vapaalasku 2017 – Must do

Bikinit päälle ja monot jalkaan?

Julkaistu: 07.5.2017

Hei mihin tää aika on mennyt?! Niin paljon on tapahtunut ja niin paljon on vielä luvassa. On käyty laskemassa, otettu aurinkoa, vietetty vappua ja kierrelty vuoria. Täällä Innsbruckissa kelit on aivan sekaisin, yhtenä päivänä tulee lunta ja toisena päivänä on yli +20 astetta lämmintä. Toivoin pitkään hyviä laskukelejä, että pääsisin harjottelemaan mahdollisimman pitkälle keväälle, kun nyt kerta täällä ollaan. Mieli on kuitenkin ehkä hieman muuttunut viime viikkojen aikoina.

Täällä on vuorotellen kesä-talvi-kesä. Enää en ees tiiä toivonko lunta vai aurinkoo?

Kalenterin mukaan kevät on jo pitkällä ja suurin osa hiihtokeskuksista onkin jo sulkenut rinteensä, koska nyt pitäisi olla jo liian lämmin lasketteluun. Lunta on kuitenkin tullut hulluna ylös ja tuntuu hassulta, että enää Stubai on auki. Mikä ilmastonmuutos?

Päivä ennen vappujuhlia tuli kunnon lumet.

Ja seuraavan päivän vappujuhlissa oli kunnon kesäkelit 🙂

Vappujuhlissa tuli kokeiltuu slackliningia ja on muuten hauskaa ja tosi koukuttavaa. Kiitos Sofia uudesta pakkomielteestä!

Vappua juhlittiin ihanan Annin takapihalla

Viime aikoina en ole kuitenkaan käynyt enää niin paljon laskemassa, ehkä noin kerran viikossa. Laskuinnostus on valitettavasti taantunut tuon kipeän jalan takia. Tämä pikkuvarpaan viereinen vaivaisenluu on ollut paikoitellen todella kipeä ja tekee laskettelusta välillä tuskallista. Se kipeytyy erityisen paljon aina kun tallustelee monot jalassa. Ei ole enää tullut laskettua niin pitkiä päiviä ja skinnaukset on jäänyt kokonaan pois.

Jalkojen lepuutusta auringossa

Vähän on kuitenkin ikävä skinnausta, pitkiä laskureissuja ja vapaalaskun tuomaa jännitystä. Nyt tilanne on vaan semmonen ettei pitkät päivät ole nautinnollisia. Toisaalta on kiva laskea muutama lasku ja istuskella auringossa ja taas muutama lasku. Tällainen rauhallisempi laskeminen olikin hyvä tahti, kun meillä oli kylässä Ella ja Ilkka, jotka ei aiemmin ollut laskenut Alpeilla. Kyllä oli ihana katsella, kun hymy oli herkässä ensikertalaisilla.

Ella ja Ilkka ekaa kertaa yli 3km korkeuteen. Pari kuukautta tai melkein jo puoli vuotta taaksepäin oli itelläki eka kerta.

Ellaa jännitti aluksi tosi paljon, koska viime laskusta oli monta vuotta aikaa.

Kelpaa auringossa nautiskella ja viettää ystävien kanssa laatuaikaa

Toinen ikävä vastoinkäyminen kävi, kun minun sauvat pöllittiin. Olimme tulossa Stubaista takaisin Innsbruckiin ja laitoimme bussin keskiosaan sukset ja sauvat kiinni. Bussissa ei ollut aluksi juuri ketään kunnes seuraavalta pysäkiltä bussiin tuli iso seurue suoraan afterskistä. Koko seurue jäi aiemmassa kylässä ja huomasin kuinka he meinasivat ottaa Hemun sauvat mukaan. He luulivat niitä kaverin sauvoiksi ja erehdys oli ymmärretävää, kun suksia ja sauvoja oli paljon. Lopulta kun olimme jäämässä bussista huomasin kuitenkin omien sauvojeni puuttuvan. Nouu! En tiedä missä välissä ne oli kadonneet ja oliko tämä vahinko vai tahallinen, mutta kyllä harmitti.

Rip sauvat

Urheilukaupoissa ei ole enää laajaa sauvavalikoimaa, koska kaupat ovat täynnä kesätuotteita. En ole vielä ostanut uusia sauvoja, vaan lainasin kämppikseltäni ensihätään. En tiedä ostanko enää sauvoja tänä kautena, koska laskukertoja tuskin enää tulee montaa (kipeän jalan vuoksi ja kesän vuoksi). Loppukuusta tulee myös kasa ystäviä kylään ja silloin laskemin jää vähemmälle.

Mihin sitten kun lumet sulaa?

Hemu lähtee reilun viikon päästä suomeen ja päätettiin sen kunniaks käydä tekemässä viimenen loma reissu ennen arkeen paluuta. Tällä kertaa ei kuitenkaan mennä korkeelle ja kylmään, vaan me lähdetään Sisiliaan. Kaikki vinkit salaisista rannoista, maittavista ruokapaikoista ja upeista nähtävyyksistä otetaan vastaan. Luulin kuitenkin että Sisilia on pieni lomasaari, mutta selvisi, että saari on aikas iso. Siellä asuu yli 5 miljoonaa ihmistä. Ylihuomenna päästään kattoo miltä siellä sitten oikeesti näyttää.

Kesäisin terkuin Mirva 🙂

Amatööri Alpeilla

Julkaistu: 13.4.2017

Olen vapaalaskussa vielä amatöörikerhossa, joten vuorista ja lumen käyttäytymisestä ei ole vielä paljoa kokemusta. Paljon on vielä opeteltavaa ja koettavaa, mutta jostain se on aina aloitettava. Uuden harrastuksen aloittaminen aikuisiällä ei ole ollut pelkkää lumella tanssimista. Epävarmuus laskuista on monesti vallannut mielen. Epävarmuus omista taidoista ja tietämyksestä luontoa kohtaan. Oman epätietoisuuteni takia haluan laskea luonnon rinteitä ihmisten kanssa keiden osaamiseen ja tietoon luotan, koska omaan osaamiseen ja tietämykseen en vielä joka asiassa luota.

