppilaita oman tasonsa mukaan nauttimaan kokonaisvaltaisesti laskettelusta niin, että huomioidaan turvallisuus, koko rinnealueen hyödyntäminen ja yhdessä kokemisen ilo, esimerkiksi antaa hiihtokoulussa olevalle perheenjäsenelle valmiuksia harrastaa lajia perheen ja ystävien kanssa eri rinne- ja lumioloissa. Lasten osalta turvallisuus on asia numero yksi, ja sen jälkeen mennään heidän ehdoillaan. Rinteessä on oltava hauskaa, ja oppimisen tulee tapahtua kannustavien onnistumisten kautta. Yksilölliset erot lasten motorisissa valmiuksissa on huomioitava, koska jokaisella lapsella on omat vahvuutensa edetä laskettelussa. Opettajien vuorovaikutustaidot ovat myös parantuneet, ja nyky-yhteiskunta kannustaa avoimeen kommunikointiin.

Marja Salokangas ja hiihtokouludiplomistaan ylpeä kirjoittajan tytär

6. Missä olisi vielä kehitettävää?

Kehitettävää löytyy aina, ja hyvä hiihdonopettaja on valveutunut: hän seuraa alan kehitystä, kouluttaa itseänsä jatkuvasti sekä jakaa kokemuksia puolin ja toisin muiden hiihdonopettajien kanssa. Opettajan ammatissa vastavuoroisuus kehittää, ja hyvä opettaja oppii itse jatkuvasti opettaessaan. Kiinnostus lajiin säilyy, kun olet avoin uudistumiselle.

7. Millaisia lapset ovat oppilaina?

Lapset ovat rehellisiä, ja opettaja saa palautteen välittömästi. Jokainen lapsi on yksilö, ja heillä on erilaiset oppimisvalmiudet ja kehityspolkunsa, mikä pitää huomioida ryhmässä. Lapsilla on myös erilaiset oppimistavat. Yleensä matkiminen ja toistot toimivat. On myös lapsia, jotka haluavat teknisesti tarkat suoritusohjeet. Lapset ovat opettamisen suola, ja tärkeintä opettajalle on olla läsnä jokaista lasta varten ja huomioiden lapsen omat lähtökohdat ja vahvuudet. Onnellinen lapsi on paras palaute opelle.

8. Mitä hyvältä opettajalta vaaditaan?

Rakkautta lajiin ja itsensä jatkuvaan kehittämiseen, hyviä pedagogisia valmiuksia ja kykyä luoda turvallinen oppimisympäristö, mutta laskijan vahvuuksia vaalien.

9. Mihin Kauniaisten menestys niin hiihtokouluna kuin kilpalaskijoiden
tuottajana perustuu?

Lähirinne ja kotimäki ovat historian saatossa luoneet oman kulttuurin ja yhteenkuuluvaisuuden. Laskijoita on jo kolmessa sukupolvessa. Vuosien saatossa vahva pohja on toiminut kannustimena ja toiminta on laajentunut, mikä on luonut hiihtokoululle mahdollisuuden opettaa entistä enemmin lähialueiden lapsia. Viikkokurssit, joissa on 10 opetuskertaa kauden aikana, sitouttavat, ja niiden myötä perheiden on helpompi suunnitella lasten harrastusaikatauluja. Hiihtokoulun tarjoama polku aloittelevasta LumiWerneristä Marcus Sandell Racing Schoolin kautta aina valmennusryhmiin on saanut paljon kiitosta. GrIFK Alpine on myös ennakkoluuloton
edelläkävijä niin hiihdonopetuksessa kuin ratavalmennuksessa. Päävalmentaja Mikko Heiskasen opit on jalkautettu valmennusryhmiin ja hiihtokouluun.

10. Millaisena pidät suomalaisen alppihiihdon tulevaisuutta?

Suomen menestyminen alppihiihdossa edellyttää, että harrastajamäärät kyetään pitämään mahdollisimman suurina mahdollisimman pitkään, koska alppihiihto vaatii imua ja laajaa pohjaa.

Määrän lisäksi menestys edellyttää entistä parempaa tekemisen laatua, eli lapsia pitää jo
pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaan. Oppiminen, onnistumisen kokemukset ja vauhdin lisääntyminen ovat parhaita motivaation lähteitä. Kun oikeat perusteet opitaan ja ymmärretään jo nuorella iällä, alppihiihtäjän polku tasoittuu huomattavasti.

Kompaan seuraavalla esimerkillä päävalmentajaamme Mikko Heiskasta:

Hyvänä esimerkkinä toimii Victor Malmström, joka on ollut viime vuodet enemmän kuin epäonnekas. Viimeiset kolme vuotta ovat Victorilla menneet jalkaa kuntouttaessa, ja hänen laskumääränsä ovat jäänet todella vähäisiksi. Siitä huolimatta Victor on onnistunut nousemaan aina takaisin huippukuntoon – myös tänä vuonna. Loppukaudesta on odotettavissa erittäin hyvä. Suurin syy vauhdin nopeaan löytymiseen on siinä, että Victor tietää, miten tulee harjoitella, mitä laskussa tulee hakea ja miltä teknisesti oikea käännös tuntuu. Ymmärrys on paras valmentaja – tosin ymmärryksen kasvattaminen vie vuosia. Siksi työ kannattaa aloittaa jo nuorena.

– Niko

Lumipesu Facebookissa: https://www.facebook.com/lumipesu

Lumipesu Twitterissä: https://twitter.com/Lumipesu

Yhteydenotot: lumipesu@luukku.com