Osallistuin viikonloppuna ensimmäisiin ski mountaineering -kilpailuihini. Pyhä Randonnéen kilpasarja käsitti yhteensä seitsemän nousua, kolme tunturia, vertikaalimetrejä noin 1500 ja horisontaalimatkaa vajaa 15 kilometriä.

En osannut etukäteen oikein odottaa, mitä tuleman pitää. Tiedän, että lajin kovat nimet juoksevat mäet ylös aivan käsittämätöntä vauhtia. Jännitin etukäteen aika paljon, en niinkään itse kisaa, vaan kontekstia. Heräänkö ajoissa, toimiiko skinit, osaanko laittaa oikean verran päälle, muistanko leimata rastit, pysynkö reitillä?

Startissa nopeimmat lähtivät vauhdilla liikenteeseen. Oma taktiikkani oli vetää kisa läpi tasaista vauhtia, niin, että voimat riittävät vielä varmasti loppuun. Lähdin kisaan telemark-suksillani, Rottefellan ntn-siteillä, tavallisilla tellumonoilla sekä täysleveillä nousukarvoilla. Niiden kanssa ei paljon lennokkaita hiihtopotkuja tehdä, tosin eipä kunto olisi riittänyt siihen varmasti muutenkaan.

Ensimmäinen nousu otti koville, mutta kun pääsin viilettämään alas mäkeä kohti Karhunjuomalampea, tajusin, että eihän tämä kisa nyt kauheasti eroa siitä, mitä olen koko talven tehnyt: hiihtänyt ylös, laskenut alas. Tykkään muutenkin olla pitämättä kovin pitkiä taukoja skinnatessa, ettei kroppa pääse jäähtymään, ja nyt sai kerrankin hyvällä syyllä paahtaa täysillä koko matkan ylös. (Suunnon träkki reitistä)

Puolivälissä kisaa jalat alkoivat pikkuhiljaa hyytyä. Oli pakko hidastaa vauhtia, vaikka mieleni olisi tehnyt kipittää kärjen perässä kohti maalia. Potku kerrallaan tökin ladulla ylöspäin ja laskin jäljellä olevia nousuja. Kunne yhtäkkiä olin jo nousemassa viimeistä nousua ylös Isokurun kodalta kohti Kultakeron huippua. Aloin tajuta, että pääsen kuin pääsenkin maaliin ja vielä ihan hyvällä sijoituksella! Ahmin viimeiset suklaat huipulla ja tökkäsin sukset matkaan kohti Aittakurua. Lopullinen sijoitus oli naisten sarjan neljäs, ja olen siihen huisin tyytyväinen. Jäin kolmossijasta niin paljon, ettei siihen olisi ollut mitään saumaa.

Kisan jälkeen olin aika puhki. Olin mitoittanut eväät normaalin skinnauspäivän mukaan, eikä se tietystikään riittänyt. Syke oli sen verran korkea koko ajan, että suklaankin pureskeleminen oli hankalaa. Onneksi pääsin kisan jälkeen Ravintola Kultakeron hoiviin illalliselle. Nam.

Illalla kisatunnelma huipentui palkintojenjakoon Calle-talolla sekä Radio Helsingin tunturiklubiin, jossa Tiisu heitti todella viihdyttävän keikan. Olen harvoin ollut laskulomilla keikoilla, osaksi ehkä siitäkin syystä, että musiikkimakuni on hieman erilainen kuin hiihtokeskusten keikkatarjonta. Tämä oli kuitenkin jotain aivan muuta, ja mikä parasta, paikalla oli paljon mahtavia uusia tyyppejä, joihin olen saanut Pyhällä kauden aikana tutustua.

Kiitos Pyhätunturille ja Pyhän hiihtokoululle mainiosti järjestetystä kisasta, onnittelut voittajille ja yläfemmat kaikille kanssakisaajille kivasta päivästä. Etukäteen pelotti, että tunnenkohan täältä ketään ja sovinko porukkaan. Haloo! Tämä on Pyhätunturi, miten täällä EI tapaisi kivoja tyyppejä?

Lähdössä matkaan! Vasemmalta: Mikko, minä, Aleksi ja Teija

Mainion viikonlopun järjestävänä tahona toimi Pyhätunturin hiihtokoulu, jolla oli koko viikonlopun mahtava meininki. Myös hieno keli oli saatu tilattua! Kuvassa Ville.

Kilpasarjan reitti

Selfietauko! Syke meinasi matkalla vähän karata, joten tää oli hyvä tekosyy pitää pieni hengähdyspaussi.

Ihan kauheasti ei ehtinyt katselemaan maisemia, mutta olihan ne taas aika hienot.

Miesten kilpasarjan voittokolmikko. Vasemmalta: Mikko Kolehmainen (3.), Joonas Kortelainen (1.) ja Tero Lahtinen (2.) 

Naisten voittokolmikko: 1. Salla Ruosaari, 2. Teija Laukka, 3. Terhi Jaakkola

Onneksi kisoissa on aina arpajaispalkintojakin meille hitaammille! Voitin La Sportivan pannan, ja lisäksi kaikki osallistujat sai sika hienon tarran. 

Reitillä tuli vähän nälkä. Maalintulon jälkeen Wurstin makkaraperunat (joka on aivan sairaan iso annos) hävisi ihan taivaan tuuliin, ja parin tunnin päästä maistuikin jo illallinen Ravintola Kultakerossa.

Illan päätteeksi Radio Helsingin tunturiklubi, lavalla Tiisu. Jos on koskaan mahdollista mennä katsomaan kyseistä bändiä livenä, niin menkää! Huikee setti.

Lisätietoa: 

Pyhä Randonnée
Randohiihdon abc Lumipallon sivuilla
Tsekkaa myös Huipun juttu kisan voittaneesta Joonas Kortelaisesta

Yhteistyössä: Pyhätunturi