Vaikka oonkin ihan aloittelija tässä hommassa on tää silti parasta mitä oon koskaan tehnyt.

Offareille (luonnon rinteet) mentäessä lasken helpoimmasta päästä olevia laskuja, jotka tuovat minulle tällä hetkellä tarpeeksi hauskuutta ja haastetta. Riskikeleillä jätän mieluusti laskuja laskematta ja menen mielummin vaikka rinteisiin laskemaan. Tämä talvikausi on siis ensimmäinen kunnon laskukauteni rinteissä, offareilla ja alpeilla. Kaikki on opeteltu tänä kautena käännöksistä ja skinnaamisesta lähtien. Kauden ensimmäisestä laskusta tähän päivään on tapahtunut huima kehitys, mutta vielä on matkaa. Offareillakin laskulinjojen hahmottaminen alkaa luonnistua, eikä jokaisen käännöksen turvallisuutta tarvitse kysyä Hemulta. Hehe oon aika kova kyseleen välillä.

Nyt kun täällä kelit on hieman tasaantuneet ja lumivyöryriski ei ole enää korkea, päästään taas skinnailemaan (= laskettelusuksilla hiihdetään vuorta ylöspäin). Kävimmekin Hemun ja Sofian kanssa tekemässä skinnaus reissun Khütaihin. Tämä oli Sofian ensimmäinen pidempi skinnaus, joten meille tytöille aika uutta hommaa. Jalat kipeänä lähdettiinkin 6 tunnin reissun jälkeen kotiin.

Karvat paikoilleen ja reissu voi alkaa

Sofia on toiminut hiihdon opettajana ja lupas opettaa mullekin tekniikkaa jokupäivä.

Skinnatessa Sofialla oli aluksi monot liian löysällä, jolloin jalka monon sisällä pääsi liikkumaan ja tästä tuli rakko kantapäähän. Minulla on taas monot löystynyt kauden aikana liian isoiksi. Kauden alussa kun ostin monot en osannut ostaa tarpeeksi tiukkoja. Joten monot on liian isot ja olen joutunut pitämään monoja super tiukalla. Tämä tiukalla pitäminen on kipeyttänyt pikkuvarpaan vaivasenluun, joka tulee kipeäksi kun pidän pidemmän aikaa jalassa monoja. Taas on opittu jotain uutta välineistä ja niiden käytöstä.

Skinnatessa laitetaan karvat pohjiin ja siteet asetetaan liikkuvaan asentoon

Tältä ne skinit näyttää lähempää. Kolme kuukautta sitten en edes tiennyt että tämmösiä on olemassa

Meidän skinnaus reissun adrenaliini ryöppy oli kuitenkin taattu heti ensimmäisellä 300 metrillä. Ensimmäinen siirtymä oli pienen lumivyöryn jälkeen jäätynyt jyrkänne. Eli matka oli täynnä isoja jäisiä lumikokkareita ja kun suksi ei osu kokonaan lumeen ei pito ole parhaimmillaan. En ole aiemmin skinnannut tällaisessa paikassa, joten olin hyvin epävarma suksien pidosta. Otin kerran suksetkin pois, kun olin ”ilmassa” kahden lumikokkareen päällä. Tähän matkaan meni varmaan 30min, joten ei ollut motivoivin aloitus tälle skinnausreissulle. Onneksi tämän jälkeen päästiinkin skinnaileen t-paidassa paremmilla lumilla.

Me ei menty Sofian kanssa ihan ylös, koska ylös piti kiivetä hieman vaikeampia reittejä ilman suksia. Jäätiin kivelle ottamaan aurinkoa sillä välin, kun Hemu kiipesi ylös reissulla tapaamamme saksalaisen kanssa. Tältä siellä ylhäällä sitten näytti @henrialeksipietilainen . Lasku alas tällä reissulla ei ollut kummoinen, mutta kivaa loskalunta.

Ei aina tarvii mennä ylös asti

Oon aiemmin kirjotellut pelosta, joka liittyy mun epävarmuuteen. Tässä linkki siihen ”Voiko pelkurista tullakkaan vapaalaskijaa?”

Jää nähtäväks kuinka pitkälle tää kausi vielä jatkuu, mutta kevät skinnaukset kalpaa vielä. Haluisin myös mieluusti kuulla Innsbruckin alueen skinnaus vinkkejä. Vaikka säätiedoitus lupaileekin vuorille kunnon lumisateita, ehkä päästäänkin vielä ihan puhtaille puuterilumille ennen skinnaus kautta.

Kiva kun jaksoit lukee, palaillaan ehkä lumisemmissa merkeissä!

Terkuin Mirva!

Iso peukku mun uudelle alppikodille

Julkaistu: 04.4.2017

Miksi en ole aiemmin käynyt täällä Itävallan helmessä? Ihana kaupunki täynnä värikkäitä taloja ja sielukkaita kujia. Ja mikä parasta, vuoret ympäröi tätä nuorekasta kaupunkia. Opiskelijoita on täällä paljon, kuten myös laskukansaa, tämä sopii minulle hyvin. Minusta tuntuu, että tämä on sellainen paikka mihin voisin jäädä pitemmäksikin aikaa. No hetken täällä ehdin olla, koska vaihto-oppilas kauteni kestää heinäkuun alkuun asti. Mikä onni! Mikä tämä kaupunki sitten on?

Tämä on Innsbruck

Haikein mielin jätettiin Engelberg taakse, mutta innolla odotin kuitenkin tulevaa. Onneksi Engelbergin ystävämme Jonas lainasi meille autoaan, jotta pääsimme kaikkien tavaroidemme kanssa Innsbruckiin. Tuntuu ettei mitään olla ostettu, mutta auto oli aivan täynnä tavaraa. Mitenköhän näiden tavaroiden kanssa pääsee ikinä suomeen? Suomesta Innsbruckiin kannattaa kuitenkin tulla lentäen. Innsbruckissa on lentokenttä, johon Finnairilla pääsee ainakin sesonkiaikoina suoraa. Edukkaammaksi tulee kuitenkin lentää suoraan Müncheniin ja ottaa sieltä Flixbus (9€ ja 2h20min).

