Opashiihtoa Ylläksellä – kuinka sokeaa hiihdätetään?

Julkaistu: 02.3.2017

Kuinka sokeaa hiihdätetään? Ja miten sokeaa päädytään hiihdättämään?

Tämä taitaa olla seitsemäs kausi, kun olen ollut oppaana. Ensimmäisen kerran lähdin mukaan ihan kokeilumielessä ja auttamaan, sillä edellinen opas hyytyi. Kuulemma tarvittiin hiihtäjää, jotta mies saisi tarvittavaa vauhtia lenkeillään. Pitkää päivää ja reipasta vauhtia. No kävin katsomassa, miten kaikki tämä onnistuu. Kaiutin ja mikrofoni laitettiin päälle ja lähdettiin ladulle. Joka sauvaniskulla piti sanoa jotakin, esim. ”one – one – one” tai muuta vastaavaa, jotta perässä tuleva saisi vihiä missä mennään. Piti myös kertoa minkälaiset maaston muodot ovat, kääntyykö latu vasemmalle tahi oikealle ja piti ennakoida vastaantulevien ihmisten liikkeet ja ilmoittaa missä muut hiihtäjät liikkuvuat. Melko raskasta puuhaahan tuo oli, kun koko ajan piti puhua. Ehdotin, että voisi olla jokin piippausääni, joka tulisi valmiiksi. Mutta se ajatus jäi vielä muhimaan. Myöhempinä kausina on otettu käyttöön iPod ja kaiutin, jotta hiihtäminen ei kävisi turhan raskaaksi.

Mies on siis täysin sokea, hiihtää melkolailla hyvää vauhtia ja hiihtää pääosin luistelua. Perinteistä on helppo ohjata, mutta luistelussa on enemmän tarkkailtavaa. Ja vauhti on paljon kovempi ja luistellessa on reilusti enemmän muuttujia. Oikealla ladulla ohitettavat hiihtäjät, vasemmalla vastaantulijat ja joskus saattaa olla vielä luistelijoita perinteisen hiihtäjien lisäksi. Olen käynyt soveltavan liikunnan kursseja urheiluopistossa ja ShoRy:n soveltavan hiihdon kursseilla, sekä ollut avustustehtävissä mm. maalipalloturnauksissa, joten pohjaa ja ymmärrystä erityisliikunnan käytännön asioille on. Ja toki fysioterapeutin tutkinto j työkokemus auttaa tässäkin asiassa. Jokainen liikkuja on kuitenkin oma yksilöllinen pakettinsa, joten perehdytys pitää tulla itse opastettavalta.

Hiihdättämisen helppus ja vaikeus

Näin monen ohjauskerran jälkeen alkaa opastaminen sujua oikeinkin helposti ja osaa jo arvioida paljon paremmin miehen liikkeitä, sekä vastaantulevien ihmisten liikkeitä. Kovin monet pysähtyvät piippauksen kuultuaan (kuulostaa ihan jäätelöautolta), jää tuijottamaan tai sitten hyppäävät peloissaan sinne tänne ”pois tieltä”. Joskus hiihtäjät saattavat paniikissa hypätä eteen ja silloin tulee kiire. Ne hiihtäjät, jotka meidät on aiemmin nähnyt, osaavat hyvin hiihtää omaa uraansa välittämättä meidän liikkeistä sen enempää ja osaavat antaa tietä. Miehellä on neonkeltainen liivi, jossa lukee ”blind skier”. Onneksi monet ymmärtävät miksi minulla on mikki, kaiutin ja miksi kuulostan jäätelöautolta. Sekä sen, ettei perässäni kulkeva mies taida nähdä mitään. Useasti joku saattaa tulla juttelemaan, varsinkin britit (mies on britti). Suomalaiset, jotka ovat monesti meidät nähneet, tulevat juttelemaan. Lapset kyselevät vanhemmiltaan mikistä ja kaiuttimesta ja miehen liivistä. Monet vanhemmat osaavat hienosti vastata lapsilleen kysymyksiin. Joskus ihmiset eivät ymmärrä, että osaan suomea, sillä selostan englanniksi ja höpöttelevät mitä sattuu. Saatan joskus tokaista jotakin takaisin 🙂

