Auringonlaskua

Julkaistu: 30.11.2013

Tänään kun vihdoin sain itseni sängystä ylös (työt alkaa sunnuntaina, vielä oli aikaa lepäillä :D) ja katsoin ikkunasta ulos, niin tuli kyllä kiire laittaa vaatteet päälle ja lähteä ulos kameran kanssa! Oli niin nättiä kyllä.

Täälä kyllä jo viimeksi ollessani huomasin, että aina kun auringosta näkyy edes pilkahdus, se tuo ihan uudenlasta intoa ja energiaa olla täälä kaukana!

Vähän ajan päästä pitäisi taas laitella toppahousut jalkaan ja lähteä tuonne kaupalle päin kattomaan alamäkipotkukelkkailun maaliintuloa. Vähän taas sosiaalisoitumaan siis 😀

Kuvien koko voi nyt olla vähän mitä on kun en oikein ole vielä siihen päässyt paremmin perehtymään mikä olisi näille sivuille hyvä…

-Mari

Pikkuhiljaa kotiudutaan :)

Julkaistu: 27.11.2013

Lappiin oon vihdoin saapunut! Tai oikeastaan jo pari päivää sitten… Sunnuntaina siis saavuin tänne kaverin kanssa autolla ja olihan siinä pieni matkaaminen vaikka siinä Tampereella hyppäsin kyytiin.  Joskus vähän ennen puoli kahtatoista päästiin Tampereelta eteenpäin ja perillä oltiin siinä puoli yhdentoista aikaan.

Muutamia vanhoja tuttujakin tässä on jo ehtinyt näkemään! Työsopparikin jo kirjoitettu ja sunnuntaina pitäisi alkaa työt. Tässä nämä muutamat päivät olen oikeastaan vaan istunut paikallani ja koittanut tottua ajatukseen että saatan olla täälä aika paljon pitempäänkin, kuin mitä aluksi oletin. Mutta eiköhän se tästä kunhan rytmiin pääsee ja kausi alkaa kunnolla täälä 🙂

Valokuvailemaankaan en oikein ole päässyt koska joka päivä on vain satanut lunta (paitsi ensimmäisen yön jälkeen jolloin en kameraani käsiini saanut) mutta toivotaan että jos vaikka huomena olisi siihen paremmat kelit!

Vielä laitettava kuva itsestäni että tiedätte minkänäköinen likka täälä oikein kirjoittelee 😀