Kyllä, täällä pääsee laskemaan

Uuteen kaupunkiin muuttaessa on aina omat ongelmansa. Ensimmäinen ongelma on asunto. Monet vaihtarit ottavat asunnon asuntolasta, jonka saa koulun kautta. Huoneet ovat asuntoloissa hyvin pieniä ja suunniteltu vain yhdelle ihmiselle. Minun tilanteessa Hemun piti pystyä majailemaan mun asunnossa, joten piti keksiä jotain muuta kuin asuntola. Asunnon hankinnassa olisi ehkä helpottanu saksan kielen taito, mutta tälläkertaa oli selvittävä google.translaterin ja Hemun sveitsin-saksan avulla.

Sain yksityisen asunnon Facebookin ryhmän kautta ja olen tästä valtavan ylpeä, koska hommasin asunnon itse. Ryhmässä laitoin paljon viestejä ilmoituksiin, mutta vastauksia ei tullut kauheasti. Lopulta laitoin englanninkielisen ilmoituksen, että haen asuntoa ja johan alko viestejä tulemaan. Tässä ryhmät asunnon hankintaan Facebook 1 ja Facebook 2. Sain muutamia yhteydenottoja ja varmistin potentiaalisilta kämppiksiltä, että Hemun läsnäolo on OK. Löysin loisto kämpän, aivan keskustan tuntumasta ja bonukseksi sain vielä pyörän käyttöön. Osa ystävistäni on saanut myös Facebookin kautta huoneen, joten suosittelen. Innsbruckissa yleinen nuorten asumistyyli on kimppakämpät ja huoneiden hintataso vaihtelee 250-400e, riippuen alueesta ja asunnon kunnosta.

Näitä katuja kelpaa käppäillä

Oli ihana päästä sanomaan siskolle että, ”Mä oon oikeesti tosi onnelinen just nyt”

Kaupungin parhaimpia meno mestoja en vielä tiedä, kun melkein kaikki vapaapäivät on mennyt vuorilla. Vaihtarit on tunnettuja bilettämisestä ja olen ollut tältäosin erittäin huono vaihtari. Vuoret on vain minulle niin uuttaa ja jännittävää, että herään mielummin kukonlaulun aikaan, jotta pääsen aamusta vuorille. Ostin Freizeitticketin, jolla pääsen rajattomasti Innsbruckin lähi keskuksiin ja muutamaan kaueempaankin. Opiskelijalle hinta on n.450€ ja pitää olla kirjoilla Innsbruckissa. Innsbruckiin pääsee kirjoille, jos vuokraa asunnon ja käy ilmottautumassa kaupungintalolla asukkaaksi (helppo homma 5min).

Ehkä kun lumet sulaa niin on aikaa bilettää?

Vai oliskohan siellä vuorilla sittenkin jotain tekemistä kesälläkin?

Mikä tästä kaupungista tekee sitten niin erikoisen? Tähän kaupunkiin mahtuu kaikkea ja vähän vielä lisää. Jokaiselle jotakin kiipeily, laskettelu, patikointi, pyöräily, shoppaili, biletys vai nähtävyydet? Aijon poimia kohokohtia tänne blogiin ja kertoa miks mun mielestä Innsbruck on erityinen paikka. Ehkä myös vähän tästä ympäristöstä tulee myös juttua. Ens kerralla kokoan vähän laskukokemuksia yhteen ja kerron lisää niistä vuorista. Kiva kun jaksoit lukee.

Terkuin Mirva

Jakaisitko keittiösi neljän hiihtopummin kanssa?

Julkaistu: 26.3.2017

Engelbergin laskukupla on hajonnut ja paluu todellisuuteen on alkanut. Minun tämänhetkinen todellisuus ei kuitenkaan tarkoita paluuta arkeen vaan elämistä hiihtokuplan ulkopuolella tehden muitakin asioita kuin lasketella. Heti kun velvollisuuksia alkoi taas tulla elämään ei löytynytkään aikaa blogin kirjoittamiselle. Onneksi ensimmäinen tentti on edessä, joten pystyn hyvin luistamaan lukemisesta ja kirjoittaa blogia. Kahden kuukauden hiihtopummeillun jälkeen kaupunki elämä on tuntunut kiireiseltä ja vuorille on vielä päästävä. En ole kuitenkaan palannut Suomeen vaan tullut opiskelemaan Innsbruckiin, joten minun laskut ei ole onneksi tältä kaudelta vielä laskettu.

Tulin Innsbruckiin vaihto-oppilaaksi ja ensimmäiset viikot ovat olleet hektisiä uudessa kaupungissa. Uusia ihmisiä, uusi koulu, uusia vuoria ja uusi harrastus (taas). Haluan kuitenkin vielä kerran palata hieman ajassa taaksepäin ja muistella ihanaa Engelbergiä, minne olen valmis palaamaan vielä monesti.

Olen elämäni tärkein ihminen, joten miksi en tekisi asioita jotka tekevät minut onnelliseksi.

En ole koskaan aikaisemmin ollut vastaavanlaisessa kylässä kuin Engelberg. Kuvitelkaa elämää ajassa taaksepäin, kun päivät vietettiin ulkona ja oli muutakin tekemistä kuin näprätä puhelinta. Engelbergin kahviloissa ei näkynyt puhelimia tuijottavia ihmisiä vaan hymyilevää ja nauravaista hiihtokansaa. Ihmiset viihtyi ulkona ja laskettelun lisäksi pystyi hiihtämään, pyöräilemään, kiipeilemään tai patikoimaan. Tämän kylän yhteisöllisyys oli myös jotain ainutlaatuista, mitä itse en koskaan aiemmin ollut kokenut. Ei pelkästään paikalliset vaan myös tämä hiihtokansa loi aivan omanlaisen kulttuurinsa Engelbergiin.

Me olimme vuokranneet Engelbergistä huoneen isosta omakotitalosta. Ursi ja Evert oli talomme hostit ja heidän lisäksi taslossa asui vuokralla Amanda, eli meitä asusteli talossa yhteensä 5 henkilöä. Ursi ja Evert kutsui meidät useasti heidän järjestämille illallisille ja pääsimme tutustumaan heidän ystäviin ja paikalliseen kulttuuriin. Reilun kuukauden Engelbergissä asustamisen jälkeen Hemun ystävätkin saivat majoittua viereisin huoneisiimme, joten loppuajan meitä asusteli 7 henkilöä. Maksoimme hyvin edullista vuokraa, joten raha ei selkeästi ollut heidän motiivinsa. He halusivat elämää isoon taloonsa sekä tutustua meihin ja meidän tapoihimme.