Yleisesti ottaen ihmiset ovat ottaneet meidät hyvin vastaan ladulla: antavat tilaa, juttelevat, hymyilevät ja katsovat kiinnostuneena ja ihmetellen meidän menoa ja haukkovat henkeään huomatessaan, että mies hiihtää lujaa vauhtia, luistellen näkemättä yhtikäs mitään. Kerran pitkässä ylämäessä eräs nainen pysäytti meidät hyvin vihaisena ja sanoi, että meidän tulisi laittaa nuo kammottavat laitteet ja äänet pois, sillä tämä on erämaa. Kuuntelin siinä hetken aikaa naisen raivoamista ja totesin hänelle, että jos sammutan laitteet, mies ei löydä täältä pois. Hän on täysin sokea ja tarvitsee äänilähteen, jota kohti kulkea. Kerroin myös, että kaikilla on oikeus liikkua täällä, eikä nainen tulisi enää muutaman minuutin päästä meitä kuulemaan, sillä hiihtäisimme nopeasti heidän tieltään pois, Nainen ei enää sanonut sanaakaan tämän jälkeen. En tiedä ymmärsikö hän miehen olevan sokea, vai mikä jutussa oli ongelmana. Oli hyvin vaikea pysytellä neutraalina ja ystävällisenä, kun en itse pysty ymmärtämään tuollaista suvaitsemattomuutta ja itsekkyyttä. Siinä nainen oli oikeassa, että mielelläänhän sitä kuuntelisi luonnon ääniä, eikä jäätelöauton piipitystä, mutta se on melkolailla ainoita tapoja millä mies pääsee nauttimaan hiihdosta ja pitämään itseään kunnossa.

Ylläs Kukas-tunturin näköalapaikalta

Eat – Sleep – Ski – REPEAT

Olemme hiihtäneet nyt yhteensä viitenä päivänä, joiden aikana on tullut rapiat 175 hiihtokilometriä. Kaksi päivää mies on hiihtänyt perinteisellä tyylilillä ja kolme päivää luistellen. Itse olen päättänyt ohjata luistellen, sillä luisteluhiihto on itselleni mieluisampi tapa, eikä ilmeisesti ohjattavalle ole niin justiinsa, vaikkei toinen perinteisellä hiihtäisi edessä. Ensimmäisenä hiihtopäivänä oli alle -20 astetta pakkasta ja olin sopimuksen mukaan varautunut luisteluun. Itselleni päivän hiihdot olivat todella raskaat, vaikkei kilometrejä tullutkaan kuin 23. Kylmä ilma teki pahaa keuhkoille ja luisteluhiihto tuntui hiekkalaatikolla tahkoamiselta, kuitenkin perinteisen latu oli erinomaisessa kunnossa ja luisti hyvin. Toisena päivänä kilometreja kertyi 28, kävimme mm. Kukastunturilla ihastelemassa maisemia. Tai minä kävin. Aurinko paistoi mukavasti ja päivä oli melko mäkipainotteinen sisältäen nousut Tahkokurun laavulle ja Kesängin nousun Kellokkaalle. Alamäethän tullaan vauhdilla alas, sauvastani kiinni pidellen. Sillä saadaan vauhdit reilusti yli 30-40km/h:n.

Velhonkodan tulet lämmittää mukavasti

Seuraavat päivät mentiinkin luistellen, 3. päivänä kertyi 39km: Lompolo – Hangaskuru – Latvamaja – Karhunkota – Kotamaja – Elämänluukku – Lompolo. Neljännen päivän 43 kilometrin hiihdot koostui matkoista Peurakaltiolle, Äkäsmyllylle, Kotamajalle ja takaisin. Viidentenä päivänä suuntasimme Iso-Totovaaralle Latvamajan, Karhukodan ja Tammituvan kautta. Tammituvan ja Iso-Totovaaran parkkipaikan välistä latua ei oltu laisinkaan ajettu, joten ylämäkivoittoinen latupätkä tuntui aivan järkyttävälle ja väsytti oppaan melkolailla, sillä jouduin tekemään latua muille, ensimmäisenä kun menen. Totovaaralta lasketeltiin Villen kämpälle evästämään, Latvamajan kautta Kesänginkeitaalle ja takaisin. Kolmena päivänä meillä on ollut miehen entouragesta muutamia ihmisiä mukana, viidentenä päivänä meikäläisen perässä hiihteli 4 miestä. Tauoilla saattaa olla enemmänkin tuttuja mukana, sillä välillä valitsemme reitit sen mukaan, minne muut ovat suuntaamassa.

Hiihdot jatkuvat vielä muutamia viikkoja, itse olen vielä ensi viikonkin hiihtämässä miehen kanssa, jos vaan terveys sen kestää ja jaksaminen on kohdillaan.

Äkäsmylly