Koottuja selityksiä

Julkaistu: 13.1.2014

Tähänkö nyt pitäisi kerätä niitä koottuja selittelyjä et miks ei taaskaan ole kirjoittanut mitään vähään aikaan… Tällä hetkellä oon menossa junalla Tampereelle päin koska tammikuu on niin hiljaista aikaa että voi pitää vähän pidempiä vapaita kerralla. Eli hei, nyt kaikki mäkeen, Ylläksellä on ainakin tilaa hyvinkin! Ja koska aurinko alkaa taas näyttäytymään niin maisematkin ovat mitä parhaimmat ja luntakin löytyy. Mäkeen en kyllä viime viikolla oikein ole päässyt lähtemään, tai okei yrittänyt olen mutta kun lämpötila jäädyttäisi sielunkin niin ei … Lue loppuun

Lue lisää »

Vihdoin ensimmäiset laskut laskettu

Julkaistu: 19.12.2013

Eilen pääsin tosiaan vihdoin taas laudan päälle! Oli kyllä ihan mahtavaa. Lähdettiin aamulla kaverin kanssa niin, että oltiin siinä yhdentoista aikaan rinteessä ja siinä sitten vain pari tuntia laskettiin. Alkoi tuulla yläälä niin kovaa että oli vähän jopa kylmä vaikkei pakkasta paljoa ollutkaan. Ärsyttää kyllä kun en uskaltanut vielä kameraa mukaan ottaa niin  nääkin kuvat vaan tällaisia kehnoja puhelinräpsyjä. Mutta oli kyllä nättiä! Ei pilviä oikeastaan ollenkaan ja auringonvalo näkyi vielä. Vähän kyllä vielä joutuu odottelemaan että pääsee ihan kunnolla … Lue loppuun

Lue lisää »

Ekat vapaat selvittynä!

Julkaistu: 11.12.2013

Tuntu kyllä hyvältä lauantaina kun siinä kuuden aikaan illallasanoo töissä et moi, nähään tiistaina! Siinä oli tarkoitus päästä mäkeenkin mutta ei ihan noi reilu -30 asteen ilmat houkutellu… Mutta silti oli kyllä ihan mahtavat vapaapäivät kun pääsin taas tutustumaan uusiin ihmisiin, aivan mahtaviin Oululaisiin! Toivottavasti vielä pääsen joskus samaan paikkaan heidän kanssaan ja vaikka viettämään iltaa 🙂 Se on kanssa ihan parasta, kun tää porukka täälä on tavallaan yhtä suurta perhettä (tai sit oon vaan onnistunut tutustumaan niihin parhaisiin), ja … Lue loppuun

Lue lisää »

Eka työpäivä!

Julkaistu: 01.12.2013

Pikkasen kyllä väsyttää tuon ensimmäisen työpäivän jälkeen, vaikka vaan kuusi tuntia tuola Ylläs-Kaltion keittiössä olinkin. Mutta edellisestä kerrasta kun oon töissä ollu niin on jo se puoli vuotta ainakin… Ja nyt kun tuota työvuorolistaa kattelee niin aikas paljon sitä pitää keittiössä viettää aikaa tämänkin kuun aikana! Varsinkin nuo 9-21 päivät houkuttelee erittäin paljon. Siinä sit tulee menemään mun jouluaatto ja joulupäiväkin töissä, tai no joo, koko se viikko sunnuntaita lukuunottamatta 😀 Mutta, töihinhän tänne ollaan tultu, ja sillä mennään mitä … Lue loppuun

Lue lisää »

Auringonlaskua

Julkaistu: 30.11.2013

Tänään kun vihdoin sain itseni sängystä ylös (työt alkaa sunnuntaina, vielä oli aikaa lepäillä :D) ja katsoin ikkunasta ulos, niin tuli kyllä kiire laittaa vaatteet päälle ja lähteä ulos kameran kanssa! Oli niin nättiä kyllä. Täälä kyllä jo viimeksi ollessani huomasin, että aina kun auringosta näkyy edes pilkahdus, se tuo ihan uudenlasta intoa ja energiaa olla täälä kaukana! Vähän ajan päästä pitäisi taas laitella toppahousut jalkaan ja lähteä tuonne kaupalle päin kattomaan alamäkipotkukelkkailun maaliintuloa. Vähän taas sosiaalisoitumaan siis 😀 Kuvien … Lue loppuun

Lue lisää »

Pikkuhiljaa kotiudutaan :)

Julkaistu: 27.11.2013

Lappiin oon vihdoin saapunut! Tai oikeastaan jo pari päivää sitten… Sunnuntaina siis saavuin tänne kaverin kanssa autolla ja olihan siinä pieni matkaaminen vaikka siinä Tampereella hyppäsin kyytiin.  Joskus vähän ennen puoli kahtatoista päästiin Tampereelta eteenpäin ja perillä oltiin siinä puoli yhdentoista aikaan. Muutamia vanhoja tuttujakin tässä on jo ehtinyt näkemään! Työsopparikin jo kirjoitettu ja sunnuntaina pitäisi alkaa työt. Tässä nämä muutamat päivät olen oikeastaan vaan istunut paikallani ja koittanut tottua ajatukseen että saatan olla täälä aika paljon pitempäänkin, kuin mitä … Lue loppuun

Lue lisää »

Uusi aloitus!

Julkaistu: 31.10.2013

Moikka! Päätin taas aloittaa uuden blogin ja toivon että tän ylläpitäminen onnistuisi. Aiheena siis se että minkälaista on olla töissä Ylläksellä talvikausi kokkina. Ja tietenkin siihen kuuluu paljon muutakin kuin pelkkä työnteko. Tässä ekassa tekstissä ois varmaan ihan hyvä kertoa vähän itestään. Eli oon 19 vuotias tyttö, valmistuin viime keväänä kokiksi ja nyt kesän Tampereella asuttuani päätin lähteä kokeilemaan onneani Ylläkselle missä olin viime tammikuun työssäoppimassa. Eli vähän tämä homma on jo tuttua. Marraskuun lopussa olisi lähtö sinne! Harrastuksina minulla … Lue loppuun

Lue lisää »