Jakaisitko itse keittiösi neljän suomalaisen hiihtopummin kanssa?

Kun saavuin Engelbergiin minulla ei ollut omia suksia, sauvoja eikä laskureppua. Sain Hemun ystävältä sukset lainaan ja hosteiltamme loput tarvittavat tarvikkeet lasketteluun. He sanoivat aina, että voimme lainata mitä ikinä tarvitsemmekaan ja ettei aina tarvitse kysyä erikseen lupaa. Tämä ei ole meidän suomalaiselle kulttuurillemme ollenkaan tyypillistä. Vai lainaisitko itse tuntemattomalle kalliita suksiasiasi? Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu tämänkaltainen lainaaminen ja omasta jakaminen.

Engelberg on paikkana hyvin pieni ja kylästä itsessään en paljoa osaa kertoa. Muutama kiva kuppila ja muutama ruokakauppa. Ravintoloissa on kallista, joten niissä emme myöskään usein viihtyneet. Engelbergiä ympäröivät vuoret tarjoavat kuitenkin niin paljon koettavaa ja nähtävää, joten niiden takia sinne kannattaa mennä. Halusinkin listata Must do -juttuja Engelbergin vuorista.

1.Skitouring

Skitouringia voi verrata vuorella vaeltamiseen paitsi ylös kiipeämisen päätteeks skitouringilla vuorelta pääsee laskie alas. Suksien pohjaan laitetaan karvat (skinit) joiden avulla pääsee menemään vuorta ylös. Pienelläkin skinnauksella (ylöspäin hiihtämällä) voi päästä uskomattomiin paikkoihin ja laskut on aivan eri luokkaa kuin rinteissä. Jos on huono lumitilanne voi skinnaamalla lähteä myös etsimään parempia lumia muualta.

Mä oon ihan hurahtanu tähän hommaan, joten tässä muutamia kuvia eri skinnausreissuilta.

Tähän skinnaukselle lähdettiin Engelbergin Jochpassin hissin yläasemalta. Välillä oltiin paikoissa missä ei kannata kaatua

Alle tunti skinnausta ja kyllä kannatti

Furenalp on yks lemppareista, koska maisemat on upeat ja sinne on helppo mennä

Me teimme tunnetun Bannalp Rundturin, jonka kesto oli yhteensä 7,5h. Kaksi skinnausta ja kaksi pitkää laskua. Viimeisellä huipulla oli helppo hymyillä.

Ja välillä piti saada hymy pois kasvoilta ja mennä naamalleen hankeen.

Skinnaus on vakavaa puuhaa ja tauoilla ollaan hiljaa ja keskitytään tulevaan.

2. Hissioffarit

Hyvien lumisateiden jälkeen kannattaa aamulla herätä aikaisin. Hisseiltä pääsee suoraan laskemaan puuteria ja reittejä kyllä riittää. Puuterilumella on hauska leikitellä ja pääsee laskemaan monta laskua. Sesongin aikaan muutkin haluaa puuterille, joten afterski kannattaa unohtaa edellisenä iltana. Alottelijalle suosittelen Brunnin puolta, jos pohjat on kunnossa (=lunta on riittävästi uuden lumen alla).

Musta ei oo paljon laskukuvia, koska aina kun se kamera kaivetaan esiin niin olen naamallani.

3. Haldigrat

Ehdoton suosikki ja yksi hauskimmista paikoista missä olen käynyt. Vanha hiihtokeskus, jossa on vain hissi enää käytössä eli suoraa hissiltä puuteria. Aiemmassa kirjotuksessa kerroin tarkemmin paikasta Mustdo

Haldigratissa pääsee helposti koskemattomille lumille

Nyt on kuitenkin aika hyvästellä Engelberg ja alkaa keskittyä Innsbruckiin. Kevät näkyy jo kaupungissa, mutta onneksi vuorilla on vielä talvi. En olisi koskaan uskonut, että sanon näin, mutta toivon vielä kunnon takatalvea. Pliis vähän vielä puuterii ja sitten kesä voi tulla.

Lisää kuvia Innstagrammissa ja suosittelen Instastoorin (tai mikälie) seuraamista. Sinne on tullu päiviteltyy aktiivisemmin videota siitä miten ne laskut oikeesti sujuu. @mirvaputro

Elämä on ihanaa! -Mirva

Ole paras versio itsestäsi

Julkaistu: 17.2.2017

Nyt on pidetty muutama päivä taukoa laskemisesta ja jalat on saanut hyvää lepoa. Halusinkin välillä hieman kirjoittaa vähän jostain muustakin, kuin laskemisesta. Vähän ehkä omista ajatuksista ja fiiliksistä reissun päällä elämiseen ja miten tänne on päädytty. Inspiroiduin näihin syvällisiin ajatuksiin meidän Engelbergin vuokra-asunnon parvekkeella kuunnellen suomalaista musiikkia. Ai että kun on lämmin ja hyvä mietiskellä menneitä ja tulevaa.

Suomesta on aina kiva lähteä maailmalle, mutta kyllä sinne usein on ollut kiva palatakin. Täällä ollessa ikävä on ollut vaan ystäviä, perhettä ja kahvia.

En olisi tähän parvekkeelle kuitenkaan koskaan päässyt ilman uhkarohkeaa poikaystävääni ja seikkailunhaluista mieltäni. Poikaystäväni Hemu otti hieman breikkiä töistä ja halusi lähteä harjoittamaan vapaalaskua Engelbergiin. Hemu on asunut Engelbergissä aiemminkin, joten hänen on ollut helppo tutustuttaa minua vapaalaskun maailmaan. Hän tietää mihin voin mennä ja mihin ei vielä kannata mennä. Engelbergin jälkeen lähden vaihto-opiskelemaan Innsbruckiin, joten näiden reissujen yhdistäminen onnistui hyvin.

Kodin, työn, koulun, perheen ja ystävien jättäminen Suomeen ei kuitenkaan ole helppoa. Onko kaikki ennallaan kun palaan? Ei tietenkään ole, mutta en ole minäkään. Aikaa kuluu ja asiat muuttuu, toiset muuttuu enemmän ja toiset vähemmän. Uskon että suuriosa ihmisistä pelkää muutosta, koska asiat on nyt hyvin. Tällöin ei koeta tarvetta muutokselle. Onko muutos kuitenkaan pahasta?

Mielestäni jokaisen pitäisi elämänsä aikana ottaa edes kerran etäisyyttä tuttuun turvalliseen arkeen ja jokapäiväiseen suorittamiseen. Silloin on aikaa ajatella asioita, mitkä tekevät sinusta juuri sinut. Mistä asioista pidät ja mistä asioista et pidä. Mikä parasta silloin voi löytää uusia asioita, mitkä tekevät sinusta uudenlaisen version sinusta.

Millainen olisi unelmien elämä?

Minulla oli teini-iässä vaikeata löytää omia juttuja ja tavoitteita. En tiennyt mitä halusin opiskella ja harrastaminenkin jäi hyvin vähälle. En halunnut kohdata tätä tietämättömyyttä ja lähdin epätietoisuutta pakoon ulkomaille asumaan ja reissaamaan. Halusin paeta kaikkea sitä painetta ”kuinka elämä pitää elää”. Mielestäni en sopinut tähän ”täydellisen elämän” muottiin.

Tällaisten paikkojen olemassaolosta en tiennyt ennen tätä reissua. Voiko valokuvan keskellä elämistä katua?

Ulkomailla oleskelun aikana opin kuitenkin, että minun ei tarvitse elää tässä muotissa. Opin paljon itsestäni ja sain valtavasti rohkeutta ja itsevarmuutta kaikkeen tekemiseen. Löysin myös uusia puolia itsestäni ja tapasin inspiroivia ihmisiä. Tärkein oppi on kuitenkin rohkeus olla minä. Tehdä asioita välittämättä muiden mielipiteistä. Olen aina ollut erittäin kilpailuhenkinen ja tällä reissulla olen ehdottomasti oppinut ettei aina tarvitse olla paras. Täytyy olla vain paras versio minusta.

Kun luulit tulleesi Engelbergiin vaan laskemaan hieman rinteitä ja kuukauden kuluttua huomaatkin laskevasi jo rinteen vierestä.

Tämäkään reissu ei kuitenkaan olisi ollut mahdollista ilman pitkiä työpäiviä ja säästämistä. Ennen Engelbergiin lähtö hankin vain tarpeellisia vaatteita ja sisustamiseen ei juurikaan rahaa laitettu (kierrätys kunniaan). Arvokkaita laskutarvikkeita olen ostanut myös käytettynä. Facebookista löytyy hyviä kirppisryhmiä esim. Lumilautailu: Myydään/ostetaan. Myös Vantaan Tammiston Scandinavian outdoor outletista tuli tehtyä hankintoja. Tuolta ostin oman Peakin laskupuvun erittäin hyvään hintaan. Osan tarvikkeista sain onneksi Hemulta, jolloin pystyin laittamaan rahaa myös säästöön.

Myös arjessa on paljon ”piilokuluja”, joista saa helposti säästettyä monta euroa. Suomessa teimme paljon kasvisruokaa säästö- ja kokeilumielessä. Onneksi kasvisruoka reseptit tuli tutuiksi, koska liha on Engelbergissä todella todella kallista. Varsinkin kun me syödään kolmen hengen edestä. Esim. 500g jauhelihaa n.10€ ja 500g kanaa 15€, joten kasvisruokaa tulee syötyä täällä useasti. Jatkuva ulkona syöminen on yksi isoimmista ”piilokuluista”, joten me kokkaillaan usein itse. Kaikesta ei tietenkään tarvitse luopua reissaamisen takia, mutta turhia menoja on helppo karsia.

Hemu odotteli malttamattomana lähtöä Engelbergiin. Monot on kuulemma olleet täydelliset lättäjalalle.

Engelbergiin saavuttaessa matkalaukut olikin sitten hukassa ja mä odottelin vuorille pääsyä malttamattomana.

Olen aina kadehtinut ihmisiä jotka tietävät mitä haluavat tehdä isona. Ihmisiä kenellä on selkeät päämäärät elämässään ja keiden on helppo tavoitella jotakin päämäärää. Ajan kuluessa olen kuitenkin huomannut, että tämä pitkä haahuilu tietämättömyydessä on tuonut minulle paljon uusia kokemuksia. Asioita mitä en koskaan olisi kuvitellut edes kokeilevani. En edes pitänyt aiemmin talvesta, lumesta tai ulkoilusta, mutta tässä sitä vain mennään aivan uudenlaisessa elämässä and I love it!

Nyt vain kaikki epämukavuusalueelle ja löytämään uusia puolia itsestään. Vai mitä mieltä itse olet?

Ens kerralla taas lisää laskujuttuja Engelbergistä.

-Mirva

Voiko pelkurista tullakkaan vapaalaskijaa?

Julkaistu: 14.2.2017

Olen ollut Engelbergissä nyt reilun kuukauden. Rinteitä on laskettu paljon ja merkattujen rinteiden ulkopuolella (offareilla) on käyty laskemassa jalat kipeiksi. Olen joutunut tietynlaiseen laskettelukuplaan. Elämäni pyörii laskemisen ympärillä. Iltaisin mietin kuinka hienoa olisi päästä laskemaan, vaikka seitsemän tuntia on aiemmin päivällä laskettu. Tuossa tulikin laskettua 10 päivää putkeen, pitäen sisällään 4 hiihtovaellusta. Kymmenentenä päivänä kroppa huusi jo lepoa ja laskeminen ei tuntunut enää luistavan.

Kun kaipaat vuorille, vaikka et ole päässyt vielä edes alas. Lisää kuvia ja fiiliksiä myös Instagramissa @mirvaputro

Kävimme kavereiden kanssa kaksi kertaa Haldigratilla hiihtovaeltamassa ja laskemassa. Haldigrat on Engelbergin lähellä oleva konkurssiin mennyt hiihtokeskus ja nykyään siellä on vain hissi ylös. Haldigratille pääseminen ei ole helpointa, mutta se kyllä kannattaa. Ensin noustaan Maria-Rickenbachin hissillä ylös pieneen tunnelmalliseen kylään. Kylän läpi kävellään (jos kelit sallii suosittelen skinnausta) tietä pitkin Haldigratin hissille. Sitten vain hissin kyytiin ja ylhäällä maksu hissin omistajalle Kurtille. Hinnat oli 12chf ensimmäinen nousu, toinen 8chf ja loput nousut 5chf. Ylhäällä on myös ravintola missä voi käydä lepuuttamassa jalkoja.

Ensimmäisellä kerralla kannoimme sukset kylän läpi, toisella kertaa päätimme skinnata, joka oli huomattavasti mukavampi vaihtoehto. Kuvassa Noora, minä ja Salla.

Parhaille paikoille pääsee tietenkin skinnaamalla, mutta täällä hissiltä pääsee myös suoraa koskemattomille lumille. Hemu ja Olli-Pekka meni korilla ylös.

Ylöspäin mennessä Hemun ja poikien tavoite oli valloittaa Brisen. Tyttöjen piti jäädä puoleen väliin.

Meillä kävi kuitenkin huonompi tuuri molemmilla kerroilla ja pilvi oli juuri Haldigratin kohdilla ja näkyvyys meni välillä erittäin huonoksi. Minulle laskeminen huonossa näkyvyydessä on erittäin haastavaa. Alan jarruttelemaan ja pelkään vauhtia. Pelkään kaatuvani kiveen, laskevani kielekkeelle. Puuterilumella on raskasta ja vaikeata laskea hitaasti, koska jos vauhti ei riitä ei pysty ”liitämään” lumen päällä vaan valuu hankeen. Tässä lajissa pelko on hyvästä, mutta turha pelko haittaa laskuja.

Alkuvaiheella näkyvyys oli vielä ihan hyvä ja itseluottamus korkealla.

Olimme skinnanneet hetken ylöspäin kapeaa harjannetta pitkin. Yhtäkkiä suksi luisti alta ja sauvat vajosivat lumeen. Olin kaatuneena suksien päällä ja jos koitin laittaa painoa suksille tuntui, että sukset valuisivat vain taaksepäin. Olin korkealla harjanteella ja tiesin, että jos valun alaspäin niin tiputus on pitkä ja sieltä ei enää omin avuin tulla ylös. Rauhoittavia vinkkejä sateli koko seurueelta ja lopulta pääsin suksien päälle. Pieni ahdistus ja pelko alkoi kuitenkin vallata mielen. Näkyvyys meni huonompaan suuntaan ja tiesin että mitä korkeammalle menemme sitä pidempi ja jyrkempi lasku tulee olemaan. Lopulta pysähdyimme ja päätimme laskea alas. Reitti mistä piti laskea näytti harjanteelta suoralta tiputukselta. Pieni paniikki iski, liian jyrkkä, en osaa, en nää. Adrenaliini virtasi enkä luottanut itseeni.

Vaihtoehtoina oli laskea alas tai mennä skinnausreittiä pitikin takaisin. Jyrkänteen reunalle mentyäni näin, ettei pudotus ollutkaan aivan pystysuora vaikka jyrkkä olikin. Ystäväni kannusti minua ja päätin laskea. Reitti oli katsottu valmiiksi ja alhaalla osa porukasta odottikin jo. Sydän pamppaili ja rinteen jyrkkyydestä johtuen vauhti kasvoi ja täydellisellä lumella pystyi liitämään. Se fiilis kun olet ylittänyt itsesi, pelkosi ja taitosi!

Lumen ja taivaan rajan erotti vain kun aurinko pilkotti valkean keskeltä. Olli-Pekka ja Noora oli porukamme lumilautailijat.

Päivä oli aika fyysinen ja välillä kannoimme suksia ja kävellimme koskemattomille hangille. Välillä eksyimme ja laskimme kumparemaisia vanhoja rinnepohjia. Välillä laskut meni ehyvin ja välillä huonommin. Huono näkyvyys haittasi laskemistani, jolloin jarruttelen yhdessä laskupätkässä useita kertoja. Jarruttelu hapottaa jalkoja enemmän ja tekniikka myös lässähtää nopeasti. Turha pelko oli monen laskun tiellä.

Melkein jokaisella reissulla joutuu ottaa sukset jossain kohtaa kantoon. Mä en pysty kantamaan kuin vasemmalla olkapäällä, koska oikea olkapää ei kestä pitkiä aikoja painoa. Tästä ongelmasta lisää tulevaisuudessa. (Kuva toiselta reissulta kun oli aurinkoisempaa).

Välillä näkyvyys paljasti vuorten kauneuden jota jäimme ihailemaan porukalla. Kuvassa Hemu, Jonas, Salla ja Noora.

Tarvitsen enemmän vauhtia, itseluottamusta ja rohkeutta. Näitä en saa kuin laskemalla lisää rinteitä, offareita ja mäkiä huonossa näkyvyydessä.

Vaikka reissut tällä porukalla on ollut välillä fyysisesti rankkoja niin on meillä ollut hauskaa. Naurettua on ainakin tullut paljon. Porukassamme oli paljon eri tasoisia laskijoita joten osa meni välillä eri reittejä kun toiset. Vaikka minulla oli kaikista vähiten kokemusta laskemisesta, kiipeämisestä ja skinnauksesta, en tuntenut oloani ulkopuoliseksi. Minua odotettiin ja neuvottiin jos oli tarve.

Tietysti keli kirkastui kun lasketeltiin teitä pitkin takaisin kylään. Kuvassa minä, Olli-Pekka, Jonas ja Hemu.

Minä olen se ketä pelottaa ensimmäisenä, ketä odotetaan kun laitetaan skinejä, ketä venataan laskujen alussa, välissä ja lopussa. Mutta minä EN ole se kuka luovuttaa ensimmäisenä.

Kiitti kun luitte, palaamisiin.

Reissukavereiden Instagrameista löytyy lisää kuvia ja videoita :

Hemu, Salla, Olli-Pekka, Noora, Jonas

-Mirva

Randoneitsyys menetetty

Julkaistu: 09.2.2017

Vapaalaskun hienoimmista asioista on, kun pääsee laskemaan luonnon upeissa paikoissa. Paikoista joissa ei ole ketään muita ja maisemat ovat päätä huimaavia. Tällaisiin paikkoihin ei kuitenkaan usein pääse hissillä suoraan, vaan nämä paikat ovat melkein aina pienen hikoilun takana.

Aina ei tarvitse kuitenkaan paljoa hikoilla, jos tietää mihin menee.

Teimme muutama päivä sitten reissun Engelbergin Fürenalpille. Sinne mennään laakson perältä pienellä hissillä, jonka ala-asemalle pääsee bussilla numero 2. Fürenalpin yläasemalla laitoimme skinit suksien pohjiin ja lähdimme kohti korkeuksia.

Skinit pohjiin ja menoksi!

Hetken skinnattuamme iso pilvi tuli suoraan päällemme. Tämän jälkeen näkyvyys katosi melkein kokonaan. Eteenpäin suunnistaminen oli haastavaa ja mietin kyllä etten pääse laskemaan alas näin sumussa. Näkyvyys oli ehkä metrin ja lumen muotoja ei näkynyt ollenkaan. Suunnittelimme, että jos sinkki ei hellitä laskemme samoja jälkiä alas mitä tulimme ylös.

Henri-Aleksi suunnistaa huipulle edeltä ja me tullaan Oltsun kanssa sinkissä perässä. Eipä juuri näy maisemia.

Keli näytti kirkastuvan ylhäällä ja päätimme jatkaa vielä korkeammalle. Henri-Aleksi oli ollut Fürenalpilla aiemmin ja osasi suunnistaa ylös sumussakin (pienen kiertoreitin kautta tietenkin). Aloittelijalle ammattitaitoinen seura hiihtoretkillä on välttämätöntä. Koko seurueen on tiedettävä aloittelijan laskutaso, ettei vahingossa päädytä liian vaikeisiin ja haastaviin paikkoihin. Tällä hetkellä en uskalla vielä tehdä hiihtovaelluksia ilman Henri-Aleksia, koska hän tietää tasoni laskijana.

Keli kirkastuu joten päätettiin jatkaa matkaa ylös

Kuitenkin ihmeen kaupalla juuri kun pääsimme ylös taivas aukesi ja upeat maisemat paljastuivat. En ollut ikinä nähnyt mitään niin upeaa ja pojat saivat kyllä kuulla siitä koko loppu reissun. Fiilistelitiin maisemia ja laitettiin huipulla lämmintä päälle ettei tule kylmä hikoiluin jälkeen.

Muutamassa sekunnissa taivas aukesi

Liian hyvä fiilis

Ylös skinnauksen jälkeen on vuorossa tietenkin upea lasku auringon kadotessa vuorten taakse. Ennen laskua haluan katsoa selkeät linjat mistä lasken ja mihin pitää päästä. Kyselen aika paljon mahdollisista riskeistä ja neuvoja laskulinja valintoihin. Kysymällä oppii.

Henri-Aleksi (Hemu) tsuumailee hyvää laskureittiä alas

Hemu näyttää mallia kuinka lasketaan ja mistä kannattaa laskea. Näyttää niin helpolta kun sen osaa.

Laskemisen kehitys on edennyt itselläni ihan hyvää vauhtia. Engelbergissä olen tutustunut alan ammattilaisiin ja kaikki ovat mielellään antaneet vinkkejä. Hemun laskukoulun lisäksi olen päässyt myös muiden oppiin. Tekniikkaa tarvitsee vielä hioa lisää, mutta parempaa tekniikkaa ei saa muutakuin laskemalla.

Kyllä sieltä jo turvallisesti alas tullaan

Fiilis päivän jälkeen oli aivan mieletön. En ole ikinä kokenut mitään tällaista adrenaliinivirtausta. Se tunne kun voitat pelot ja onnistut jossain on uskomatonta. Illaksi lämmitettiin meidän kämpän Party Room ja kutsuttiin Engelbergin Suomalaisia kyläilemään. Ansaittu After Ski omassa alakerrassa.

Meidän Party Room on yksi maailman tunnelmallisimmista paikoista

Miksi juuri vapaalasku?

Julkaistu: 31.1.2017

Nuorempana en oikeastaan pitänyt talvesta, suorastaan vihasin sitä. Inhosin sitä, kuinka aina oli kylmä ja ulkona olemisen tarkoitus oli siirtyä paikasta A paikkaan B. Muutamana vuotena lähdin Kaakkois-Aasiaan talveksi kylmyyttä pakoon. Ja kun reissuihin lähtö ei onnistunut, oli tyydyttävä Etelä-Suomen kylmiin ja vetisiin keleihin. Nuorena kaupunkilaistyttönä pukeutumisen muodikkuus tuli usein ennen mukavuutta ja lämpöä. Kuka nyt talvesta nauttisikaan sukat märkänä ja korvat jäässä?

Thaimaan talvet

Suhtautuminen talveen muuttui, kun tapasin poikaystäväni. Hän opetti minulle talven ja kylmyyden tärkeimmän salaisuuden. Pukeutumisen. Oikeat materiaalit, kerrospukeutuminen, vedenpitävyys ja hengittävyys. Yksi parhaista ostoksista lasketteluun olikin kypärämyssy. Kun lumisade yllättää rinteessä, ei jäädy poskipäät eikä kaulaan käy viima.

Vilukissoille ehdoton hankinta

Innostus tähän vapaalasku projektiin tuli kuitenkin aika yllättäen. En ajatellut pystyväni laskemaan minkäänlaisia mäkiä rinteiden ulkopuolella. En ollut ikinä ollut Alpeilla tai edes korkeilla laskettelurinteillä. Ensimmäisen kosketuksen kunnon rinnelaskuun sainkin nyt tullessani Sveitsin Engelbergiin. Engelbergissä olen ollut nyt melkein kuukauden ja toinen kuukausi vielä edessä, jonka jälkeen matka jatkuu toiseen alppikohteeseen.

Väliaikainen kotikaupunki Brunnin hissistä kuvattuna

Engelberg on noin neljän tuhannen asukkaan kylä Sveitsissä. Vapaalasku näkyy katukuvassa ja etenkin Ruotsalaiset ovat asettuneet tänne. Engelbergiin ajauduin poikaystäväni mukana ja rinteisiin mentiinkin hänen johdolla. Muutamat ensimmäiset päivät olin aivan paniikkia, koska näkyvyyttä ei ollut (juuri) ollenkaan. Luovuttaminen valtasi mielen. Eihän tässä ollut mitään järkeä. Lunta tuli vaakatasossa, pilvet oli naaman korkeudella ja itseluottamusta ei ollut paljoakaan. Epätoivoa lisäsi se, kun kaikki kylällä oli niin innoissaan lumisateesta, koska tällöin pääsee laskemaan tuoretta lunta ( pyydaa,puuterii,powderii). Lumen tulo alkoi kuitenkin tasaantumaan ja harjoittelu rinteissä alkoi sujua paremmin. Lopussa videolinkki lumisatiesta ja kaatumisesta.

Korkeilla rinteillä näkyvyys oli erittäin huono

Brunnilta pääsee laskemaan melkein kylään asti

Viikon lumen tulon jälkeen olimme pellon reunalla ja kysymys pyydan laskusta tuli esiin. Hetken jännityksen jälkeen oli ensimmäisen puuterilaskun aika. Engelbergin Brunnin puolella on paljon peltoa ja puita. Vuoren rinteillä olevien peltojen ansiosta vapaalasku paikkoja on paljon ja puut luo kontrastia näkyvyydelle lumisateessakin. Aloittelijalle juuri täydellinen paikka. Pohjat oli kunnossa lumisateiden ansiosta, eli maa ja kivet ei tule näkyville heti laskun jälkeen vaan niiden päälle on kertynyt lumikerros. Tällöin sukset säästyvät kolhuilta ja laskeminen on turvallisempaa ja hauskempaa.

Kelimuutokset Brunnin kylälaskulla

Muutama käännös pehmeässä uunituoreessa lumessa ja heti naamalleen. Muutama uusi kaarre ja kyljelleen. Tämän jälkeen en saanut hymyä pois naamaltani. Lunta satoi ja lumen päällä pystyi melkein leijalla (ainakin hetkellisesti). Laskimme niin kauan kunnes jalat eivät enää kantaneet. Illalla lainasukset palautukseen ja nettiin tekemään iso lovi reissubudjettiin.

Tässä vielä videolinnki Brunnin lumimaisemiin: Kaatuminen lumisateella

Aloittelijasta vapaalaskijaksi

Julkaistu: 28.1.2017

Olen aina tuntenut tarvetta harrastaa ja liikkua. Pidän tavoitteiden asettamisesta ja kehityksen seuraamisesta. Voin siis sanoa, että olen kilpailuhenkinen ja erityisesti tykkään kilpailla itseni kanssa. Usein tämä tuottaa paljon hyviä tuloksia ja onnistumisen tunteita, mutta välillä myös pettymyksiä ja epäonnistumisia.

Olen itse itseni paras tsemppari ja pahin viholliseni

Nuorempana harrastin paljon eri urheilulajeja ja uintia jopa kilpatasolla. Tämän lopetettuani minulla oli muutama vuosi, jolloin en oikein keksinyt mitään mitä tehdä tai harrastaa. Kokeiltuani vähän kaikkea innostuin kuntosalilla käynnistä. Ensin salilla käyntiä motivoi ulkonäköpaineet ja lopulta innostus harjoitteluun tuli omien tavoitteiden kautta. Keksin aina erilaisia tavoitteita mitä kohti harjoittelin. Tavoitteet oli vain pääni sisässä, joten ne oli vain minua itseäni varten ei muita vartein. Kilpailin itseni kanssa jatkuvasti. Tavoitteet oli esim. leuanveto, 200kg jalkaprässissä, vatsarullalla onnistuminen, kyykky 80kg, ojentaja punnerukset, pistoolikyykky yms. Innostuin siitä, kuinka nopeasti tavoitteisiin pääseminen onnistui ja kuinka olin tehnyt tavoitteet vain itseäni varten enkä vatsamakkaroita pienentääkseni. Tähän tunteeseen olen jäänyt nyt koukkuun.

Leuanveto ei katso aikaa eikä paikkaa

Notkeushaasteet ovat aina olleet vaikeimpia

Salilla reenaamisesta tuli yhä enemmän monipuolisempaa ja hyppyjä ja toiminnallisuutta tuli paljon mukaan. Tästä innostuinkin lähtemään aikuisten telinevoimisteluun, mikä oli aivan super hauskaa. Kerran viikossa hyppyjä, voltteja, käsilläseisontaa, kärrynpyöriä ja paljon naurua ja kaatumisia. Tunne siitä, että uusien temppujen oppiminen on edelleen 26 vuoden iässä mahdollista, on aivan huikeaa. Tästä sainkin motivaation ja rohkeuden lähteä kokeilemaan jotain aivan uutta ja erilaista -laskettelua ja tarkemmin vielä vapaalaskua.

Opittuja taitoja täytyy ylläpitää

Olen kaikille sanonut, että olen viimeksi ollut sukset jalassa noin 10 vuotta sitten, mutta sekin taitaa olla valetta. Viime kerrasta oli lähemmäs 15 vuotta ja sen kyllä näki ensimmäisistä laskuista. Yhtenä päivänä kokeilin laskettelua Mikkelin hurjissa mäissä ja isossa aurassa alas tultiin, mutta se ei mua lannistanut. Siitä muutama päivä ja lähtö puoleksi vuodeksi Alpeille suuremmille mäille treenailemaan.

Skinit kiinni ja kohti tuntematonta

Hyvin ravittuna jaksaa haastaa

Onko tämä hulluinta mitä olen koskaan tehnyt? Varmaankin. Tuleeko tästä isoin menestystarinani ikinä vai kaikkienaikojen pisin after ski -reissu? Se jää nähtäväksi.

– Mirva